Alibaba ja muut kiinalaiset teknot

Isolla, sanoisinko jopa epämiellyttävän isolla (13% salkusta ja -30% pakkasella) painolla istutaan Alibaban päällä, mutta toistaiseksi jatketaan käsien päällä istumista ainakin puolen vuoden - vuoden verran. En tiedä sumentaako positioni arvostelukykyä, ja haenko tietoa vain samanmielisen kuplan sisältä, mutta alempana vähän ajatuksenjuoksuani.

Itse olen päätynyt siihen lopputulokseen, että sentimentti osakkeen ympärillä on sen verran synkkä, että ylilyönnin mahdollisuus on erittäin suuri. Iso osa kurssilaskusta perustuu täysin sääntelyn tulevaisuuden ennakointiin. Tämän ennustaminen tarkasti on mielestäni mahdotonta. Kasvuluvuista ja tuloksentekokyvystä kaikilla taitaa olla konsensus - jo ennen laskua kaikilla mittareilla osake oli edullinen.

Osittain kurssilasku on varmasti perusteltu ja osa riskeistä onkin jo realisoitunut (mm. sakko, ‘lahjoitukset’, ANT:in IPO:n peruuntuminen), ja nämä on ihan syytäkin leipoa kurssiin. Luultavasti myös 10% veroaste nousee 20% asti, ja tästä on jopa Alibaban toimesta varoiteltu Alibaba Said to Warn of Higher Taxes as Crackdown Widens - Bloomberg. En usko, että tätä on vielä täysin hinnoiteltu lyhyellä aikavälillä. Myös tietynlainen riskipreemio on laitettava sille, että sakkoja tulee lisää, ‘lahjoitukset’ jatkuvat ja IPO haudataan lopullisesti, tai että se toteutuu huonoimmilla kertoimilla.

Mikäli negatiivinen tapahtumakierre jatkuu, nykykurssi voi olla hyvinkin perusteltu ja laskua voi tulla lisää - ainakin lyhyellä aikavälillä. Sääntelyinnokkuus kuitenkin väistämättä joskus hiipuu, valtion johto siirtyy muiden asioiden pariin. Yritykset sopeutuvat. Toistaiseksi minun mielestä core-bisnekseen ei ole tehty mitään niin dramaattista rajoitusta, että (erinoimainen) tuloksentekokyky heikkenisi pysyvästi. Yrityksen johto on ymmärtänyt ilmapiirin, ja nähdäkseni reagoinut valtaapitäviä miellyttävillä ulostuloilla. Kun kuohunta laantuu, riski-tuotto suhde nykyisillä hinnoilla on mielestäni ottamisen arvoinen. Senttimenttiheilurilla on tapana heilahtaa jossakin vaiheessa toiseen suuntaan.

p.s Milloinkohan sitä oppii, että dippejä ei tarvitse tankata -5% välein, ja että lisäostoja ei tarvitse tehdä niin isoilla erillä….

p.s.s. Yksi ylilyönti, joka mielestäni on suurentanut dippiä, on se että jenkeillä on mielestäni iso bias historiallisista syistä - sosialismin pelko. Tuntuu, että osa yhdysvaltalaisista sijoittajista on vetänyt jo johtopäätöksen, että tämä on lähtölaukaus koko talouden sosialisoimiselle, ja että kaikki Kiinan osakkeet on myytävä. Isoilta osin Kiina nähdään myös voimistuvana ei edes kilpailijana vaan vihollisena. Näin se varmasti osittain onkin, mutta osa huolista on mielestäni liioiteltuja.

12 tykkäystä

Annetaan omakin mutuilu tänne. Aikasemmin taisinkin jo liputttaa oman virhearvioinnin koko casen ympärillä, jota arvioin huomattavasti lyhytkestosemmaksi enkä uskonu näin suuriin ja varsinkaan äkillisiin regulaatio riskeihin, joka on aiheellisesti säikäyttänyt markkinat epätietosuudella tulevasta. Itse näkisin että kiinan ympärillä oleva sentimentti entisestään laskee BABAa, ja ilman esim. Evergrandea, koulutus markkinoiden sulkemista BABA olisi korkeammalle arvostettu. Eli yhtiö- ja markkinariski nostivat molemmat lopulta päätä.

Joku täällä taisikin jo todeta, että moni regulaatiomuutoksistahan on ihan tervettä kilpailun edistämistä varten tehtyjä muutoksia, joita koitetaan myös länsimaissa ajaa sisään mm. appstoren 30% kulun pienentäminen/ vaihtoehtoinen maksu tapa. Kuitenkaan tällä hetkellä ei ole vielä tietoa mitä muita muutoksia tulee sääntelyyn ja miten nämä lopulta vaikuttavat liiketoimintaan, ääriesimerkkinä kiinan koulutussektori.

