Asiantuntemusta löytyy…sillä saa paljon anteeksi.
Tässä taitaa olla vaan se ongelma, että varasto ei oikein meinaa liikkua. Luulen että jos tähän operaatioon lähdettäisiin niin tavaralle pitäisi antaa sen verran alea (-20%?), että tuo 10m€:n voitto valuisi mahdollisesti lähelle nollaa. Sitten ostajan pitäisi vielä pystyä keräämään 25,6M€:n saamiset ilman luottotappioita jottei tee turskaa tai vähän voi saamisista ottaa tappiota, mikäli varaston saa esim -10% alella myytyä. Vielä en itse näe tätä kovin mielenkiintoisena likvidointikohteena. Ei ole tarpeeksi arvoa jota vapauttaa. Katsotaan uudestaan sitten lähempänä 2€/osake.
Tämä minun laskelmani oli kuitenkin vain leikittelyä ajatuksella, tuskin kukaan lähtee tähän operaatioon. Toki joku isompi toimija voisi ostaa varastot alennuksella ja integroida muun toiminnan omaan toimintaan.
Eikö varastojen arvona kuitenkin käytetä tavaran ostohinnan arvonlisäverotonta arvoa, eli mitä Duell on tuotteesta maksanut? Siinä mielessä kaikelle tavaralle -20 % alennus tuntuu aika paljolta, koska kyllä kai siellä myös sellaista tavaraa on (toivottavasti suurin osa), mille jonkinlaisen katteen saa eli myytyä asiakkaille varastoarvoa isommalla summalla.
Varmasti olet oikeassa. Jos ostaja haluaisi nopeasti päästä tavarasta eroon nykykysynnässä niin voi hyvin olla, että tappiolla joutuu myymään. Varsinkin jos varastoon on kasaantunut huonosti liikkuvia tavaroita joita yleensä tuppaa juuri kasaantumaan. Ehkä voisi laskea sillä 10%:lla ennemmin kuin suuremmalla alella.
Varasto inventoidaan omakustannushintaan. 20% alennus myyntihinnasta ei tarkoita, että varastoarvo laskisi ;D
Tilastokeskuksen antamien ensirekisteröintien mukaan mönkijäpuoli näyttää yllättävän hyvältä olosuhteisiin nähden. Eli T3 -luokan mönkijöiden myynti laski -14,77% vrt. viiimevuotiseen ensimmäiseen puoliskoon. Sinänsä lasku jatkuu samoissa prosenteissa kuin viime vuonna. Kappalemääräisesti myytin 3093 mönkijää. UTV eli rinnakkainistuttavissa (eli T1- ja T2 -luokat) viime vuonna alkanut lasku loiveni eli miinuksella ollaan vain -4,35%. Kappalemääräisesti UTV -laitteita meni rekisteriin 594 kpl. Siihen verrattuna mitä olivat huhupuheet niin siedettävät lukemat.
Kurssia on varmasti painanut aika lailla viime vuonna alkaneet Berenberg Micro cap fundin myynnit. Melkoisella varmuudella sanoisin, että nuo myynnit loppuivat perjantaina. Sama tahojan aikanaan dumppasi leaddeskitkin vitoseen. Jos syklin aallonpohjasta päästään yli ilman taseriskiä, niin nousupotentiaali on huima, taseriskin realisoituessa ei tietysti niinkään. Varmaan aika vaikea nähdä tilannetta, että niin mittavaa antia kuin viime kerta oli tulisi, kuten toimari sanoi inden haastattelussa, niin tasetilanne on täysin eri tasolla kuin silloin.
En oikein tuollaista firman “likvidointia” pidä edes kovin järkevänä edes spekulaation tasolla kun ei tule tapahtumaan. Noihin varastoarvoihin ja mahdolliseen niistä saatavaan hintaa kuitenkin haluan muistuttaa, että Duellin myymistä tavaroista 70% on teknisiä osia, jotka eivät vanhene kovinkaan nopeasti. Ne odottavat kiltisti seuraavaan sesonkiin.
Mahdollisen isomman toimijan näkökulmasta voisinkin spekuloida. Joku jolla ei ole vielä isoa markkinaosuutta Pohjoismaiden markkinalla voisi olla kiinnostunut kohteesta joka hinnoitellaan alle varaston arvonsa. Saataisiin kuitenkin toimipisteet, sopimukset, jälleenmyyntiverkosto ja samalla yksi iso kilpailija pois markkinalta. Joskin on vaikea nähdä Hartwallin (tai Sponsorin) irtautuvan tällaisella arvostuksella elleivät itse olisi jotenkin mukana uudemmassa isommassa firmassa.
Nyt näyttää kelit paranevan, niin toivottavasti Duellin markkinat piristyvät Suomessakin loppukesäksi ja Duell onnistuisi luovimaan ilman taseongelmia tilikauden loppuun. Osat ei kulu jos pyörät ei pyöri, eikä ne sateella juuri pyöri.
Mitä tarkoittaa otsikko, että tulosvaroitus oli odotuksia suurempi?
Olisiko voinut sanoa, että alunperin odotimme tulosparannusta negarin sijaan?
