Alexandria Group sijoituskohteena

Eiköhän tämäkin anti ylimerkitä. Luulen siis, ja pelkästään tunnuslukujen valossa. Onhan meillä jo Fellow Finance, ja joku pikavippifirma tosin teki uukkarin listautumisprosessin aikana…

Olen jopa harkinnut antiin osallistumista, mutta vähintään fifty-sixty-fiiliksellä olen vielä tällä hetkellä jättämässä väliin.

Oma kokemukseni Alexandriasta: olen käynyt kahveilla muistaakseni jopa neljästi, eka kerta 1999/2000. Parilla ekalla kerralla tarjottiin eläke/säästövakuutusta, en ottanut, mm. kulut syynä. 2019 kävin kahdesti, ja tapaamiset oli vielä asiallisempia kuin ensimmäiset. Painostusta en kokenut, mutten löytänyt muuta omalle kohdalle sopivaa kuin Rahamyllyn. Ja joo: tsekkaanpa, menettääkö siinä pääomaa, jos vaikka lopettaa säästämisen.

Eli oikein hyvin annettiin tilaa asiakkaalle, erityisesti pari viimeistä kertaa, ja omaa tilannettani kartoitettiin, sekä mikä erityisesti kiinnostaa sijoitustuotteissa. Siitä plussat. Olen varma, että FiVa:n sanktiokeissi etenkin ja täällä ilmaistut huonot kokemukset pitävät paikkansa. Onko kyseessä firman läpäisevä kulttuuri vai nälkäisten geelitukkamyyjien lyhyen aikavälin “rahat asiakkaiden taskuista omiin, nostan kytkintä ennenkuin läjä kohtaa tuulettimen”-meininki. Eiköhän jokaiseen myyntiorganisaatioon mahdu VAIN omaa tilipussiaan ajattelevia yksilöitä, joita asiakkaan etu EVVK.

Striimiä olen ehtinyt katsoa vasta n. 20min, ja toimarilta en ostaisi käytettyä autoa, siis näkemäni perusteella. Tod.näk. en osallistu antiin, vaikka oman kokemukseni perusteella en näe mitään ongelmaa, eli laiskahkosti pallottelen asiaa.

DISCLAIMER: olen siis asiakas, ja toistaiseksi tosiaan tyytyväinen sellainen.

Edit: DISCLAIMER osa 2: omistan mm. Olvia, Altia, Altriaa, Vici propertiesia, Kindrediä, Diageota ja muita kapitalismin irvikuvia…?

Edit 2: typo

3 tykkäystä

P.S. Sen sijaan mm. Investium, jonka myös osaomistamani Titanium osti… siellä on kyllä tarjottu myös autocall-himmeliä, jota en ottanut, kun en ymmärtänyt. Pari käyntiä siellä oli osittain voimakasta myyntiä.

Konsanaan veret seisauttava viestiketju! Vaikka itsekin olen aikanaan käynyt heidän toimipisteessä kuuntelemassa reilun 20-vuotiaan jäbän kertomusta sedälle, miksi eläkevakuutus pitäisi ottaa, niin näin kovaa tunteenpaloa se ei aiheuta. Vakuutuksen toki otin, mutta en Alexandriasta.

A ei toiminnallaan juurikaan eroa entisestä Investiumista tai mitä Fim oli aikoinaan, Taaleri menee myös samaan kastiin. Taaleri hakee tosin hieman varakkaampaa väkeä, kun A on keskittynyt jokamiehiin eli massaan, eikä henkilön omistamaan rahan määrään. Toisin sanoen jengiin, joista ns. laatutalot eivät ole kiinnostuneita. Tässä jokamies ryhmässä muutaman tonnin häviäminen myös sapettaa rajusti ja silloin ollaan lehtien palstoilla. A:n tehokas myyntitekniikka menee mielestäni suoraan puhelinmyyntigenreen.

Varainhoitajaksi alkaminen nostaa A:n profiilia. Mielenkiintoista nähdä, mikä tulee olemaan heidän pb-raja. Nykyinen myyntiporukka ei tuohon oikein istu, joten varmaan palkkaavat muualta henkilöstön.

A:n myymät tuotteet ovat samoja, joita mm. Evli kaupittelee. Osa tuntuu vertaavan näitä suoraan ETF:in, jolloin kustannusten välillä on tietysti selkeä eroa. Itse en strukturoituihin osakevääntäjänä koske, mutta jos jotain kokeilisin, niin autocall.

