CapMan - Onko varoja mistä jakaa?

Jos kurssi ei nouse ja yhtiö menee hyvää suuntaan, on silloin myös hyvä ostopaikka.

1 tykkäys

Ehkä Capman ei vain sovi sinun strategiaan, jos esimerkiksi käyt swingerinä kauppaa jatkuvasti. Siihen tarkoitukseen käy monet muut osakkeet paljon paremmin, Capmanilta odotetaan tasaista kasvavaa osinkoa ja kevyttä myötätuulta vuodesta toiseen.

1 tykkäys

Nyt olisi hyvä sauma sisäpiirin kommittoitua lisäämällä omistuksiaan.

Tosin näissä finanssilafkoissa taidetaan hoitaa optioilla sitouttaminen, joka on kyllä vähän meh.

Juuri näin👍 Jos capin osinko pysyy lähellä tuota nykyarvoa, niin tämä on kyllä loisto lappu. Itsellä osinkosalkussa ja mikäs sen parempi yllätys, kun joku 20-50 nousu kaupan päälle pitkässä juoksussa.

2 tykkäystä

Täällä onkin hyvin jo sanottu, että osake voi olla silti hyvä kurssin liikkumattomuudesta huolimatta. Ainoastaan osinkoprosentin kannalta on mieluisaa olla kyydissä :slightly_smiling_face: 6.8 nähdään millaisia vaikutuksia koronalla on ollut. Hyvän tuloksen tullessa, on osavuosikatsauksen aikaan hyvä mahdollisuus breikata ylöspäin ja vielä vaikkapa noususuhdanteeseen.

4 tykkäystä

Kiitän tästä rauhoittavasta kommentista. Joskus tarvitaan uskonvahvistusta.

2 tykkäystä

Hyvin sanottu @Pandakarhu. Kurssin pidempään “mörniminen” on vain erinomainen paikka hissukseen lisätä omistustaan jos näkee yhtiön kehittyvän kuitenkin jatkossa oikeaan suuntaan. Tämä näin enimmäkseen kuukausipalkasta osakkeisiin säästäjän näkökulmasta. Itse otan tälläiset hitaamman kurssikehityksen jaksot ilolla vastaan.

CapMan on itselleni kaksi kärpästä yhdellä iskulla; väline päästä mukaan listaamattomien ja muiden vaihtoehtoisten sijoitusten markkinalle, sekä houkuttelevilla pitkän ajan odotuksilla varustetulle suomalaiselle (ja pohjoismaiselle) finanssipalvelusektorille.

Tuli lisättyä tätä jonkin aikaa sitten 1,9x tasoilta ja harkinnassa josko vielä ottaisi siivun entisten päälle ennen Q2:sta. Luotan, että saatamme saada tänä vuonna ihan rohkaiseviakin raportteja, vaikka sitä kunnon tulosparannusta joudummekin ehkä odottamaan ensi vuoteen.

Tässä pientä ajatusvirtaa kun palauttelin keissiä mieleen ennen viimeisintä ostoa. Suurin osa yhtiötä lähemmin seuraavalle varmaan ihan tuttua huttua, mutta josko joku saisi tästä jotain. Kommentteja ja haastoa kaipaan toki, jos vain ajatuksia herää niin antakaa palaa!

  • Hallinnointi- ja palveluliiketoiminta jatkoivat Q1:llä hyvää kehitystä - näiden kannattavuus parani huomattavasti, osasyynä Scalan enemmän projektiluontoisuuteen painottuvat tuotot. Odotan näiden kokonaisuutena jatkavan hyvällä kasvu-uralla.

  • Mainittiin myös isohkoista kulusopeutuksista. Miten näette, tulisiko täältä myös jotain pysyviä säästöjä jäädäkseen? Olisi mielestäni erinomaista, ja tärkeääkin, että nämä eivät jäisi kaikki kertaluontoisiksi.

  • Viime raportin tuloksen “pilasi” taseen omien sijoitusten reilut käyvän arvon muutokset. Markkinat ovat sitten maaliskuun lopun tulleet rajusti ylös. Oletan että tällä pitäisi olla käypiin arvoihin positiivinen vaikutus (listattujen verrokkiyhtiöiden arvostus esimerkkinä Buyout-rahastoissa). CapMan on pitkäjänteinen sijoittaja, joten nämä eivät ole aivan niin merkittäviä niin kauan kuin vaikutus on vain laskennallinen.