Kiinan 5-vuoden suunnitelmassahan on kansan vaurauden tasaaminen ja talouden muuttaminen enemmän kulutusvetoisemmaksi. Tässä en näe Alibaban liiketoiminnan kanssa ristiriitaa ja odotan enemmän sen tukevan Alibaban liiketoimintaa. Suurempiosa kansasta keskiluokkaistuu–> kulutus kasvaa. Mutta jos CCCP katsoo että liian suuri conglomer tyrehdyttää kilpailua ja vie osaamista Suunnitelman tärkemmiltä alueilta (tekoäly, kvantti yms.) niin pilkkominen voi johtaa huonompaan kannattavuuteen tai liikevaihdon hitaampaan kasvuun.

Summasumramum tällä hetkellä vaikuttaisi, että tapahtumilla ei ole merkittävää vaikutusta liiketoimintaan, mutta pidän riskinä, että tulee muutoksia joilla on. Lisätään kuitenkin, että Kiina tarvitsee länsirahaa vielä, joten en usko, että ainakaan vielä kustaan silmää. Vakkakin koulutussektori näytti, että tämäkin täysin mahdollista. Ehkä sitten myöhemmin kun Kiina nousee selkeäksi talousmahdiksi :slight_smile:

Itselläni merkittävä omistus Alibabaa jo entuudestaan ja tässä kriisissä ostanut laskeviin kursseihin. Pohdin vielä lisäostoja, mutta olen aikaisemmin ollut väärällä puolella näissä betseissä, joten pitää jättää myös pelivaraa siihen, että olen väärässä Mungerin kanssa. DayTraderXL:n ajatuksen mukaan ei ole liian myöhäistä hyppää kyytiin kun momentum muuttuu. Säästelen viimeiset lisäostot siihen, matkaa on reippaasti ylöspäin jos sentimentti muuttuu ja regulaatio on selvillä. Tähän voi tosin mennä enemmän aikaa kun kukaan täällä odottaa

6 tykkäystä

Kyllä ilman muuta aina sijoittamisessa pitää jättää vara väärässä olemiseen. Tuosta tuli mieleen tämä tuore video, jossa tehty Alibaballe fairvalue huomioiden riskejä. Itseäni tosin enemmän kiinnosti tuo Fair value base skenaariossa, joka antaa 4xtuoton.

Pidin miten riskit on esitetty ja arvioitu videossa, mutta riskien laittaminen -5% ja 20% extra turvamarginaali tuntui itsestä vähän hassulta. Siitä huolimatta Babasta saatiin hyvä sijoitus case. Videosta voi vetää myös johto päätöksen Alibaba on byu alle 490$ ja nykykurssilla ?% aliarvostettu.

7 tykkäystä

Baba on avannut reikiä systeemiinsä ja päästää kilpailevan maksupalvelun kauppaansa

https://www.cnbc.com/2021/09/28/alibaba-apps-are-starting-to-support-tencent-wechat-pay-amid-scrutiny.html

6 tykkäystä

Miten sait base case Fair value 5x tuoton jos target $232? Riskien esitystapa oli mielenkiintoinen siinä mielessä että suht simppeli tupakka-aski malli, mutta ajaa hyvin tarkotuksen. Tosin pidän itse kirjanpito petosta suurempana riskin (mutu). Hyvin kiteytti lopussa, jonka jo kaikki varmaan täälläkin jo tietää, että näillä tiedoilla osake on funda pohjasesti selkeä buy, mutta vielä on aikaista sanoa millon kelkka kääntyy ja lyhyellä tähtäimellä voi tulla kalliksi holdailla BABAa vuodenkin odotellessa, jos muut indeksit nousee.

Sentimenttiin tarvitsisi vahvan muutoksen, mutta mikä olisi siinä tarpeeksi vahva ajuri?

1 tykkäys

Korjaus 4Xtuotto. Videossa oli toisessa sarakkeessa eri oletuksilla (optimistic case) Fair Value 490$. 145$X4=580$. Mielestäni P/e 25 ei ole mitenkään mahdoton, jos nykyisen kaltainen markkinaympäristö jatkuu, kunhan enin pessimismi on hälvennyt. 490$, jos ajatellaan markkinan hinnoittelevan P/E 25 ja ei 20% turvamarginaalia, niin muut oletukset samat niin hinta on 612$.