Kiitokset omavaraisuushaaste.com kirjoitamasta raportista, joka oli minusta oikein hyvä niinkuin sijoittaja.fi:kin.

Merkkisin ja elän toivossa, että tein järki liikkeen.

3 tykkäystä

Kiitos Omavaraisuushaasteelle hyvästä analyysistä!

Olen odottanut jotain tämän tapaista objektiivista näkemystä asiaan. Sijoittaminen herättää tunteita, mutta ainakin itselläni on tarkoituksena seurata enemmän faktoja kuin mielikuvia. Toki välillä jotkut sijoitukset tuppaavat olemaan mieltymyksiä johonkin asiaan, vaikka tiukkaa faktaa sijoituksen järkevyydestä ei olekaan olemassa.

Alexandriasta voin todeta sen verran, että olen ollut asiakkaana yli 20 vuotta eli lähes koko yrityksen historian ajan. Minulla on kaupallinen korkeakoulututkinto. Alkuaikoina minua häiritsi yhtiön agressiivinen markkinointi, mutta kun asiantuntijana Alexandriassa on ollut sama henkilö koko ajan, niin luottamus toimintaan on lisääntynyt koko ajan. Minulla on Alexandriassa strukturoituja sijoituksia ja ne ovat olleet eri markkinatilanteissa hyviä tuotteita salkkuni hajautuksessa.

4 tykkäystä

Besserwisser paljonko Alexandrian strukturoidut tuotteet ovat tuottaneet sinulle vuosien varrella?

1 tykkäys

Hupaisaa, että 20v asiakkaana olleetkin vielä sekoittaa sijoitus(myyjät)neuvojat asiantuntijoihin. Sijoitusneuvojat on myyjiä, jotka on koulutettu myymään alexandrian tuotteita. Se ei tarkoita, että heillä välttämättä olisi perusjamppaa paremmat tietotaidot mitä sijoittamiseen tulee. Sijoitusneuvojaksi pääsee ilman koulutusta, kunhan apv 1 ja 2 kurssit (eli pari nopeaa koetta) läpäisee. Toki myyjien joukkoon varmaan mahtuu pari tradenomiakin, mutta ei siellä alexandriassa kauppatieteiden maisterit neuvojaan antamassa ole.

8 tykkäystä

Surullista, että pelkillä mielikuvilla jaetaan täysin väärää tietoa. Perusjampat antavat tyhjentäviä arvioita yhtiöistä ja ampuvat alas faktatietoja. Kuten aikaisemmin totesin Alexandria on vain yksi osa sijoitussalkkuni hallintaa. Teen sijoituspäätökseni aina itse ja huolellisen analyysin jälkeen sijoitusstrategiani mukaan. Samalla lailla teen päätöksen Alexandrian kautta sijoittamiseen kuin miten teen päätöksen sijoittaa johonkin kotimaisen tai ulkomaisen yrityksen osakkeisiin.

Yhteyshenkilöni Alexandriassa on nimikkeellä Senior Financial Advisor ja hänellä on kaupallinen korkeakoulututkinto.

Tuottoni Alexandrian kautta sijoittamiini tuotteisiin on ollut linjassa odotuksiini. Eilen näytti tulleen tilille pääoma ja tuotto eräästä strukturoidusta sijoituksesta.

1 tykkäys

Kai ymmärrät että nimike on vain titteli, alexandria voi ihan itse päättää minkä tittelin työntekijälleen antaa. Senior etuliitteen taitaa saada kun on ollut talossa 10v. Kyllähän se ”senior private banker” voi toki hienolta suomalaisen korvaan kuulostaa.

3 tykkäystä

Mielenkiintoista että useat Alexandrian puolestapuhujat ovat uusia käyttäjiä, jotka eivät juuri ole kirjoittaneet foorumilla muualle kun tähän ketjuun. Lievästi foliohattu voi kiristää, en kiellä.

39 tykkäystä

Joku firmaa puolustavista osaa varmaan vastata tähän, koska ilmeisesti heidän tuotteet ovat kovinkin hyviä. Jos saman rahan olisi laittanut S&P500 indeksiin tai world etf:ään, olisiko joku A:n strukturoitu tuote voittanut sen kulujen jälkeen? Olen jopa niin antelias, että saa valita vuodet itse. Sen parhaimman otannan.