  • Kiinnostavaa kuulla, päteekö edelleen oletus, että voitonjako-osuustuotoissa siirtymää. Samoin miten varainhankinta on edennyt.

  • Taantuman mörkö hieman kummittelee takaraivossa tälle sektorille sijoitettaessa. Joakim Frimodig on kuitenkin viestittänyt, että nyt oltaisiin paljon vahvempia ja uudistuttu verrattuna esimerkiksi finanssikriisin tilanteeseen. Uskon kyllä tämän, mutta kuivin jaloin ei toki selvitä. Kastuuko varpaat vai mennäänkö polviin asti?

  • Edelliseen liittyen, Jokke Q1-haastattelussa mainitsi, että ollaan kerätty paljon pääomia, mutta lähellekkään kaikkia ei olla vielä sijoitettu. Se olisi hienoa, jos osa näistä voitaisiin sijoittaa myös tässä markkinatilanteessa opportunistisesti, alle normaalitilanteen hintojen.

  • Markkinoiden rallatessa lähelle ATH-tasoja ja kertoimien venyessä lähitulevaisuuden ennusteilla voisi kuvitella että vaihtoehtoiset sijoitukset kiinnostavat yhä enemmän. TINA-maailmassa hajautus (mitkä korot?) ei olekaan ihan niin yksinkertaista, mutta CapManin rahastot tarjoavat siihen varmasti monelle instituutiolle oivan keinon.

Lopuksi hieman leikkimielistä tuotto-odotuksen pyörittelyä. Ottakaa runsaalla suolalla ja tehkää omat johtopäätöksenne. EPS ennusteet kuitenkin suuntaa-antavasti edellisestä Inderesin yhtiöpäivityksestä ja Saulin ja Matiaksen viestittämästä hyväksytystä P/E-kertoimesta. Huomatkaa vielä, että CapManin vuotuiset tuotot heiluvat paljon voitonjako-osuustuottojen myötä (ja kuten nähty välillä myös käypien arvojen muutosten), joiden ennustaminen on haastavaa.

Pystysuoralla sarakkeella siis P/E-kerroin ja vaakasuoralla rivilla EPS. Otin lähempään tarkasteluun “todennäköisimmän” (??!) skenaarion, joka harmaalla. Lasketaan paljon näillä osakekursseilla saataisiin tämän päivän kurssille tuottoa per vuosi, CAGR, % eli suomeksi keskimäärin korkoa korolle:
kuva

Ja nämä siis ilman osinkoa, jota CapMan jakaa melko avokätisesti. Joku saisi palauttaa ehkä maanpinnalle, mutta eikö tämä näytä kärsivällisen sijoittajan silmään aika herkulliselta mahdollisuudelta? Ymmärrän, että ennustuksissa on aika paljon liikkumavaraa ja epävarmuutta, mutta toisaalta tässä on myös positiivisenkin yllätyksen mahdollisuuksia keskipitkälläkin aikajänteellä. Mahahappojen sietokykyä saattaa myös tarvita, jos isompaa turbulenssia pelkää taikka odottaa markkinoille yleisesti. Näihin ei oma kristallipallo taivu. :grimacing:

Lisää ajatuksia? Miksi ostaa lisää, miksi jättää ostamatta? Onko ylläolevat tuotto-odotukset ihan haihattelua ja kannattaako ne jättää haaveeksi seuraavan kolmen vuoden aikana?

41 tykkäystä

Multa ei salkusta löydy, kun möin koronan alussa, mutta capman ei varmaan ollut mikään idioottimainen hankinta alkuvuodesta 2,5 eurolla. Vahva tase mahdollistaa osingon ja rahastoja kasvatettiin koronan kuopassa, eikä kaikkea oltu lyöty kiinni. Ankarasti painin itseni kanssa, että pitäisikö positio olla näillä tiedoilla jo kiinni, mutta käteisen määrä rajallinen

7 tykkäystä

Jäi vielä eilen nostamatta se pointti, kuinka alkuvuodesta jo oltiin tuon kolmen vuoden päähän katsovan, eilisessä matriisissa harmaalla olevan alueen kurssitasoilla. Tämähän johtui siitä, että optimistisesti uskallettiin jo katsoa vuosiin 2021 ja 2022. CapManilla tuntui rokkaavan tosi lujaa, hyviä raportteja tuli ja haastatteluissa oltiin kovasti luottavaisia tulevaan.

