Osakesijoittaminen

Alexandria Pankkiiriliike

Kai ymmärrät että nimike on vain titteli, alexandria voi ihan itse päättää minkä tittelin työntekijälleen antaa. Senior etuliitteen taitaa saada kun on ollut talossa 10v. Kyllähän se ”senior private banker” voi toki hienolta suomalaisen korvaan kuulostaa.

3 tykkäystä

Mielenkiintoista että useat Alexandrian puolestapuhujat ovat uusia käyttäjiä, jotka eivät juuri ole kirjoittaneet foorumilla muualle kun tähän ketjuun. Lievästi foliohattu voi kiristää, en kiellä.

36 tykkäystä

Joku firmaa puolustavista osaa varmaan vastata tähän, koska ilmeisesti heidän tuotteet ovat kovinkin hyviä. Jos saman rahan olisi laittanut S&P500 indeksiin tai world etf:ään, olisiko joku A:n strukturoitu tuote voittanut sen kulujen jälkeen? Olen jopa niin antelias, että saa valita vuodet itse. Sen parhaimman otannan.

9 tykkäystä
Aiotko merkata Alexandrian osakkeita annissa?
  • Kyllä
  • En

0 äänestäjää

8 tykkäystä

Nämä vakuutustuotteet ovat nimeltään ja mielikuvaltaan harhaanjohtavia, sillä mitä ne vakuuttavat? Jos sattuu tapaturma tms vahinko, niin ei sieltä saa vakuutuskorvausta

Huomioitavaa näissä Alexandrian sijoitustuotteiden tuotoissa on sekin, että pettymystä tulee tietämättömille lisää, kun verottaja ottaa 30% luovutusvoittoveroa vielä kaiken päälle. Tätä ei varmaankaan muisteta kertoa asiakkaille. Tuottoprosentit menee siinä sitten. Esitetyt tuotot ovat paperilla tuottoja.

Sen verran kaiken negatiivisen jälkeen pitää kirjoitella muutakin. Tämä Alexandrian keissi laittoi miettimään yleensäkin myyntityötä ja sijoittamisen kokonaisuutta.

Todellisuus Suomessa on, että valtaosa kansasta on täysin pihalla kaikesta sijoittamiseen liittyvästä. Omatkin lähtökohdat olivat, ettei perheestä ja lähipiiristä kukaan ollut ikinä sijoittanut. Suomessa sijoittaminen on säästämistä tai nuukailua. Sijoittamista pelätään, halveksutaan ja pidetään riskialttiina uhkapelinä. Omatkaan vanhemmat eivät tykänneet, että sekaannuin pörssiyhtiöihin sijoittamiseen. Omalla työllä ja hiellä ansaittujen rahojen laittaminen osakkeisiin koetaan riskinä. Sen sijaan vaikkapa Veikkauksen peleihin on ok ja turvallista laittaa rahaa.

Varmaan moni tunnistaa tuon asenteen vanhemmissa sukupolvissa?

Nuoremmilla X- ja Y sukupolvilla asenteet muuttuneet, ei varmaan noin vanhoillista näkökulmaan sijoittamiseen, mutta muunlaista estoa löytyy. Z-sukupolvi, eli nykyajan nuoret aikuiset ovat varmaan ensimmäisiä, jotka lähtevät isommin sijoittamiseen.

Sijoittamisesta kun koittaa keskustella lähipiirin kanssa, niin eivät ymmärrä mitään. Tullut järkytyksenä, etteivät ymmärrä ja minä en osaa selittää asioita, jotka ovat itselle helppoja.
Ei riitä tiedot, taidot ja tärkeimpänä ei riitä mielenkiinto. Joku osakesäästötilin avaaminen omaan ossuuspankkiin tuntuu työläältä ja ylitsepääsemättömältä, että mitäpä se hyvejää.

Ymmärränkin, että kuka osaa kertoa tarinan ja myydä, niin on mahdollisuus saada ihmisiä puolelleen. Kuka osaa selvästi kertoa asiansa, onnistuu luomaan turvallisuuden tunteen ja asiakaskokemuksen, että välittää aidosti, niin onnistuuhan se myynti.

Kun miettii omaa tarinaa, niin vaatiihan se aikaa, perehtymistä ja aidon halun, että pääsi alkuun. Itselläkin mennyt useita vuosia vähitellen oppien. Oma ymmärrys ja osaaminen on noussut koilliseen samaa tahtia osakesalkun kanssa. Vaatii oppia myös mielen osalta, voiko nähdä pitkälle? Säikähtääkö pieniä risahduksia tai isompia markkinan rysähdyksiä, miten reagoi ja suhtautuu niihin? Aikaa menee todella paljon, mutta koska on intoa niin mukavaa ajankäyttöä. Maailma on täynnä sijoitustuotteita, lukuisia niitä tarjoavia pankkeja sekä näitä pankkiiriliikkeitä, niin onhan se aikamoinen avaruus ja tähtitaivas. Löytyy taivaalta niitä tähtiä, mutta myös mustia aukkoja. (Hyvä vertaus, koska eikö hyvässä kunnossa oleva pörssiyhtiö ole kuin tähti :grin:)

Tunnissa tämän kaiken oppiminen? Ei onnistu. Mutta joku voi osata myydä kaiken tämän tunnissa ja saada myytyä sijoitustuote.