9 tykkäystä
Aiotko merkata Alexandrian osakkeita annissa?
  • Kyllä
  • En

0 voters

8 tykkäystä

Nämä vakuutustuotteet ovat nimeltään ja mielikuvaltaan harhaanjohtavia, sillä mitä ne vakuuttavat? Jos sattuu tapaturma tms vahinko, niin ei sieltä saa vakuutuskorvausta

Huomioitavaa näissä Alexandrian sijoitustuotteiden tuotoissa on sekin, että pettymystä tulee tietämättömille lisää, kun verottaja ottaa 30% luovutusvoittoveroa vielä kaiken päälle. Tätä ei varmaankaan muisteta kertoa asiakkaille. Tuottoprosentit menee siinä sitten. Esitetyt tuotot ovat paperilla tuottoja.

Sen verran kaiken negatiivisen jälkeen pitää kirjoitella muutakin. Tämä Alexandrian keissi laittoi miettimään yleensäkin myyntityötä ja sijoittamisen kokonaisuutta.

Todellisuus Suomessa on, että valtaosa kansasta on täysin pihalla kaikesta sijoittamiseen liittyvästä. Omatkin lähtökohdat olivat, ettei perheestä ja lähipiiristä kukaan ollut ikinä sijoittanut. Suomessa sijoittaminen on säästämistä tai nuukailua. Sijoittamista pelätään, halveksutaan ja pidetään riskialttiina uhkapelinä. Omatkaan vanhemmat eivät tykänneet, että sekaannuin pörssiyhtiöihin sijoittamiseen. Omalla työllä ja hiellä ansaittujen rahojen laittaminen osakkeisiin koetaan riskinä. Sen sijaan vaikkapa Veikkauksen peleihin on ok ja turvallista laittaa rahaa.

Varmaan moni tunnistaa tuon asenteen vanhemmissa sukupolvissa?

Nuoremmilla X- ja Y sukupolvilla asenteet muuttuneet, ei varmaan noin vanhoillista näkökulmaan sijoittamiseen, mutta muunlaista estoa löytyy. Z-sukupolvi, eli nykyajan nuoret aikuiset ovat varmaan ensimmäisiä, jotka lähtevät isommin sijoittamiseen.

Sijoittamisesta kun koittaa keskustella lähipiirin kanssa, niin eivät ymmärrä mitään. Tullut järkytyksenä, etteivät ymmärrä ja minä en osaa selittää asioita, jotka ovat itselle helppoja.
Ei riitä tiedot, taidot ja tärkeimpänä ei riitä mielenkiinto. Joku osakesäästötilin avaaminen omaan ossuuspankkiin tuntuu työläältä ja ylitsepääsemättömältä, että mitäpä se hyvejää.

Ymmärränkin, että kuka osaa kertoa tarinan ja myydä, niin on mahdollisuus saada ihmisiä puolelleen. Kuka osaa selvästi kertoa asiansa, onnistuu luomaan turvallisuuden tunteen ja asiakaskokemuksen, että välittää aidosti, niin onnistuuhan se myynti.

Kun miettii omaa tarinaa, niin vaatiihan se aikaa, perehtymistä ja aidon halun, että pääsi alkuun. Itselläkin mennyt useita vuosia vähitellen oppien. Oma ymmärrys ja osaaminen on noussut koilliseen samaa tahtia osakesalkun kanssa. Vaatii oppia myös mielen osalta, voiko nähdä pitkälle? Säikähtääkö pieniä risahduksia tai isompia markkinan rysähdyksiä, miten reagoi ja suhtautuu niihin? Aikaa menee todella paljon, mutta koska on intoa niin mukavaa ajankäyttöä. Maailma on täynnä sijoitustuotteita, lukuisia niitä tarjoavia pankkeja sekä näitä pankkiiriliikkeitä, niin onhan se aikamoinen avaruus ja tähtitaivas. Löytyy taivaalta niitä tähtiä, mutta myös mustia aukkoja. (Hyvä vertaus, koska eikö hyvässä kunnossa oleva pörssiyhtiö ole kuin tähti :grin:)

Tunnissa tämän kaiken oppiminen? Ei onnistu. Mutta joku voi osata myydä kaiken tämän tunnissa ja saada myytyä sijoitustuote.

Aloitin aikoinaan sijoittamalla Nordean valmiisiin sijoitustuotteisiin. En ymmärtänyt niistä mitään enkä mihin olen sijoittamassa. Tuntuivat vain turvallisilta ja mulle sopivilta…siis esitteiden eli myynnin vuoksi! Muutaman illan tutkin sijoitustuotteiden viidakkoa ja mitä pitää tehdä, sitten uskalsi ostaa jonkun helvetillisen rahaston rahaston.

