Biohit - Onko tällä tulevaisuutta?

Kattellaas milloin Biohitin TJ Semi Korpela tulee Inderesin haastateltavaksi. Molemmilta on tullut peukku ylös asian suhteen, joten nyt vain odotellaan. Otollinen aika olisi joskus piakkoin tilinpätöksen jälkeen, mutta en tiedä onnistuuko näin lyhyellä varoitusajalla. Positiivista kuitenkin että saamme asiantuntevilla kysymyksillä uutta näkökulmaa toimintoihin ja tulevaisuuden arviointiin ja jos oikein hyvin käy niin Semi tarttuu ehdotukseeni että Inderes alkaisi seuraamaan yhtiötä näin käänteen kynnyksellä.

6 tykkäystä

Sehän kuulostaa hyvältä

Ei ole osariin juuri odotuksia ladattu kun kurssi on laskenut viimeiset pari viikkoa ja kolmen päivän päästä tilinpäätös. Tällä viikolla on voinut rauhassa lisätä hittiä ja vain kerran laidasta kun sattu sopiva mälli tarjolle. Voitaisiin kerrankin avata näkymiä hieman tarkemmin, mutta kurssista päätellen se on toiveajattelua.

Nyt vois korjata tunnelmia sen verran että tilinpäätökseen on ladattu jo aika paljon pettymyksen painolastia, koska kurssi on laskenut helmikuussa 4.2 eur → 3.6 eur eli n. 15%. Itse koitan pitää muistissa, että Hefei osti 4.26 urolla itsensä suurimmaksi omistajaksi pari vuotta sitten ja sen jälkeen on tullut paljon myönteisiä uutisia.

2 tykkäystä

Olihan se taas Bioshit,tulos ulos ja -10% tauluun.
Haudataan salkunpohjalle odottamaan vaikka aurinkoisempia kelejä.

2 tykkäystä

Pitkä lappuhan tämä onkin. Uskoisin että Venäjältä tullee kilpailutusvoittoja tänä vuonna, koska federaation suositus on käyttää gastropanelia seulontoihin. Ikävä ettei uskalleta ottaa parempaa näkemystä kuin ‘liikevaihto kasvaa’

1 tykkäys

Näin synkkänä päivänä voi itsekseen miettiä ostaisiko esim. Hefei koko osakekannan samalla 4.26 hinnalla kuin parin vuoden takainen kauppa. Uskoisin että ostaisi aikailematta jos omistajat vaan myisi.

Tuli tuossa viikonloppuna idea, että kokeillaan kuinka tuo Acetium toimii. Pakko sanoa parin päivän abiristeilyn jälkeen, että ei jää ottamatta enää kertaakaan alkoholia nauttiessa. Toimii todella hyvin tuohon hieman kyseenalaiseenkin tarkoitukseen :smiley:

2 tykkäystä

Juu, en ikinä juo ilman acea, koska mulla on huonot geenit alkoholin käsittelyyn (lähes aasialaisten tasoa). Acen kanssa ei tule krapulaa, joka muuten olisi pönttökeikka ilman seuraavan päivän aamutasoittelua, joka osittain taas vain siirtää darraa.

Tässä pätee Peter Lynchin sijoitustragedia: Totesin että acetium todella toimii joten sijoitanpa biohittiin :slight_smile:

1 tykkäys

https://is.mediadelivery.fi/img/978/c7f550fb78b84c688e68171cd82961ad.jpg.webp

Mikäs yhteys tällä Biohitin nimeä kantavalla testillä on itse Biohittiin? Ilmeisesti testin on valmistanut Biohitin kiinalainen yhteistyökumppani ja suurin omistaja Hefei?

Mielenkiintoista…!! Osaako joku tarkentaa…? Tulisiko royalteja yms…

Ei tule mitään kun yhteistyöyrityksen tuote.

Osaisko kukaan arvioida tarkemmin tämän Biohitin mahdollisen jenkki patentin merkitystä yhtiölle ja sen potenttiaalia yhtiön liiketoimintaan?

Pieni päivitys koska otin taas biohitin ylipainoon.
Koko OMX:n kaikki yritykset listattuna biohit on viimeisen kuukauden neljänneksi huonoiten pärjännyt osake 175:stä yhtiöstä (kolmas sarake alla olevassa kuvassa)! Ei puhettakaan BRRRR kiimasta tai FOMOsta tai siitä että roskaosakkeetkin nyt nousee.

Firman viestintä on kyllä suuri pettymys kun pari kuukautta takaperin sepusteltiin että korona ei näyttäisi vaikuttavat ja yhtäkkiä vaikuttaakin ekalla puoliskolla.
Tunakalastajan kooste kauppalehden sivulta:
"16/3 Hitti tiedotti näin:
Tällä hetkellä tuotannossa ei ole ollut keskeytyksiä. Tehtaamme toimii ja palvelemme asiakkaitamme parhaamme mukaan.