Aloitin aikoinaan sijoittamalla Nordean valmiisiin sijoitustuotteisiin. En ymmärtänyt niistä mitään enkä mihin olen sijoittamassa. Tuntuivat vain turvallisilta ja mulle sopivilta…siis esitteiden eli myynnin vuoksi! Muutaman illan tutkin sijoitustuotteiden viidakkoa ja mitä pitää tehdä, sitten uskalsi ostaa jonkun helvetillisen rahaston rahaston.

Aikaa kului, ymmärrystä ja tietoa tuli lisää, niin halusin sijoittaa muualle. Onneksi noista Nordean tuotteista pääsi irti helposti, yhtä helposti kuin olin mennyt sisäänkin :+1:

Eli sinänsä tämä Alexandrian toiminta ei ole nyt ihan niin hirveetä. Ihmiset jotka eivät älyä sijoittamisesta ja rahankäytöstä, niin jos Alexandria tarjoaa heille hyvän asiakaskokemuksen, asiakkaalle tulee tunne että välittävät, niin eihän siinä ole väärää? Lähtökohta jos on, että asiakkaalla ei ole intoa eikä kiinnostusta sijoittamiseen, mutta haluaa silti sijoittaa. Niin mitäpä sellaisen kanssa tekee? Tarjoaa helppoutta kuten Alexandria.

Onhan tuo firma pärjännyt, kun katsoo lukuja ja mitä johto tienannut.

4 tykkäystä

Oletko itse töissä Alexandria Pankkiiriliikkeessä tai toimialalla? Olet kirjoittanut forumille kaksi viestiä, joissa toisessa kehut sijoitusneuvojan “Kaupallista korkeakoulututkintoa” ja aiemmassa viestissä mainitset, että itselläsi on sama tutkinto. 1+1 = ALEX?

Onhan se ymmärrettävää, että positiivista fiilistä on pidettävä yllä. Yritys tehnyt hienon tuloksen 2020 lomautusten, irtisanomisten, kirjanpidollisten kikkailujen ja johdon palkkojen laskemisen myötä. Se, kuinka pitkään tämä positiivinen kehitys jatkuu on tässä suurin kysymysmerkki, jonka takia itse en osallistu antiin. Sijoittajana minulle on loppupeleissä täysin merkityksetöntä vaikka joku Kimmo Kouhialta rikastaakin elämäänsä sijoittamalla ALEXin tuotteisiin, kunhan minulle kilahtaa osingot ajallaan.

6 tykkäystä

Mielenkiintoista jos näin on toimittu. 2020 oli ilmeisesti muutenkin hyvä vuosi sijoituspalveluille? Mutta Alex:han olisi tässä trimmattu hyvältä näyttävään tuloskuntoon nimenomaan listautumista varten… Asiakkailta lypsetään rahat kalliilla tuotteilla niin miksei samoin IPOssa rahat pois sijoittajilta. Ei sinänsä yllättäisi kun miettii mikä firma kyseessä. Mutta näköjään yhtiöllä puolustajiakin on, syistä ties mistä :smirk:

Itse sivuutan Alexandrian konttorin sekä IPOn.

2 tykkäystä

Itse en aio sijoittaa tähän. Liian kapea markkina tuotteille. Nykyään kun osa potentiaalisesta asiakaskunnasta saa saman palvelun omasta pankista. Lisäksi ole varmaa maksaako nousevaa osinkoa, jos osinkoa ollenkaan.

4 tykkäystä

Mielenkiintoinen ketju lukea, positiiviset kommentit Alexandriasta murto-osa kokonaisuudesta. Tämä kertonee jotain yrityksen toimintatavoista. Eettisyys ja ylipäätään moraalisuus ovat tämän päivän trendejä eli viisainta pysyä kaukana tästä osakkeesta.

Agressiivinen myyntitapa herättää myös muita kysymyksiä. Kenen etua myyjät ja johto ajavat; omaa vai omistajan?

5 tykkäystä

Näin siinä sit kuitenkin kävi :thinking:

2 tykkäystä

Tällä foorumilla kourallinen ihmisiä kertoi osallistuvansa. Kertoo siitä kuinka pieni kupla tämä koko Inderesin foorumi on.

