Robit sijoituskohteena

Hieno homma! Pystytkö vielä avaamaan, että oliko aikataulusta tai Inderesin seurannasta mitään?

1 tykkäys

Ovat Inderesin analyysipalvelua pohtineet, mutta toistaiseksi se on pohdinnan tasolle jäänyt. Ilmeisesti analyysi- yhtiöiden palvelut ovat aika arvokkaita ja jos kuluja halutaan suitsia, niin busineksen ulkopuolisista asioista on tietysti helppo tinkiä / karsia.
Tietysti sitä itsekin omistajana toivoo, että kulukuri on tiukka, mutta onhan siinä tieten toinenkin puoli. Näkyvyyttähän esim. Inderesin seuranta tuo varsin paljon ja usein seurannalla on kurssia nostattava vaikutus ainakin hetkellisesti.
Toisaalta pitkäjänteiselle sijoittajalle ja netto-ostajalle nämä ison yleisön tutkan alla olevat yhtiöt tarjoavat usein hyviä ostopaikkoja, jos yhtiön perusta muuten on kunnossa suhteessa markkinahintaan.

5 tykkäystä

Robit on aktivoitunut tiedottamisen kanssa, Linkedin -sivulle tulee hyvää vauhtia uutta uutista, ne keitä yhtiö kiinnostaa niin kannattaa käydä katsomassa. Päivityksiä tulee myös yhtiön englannin kielisille References -sivuille. Kolmeen viikkoon tullut neljä uutista, ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta minulle puskee läpi näkemys siitä, että business rullaa. Ja eikös kaivosteollisuus ole päässyt hyvin jaloilleen ja rakentaminen jatkuu.

7 tykkäystä

Sandvikin kaivosdivisioonan hyvät luvut povaavat hyvää myös Robitille. Kaivoksia on päästy avaamaan Q3:n aikana.

9 tykkäystä

Itse näen Robitin mahdollisena käänneyhtiönä, jonka pohjalta otin pikku siivun kyytiin. Se, että tapahtuuko käännettä, niin vaikea sanoa… Uskon kuitenkin tuloksen paranevan hieman tulevina kvartaaleina, jos vanhat likapyykit saadaan pestyä, jolloin nykyarvostus on suht edullinen. Hyvässäkään skenaariossa en usko Robitin oikein korkeaan kannattavuuteen yltävän.
Mielestäni Robit voi olla myös potentiaalinen yritysostokohde ja uskoakseni pääomistaja on yhtiöstä valmis luopumaan sopivan tarjouksen tullessa.

4 tykkäystä

Mitäs tuloksesta ollaan mieltä? Kurssi ainakin vihertää

Hyvää kasvua Q3 “Myynnin kehitys oli monilla alueilla hyvää, mikä kasvatti liikevaihtoa 8,8 prosenttia. Liikevaihdon kasvu vertailukelposilla valuuttakursseilla oli 16,2 prosenttia.” Valuuttakurssit rokotti.

5 tykkäystä

Omaan silmään hyvä tulos vallitsevassa tilanteessa ja oman näkemykseni mukaan käänne etenee hyvään suuntaan. Markkina näyttää olevan samaa mieltä.

7 tykkäystä

Oli pakko napata 5k kyytiin 2.17, alkaa näyttämään melko hyvältä jo omaan silmään. Yleismarkkina vetää yllättävän hyvin tämän hetken konepajaksi.

4 tykkäystä

Tutksilin yhtiötä ja vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Omistajina on useira rahastoja ja eläkevakuuttajat.
Tästä voisi ksi tehdä päätelmän, että yhtiössä on potentiaalia?
Kurssikäyrä viimeiseltä 3vuodelta ei mairittele, voisiko joku vähän vslaista, miksi käyrä on tuollainen?
Mitä mahdollisuuksia näettw tulevaisuudessa?

2 tykkäystä

Eläkeyhtiöillä ja rahastoilla on niin paljon rahaa sijoitettavana, että niitä löytyy valtaosan Helsingin pörssin yhtiöistä top10 omistajista paljon.Eli noiden informaatioarvo sijoituskohteen hyvyyden näkökulmasta lähentelee nollaa.

1 tykkäys

Lyhyesti, firman tarinaa etäisesti seuranneena:

IPO-rahat hukattiin täysin ylihintaisiin yritysostoihin. Robit ei päässyt mukaan kaivosalan supersykliin 2018, kun myynti ei vetänyt, eikä taida nytkään vetää odotetusti. Avainhenkilöiden vaihtuvuus on ollut kohtuu suuri. Robitin tuotteet ovat myös aika bulkkia (kiinalaiset tekevät halvemmalla?).

Tämä on oma mielikuva, mitään numeroita en ole tarkemmin katsonut. Joku enemmän seuraava voi kertoa tarkemmin.

1 tykkäys

Miten näet firman tilanteen tällä hetkellä?

12 tykkäystä

Kiitos :slight_smile: vaikuttaa kiinnostavalta

3 tykkäystä

Itse olen melko luottavainen Robitin käänteen suhteen. Yrityskauppojen kanssa on ollut merkittäviä ongelmia, erityisesti Australiassa. Australiassakin liikevaihdon lasku on nyt tasaantumassa.

EMEA-alue on Robitin tärkein markkina ja siellä yhtiön track on vahva.

5 tykkäystä

Robit palautti tänään ohjeistuksen vuodelle 2020.

Ohjeistus vuodelle 2020

Robit arvioi vuoden 2020 liikevaihdon kasvavan ja euromääräisen vertailukelpoisen EBITDA-kannattavuuden paranevan vuoteen 2019 verrattuna.

Yllättävän voimakas reaktio kun kurssi on nousussa 11%. Voimakkaampi reaktio kuin kohtuu hyvästä Q3-raportista tuli. Ehkä juuri ohjeistuksen puuttuminen oli toiminut jarruna, vaikka Q3-rapsan jälkeen oli kohtuu selvää että nuo nyt ohjeistuksessa todetut seikat toteutuvat. Ehkä johdolla oli jokin syy epäröidä vaikka se ulospäin oikein ole näkynyt.

7 tykkäystä

Joo markkinat ei tykkää epätietoisuudesta ja nyt kun ohjeistus palautettiin, niin positiivisen käänteen todennäköisyys vahvistui. Tästä sitten seurausta tämän päivän markkinareaktio. Uskon kurssin nousevan noin 3 euron tuntumaan ilman uutisia. Tästä tulevan suunnan määrittää sitten tilinpäätös ja ensi vuoden ohjeistus.

Mietityttää, että mitä tämän lapun kanssa tekisi. Jos käänne toden teolla onnistuu, niin pitäisi ehdottomasti lisätä, koska kurssilla on jopa suht lyhyellä aikavälillä mahdollisuus tuplata nykytasosta. Jos taas käänne epäonnistuu, niin taas valutaan kahden euron tuntumaan ja jopa alle…

2 tykkäystä

Nyt alkaa se aliarvostus hiljalleen korjaantua ja vaihto on kasvanut melkoisesti sen jälkeen kun Robit palautti ohjeistuksen.

4 tykkäystä

Tänään pörssi-illassa olisi Robitin esitys.

Esityksiä pääsee katsomaan tästä linkistä klo 17 jälkeen:
Pörssi-ilta webinaari ma 23.11.2020 - YouTube

1 tykkäys