BBS - Bioactive Bone Substitutes

Isomman putkan pulvaani kävi hoitamassa firman selvityskuntoon. Tutkija - rupelihattu - insinööri -perustajilla ei voi olettaa olevan osaamista puolustaa pientä firma-alkiota tuulien puhaltaessa satojen tai tuhansien miljardien markkinoilla.

Nyt on vanhan liiton leikkureilla ja nahkureilla tilaa ja aikaa jatkaa hyväksihavaitsemillaan kovakatteisilla standardioperaatioilla. Samalla isommat toimijat voivat nyt rauhassa miettiä, mitä tekevät esim. BoneSupportin tai muiden mahdollisten uusien tulokkaiden kanssa.

Jos tässä raadossa on enää mitään houkuttelevaa, ja erityisesti jos potentiaalia edelleen on, tämän saa nyt napattua penneillä suhteessa “realistiseen” markka-arvoon.

Suurin virhe (itseasiassa rahan ja osaamisen puute) Suomessa on, että Nightingalen kaltaista rahoituskierrosta ei osata tehdä. Sellaisesta ei kai osata vieläkään edes unelmoida.

NGH keräsi niin paljon rahaa, että jo nyt generoidessaan liikevaihtoa, sillä vieläkin olisi varaa puskea markkinoille useita vuosia ilman lanttiakaan sisääntulevaa rahaa. Toinen suuri viisaus NGH:lla on se, että perustajat ja ankkuriomistajat pitävät äänivallan käytännössä täysin itsellään. NGH:ta et voi voi ajaa (rahoitus)kriisiin nurkkaamalla, naku-shorttaamalla, et käytännössä mitenkään. Virheen täytyy tulla firman itsensä sisältä.

BBS todennäköisesti tulee olemaan surullinen esimerkki nerokkaasta parannuksesta kirurgisiin operaatioihin, joka kaatui täydelliseen fiaskoon markkinaosaamisen ja rahoituksen osalta.

Tiimi oli alusta alkaen huonoa kansallista keskitasoa tai sen alle. Pörssiin tultaessa rahaa ke(rj)ättiin vähintään 10 - 20 kertaa liian vähän.

Hopeareunuksena ilman sarvia ja hampaita näen tässä, että tulevaisuudessa tästä casesta saatetaan meilläkin ottaa oppia.

Katsotaan nyt silti loppuun asti.

Firman arvo on 1,5M. Sanoisin, että riski on aika epäsymmetrinen; downside on todella rajattu upsiden ollessa monikymmen- tai -satakertainen. Ha-ha.

1 tykkäys