Ne jotka muistaa 1990-luvun laman, nyt ei mennä lähellekään yhtä syvälle.
Ketkä muistaa finanssikriisin, muistavat varmaan kuinka ainakin Helsingissä asuntokauppa virkosi todella nopeasti. Se oli yksi sunnuntai, kun jengiä oli sunnuntainäytöllä jonoksi saakka.
Sen on psykologiaa ja kun tunnelma muuttuu, asiat muuttuvat hyvinkin nopeasti. Nähtäväksi jää monennenko koronlaskuun jälkeen tämä tapahtuu.
Mutta silti 1990-luvun pohjilla v. 1993 palattiin vain jonnekin vuoden 1987 hintatasolle nimellishinnoissa. Ikävämpi homma toki niille, jotka osti kämpän vuosikymmenen vaihteessa kuplan huipulla ja oli pakotettu sen myymään.
1990-luvun lamassa korot huitelivat 16 %:ssa, yritysten valuuttalainojen velkamäärä nousi (en muista tarkkoja lukuja) about 50 % kahden devalvaation myötä ja työttömyysprosentti korkea.
Nykyhetkeä ei voida edes verrata 1990-lukuun.
Päin vastoin korot ovat jo saavuttaneet huippunsa ja kysymys korkojen laskussa on vain kuinka paljon ja kuinka nopeasti.
Valtiovalta pahensi tuota kirjoittamalla pankeille blankovekselin, jolloin pankkien oli kannattavampaa pistää vaikeuksissa olevat nurin kuin yrittää etsiä ratkaisuja ja joustoja. Myös verovirastot laittoivat yrityksiä nurin suurella innolla.
Opintolainan korkokin oli muistaakseni 16,8. Ei hirveästi naurattanut. Kerkesin juuri saada duunipaikan.Siitä sitten oltiin vuositolkulla lomautettuna ja syötiin kynsiä.
Mielestäni on tyhmä verrata korkotasoja kun esim. 90 luvulla pystyi esim. Tukkirekkaa ajamalla ostamaan asunnon joka toinen vuosi. Sellaisia varallisuuksia ei enää nykypäivänä tehdä samoilla tai vastaavilla hommilla.
Siis oletamme, että korkohuiput on tällä erää nähty.
Esim. heliborien huiput muuten nähtiin jo ennen ysärin lamaa. Ja sitten hetkellisen korkojen nousun jälkeenhän korot laski keskellä lamaa reipppaasti. Tässä kehitystä vuodesta 1990:
Selitätkö meille nuoremmille miten tuo oli mahdollista. Olivatko asunnot edullisempia vai ajomiehen urakkapalkka niin kova? Tuloverot olivat varmaan silloinkin korkeat kun tienestit kasvoivat yli keskitulon.
Asuntolainojen korkoja muistellessa pitää ottaa huomioon että ne sai vähentää verotuksessa. En tiedä miten nuo vähennykset on siihen aikaan laskettu, mutta oletan että se helpotti asuntovelallisen kulurakennetta huomattavasti.
Asuntojen keskimääräinen p/e oli 3. Nykyään esim Stadissa jotain 25.
Kyllä 90-luvun pahin lama oli juurikin vuosina 1990-1993. Tämän jälkeen tilanne alkoi pikkuhiljaa parantua, vaikka yleinen taloustilanne pääsi erittäin huonoon tilanteeseen 1990-luvun ensimmäisten vuosien aikana.
Hyvin muistan, että vuonna yleinen taloustilanne alkoi jo paranemaan aikaisempiin vuosiin verrattuna. Vuonna 1996 asuntojen hinnat lähtivät jo selkeään nousuun.
90-luvun lamalla on monella täällä omakohtaisia kokemuksia. Kansakunnalle 90-luvun lamalla on suorastaan traumaattinen muistijälki. Ei siis ole mikään ihme, miksi se nousee usein esimerkkinä pahimmasta mahdollisesta mitä voi tapahtua.
Nykypäivään vertaukset kuitenkin ontuvat. Täytyy muistaa, että 90-luvun alun Suomi oli melkoisesta sääntelytaloudesta juuri vapautunut ja länteen suuntaava talous. Finanssisektorin regulaatiota oli purettu 80-luvulla, ja ensimmäistä kertaa luotto virtasi kansalle (aiemmin lähinnä teollisuus- yms. investointeihin). Tämä humallutti.