Aikaa kului, ymmärrystä ja tietoa tuli lisää, niin halusin sijoittaa muualle. Onneksi noista Nordean tuotteista pääsi irti helposti, yhtä helposti kuin olin mennyt sisäänkin :+1:

Eli sinänsä tämä Alexandrian toiminta ei ole nyt ihan niin hirveetä. Ihmiset jotka eivät älyä sijoittamisesta ja rahankäytöstä, niin jos Alexandria tarjoaa heille hyvän asiakaskokemuksen, asiakkaalle tulee tunne että välittävät, niin eihän siinä ole väärää? Lähtökohta jos on, että asiakkaalla ei ole intoa eikä kiinnostusta sijoittamiseen, mutta haluaa silti sijoittaa. Niin mitäpä sellaisen kanssa tekee? Tarjoaa helppoutta kuten Alexandria.

Onhan tuo firma pärjännyt, kun katsoo lukuja ja mitä johto tienannut.

4 tykkäystä

Oletko itse töissä Alexandria Pankkiiriliikkeessä tai toimialalla? Olet kirjoittanut forumille kaksi viestiä, joissa toisessa kehut sijoitusneuvojan “Kaupallista korkeakoulututkintoa” ja aiemmassa viestissä mainitset, että itselläsi on sama tutkinto. 1+1 = ALEX?

Onhan se ymmärrettävää, että positiivista fiilistä on pidettävä yllä. Yritys tehnyt hienon tuloksen 2020 lomautusten, irtisanomisten, kirjanpidollisten kikkailujen ja johdon palkkojen laskemisen myötä. Se, kuinka pitkään tämä positiivinen kehitys jatkuu on tässä suurin kysymysmerkki, jonka takia itse en osallistu antiin. Sijoittajana minulle on loppupeleissä täysin merkityksetöntä vaikka joku Kimmo Kouhialta rikastaakin elämäänsä sijoittamalla ALEXin tuotteisiin, kunhan minulle kilahtaa osingot ajallaan.

7 tykkäystä

Mielenkiintoista jos näin on toimittu. 2020 oli ilmeisesti muutenkin hyvä vuosi sijoituspalveluille? Mutta Alex:han olisi tässä trimmattu hyvältä näyttävään tuloskuntoon nimenomaan listautumista varten… Asiakkailta lypsetään rahat kalliilla tuotteilla niin miksei samoin IPOssa rahat pois sijoittajilta. Ei sinänsä yllättäisi kun miettii mikä firma kyseessä. Mutta näköjään yhtiöllä puolustajiakin on, syistä ties mistä :smirk:

Itse sivuutan Alexandrian konttorin sekä IPOn.

2 tykkäystä

Itse en aio sijoittaa tähän. Liian kapea markkina tuotteille. Nykyään kun osa potentiaalisesta asiakaskunnasta saa saman palvelun omasta pankista. Lisäksi ole varmaa maksaako nousevaa osinkoa, jos osinkoa ollenkaan.

5 tykkäystä

Mielenkiintoinen ketju lukea, positiiviset kommentit Alexandriasta murto-osa kokonaisuudesta. Tämä kertonee jotain yrityksen toimintatavoista. Eettisyys ja ylipäätään moraalisuus ovat tämän päivän trendejä eli viisainta pysyä kaukana tästä osakkeesta.

Agressiivinen myyntitapa herättää myös muita kysymyksiä. Kenen etua myyjät ja johto ajavat; omaa vai omistajan?

5 tykkäystä

Näin siinä sit kuitenkin kävi :thinking:

2 tykkäystä

Tällä foorumilla kourallinen ihmisiä kertoi osallistuvansa. Kertoo siitä kuinka pieni kupla tämä koko Inderesin foorumi on.

15 tykkäystä

Pieni porukka toki, mutta niitä fiksumpia sijoittajia. Näin minä näen tämän porukan. Ja arvostan HYVIN HYVIN paljon myös sitä, että Inderesin työntekijät osallistuvat näihin keskusteluihin myös (hyvien analyysien jne lisäksi). Täällä saa sitä Rikasta Elämää paljon enemmän kuin tuollaisen nimeltä mainitsemattoman firman kautta.

16 tykkäystä

Ei yllätä yhtään, yleisöanti oli tosi pieni, vain vajaa 310 000 osaketta.

4 tykkäystä