3 tykkäystä

P/E 25 ei ole mitenkään edes optimistinen Alibaban omaan historiaan, kilpailijoihin tai markkinoihin yleisesti verrattuna, ennemminkin pessimistinen. Eikä mielestäni kasvuodotuksetkaan olleet yli optimistisia nykyisillä tiedoilla. Markkinapaikka ja muu core markkina saturoituu niin Cloudin voi olettaa paikkaavan jonkinverran menetettyä kasvua tai ainakin kannattavuutta. Tässä hyvä muistaa, että vaikka kiina adaptoi tehokkaasti teknologiaa ja internettiä niin tulevat silti länsimaita jäljessä isossa kuvassa ja pilvimarkkina vasta lähtenyt käyntiin. Kiinalaisissa yhtiöissä nään n. 25% riskilisän hyväksyttävänä hyväksyttäviin kertoimiin ihan perusteltuna, johtuen paikallisesta markkinadynamiikasta politiikan kanssa.

DCF antaa usein ehkä vähän ylioptimisten arvon verrattuna miten lopulta kuitenkin markkinat arvostaa yhtiöitä IMO (verrokit & transactiot). Suoraviivaisesti oma mutu on fairvaluelle n. $300 laskemalla arvo Amazonin kertoimesta (Amazon PE 50*0,75=37,5). Toki voidaan debatoida, että toinen on verkkokauppa ja toinen markkinapaikka ym. ja Alibaban käyvästä arvosta taitaa olla parempiakin laskelmia kun oma suoraviivainen mutuilu. Mutta, varmaa voidaan todeta, että fundapohjasesti tarkasteltuna huutava buy case alle 200

4 tykkäystä

Itselle Alibaba on tuore hankinta, erät 171 ja 145 USD niitä jenkkiADR:iä, osuus salkusta 2%.
P/E tipahtanut >17, ja kasvu huikaiseva, Kiinan market leader.

Droppi enemmin kiitosta Kiinan hallinnon toiminnoista (osaomisteisen ANT-groupin listauksen torppaus, jotain anti-monopolisakkoja, 15 Mrd USD hyväntekeväisyys anemaksu, yms) kuin Alibaban omasta suoriutumisesta. Mutta, toisaalta tämä korostaa että ongelmien ratkaisu ei ole firman käsissä vaan muualla.

Ja muistutuksena miksi Kiinan hallinto aktivoitui? Perustaja Jack Ma luuli olevansa fiksu ja puheessaan antoi kommentteja Kiinan pankkivalvonnasta ja pankkien toiminnasta, sekä hallinnon sekaantumisesta bisneksiin ja jopa ettei hallinnolla ole expertiisiä muodostaa kunnon säännöstöä.

Venäjällä liikemies Hodorkovski halusi sekaantua politiikkaan ja haastaa Putinia, ja pääsikin oppimaan Siperiaan vuosiksi. Venäjän liikemieseliitti 100% varmasti oppi esimerkistä, ja totesi että suutari pysyköön lestissään ja oppi olemaan hiljaa.

Sama Kiinassa, jos on demokratiavajetta niin hallinto voi antaa oppia esimerkin kautta. Jack Ma ja Alibaba pääsi esimerkiksi tavasta jolla hallinnolle ei päätä aueta. Jos antaa löysää, muutkin alkavat pian vaatia ja vaatia. Muillekin jäteille annettu penaltia.

Tämä Seeking Alphan tuo vähän uuttakin näkökulmaa tilanteeseen ja muistuttaa

  1. yksityinen sektori ja sen kasvu on välttämätön Kiinan kasvulla ja vauratumiselle. Siksi tilaa tulisi antaa ja antaa rauhaa
  2. Jack Ma ja Alibaba on jo oppinut läksynsä, ja on näkyvä esimerkki kaikille
12 tykkäystä

Kissahiiri, hyvin samalla tavalla ajattelen itse arvostuksesta ja erinomaisesti sen kiteytit mitä itse ajatellen kanssa. Mielestäni DCF:ssä helposti oletaan vähän liian ruusuista kasvua tai tuloksen tekoa. Niitä töyssyjä tulee väliin syystä tai toisesta, homma ei ihan niin lineaarisesti tai paraboloidisesti mene. Tässä on ehkä minusta se juju, ihmisillä ja sitä kautta markkinalla on hankala käsitellä exponteliaalista kasvua. Siitä tehdään lähes aina enemmän tai vähemmän lineaariapproksimaatio. Kun exponetialista kasvua on riittänyt aikansa niin sitten suora tai nuoli alkaa osoittaa kaakkoon ja kurssi ampaisee.