Lisäksi tulkitsimme raportin väärin, koska emme huomanneet ostovelkojen kasvaneen.
Tuloskommentin otsikko ei kuvaa kumpaakaan tosiasiaa.
Jatkan pienellä “kevennyksellä” samaan aihepiiriin kuin edellinen postaus.
Oli otsikko: Duell: Töyssy matkassa
Töyssy on pinnasta ylöspäin oleva patti tai kohouma.
Rallikielessä ainakin Rovanperän nuoteissa tämä olis “rytky” eli yllättävä notkelma alaspäin.
Eli kuvaavampi otsikko olisi ollut: Duellin tulos ajoi rytkyyn!
Moro, otsikko viittaa siihen että Q3:n kannattavuus alitti viime viikon maanantaina tulosvaroituksen jälkeen laskemamme ennusteet, joten tulosvaroitus oli noita laskeneita odotuksiamme rajumpi. Ohjeistus "Oikaistun EBITA:n arvioidaan jäävän viime vuoden tasosta" jätti siinä vaiheessa tilaa monenlaisille skenaarioille.
Olisi ehdottamaasi otsikkoa voinut käyttää, mutta tuossa vaiheessa tulosvaroitusta edeltäneet ennusteet olivat mielestäni ossakkeen jatkon kannalta mielestäni melko merkityksettömiä.
Tuo alokkaan linkki on Duellin raportin pohjalta tehty yhtiöpäivitys, ja siinä ostovelkojen kehitys huomioidaan osana kokonaisnäkemystä. Ingressissä yritän tuoda esiin sitä, miksei nettovelan ja käyttöpääoman odotuksia voimakkaampi lasku ollutkaan osakkeen kannalta mielestäni niin suuri ilonaihe kuin mitä aluksi saattoi ajatella.
Olen edelleen sitä mieltä, että otsikko
”Tulosvaroitus oli lopulta odotuksia voimakkaampi”
ei kuvaa millään tavalla analyysiä ennen tai jälkeen (vrt. -pikakommentti: Taseriskiin saatiin helpotus, mutta kannattavuus jäi vaisuksi).
Joskus voisi vain nostaa käden ylös virheen merkiksi eikä selittää kuuta juustoksi.
(Ajatus?-)virheitä sattuu meille kaikille, mutta olen joskus aiemminkin huomannut, että sen myöntäminen on inderesiläisille hieman vaikeata.
Tässä en siis ota kantaa itse analyysin oikein- tai väärinosumiseen vaan kommenttien otsikoiden ristiriitaisuuksiin ja sitä seuraaviin meriselityksiin.
Tuossa se mielestäni aika selkeästi tuli.
Tässä ajatuksiani tämän hetken tilanteesta Duellissa. Kirjoitin sen alunperin kysyttäessä yksityisviestinä, mutta sain rohkaisua jakaa sen tänne itse foorumillekin.
Odotin hyvää kannattavuutta Q3 kun vertailukaudella oli useita vastatuulta aiheuttavia tekijöitä (lakot, Punaisenmeren tilanne, kuluttajan heikkous, varastotasot jne.), mutta kieltämättä hieman ikäviä fiiliksiä alkoi kertyä kun kelit oli niin huonot. Suomi ja Ruotsi taitaa olla Duellin kannattavuuden kannalta tärkeimmät markkinat. Kun ei harrasteta, niin uusia varusteitakaan ei hankita eikä vehkeitäkään tarvitse korjata niin paljon. Tästä sitten päästään siihen että Duellille kannattavien pienten korjaamoiden ja varaosaliikkeiden myynti on tainnut jäädä aika vaatimattomaksi alkukesästä. Lisäksi toukokuun rekisteröintitilastot moottoripyörien osalta romahtivat suorastaan edellisistä vuosista ( noin -40%, kesäkuu enää noin -10%). Niinpä sinällään uskon Duellin selityksiä, että kyse on enemmän markkinasta kuin Duellista itsestään. Siksi edelleenkin uskon, että tulostasolla on potenttiaalia parantua kunhan tämä @Iikka_Numminen videolla mainitsema “värisuora” saadaan pois alta.
Mitä sitten taseeseen tulee, niin Saarisen Tommi uskoo kovenantin olevan Q4 3xoikaistu käyttökate ja Evli tai Seb taisi olettaa sen olevan 3,5x. Uskosin tuon 3,5x olevan lähempänä koska tavoite taso oli keskipitkällä aikavälillä 2-3x, niin jää vähän hajurakoa kovenanttien ja tavoitteiden välille. Lisäksi aiemmin oltiin indikoitu mahdollisista yritysostoista, niin sekin ehkä vähän puoltaisi että siellä olisi enemmän varaa ollut.