26/3 tiedottivat näin:
KIINA, VENÄJÄ JA LÄHI-ITÄ
Vuoden 2020 alussa olemme jälleen pystyneet
toimittamaan GastroPanel® tuotteitamme Kiinaan.
Viimeisimmän arvion mukaan GastroPanel®-jakeli-
jamme uudet tuotantotilat valmistuvat vuoden 2020
lopulla. GastroPanel®-tuotteen toimitukset Kiinaan
kasvavat vuonna 2020, mikäli koronavirukseen
(SARS-CoV-2) liittyvät logistiset haasteet väistyvät.

Venäjän ja Kiinan seulonnat on siis edelleen käynnissä joten jos tällekin osakkeelle sallittaisiin se vuoden parin päähän katsominen niin kovallekin nousulle olisi hyvät perusteet.

Jokerina sitten mahdolliset yritysjärjestelyt kun suurimman omistajan Kiinafirma listataan pörssiin ja siinä yhteydessä olisi järkevää ostaa pikkurahalla koko osakekanta vaikka 200-300% preemiolla hintaan 120-160meur jonka jälkeen kiinafirma saisi tulouttaa Kiinan ja Venäjän Gastropanel seulonnat ja vaikka myydä rönsyt hyvällä voitolla (acetiumperhe, Genetic analysis osaomistus ja muut testikitit)

No kohta pitäisi tulla CE hyväksyntä GP:n pikkulaitteelle. Josko siitä taas saatais muita osakkeita jo hivellyt euforia tai edes pessimismistä nouseminen.

3 tykkäystä

Biohitin Gastropanel saa jälleen huomiota maailmalla. Aikamoisisa juttuja firmalle jonka market cap 30 miljoonaa. Ihme , että eivät retostele edes lehdistötiedotteella. Kurssikin näköjään nykyään immuuni hyvillekkin uutisille.Alla linkki loppupäätelmään ja yliopiston facebook sivuilta käännetty tiivistelmä.

