Olen tässä seuraillut BDC-sektoria vaihtopenkiltä jonkin aikaa, tällä hetkellä salkusta löytyy vain pieni siivu Barings BDC:tä jota kalastelin salkkuun muutama vuosi sitten dipistä. Hankkiuduin taannoin eroon viimeisestä mREIT:istä, joten nyt olisi salkussa paikka auki kassavirtageneraattorille, ja mikäs sen parempi tähän hommaan kuin joku BDC mukavalla osingolla.
Ymmärrys näiden firmojen syvemmästä sielunelämästä on toistaiseksi kuitenkin hieman ohkainen, joten olen tässä koettanut tässä penkoa laaria läpi ja koettanut arvuutella, että mihin sitä oikein rahansa pistäisi. Muutamia firmoja nousee tuolta esiin tasaisesti, eli tarkemman tutkimuksen kohteeksi ovat päätyneet seuraavat putkat:
MAIN - Kallis kuin mikä, viimeaikaisen dipin jälkeenkin P/NAV lähes 2x. Maksanut ylimääräisiä osinkoja varsin avokätisesti monta vuotta, mutta perusosinko silti aika paljon pienempi kuin mitä sektorilla keskimäärin. Toisaalta osingonjakosuhdekin on huomattavasti alhaisempi kuin verrokeilla. Toistaiseksi tarkkailulistalla, jos hinta painuu nelosella alkaviin lukuihin, niin houkutus tämän ostamiseen kasvaa merkittävästi.
ARCC - Nähdäkseni toinen laatuputka, vähän samoja ajatuksia kuin MAIN:in suhteen.
Sitten ne omaan silmään mehukkaimmat diilit:
Hercules Capital (HTGC) - Hinta tullut alas 13% viimeisen kuukauden aikana, ilmeisesti syynä vaihtovelkakirjojen muljauttaminen markkinoille ja tämän seurauksena osinko on aika muikealla 11,5% tasolla. Viime vuosi näyttäisi kuitenkin menneen putkeen, osingonjakosuhde on sektoriin nähden ihan terveellä / alhaisella tasolla ja lisäosinkoja on lupailtu jo tämän vuoden jokaiselle kvartaalille. Varjopuolena Herkkuli ilmeisesti on keskittynyt “venture-lending” -tyyppiseen toimintaan, joten tässä tulee vielä ylimääräistä riskiä.
Blue Owl (OBDC) - Toinen +11% osinkomonsteri, huomattavasti isompi portfolio kuin Herkkulilla, kasvu on kyllä pieni kysymysmerkki. Osingonjakosuhde suht alhainen ja firma on pystynyt paitsi kasvattamaan perusosinkoaan viime vuosina, myös maksamaan sen päälle lisäosinkoja. Tämä olisi nyt itselleni se kiinnostavin kohde, ainakin tällä hetkellä.
Mitäs ajatuksia muilla, onko jotain jota en nyt osaa ottaa tässä huomioon? Eniten tässä koko touhussa arveluttaa tietysti Oranssin Miehen sekoilu ja se, että onnistuuko kaveri ajamaan koko Jenkkilän taantumaan. Toisaalta sama pelko nyt kalvaa sijoitusmarkkinoita ihan yleisesti, mutta oma perstuntuma on, että BDC:t ovat keskimäärin aika paljon huonommassa asemassa jos talous menee kuralle.