Olen optimismiin taipuvainen, ja kuka tietää jos 2023 (toivottavasti nopeamminkin!) voidaan samoin nojata jo tulevien vuosien tulosodotuksiin vahvasti, kuka tietää mitä kurssi voisi tässä tapauksessa olla. Vaikea tietenkään nähdä missä maailma ja CapMan makaa tuolloin. Toki tämänkin päivän kurssiin on tulevaisuutta leivottu, mutta ei lähellekään niin rohkeasti… Varoivaisuus on silti ymmärrettävästi paikallaan kunnes saadaan lisää tietoa miten hommat etenee, vaikuttaako nykytilanne esimerkiksi rahastojen voitonjakotuottojen potentiaaliin jne.? AUM:n uskon kasvavan mukavasti ja se yhdessä osingon kanssa antaa jotain selkänojaa myös tänä päivänä.

Ei pidä myöskään unohtaa CapManin yhteydessä yritysjärjestelyoptiota. Inderesin Q1-haastattelun yhteydessä asiasta kysyttäessä Jokke taisi käyttää sanamuotoa, että “vaikka yritysjärjestelyt eivät ole keskeinen osa CapManin strategiaa, ollaan valmiita niitä katsomaan jos ja kun niitä tulee eteen tässä markkinatilanteessa”.
kuva
Ihan hitusen tuntuu, että sieltä voisi jotain olla tulossa. Kaverilla oli myös aika muikea ilme asiasta kysyttäessä…

No leikki sikseen, kolmenkin vuoden aikajänteestä puhuttaessa pitäisin ennemmin todennäköisempänä sitä, että jotain järjestelyitä tultaisiin näkemään joissa CapMan olisi mukana. Toivottavasti kuskin paikalla konsolidaattorina. Tällaisissa tapauksissa uskoisin hyvän arvonluonnin omistajille olevan mahdollista.

Loppuun vielä kevennyksenä CapManin rapakon takaisen isoveljen BAM:n sijoittajapäivän matskuista pari kuvaa:


kuva

Lähde: Presentations | Brookfield Asset Management (BAM)

9 tykkäystä

Juurikin näin :ok_hand:

Tässä oli monta hyvää pointtia, jotka hieman avaavat miksi Capman ei ole YTD-tasoilla.
Erityisen hyvä huomio oli että Capmanin osalta jo tämänpäivän hintaan sisältyy odotuksia. Olisikin hieman absurdia jos Capmanin kurssi hinnoittelisi vuotta 2022 jos isoo osaa yhtiöistä ei hinnoitella edes tämän vuoden loppuun.

Jos katsoo hieman taaksepäin Capmanin kanssa vuosi 2019 oli se milloin odotettiin että varainhankinta ja tuotot alkavat näkyä ja näin kävi yli odotusten. Vuoden vaihteen hinta ehdottomasti enteili sitä että sama vipu jatkuu myös tälle vuodelle. Jälkikäteen itse olenkin miettinyt oliko viime vuoden tuloksessa hieman hyvääkin,sattuiko poikkeuksellisen paljon palkkiotuottoja samalle vuodella ja oltiinko jatkon suhteen liian optimistisia.

Tähän ehkä itse haluaisin hieman näkyvyyttä ennen kuin lähden taas Capmanin matkaan.

5 tykkäystä

Jeps. Juuri nyt sijoittaessa saa myös varautua saavansa ainakin hetkellisesti näpeilleen, sumuistahan tuo hieman on ennen kuin saadaan lisätietoja.

Sanotaan kuitenkin, että rohkea rokan syö, ja harkitsen parhaillaan tämän lisäystä. Katsotaan mikä omista salkun yhtiöistä houkuttelee eniten. Joka tapauksessa seuraamistani yhtiöistä on juuri CapManin Q2 ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista.