https://www.amu.kz/infocenter/news.php?ELEMENT_ID=43371

XV Gastroenterologisen foorumin ratkaisu
Astanna-Gastro 2020 kansainvälisellä osallistumisella :earth_americas:
:pushpin: Viime vuosina on muodostunut uusi tieteellinen ja käytännöllinen suunta gastroenterologiaan niiden kehitystä edeltävien ruoansulatuskasvainten ja sairauksien kehittämisen syiden, mekanismien ja ominaisuuksien tutkimisen seurauksena. Sen arvoa on vaikea yliarvioida, sillä se mahdollistaa pohjimmiltaan uuden syövän ehkäisymenetelmän, joka estää pahanlaatuisten kasvaimien kehittymistä edeltävien kasvaimien, joka nyt tunnustetaan ainoana keinona vähentää syöpäpotilaiden esiintyvyyttä ja levinneisyyttä.
:small_blue_diamond: WHO julisti ruoansulatuselinten esitanssijapatologian - XXI-vuosisadan gastroenterologian pääongelmaksi. Maailman tilanne on pahanlaatuisten ruoansulatuskasvainten taajuuden ja esiintyvyyden katastrofaalinen lisääntyminen. Tilastot osoittavat, että ruoansulatussyövän kuolleisuus on kaksi kertaa korkeampi kuin keuhkosyöpäkuolleisuus on 5,5 kertaa suurempi kuin rintasyöpäkuolleisuus ja pahanlaatuiset kasvaimet muissa lokalisaatioissa. Näin kasvuvauhdilla onkogastroenterologinen patologia voi alkaa kilpailemaan 1 sijasta sydänsairauksien ja alusten kanssa kuolinsyynä.
:small_blue_diamond: Huomattakoon, että Kazakstanissa indikaattorien lukumäärän kärkipaikat ovat ruoansulatussyöpää varten ja ensimmäisenä joukossa vatsyöpä.
Edellä esitetyn perusteella on tärkeää tunnistaa Kazakstanin ruoansulatuselinten ennustava patologia ylipäätään ja krooninen atrofinen gastriitti, erityisesti ennalta arvattavana vatsatautina, tänään on vaikea yliarvioida.
Mekanismi, jolla infektio H. Pylori aiheuttaa ei-jauhavaa (distaalista) vatsassyöpää vasta viime vuosina. Vatsasyövän kehittymisriski kasvaa samanaikaisesti atrofisen mahamahataudin vakavuuden kanssa. joka esiintyy useimmiten H-infektion seurauksena. Pylori johtaa hypokloorihydriaan tai täydelliseen happotuotteiden puutteeseen. Vatsasyöpäriski riippuu kroonisen mahataudin lokalisoinnista ja suolistometaplasian sijainnista vatsassa. Vatsan atrofisen gastriitin kasvoilla syöpä on 3-5 kertaa suurempi kuin muulla väestöllä. Koehenkilöt joilla on raskas panatrofia SZH (AG anthrumissa ja kehossa eli raskas multifokaalinen atrofinen gastriitti) riippumatta H-infektion esiintymisestä tai puuttumisesta. pylori, syöpäriskiä kohotetaan 90 kertaa verrattuna terveeseen SOG-ryhmään.
:small_blue_diamond: Nyt on todistettu, että H: n hävittämisen yhteydessä on olemassa ′′ palauttamispiste ′′ - suolistometaplasian syntyminen vatsan limakuoressa. Rylori ei enää vähennä vatsasyövän kehittymisen riskiä. Tämä data korostaa tarvetta havaita ennaltaehkäisevä ja varhainen ruoansulatus syöpä ennaltaehkäisevässä vaiheessa, kun hoito on tehokkainta, pahanlaatuisten kasvainten tehokas ehkäisy ennakoivien vaurioiden vaiheessa, tunnustetaan nyt ainoana keinona vähentää syövän esiintyvyyttä ja esiintyvyyttä potilaat.
:small_blue_diamond: Tiedetään, että bioptaattien morfologinen tutkimus on tapa diagnosoida luotettavasti atrofisia ja ennalta arvattavia muutoksia. Vikoja ei kuitenkaan riistetä. Historiallisen menetelmän pääasiallinen haitta on mahdollisuus arvioida CJS: n morfostruktuureja vain bioptaatiossa. Lisäksi tutkimuksen invasiivisuuden ja monimutkaisuuden vuoksi morfologin korkean ammattitaidon tarve historiallinen analyysi ei voi olla CJC: n ennustettavien muutosten seulontamenetelmä.
:small_blue_diamond: Huomattakoon myös, että ohjelma ′′ diagnoosi, hoito ja ennalta arvattavien ruoansulatustautien ehkäisy ′′ on toteutettu ja toteutettu Kazakstanissa aluetasolla. Näin on kehitetty ja toteutettu ohjelmaa ′′ Diagnoosi, hoito ja ehkäisy gastroesofageaalisen refluksitaudin ennaltaehkäisy ja sen taudin komplikaatiot. - Barrettin ruokatorvi (MUA, NNMC, Astanna). Ensimmäinen pilottiprojekti ′′ Seulonta serologinen tutkimus ennalta arvattavasta vatsapatologiasta liitteenä olevassa ehdollisessa ′′ Gastropanel ′′ menetelmässä (MC UDP RK, MUA) valmistui. Analyysi ja tulosten kliininen seuranta ruoansulatuselinten etenemisen hidastamiseksi ja syöpää edeltävän patologian ehkäisy molemmissa ohjelmissa jatkuu.
:small_blue_diamond: :small_blue_diamond: vatsan tuotoksen ahtauma. Monien ruoansulatussairauksien (polypektomia, kolekystemia jne) endoskooppinen hoito. )), jonka avulla toimintatapojen vähentäminen onnistui. Samaan aikaan syöpäpotilaiden tilastoissa ei ole taipumusta laskea.
:small_blue_diamond: Samaan aikaan gastroenterologeilla on todelliset mahdollisuudet estää pahanlaatuisten ruoansulatuskasvainten kehittymistä varhaisessa diagnoosissa ja viimeisimmissä hoitoteknologioissa, tänään voidaan ehkäistä tai hidastaa morfologista kehitystä ennustamasta syöpään, mikä tarkoittaa että morfologista kehitystä voidaan vähentää ja jälkimmäisestä kuolleisuus. Nykyaikaisia lähestymistapoja voidaan ja kannattaa käyttää mahdollisuuksien mukaan varhaisessa diagnostiikassa kaikissa tunnetuissa syöpää edeltävissä sairauksissa kliinisessä harjoituksessa.
Tätä varten on tarpeen varmistaa:
1 ️ ️ ️ Ruoansulatussairauksien potilaiden sairaanhoidon järjestämisjärjestelmän parantaminen, lääketieteellisten ja ennaltaehkäisevien laitosten materiaalin ja teknisen pohjan vahvistaminen.
2 ️ ️ esitelläkseen malinvasittisen serologisen diagnoosin kroonisesta N: stä. Rylori-liitännäissairaudet, jotka perustuvat pepsinogeen I: n, pepsinogen II: n, gastrina-17: n ja vasta-aineiden määritelmään - IgG Rylori edistää N-infektion tehokasta havaintoa. Rylori ja SJ: n syöpää edeltävien muutosten varhainen havaitseminen täydennetyn morfologisen tutkimuksen lukemien mukaan, nimittäin limakuoren atrofian ja sen metaplasian uhalla
3 ️ ️ riittävä H-hävittäminen. pylori vähentämään limakuoren, vatsasyövän ja taloudellisesti tehokkaan riskiä alueilla, joilla on suuri riski kehittyä vatsa-adenokarsinoomaan.
4 ️ ️ vatsan syöpää edeltävien potilaiden farmakoterapia on toteutettava ykseydessä serologisen seulonnan ja endoskooppisen seurannan tulosten avulla, ja ottaen huomioon myös nykyaikaiset lähestymistavat ongelman ratkaisuun yleisesti, mukaan lukien uusien kliinisten protokollien käyttö (Maastricht 5-6), riittävä kuntoutus. Tarve ratkaista ennennäkemättömät monimutkaisuus ja laajamittaiset kotimaisen gastroenterologian ja terveydenhuollon haasteet ylipäätään pitäisi olla voimakas ärsyke kaikille alan asiantuntijoille: gastroenterologeille, terapeuteille, endoskooppeille, patomorfologeille, laboratoriolääkäreille ja muiden erikoisalojen lääkäreille. Näiden tehtävien toteuttaminen edistää merkittävästi ruoansulatussyövän ehkäisyn kliinistä käytäntöä, mielestämme edistää todellista ratkaisua tähän ongelmaan, eli vähentää ruoansulatussyövän esiintyvyyttä.