90-luvun lama ja pankkikriisi on tässä kontekstissa melko tyypillinen nopeasti avautuvan talouden kriisi: lainataan liikaa ja kulutetaan ja investoidaan liian ahneesti, iskee kriisi, valtio velkaantuu rajusti pelastaessaan pankkeja ja taloutta.
Erikoispiirteet, kuten idänkaupan romahdus, valuuttalainat, vahvan markan politiikka yms. pahensivat tilannetta. Eri tutkimuksissa sitten painotetaan eri tavalla näiden lopullista vaikutusta laman syventäjänä.
Aiheesta löytyy valtavasti tutkimusta, klassikkoja lienevät Kianderin tekeleet.
No, miksi 90-luvun lama ei toistu nyt? No tietysti siksi, että elämme Suomesssa 2020-luvulla ja monet asiat ovat toisin: pankit ovat väkivahvoja ja tiukasti säädeltyjä. Finanssisektori on suunniteltu kestämään osumaa, jotta lainananto ei pysähdy vaikeinakaan aikoina. Suomi on eurossa, mikä tuo jäykkyyttä mutta eurokin on tupannut heikentymään viime vuodet. Idänkauppa romahti jo. Kotitalouksien velkaantuminen on noussut (mutta verrattuna muihin pohjoismaihin taso on maltillinen), mutta vastineeksi sille kotitalouksilla on myös ennätyksellinen varallisuus. Suomen taloutta ei ole leimannut humalluttava nousukausi, vaan 15 vuoden korpivaellus missä on ollut hetkellisiä ilon hetkiä kuten pandemiavuosien kuuma talous.
En sano sitä, etteikö Suomen talous voisi mennä pahaankin lamaan joskus. Mutta 90-luvun lamaan vertaaminen on mielestäni ontuvaa.
Kuten täällä nostettu, väestörakenne osoittaa Suomen taloudelle rakenteellisesti heikompaa, ellei jopa olematonta kasvua. Se on suuri rakenteellinen muutos, mihin pitää sopeutua. Jos syntyvyys romahtaisi kuin E-Koreassa, voisi alkaa puhua jo akuutista kriisistä.
Nyt Suomeen on jo osunut monta pahaa asiaa samaan aikaan: korkojen nousu vaihtuvien korkojen taloudessa, raksasektorin kirjaimellinen räjähdys, maailmantalouden hidastuminen ja meidän hevosten kokoisten vientihyödykkeiden kärsiminen, julkisen sektorin rajut säästötoimet… Silti Suomen BKT on laskenut joku 0,5 %. Mitä vielä täällä kaivataan?
Kaivelin joku aika sitten tuoreita kokonaisesityksiä enkä oikein löytänyt. Kianderin tutkimus oli aika pian itse tapahtumien jälkeen, varmasti todella hyödyllinen mutta olisi kiva lukea vähän kypsyneempää arviota.
Itse luin sitten Suomen pankin historiat, jotka on julkaistu noin kymmenen vuotta Kianderin lappua myöhemmin.
Lama-aikaa ja siihen johtaneita tapahtumia käsitellään jälkimmäisessä niteessä. Molemmat ovat kyllä hyvin mielenkiintoisia muutenkin - itselleni melkoinen järkytys oli oppia, kuinka epäitsenäistä ja (nykyisten rahapolitiikan muotien mukaan) tehotonta Suomen rahapolitiikka oli vuosisatoja, ihan sinne lamavuosille asti. Tällä perspektiivillä siirtyminen euroon vaikuttaa oikein hyvältä peliliikkeeltä vaikka siinä huonojakin puolia on - rahapolitiikasta tuli enemmän ammattimaista ja vähemmän poliittisesti ohjattavaa.
