Mulla on työpöydällä avoinna yli 2 miljoonan taloyhtiöremontti, jossa kaksi parhaan tarjouksen jättänyttä urakoitsijaa ovat Consti ja paikallinen toimija. Käytännössä kyseisten urakoitsijoiden tarjoushinnat ovat keskenään samat. Puhutaan melko tarkasti promillen hintaerosta.
Kiinnostavaa on ollut seurata hallituksen pohdintaa siitä, kumman urakoitsijan valitsevat. Tällähetkellä vaikuttaa siltä, että kasvollinen paikallisuus ja ketteryys on jyräämässä kasvottoman konsernirakentajan.
Isoja päätöksiä pikkukaupungin taloyhtiölle.
Molempien urakoitsijoiden kanssa useita hankkeita touhunneena voin itse sanoa, että kumpi tahansa on hyvä valinta. Hallitukselle tuntuu olevan tärkeää, että pelimerkit jäävät kotikylälle. Ei huono valintaperuste, kun urakoitsijat ja urakkahinnat ovat keskenään tasaveroisia.
Pienempi urakoitsija on toteuttanut kaupungissa 7 putkiremonttia viimeisen 2 vuoden aikana, Consti puolestaan ei yhtään (viimeksi vuonna 2021 yhden).
Joulukuun aikana ratkeaa. Jännä nähdä kumpaan vaaka kallistuu.
Se mitä Consti voi taloyhtiölle tarjota, on kilpailijaansa nopeampi läpimenoaikataulu.