Olen samaa mieltä, että 25% on hyväksyttävä riskilisä. Mutta markkina välillä maanisdepresssivinen ja välillä euforinen. Euforiassa ei riskilisiä kysellä vaan tuottoa tuijotetaan. Näitäkin hetkiä kehittyville markkinoille ja Kiinaan on välillä osunut. Tällä tarkoitan vain sitä, että kurssi 600 taalaa viiteen vuoteen ei ole mielestäni Baballe mahdoton, kun kaikki näyttää hyvältä.

8 tykkäystä

Charlie Munger tankkasi reippaasti BABA:a 3Q:lla. Jos menee kiville, niin ollaan ainakin arvokkaassa seurassa.

36 tykkäystä

Hang Seng TECH Index +5.2% / 6172.04

  • Shanghai avautuu kuitenkin vasta huomenna
7 tykkäystä

@DayTraderXL onko mitään tekniseltä puolelta indikaatiota käänteestä tai muuta take-awaytä?

Kiitos kun jaksat päivitellä tänne näitä! :pray:

5 tykkäystä


Isossa kuvassa ei ole mitään olennaista muutosta. Nykyinen pomppu tapahtui, kun pudottiin daily oversold tilaan RSI:n toimesta. Tarvitaan käänne eli päivätason suunnanmuutos minimissään, jotta voitaisiin alkaa luottamaan, että pohjat olisivat syntyneet 138.43.

Tuo suunnanmuutos voisi tapahtua piirtämäni iHS:n (Inverted Head&Shoulders) patternin myötä. Siihen voi mennä viikko tai kaksikin aikaa. Mutta premarket on avautumassa taas isoon gap up openiin (tällä hetkellä 151.12), joten toistaalta muutos voi tapahtua ilman iHS:ääkin. Lähin rikottava vastus on 153.73. Jos se rikotaan suoraan ylöspäin, niin suunnanmuutos edellyttää sen jälkeistä HL/LH tapahtumasarjaa. Pelkkä vastuksen rikkominen ei tarkoita suunnanmuutosta.

26 tykkäystä

Jos ymmärsin oikein niin eilen tehtiin HH (ylitettiin edellisen laskun edeltävä huippu) ja nyt pitäisi pohjan jäädä yli 138.43 tason niin tulee HL. Tämän trendin toistuesssa muutaman kerran niin voidaan jossain vaiheessa olettaa trendin kääntyneen?

5 tykkäystä

Nyt alkaa valumaan tietoja isojen poikien liikkeistä Q3:lla. Munger olikin ylempänä mainittu.

Yksi kaveri myynyt kaikki BABA:t pois, toinen lisännyt positiota 700%. Katsellaan, miten tilanne kehittyy.

5 tykkäystä

Pieni lisähuomautus tähän väliin: Osto 4,9 miljoonaa osaketta, myynti 75000 osaketta. Suhtetutuksena Mungerin lisäys oli 136 000 osaketta pyöristettynä.

Laitetaan tämä tänne samoin, jossain muussa ketjussa oli sama, mutta tänne sama Alibaban ennusteiden lasku.

https://finance.yahoo.com/news/alibaba-earnings-forecast-slashed-weak-032539478.html

Rima laskeeja paljon säpinää yhtiön ympärillä. Tiiraillaan edelleen ostopaikkaa.

2 tykkäystä

BABA julkaisi oman serverichipin.

9 tykkäystä

Näyttäisi olevan jonkinlainen vastustaso $170 kohdalla, jota on käyty kolkuttelemassa muutaman kerran (Toiminu aikasemman tukitasona joka ei kuvassa näy). Seuraava heikko vastustaso $180 & $217, mutta nämä toimineet muutaman kerran vastuksena tällä laskutrendillä ja viime nousutrendillä (kuvan ulkopuolella). Isompi vastustaso löytyykin sit $280 kohdalta, jota myös kolkuteltiin muutamaan otteeseen ennen viimevuoden nousua.

Tässä omat input tekniseltä puolelta kun harjoittelen :slight_smile:

2 tykkäystä

Minusta tuo ensimmäinen vastustustaso on tuossa 170-172$ välissä. Mielummin käyttäisin tuota 172$tuntumaan kahden orvon kynttilän alalaitaa. 50päivän liukuvakeskiarvo on mielestäni kanssa vastustanut ja nyt toiminut jonkun aikaa tukitasona.

Anyway, jos tuota 50 päivänä liukkaria saadaan käännettyä niin vähän samoin näen tilannetta, että tuonne ylös on vapaata tilaa.

Edit: Nyt sitten parhaillaan tikkaa tuossa 172$ pinnassa. Meni sitten läpi.

5 tykkäystä