(Mainitsen tässä vielä ohimennen ensimmäisestä niteestä oppimani asian vuosisatojen takaa: valtiopankin seteliraha ja valtion metalliraha eivät välttämättä olleet markkinalla samanarvoisia vaan setelirahaa sai laittaa kaupasssa pinoon enemmän kuin kolikoita - nimellisarvolla mitattuna. Valtakunnassa oli siten liikkeellä useampia virallisia valuuttoja yhtä aikaa. Nykyisen pankkijärjestelmän suureksi onnistumiseksi täytyy laskea, että kaikki eurot ovat oikeasti samanarvoisia, on ne tilirahaa kaupallisessa pankissa tai seteleitä taikka kolikoita. Mekanismit, joilla tämä saadaan aikaiseksi, ovat “pellin alla” piilossa mutta aika mielenkiintoisia. Pitkään olen kypsytellyt kirjoitusta tästä aiheesta, ei vieläkään valmis.)
Lainaan vielä viime kesällä kirjoittamaani näkemystäni 90-luvun lamasta. Allekirjoitan sen edelleen.
On esitetty arvioita, esim tänään KL, että asuntolainojen korot jäävät pysyvästi 4% tasolle. Eri skenaarioita arvioitaessa on yksi ilmeinen skenario, joka voi toteutua: kotimaisen kysynnän ja markkinadynamiikan vaimeneminen.
Monessa mennessä haasteessa kotimainen kysyntä on pysynyt hyvällä mallilla ja kannatellut markkinaa. Nyt erilaiset haasteet kääntävät kotitalouksien ostovoiman pakkaselle pysyvämmin?:
Tälle vaihtoehtona työehtojen heikennykset. Työttömiä ei välttämättä tule lisää, mutta työntekijät tekevät töitä huonomilla ehdoilla. Luo epävarmuutta ja siksi varovaisuutta kuluttamiseen.
Toisaalta, jos korkojen laskuja lykätään, on mielenkiintoista nähdä alkaako kotimaan tilanne elpyä kuitenkin. Käsittääkseni koronnosto on voimakkaampi vaikutuksiltaan kuin korkotason säilyttäminen jo nostetulla tasolla. ECB korkotaso on tällä hetkellä kuitenkin varsin matala. (Verrataan vaikka FEDin tasoon)
Kääntynyt korkokäyrä on kai jonkinlainen signaali jota seurata:
Nyt tuo tilanne on ollut päällä pidempään ja aika usein sitä on seurannut myös taantuma (harmaat alueet kuvaajassa).
Ensin kuitenkin korkokäyrä on kääntynyt takaisin ja sitä kohti ollaan nytkin menossa. Missä vaiheessa jenkkien taantuma alkaa ja kuinka voimakkaasti sen voi kuvitella näkyvän pörssissä?
Varovaisuutta on ainakin hyvä olla, tuotot eivät yltäne yhtä korkealle kuin aiempina vuosina (artikkeli maaliskuulta):
Hyvää alkanutta viikkoa ketjuun! Maanantai on aina hiljaisempi päivä talouslukujen suhteen, joten loin hieman katsausta eurooppalaiskuluttajan tunnelmiin. Täällä vain norkoillaan Roope-sedän rahasäiliön kulmilla ja säästetään kovin, vaikka hintapaineet ovat rauhoittuneet, kuluttajaluottamus on piristynyt ja talousennusteita nostettu.
Hirmuisen vaikeaa on tulevaisuutta ennustaa. Mutta jos sen verran filosofoidaan, että kun EKP:n inflaatiotavoite on 2% ja noin ihan periaatteellisesti pitäisi kai olla niin, että lainoille lähtökohtaisesti tulisi saada edes vähän reaalikorkoa, niin eikös se noin 4% kuulosta jotakuinkin realistiselta pitkän tähtäimen tavoitteelta, johon voisi kuvitella keskuspankin tilannetta ajavan?
Veikkaan että on pysyvämpi ilmiö, koska
a) materialismi ei ole nyt muotia
b) ne kenellä olisi aitoja tarpeita ei ole rahaa niitä toteuttaa ja ne kenellä on rahaa lisätä kuluttamistaan on määrällisesti vuosi vuodelta pienenevä joukko
c) vanhemmat ovat nuorempia säästäväisempiä ja kansojen keski-ikä nousee vuosi vuodelta
Etenkään kohta a ei ole esimerkiksi ympäristön kannalta suinkaan huono asia, kun laajennetaan tarkastelu suppeiden talouskasvulukujen ulkopuolelle. Mutta kyllä varmasti epävarmuuskin heijastuu vielä vahvasti kulutusvalintoihin. Se näkyy etenkin meillä korkoherkässä Suomessa.
