@Juha_Kinnunen on tehnyt uuden rapsan.
Toistamme Aspocompille vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehintamme 3,0 euroon (aik. 3,3 €). Tappiollinen Q2-tulos jäi selvästi odotuksistamme, mikä kiristää myös rahoitustilannetta. Odotettu käänne puolijohde-teollisuudessa ei realisoitunut Q2:lla, mutta signaalit indikoivat kysynnän parantumista Q3:lla. Surkean alkuvuoden jälkeen käänteellä on kiire, koska muuten edessä on myös negatiivinen tulosvaroitus. Vaikka osake on yhtiön potentiaaliin nähden erittäin edullinen, mutta vastapuolella olevat riskit painavat vaakakupissa enemmän.
Rapsasta lainattua:
Arviomme mukaan tiukkaa ohjeistukseen yltämisestä kuitenkin tulee, ja olemme laskeneet ennusteemme aivan ohjeistuksen alarajalle. Odotamme nyt Aspocompin 2024 liikevaihdon olevan noin 32,5 MEUR (+1 %) ja liiketuloksen -1,6 MEUR (2023: -1,7 MEUR). Ensi vuoteen näkyvyyttä ei käytännössä vielä ole, mutta puolijohdeteollisuuden ja puolustuksen hyvällä vedolla yhtiöllä on kaikki edellytykset erittäin vahvaan kasvuun ja terveeseen kannattavuuteen. Silti olemme laskeneet vuoden 2025 ennusteita selvästi vuoden 2024 lähtötason mukana.