5 tykkäystä

Mites tämä näkyy Biohitin liikevaihdossa?

Tätä liirumlaarumia on ollut nyt 10 vuotta ja homma ei vaan etene… Osakkeen arvo vaan kyykännyt… Ehkä sitten kun tulisi vivan allekin jotain.

Joko Kiinan tehdas hönkii tavaraa pihalle ja miljoonien tulo on varmaa?

3 tykkäystä

Veikkaan, että ei merkittävästi ennen kuin analyysi ja seuranta päättyy(kts.alempana) Merkit viittaavat siihen, että business tulee kasvamaan Aasiassa merkittävästi lähitulevaisuudessa. Kiina, Venäjä ja tämä Kazakstan mahdolliset potin räjäyttäjät. Etelä-Korean jakelia Dow Biomedica sai myös hiljan rekisteröityä gastropanelin. Erittäin mielenkiintoinen maa myös.Uskon myös , että en pääse näistä myynniin kasvamisista nauttimaan. Biohit tullaan myymään kiinalaisille jahka Biohit Hefein listautuminen saadaan maaliin.

“Ensimmäinen pilottiprojekti ′′ Seulonta serologinen tutkimus ennalta arvattavasta vatsapatologiasta liitteenä olevassa ehdollisessa ′′ Gastropanel ′′ menetelmässä (MC UDP RK, MUA) valmistui. Analyysi ja tulosten kliininen seuranta ruoansulatuselinten etenemisen hidastamiseksi ja syöpää edeltävän patologian ehkäisy molemmissa ohjelmissa jatkuu.”

3 tykkäystä

Selailin yhtiöstä mm. vuosikatsaukset kursorisesti viime vuosikymmeneltä. Jokainen vuosikatsaus tuntui olevan melkein identtinen edellisen kanssa: vuoden aikana tehty jokin läpimurto tai suuri edistysaskel milloin missäkin, mutta mitään ei ikinä saada kapitalisoitua liikevaihdoksi saati tulokseksi.

Tavallaan aika surullista, koska tuotteet ilmeisesti ihan hyviä ja validoituja kliinisien tutkimuksien kautta, mutta niitä ei saada myytyä. Viime kädessä lääketieteellinen innovaatio ei auta ihmisiä siinä potentiaalissa missä se voisi auttaa. Huono myynti on huonoa bisnestä, mutta tässä tapauskessa myös tragedia ihmiskunnalle.


Muutama asia jäi mietityttämään. Jos joku tietää näihin vastauksen niin arvostaisin:

  1. Minkä takia noita tuotteita myydään pääasiassa vain ei-länsimaihin kuten Venäjä ja Kiina? Eivätkö kelpaa länsimaihin?
  2. Paljonko on rojalttitulojen potentiaali kiinassa jos kun siellä saadaan homma rullaamaan? Mistään en löytänyt esimerkiksi rojalttia per valmistettu testi tjs.

Onhan tässä potentiaalia jos homma vaan lähtee Kiinassa. Mutta 6-7€ hinnoilla ostaneena odottavan aika on pitkä kun on 10v kulunut… voi olla ettei jää kuin känsiä käteen…

Mutta jos isompaa uutista tulee niin tämä lähtee laukalle samoin tein.

1 tykkäys