Detection Technology - Paljastaa uhat

Kahvihuoneen puolella joku oli linkannut hyvän haastiksen tekoälystä (whitney tilson, ex. fund manager).
Yksi DT:n kannalta mielenkiintoinen nosto oli toteamus, että tekoäly tulee korvaamaan ison osan radiologien työstä.

Vähän samaa asiaa sivuttiin yhdessä Siemens Healthineersin järjestämässä panelissa, missä mukana mm. saksalainen keuhkosyöpiin erikoistunut keuhkolääkäri. Todeten jotenkin niin, että tekoäly toivon mukaan tulee mahdollistamaan riskiryhmien laajamittaisen seulonnan. Nykyisin kun se kuvien vielä manuaalinen analyysi on rajoittava pullonkaula, semminkin kun yhdestä potilaasta kuvataan paljon dataa.

Varmaan sitten yleisemminkin ihan sovelluksesta riippumatta röntgenkuvien analyysi on kohde, missä koneoppiminen ja tekoäly ottavat koko ajan enemmän roolia. Mikä DT:n kannalta ehkä hyvä uutinen sikäli, että analyysityön tehostumisen kautta tuntuisi, että kuvausten määrä ei ainakaan vähene.

Toisaalta sitten vaikka Martolan kanssa on puhuttu DT:n eri sovellusten eri tasoisesta “älykkyydestä”, niin tämän niin muodikkaan tekoälyn vaikutuksista on mielestäni DT:n rapsoissa ja toimarihaastiksissa ollut vähän puhetta. Miten vaikuttaa markkinan kokoon, rajapintoihin asiakkaisiin päin sekä sitten tietysti kilpailutilanteeseen.

Eli toiveena siis olisi, että AI:ta taklattaisiin infossa ja haastiksissa jatkossa enemmän jotta saisi paremman läpivalaisun siitä, miten vaikuttaa DT:n bisnekseen.


Eilispäivän uutinen oli sitten se, että Syrjälä jää syrjään ja Vasara ehkä sitten tarttuu heti vasaraan :slight_smile:

6 tykkäystä