Lisätäänpä tänne Elisan eilinen lehdistötiedote kaapelihässäkästä Suomenlahdella siltä varalta, että markkinat tähän jotenkin reagoivat: Uutishuone - Elisa
Elisalla on häiriö Suomen ja Viron välisissä merikaapeliyhteyksissä Suomenlahdella. Häiriöitä havaittiin keskiviikkoiltana kahdessa Elisan merikaapelissa. Elisa on ollut tapahtuneesta yhteydessä Suomen ja Viron viranomaisiin, jotka tutkivat asiaa. Verkon varmentavasta rakenteesta johtuen häiriöillä ei ole vaikutusta Elisan palveluihin Suomessa tai Virossa. Häiriöillä on voinut olla vaikutuksia kaapeleista suoria siirtoyhteyksiä hankkineille yritys- ja operaattoriasiakkaille. Viankorjauksen valmistelut ovat käynnissä.
Elisan liikevaihto ja tulos on aiempaa herkempi mobiilibusinekselle, joka on noin puolet koko konsernin liikevaihdosta ja arvioni mukaan jopa yli yli 80% käyttökatteesta.
En usko, että tulevana vuonna on mahdollista ratsastaa kahden viimeisen vuoden tapaan liittymien keskihinnan nousulla - ja sen mahdollistamilla pienempien myyntivolyymien tuomilla pienemmillä myyntikuluilla. Siksipä liittymämäärän pito nousee entistä tärkeämpään asemaan.
Elisalla liitymämäärät ovat olleet ajoittain paineessa Suomessa erityisesti kuluttajapuolella DNA:n/MOI ottaessa markkinaosuuksia.
Yrityspuolella liittymien napsiminen voi olla helpompaa. Vaikka mobiililiittymämarkkina on jo selvästi saturoitunut kokonaisuutena, niin tästä poikkeuksena on kasvava B2B puolen IOT-liittymien markkina. Esim. Valtaosassa uusia sähköautoja on liittymä - toki tuskin muutamaa euroa arvokkaampi. Elisalla IOT liittymien määrä onkin kasvanut hyvin.
/edit parempi kuva
Bongasin Linkedin:stä taas mielenkiintoisen Tefficientin vertailun, jonka mukaan sekä Elisalla, DNA:lla, että myös Telialla alkaa olla 5G verkko Suomessa jo tapissa - ainakin jos vertaa kuinka suuri osa populaatiosta on 5G-verkon piirissä.
Nyt kun osarikausi alkaa taas lähestyä, niin tässä yksi ehdotus aiheeksi, jolla voisi vaikka Mannerta - tai miksei vaikka kilpailijoitakin haastaa: jos 5G-verkot alkaa olla jo valmiiksi rakennettuja, niin olisiko nyt hyvä hetki vääntää CAPEX-vipua alemmas ja parantaa tällä tavalla rahavirtaa - ja sitä myötä kasvattaa osinkoa? Jos mobiiliradioverkkoon ei tarvitse enää samalla intensiteetillä investoida, niin mistähän operaattori voi Suomessa saada tuottovaatimuksen ylittävää tuottoa noille yli 200M vuosittaisilla investoinneille?
Erittäin tulkinnanvaraista millaista verkkoa pitää valmiina kuten se millaiseen tasoon operaattori ja sen asiakkaat tyytyvät. Jokatapauksessa hommaa vielä riittää siinäkin, että saataisiin edes 4G toimimaan jollain tavalla kaikilla niillä alueilla mistä yhteydet katosi 3G alasajan seurauksena. Taajamissa ja niiden reunoilla saattaa riittää antennien uudelleensuuntauksetkin joskus, monissa paikoissa tarvitaan lisää rautaa.
“Oikeaa” 5G verkkoa mikä toimii ilman 4G verkon tukea ja missä on 5G verkon mainostettuja lyhyitä vasteaikoja taitaa löytyy vain rajatuilta alueilta joistain suurimmista kaupungeista(?). Näistä en löytänyt karttoja.
Muutoin 5G toimii 4G verkon päällä tuoden lähinnä lisänopeutta. Kaupungeissa missä 5G käyttää korkeampia taajuuksia ja leveämpää kaistaa 5G voi nostaa nopeuksia merkittävästikin. Sen sijaan 5G huumassa rakennetulla 700 MHz taajuudella toimivalla 5G:llä ei kummoisia nopeuksia saada ja ylimääräisellä 4G lähettimellä voitaisiin päästä samaan tai osin parempaankin lopputulokseen. 5G liittymien kauppa kyllä varmasti käy paremmin jos se 5G logo saadaan näkymään asiakkaan puhelimen näytön kulmaan.
Alla kaikkien operaattoreiden 5G kuuluvuuskartat, joista saa jonkinlaista käsitystä kuuluvuusalueista.
Mahtaakohan se investointiraha säästyä vai investoidaanko se seuraavaksi sinne, mihin sitä ei ole tähän asti riittänyt priorisoinnin vuoksi. Ainakin DNA toimari on sitä mieltä, että investoinnit jatkuvat myös radioverkkoon.
Maantieteellinen kuuluvuusalue on tietysti eri asia kuin väestöpeittoalue. Sille varmasti on hyvät syyt miksi vähäisen väestönpeiton alueelle ei yleensä rakenneta tätä korkeamman taajuusalueen 5G:tä.
