Petri on tehnyt mukavan yllätyksen tarjonneesta Boreosta yhtiöraportin.
Boreon Q4-luvut ylittivät kirkkaasti ennusteemme, kun korkea liikevaihtokertymä valui noin odotuksien mukaisella kannattavuudella tulokseen. Arviomme mukaan Q4-luvut heijastelivat tietyltä osin ajoituksellisia tekijöitä, vaikkakin yleisesti tilauskirjat ovat kohonneet suhteessa aiempaan. Olemme tehneet positiivisia ennustemuutoksia lähivuosille, minkä lisäksi hyvä Q4-kassavirta vahvisti odotuksiamme siitä, että yhtiö purjehtii tiukasta rahoitustilanteesta läpi kuivin jaloin. Näitä heijastellen nostamme tavoitehintamme 12,5 euroon (aik. 11,50 euroa), mutta 12 kuukauden tähtäimellä neutraalia arvostuskuvaa mukaillen laskemme suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää). Boreon toimitusjohtajan Q4-haastattelu on katsottavissa tästä linkistä.
Rapsasta lainattua:
Rahavirta rullasi nyt oikeaan suuntaan
Vuoden 2024 liiketoiminnan rahavirta ylsi 12 MEUR:oon ja siten orgaaniset investoinnit huomioiva vapaa rahavirta (sis. vuokrien maksut ja hybridin vaikutuksen) asettui 5,4 MEUR:oon. Vapaa rahavirta sai tukea yhtiön onnistuneista ponnistelusta käyttöpääoman vapauttamiseksi. Tätä taustaa vasten yhtiön nettovelka oli 30 MEUR:ssa (ilman 24 MEUR:n hybridejä) ja vastasi 2,8x edellisen 12kk:n käyttökatetta. Lyhyellä tähtäimellä yhtiö arvioi, että sen käyttöpääoma tulee sitomaa muutaman MEUR:n varoja, minkä lisäksi alkuvuoteen ajoittuu vanhan hybridin lyhennys yhdessä muiden velkojen lyhennyksen kanssa. Tämän yhtiön likviditeettitilanne kuitenkin mahdollistaa ja siten rahoitusaseman osalta Q4 oli jokseenkin huojentava.