Tasetilanne sinällään on aika sama kuin edellisen merkintäoikeusannin jälkeen eli ei se ole yhtään sen huonompi. Rahoja ei olla hassattu mihinkään vaan kannattavuus ei ole nyt vaan lähtenyt nousemaan odotuksien mukaisesti. Oma usko on että todennäköisesti Duell selviää ilman antia läpi ensi tilikauden, mutta kyllä sitä markkinat sää jännätä nyt useamman kvarttaalin kun seuraavan tilikauden ensimmäiset kvarttaalit tuskin ovat helpot ja varastoon on jäänyt nyt roikkumaan vähän liikaa tavaraa (laskee katetta, nostaa velkaisuutta). Toinen vaihtoehto on sitten loppukesän myynnin epäonnistuessa varmaan suunnattu anti ja siinä eniten pelottaa että Hartwall/Sponsor niistä jotenkin meitä piensijoittajia (merkintäoikeusannin takauksesta Hartwall otti jo hyvän siivun) ei niinkään sen diluutio.
Tässä voi piillä analyysissä virheeni, mutta mielestäni Duell on juurikin kerännyt nyt “värisuoran” takaiskuja ja sen lisäksi sen maine yhtiönä on sijoittajien keskuudessa niin huono, että jos/kun se tulostaso/maine lähtee sieltä paranemaan niin se potentiaali on huikea. Samalla myös harmittelen sitä että mm. sen Keski-Euroopan kannattavuuden noston vaatimat yritysostot nyt siirtyvät eteenpäin sekä pidän myös vähän riskinä sitä, että kireän taseen takia pilataan suhteita brändeihin ja jälleenmyyjiin.
Duellhan on ollut kuitenkin operatiivisesti kannattava läpi kaikkien näiden vaikeiden vuosien. Tasetta siellä ei näköjään oikein osata hallita. Pidin myös Magnuksesta alkuun, mutta tämän kvarttaalin webcastissa ja haastatteluissa vastaukset eivät ole herättäneet luottamusta.
Hyvää pohdintaa ja pitkälti samoilla linjoilla. Uskon suorituksen heikkouden johtuvan pääasiassa markkinasta, johon varmasti vaikuttaa sekä sää mutta myös kuluttajaluottamus. Ja kun uskomisesta puhutaan, niin uskon Duellin tuloskunnon kyllä kääntyvän parempaan päin ja olen ostanut negariin lisää useampana päivänä. Sentimentti on tämänkin foorumin perusteella sysimusta ja uskon, että tuo näkyy nyt osakkeen hinnassakin.
Ja jos toimitusjohtajan esiintyminen ja viestintä on ollut nyt haastattelussa ja webcastissa heikkoa, niin samaa voi sanoa CFO:sta. En ole hetkeen törmännyt noin epävakuuttavaan puheeseen, ja oikeastaan ainoa syy myynneille - joita vakavasti harkitsin - on yrityksen johto. Mielestäni hallituksessa on kuitenkin osaajia, joten luottoa edelleen löytyy, mutta ehkä tämän kokoiseen syrjässä olevaan nakkikiskaan on vaan hankala saada kunnollisia palkkajohtajia. Jos johto omistaisi osaketta edes hieman, niin olisin turvallisemmin mielin, mutta toistaiseksi sekä CEO:n että CFO:n näytöt edelleen antamatta.
Tarkennan vielä että vaikka pidän antia epätodennäkösenä, niin kovenanttien rikkomista pidän ihan mahdollisena tulevina kvarttaaleina. Pankin näkökulmasta vaan tuntuisi paremmalta pitää rahaa enemmän lainattuna mahdollisimman hyvällä korolla ulos kuin vaatia lisää pääomaa ja sitä kautta vähemmän bisnestä itselle. Se kai se niiden liiketoimintaa on. Riskitaso ei kuitenkaan nyt ole niin hälyttävä kuin aiemmin kun velkataso on huomattavasti matalampi.
Miten Hartwall niisti piensijoittajia annin yhteydessä, itse en ainakaan sellaista muistanut.
No tulee ulkomuistista ilman faktojen tarkistusta, mutta antikuluthan oli aika isot 2,5 milj€ ja iso summa siitä meni Hartwallille annin takauskorvauksena. Niistäminen oli ehkä väärä ilmaus ja faktat saa korjata oikeiksi.
Edit. 0,9milj€ sai Hartwall takauksestaan.
Iikka ja Tommi juttelivat videolla Duellin vaisusta menosta.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:22 Duell negatiivinen tulosvaroitus
01:30 Tase ja rahavirta
05:03 Sääolosuhteet
08:08 Suositus kääntyi vähennä-puolell
Hieman aamutuimaan pohdiskelua arvostuksesta. Tämä on tällä hetkellä viimeisen annin arvoinen noin 20 miljoonaa koko market cap. Kun yhtiö tuli pörssiin 2021 niin arvo oli 140miljoonaa, se kaikki tosiaan menetetty ja firma kuitenkin voitollinen. Kyllä tämän arvostus on painettu aivan pohjamutiin kun vertaa moniin tappiota vuosikymmeniä tehneisiiin yhtiöihin. Esim SSH ,Nexstim ym ym. Kuluttaja kun toipuu niin varmasti Duelinkin tulos toipuu. Markkina hinnoittelee minusta että kaikki on menetetty vaikka firmakin kasvanut paljon annin jälkeen. Aamutuimaan tälläisiä tuli mietittyä. PS. Nyt alkaa upeat kesäkelit seuraava 10 päivää näyttää Foreca. Pyörät pyörii.