CapManin lehdistötiedoitteiden valossa tuntuu myös siltä, että viime vuoden/vuosien tekemisen meininki jatkuu ihan entiseen malliin. On tullut uutta rahastoa, fiksulta kuulostavia uusia rahastojen investointeja ja irtaantumisia jne.

3 tykkäystä

Firman talousjohtaja myi osakkeitaan 175000 kpl huhtikuulla heti Q1 jälkeen. Tuossa ainakin itsellä karisi usko mistään yritysjärjestelystä lähiaikoina.

2 tykkäystä

Mielenkiintoista, itse olisin ajatellut toisin. Toki myynti ei ole yleensä koskaan hyvä signaali. Mutta jos mietitään em. fuusio-optioita, näkisin myynnit siinä kohtaa järkeenkäypänä selityksenä- jos jotain hyvää haluaa etsiä myynneistä. Toki en itse muista että näitä olisi hirveän paljon etupainotteisesti tapahtunut, jälkikäteen sitäkin enemmän toki.

Jos oletetaan että talousjohtajalla olisi sisäpiirin tietoa jostain mahdollisesta tulevasta järjestelystä taustalla, niin eikös se mene rikollisen puolelle tehdä ostoja/myyntejä. No, lähinnä tarkoitus oli vastata tuohon Crazy_Traininin viestiin TJ:n yritysjärjestely kommenteista Q1 yhteydessä.

1 tykkäys

Toki näinkin hyvä pointti!, mutta miksi toisaalta, jos se tuoton sijasta olisi huonompi vaihtoehto kuin pitää osakkeet? Mitä hyötyä tuosta saisi myydä osakkeet jotka olisivat sisäpiiritiedolla varmasti yritysosto/fuusiokortilla pian nousemassa kymmeniä prosentteja?

Ei mitään hyötyä, joten siitä voidaan päätellä että ko. talousjohtajalla ei ole mitään epävirallistakaan käryä järjestelystä joka nostaisi osakkeen hintaa reippaasti.

Hei, hyvä muistutus ja se on juuri näin. Myöskin 26.6.2020 on Juha Mikkola merkinnyt optioita, eikä myöskään optioiden myyminen tai ostaminen ole sallittua jos henkilöllä on hallussaan sisäpiiritietoa. Olisi pitänyt muistaa! Tietenkin näihin tuli kiinnitettyä huomiota. Ei toistaiseksi nuo CFO Haaviston myynnit yleisesti ottaen huoleta, aika reilustihan nämä taisi osakepalkkioita Q1:llä vastaanottaa.

Yritysjärjestelyt ovat sisäpiiritietoa jos mikä. Ei ole mitään pitkälle edenneitä neuvotteluita siis ollut tänä kesänä käynnissä. Riippumatta siitä oliko myynti tai osto tai mikä olisi ollut markkinoiden odotettu reaktio, sitähän se ei tietenkään kysele - säännöt on sääntöjä.

Kuitenkin, jotain luulen CapManinkin osalta lähivuosina kuulevani. Onko se jotain isompaa, saa nähdä. Inderesin videoillakinhan ollaan näitä suomalaisia listayhtiöitä sopivilla synergioilla paritettu. Entä onko täällä porukkaa, joka tuntisi pohjoismaista finanssipalvelusektoria laajemminkin? Vieläkö tuolle palvelupuolelle voisi löytyä sopivia täsmähankintoja?

Off topic: Nasdaqin sivuilta muuten löytyy pörssin säännöt jos joku haluaa sivistää itseään näillä. Meidän, kuten muidenkin eurooppalaisten pörssien sisäpiirisäännökset perustuvat Euroopan arvopaperimakkinaviranomaisen, ESMA:n säännöksiin.

1 tykkäys

Tää on loistavaa!

“Seuraa CapMan tiedotustilaisuuden live-lähetystä inderesTV:ssä”

Kurssi on taas mörninyt alhaalla, lisäsin omaa omistustani tänään.

18 tykkäystä

Onpa ollut outo loppuhuutari tänään. Merrill Lynch myi noin 500 osaketta 2 prossaa alle päivän kurssitason. Tulosjulkaisun lähestyessä tosin nähdään tällaisia erikoisuuksia.

4 tykkäystä

No, huomenna siis aamuhuutarissa voi olla halpaa makkaraa.

1 tykkäys