Boreo - Teollinen omistaja ja sarjayhdistelijä

Petri on näin sunnuntai-iltana ahkeroinut Boreon yhtiörapsan valmiiksi. :slight_smile:

Osakkeen riskitaso on lyhyellä tähtäimellä selvästi koholla, minkä taustalla on korkea velkaantuneisuus sekä vaisu tulosnäkymä heikon toimintaympäristön seurauksena. Kolikon kääntöpuolella taas on ennen pitkään piristyvä kysyntänäkymä ja sitä kautta korkeampi tulostaso, mihin suhteutettuna osake on varsin maltillisesti hinnoiteltu. Uskomme yhtiön selviävän kuivin jaloin kohonneen riskitason jaksosta, minkä ansiosta tukeudumme näkemyksessä pidemmän tähtäimen korkeaan tuottopotentiaaliin. Siten nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä), mutta ennustemuutoksia ja tuottovaateen nousua heijastellen laskemme tavoitehintamme 11,5 euroon (aik. 15,0 euroa).

Rapsasta lainattua:

Olemme kohottaneet kassavirtamallimme tuottovaatimusta rahoitusasemaan liittyvien riskien seurauksena. Kohonneesta tuottovaateesta huolimatta kassavirtamallimme on 11,6 euroa/osake, joten myös kassavirtamallimme viitoittaa osakkeen olevan maltillisesti hinnoiteltu. Mallimme keskipitkän ja pitkän aikavälin ennusteet odottavat noin talouskasvun mukaista liikevaihdon kasvua ja kannattavuusennusteet odottavan parannusta suhteessa lähihistorian toteumaan (ed. 12kk oper. Ebit-% 5,2 % vs. 2028-2033e 6,0 %)

10 tykkäystä