13 tykkäystä

Pieni porukka toki, mutta niitä fiksumpia sijoittajia. Näin minä näen tämän porukan. Ja arvostan HYVIN HYVIN paljon myös sitä, että Inderesin työntekijät osallistuvat näihin keskusteluihin myös (hyvien analyysien jne lisäksi). Täällä saa sitä Rikasta Elämää paljon enemmän kuin tuollaisen nimeltä mainitsemattoman firman kautta.

14 tykkäystä

Ei yllätä yhtään, yleisöanti oli tosi pieni, vain vajaa 310 000 osaketta.

4 tykkäystä

Tuohon ylimerkkaukseen riitti, kun vähän yli 10 % heidän varainhoitoaan käyttäviä on mukana yleisöannissa (epäilen että heillä on paljon säästäjää, jota eivät tee suoria osakesijoituksia). Onnistumista auttoi, että on meitä, jotka ovat vain lukujen valossa nähneet tämän mielenkiintoiseksi. Päälle tämä nollakorkojen aika, joka luo ihan hyvää näkymää ja ehkä nousumarkkina siivittää tässäkin varainhoitotoiminnassa tuottoa pääomalle. Tämä on mukava yritys, kun saa näin paljon huomiota täällä asiantuntijapiirissä. Toivottavasti petraavat tekemistänsä ja se toisi kohtuullista tuottoa omistajille, Itse uskon että yritysjärjestelyjä tulee Alexandrian ympärille.

2 tykkäystä

Noin pieni anti merkintään täyteen jo omien asiakkaiden toimesta. Se, että löytyykö ostoon asti kiinnostusta listalta onkin sitten mielenkiintoisempi juttu.

1 tykkäys

Anti- ja osakemyynnin määrä aika pieni. Pääomistajalla suuri omistusosuus. Pörssissäkin yleensä isännälliset talot menestyvät keskimäärästä paremmin, kun ylimääräinen huseeraus näkyy omistajan lompakossa. Varmaan alussa liikkuu pikavoittojen tavoittelijoiden lappuja, mutta muuten vaihto todennäköisesti aika pientä. Pienellä vaihdolla arvonmuutokset ja arvonmääritys tietenkin haasteellisempaa ja yleensä hiljaisina kesälomakuukausina osakkeiden hinnat tahtovat valua alaspäin (yllensä paras aika tankata epälikvidejä lappuja). Tällaisen vähävaihtoisen arvohan tulee määrittymään performoinnin perusteella, sillä tuskin tämä tulee kilpailemaan mitä ostin ja myin palstojen kärkisijoilla.

4 tykkäystä

Pieni anti ja odotetusti rajallinen allokaatio yleisöannista

Eli yleisöannista (6,47 EUR) 65kpl osaketta sekä +10,3% ylittävältä osin
Henkilöstöannista merkittävästi isompi “saalis” ja sehän on vielä sitä halvempaa 5,83 EUR osaketta

Yhtiön hallitus hyväksyi Yleisöannissa tehdyt merkintäsitoumukset kokonaan 65 osakkeeseen saakka, ja ylittävältä osalta merkinnät hyväksyttiin noin 10,3-prosenttisesti. Henkilöstöannissa tehdyt merkintäsitoumukset hyväksyttiin kokonaan 1 000 osakkeeseen saakka, minkä ylittävältä osalta merkinnät hyväksyttiin noin 60,4-prosenttisesti 10 000 osakkeeseen asti, ja 10 000 osakkeen ylittävältä osalta merkinnät hyväksyttiin 10,0-prosenttisesti. Instituutioannissa ankkurisijoittajina merkintäsitoumukset antoivat Gösta Serlachiuksen taidesäätiö sr., Oma Säästöpankki Oyj, MaLaJa Invest Oy ja Heiwes Oy. Yhtiön hallitus hyväksyi ankkurisijoittajien merkintäsitoumukset Listautumisannin ehtojen mukaisesti 100-prosenttisesti ja muiden instituutioantiin osallistuneiden osalta 20,0-prosenttisesti.

2 tykkäystä

Vaikka annista tuli vain jämät, niin onhan se mielenkiintoista, miten ensimmäisenä pörssipäivänä käy. Päätöskurssiksi veikkaan 7,05€ ja minun osakkeet pysyy ainakin puolivuotiskatsaukseen saakka.

Tänään selviää myös uusi listautuja FN:lle.

2 tykkäystä

Hyvä alku. Harmi kun osakkeita sai niin vähän.

Jos anti ylimerkitään omien asiakkaiden toimesta, niin kertonee se jo siitä, että nykyiset asiakkaat ovat tyytyväisiä omaan tilanteenseensa asiakkaana Alexandriassa ja haluavat olla tarinassa mukana.

1 tykkäys