Pikauutinen Kauppalehdestä: ABG Sundal Collier nosti Elisan osakkeen suosituksen tasolle osta, aiempi pidä. Tavoitehinta edelleen 50 euroa
@Joni_Gronqvist ei ole vielä ehtinyt muuttaa suositustaan kurssin perässä, taisi ehtiä olla vai pari päivää lokakuussa relevantti tuo vähennä, koska kurssi lähti välittömästi laskuun. Onko jopa nyt näin, että Inderes on tällä hetkellä ainoa, joka on vähennä-suosituksella. Konsensukseenhan tämä vaikuttaa kielteisesti, toki valveutunut sijoittaja voi omat johtopäätöksensä tehdä siitä, kannattaako osaketta nyt ostaa. Elisan tilinpäätöstiedote sitten luvassa perjantaina 31.1.
Lisätään vielä 23.1 pikauutinen Kauppalehdestä konsensussuosituksen ylläpitämiseksi: DNB Markets laskee Elisan tavoitehinnan 47,00 euroon (aik. 48,00 euroa), toistaa pidä-suosituksen
Tässä on Jonin etkoilut, kun Elisa julkistaa Q4-rapsansa perjantaina.
Elisa julkistaa Q4-raporttinsa perjantaina noin kello 8.30, ja yhtiön tulosjulkistusta voi seurata tästä kello 12.00. Operaattorimarkkina on ollut jo jonkin aikaa parempi kuin vuosiin, mikä luo hyvän ympäristön toimia. Lisäksi Elisan liiketoiminta on ollut pitkään erittäin ennustettavaa ja sektorin kärkeä, mikä perustuu pitkäjänteiseen ja johdonmukaiseen strategian toteutukseen. Ennustamme Q4:ltä maltillista liikevaihdon kasvua ja kannattavuuden pysyneen vertailukauden tasolla. Odotamme yhtiöltä tyypillisiä, kasvua tai vertailukauden tasoa indikoivia ohjeistuksia. Lisäksi odotamme hallituksen ehdottavan kasvavaa osinkoa myös viime vuodelta. Elisan osakkeen arvostus on kurssilaskun myötä muuttunut houkuttelevaksi (2025e P/E 17x ja EV/EBIT 16x).
Kauppalehden Artikkelin mukaan Elisa on Valokuituoperaattori Lounean suurin omistaja. Yrittääköhän Elisa jatkaa nurkanvaltaustaan ennen kuin Lounea kerkeää listautua - kuten he suunnitelmaksi artikkelissa sanovat? Lounealla on paljon asiakkaita kasvavassa pientalojen kuitumarkkinassa, jossa taas Elisa on vielä takamatkalla.
Vuoden 2024 neljännen neljänneksen keskeiset luvut
Liikevaihto kasvoi 16 miljoonalla eurolla 580 miljoonaan euroon, mikä johtui pääasiassa kansainvälisten digitaalisten palvelujen ja mobiilipalvelujen kasvusta.
Mobiilin palveluliikevaihto kasvoi 4,1 prosenttia 255 miljoonaan euroon.
Vertailukelpoinen käyttökate kasvoi 6 miljoonaa euroa 198 miljoonaan euroon.
Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 1 miljoonalla eurolla 125 miljoonaan euroon.
Vertailukelpoinen kassavirta laski 7 miljoonaa euroa 66 miljoonaan euroon.
Suomessa mobiilin postpaid ARPU nousi 23,6 euroon (23,2 edellisellä neljänneksellä) ja postpaid-liittymien vaihtuvuus nousi 20,2 prosenttiin (16,8).
Postpaid-liittymien määrä kasvoi neljänneksen aikana 12 400 liittymällä. M2M- ja IoT-liittymien määrä kasvoi 38 000 liittymällä.
Prepaid-liittymien määrä laski neljänneksen aikana 16 800 liittymällä.
Kiinteiden laajakaistaliittymien määrä kasvoi 1 300 liittymällä neljänneksen aikana.
Elisan aamulla julkistama Q4-raportti oli kokonaisuutena linjassa meidän ja markkinoiden odotuksiin. Liikevaihto kasvoi hienoisesti odotuksia paremmin, kun vertailukelpoinen käyttökate oli hyvin linjassa odotuksiin. Alemmilla tulosriveillä jäätiin hieman alle ennusteiden. Yhtiö ohjeisti tuttuun tapaansa liikevaihdon ja käyttökatteen olevan vertailukauden tasolla tai kasvavan hieman vuonna 2025. Hallituksen osinkoehdotus oli hieman markkinoita korkeampi ja pieni positiivinen yllätys.
Liittymämäärän sulaminen oli aika pahannäköistä tossa raportissa. Kuluttajapuolella taisi tulla takkiin yli 30t. Kappaletta ja yrityspuolellakin mentiin miinukselle jos noi pienen ARPU:n m2m liittymät ottaa pois laskuista. Hintoja Elisa pystyy vielä nostamaan, mutta loputtomiin silläkään ei voi ratsastaa…
Jos oikein luin raportteja niin Teliallakin liittymämäärät laskussa kaikissa pohjoismaissa jos ei huomioida niitä erilaisia laitenettiliittymiä. Kehitys ehkäpä yllättävää jos liittymämäärät on todella laskussa eikä Telian ja Elisan asiakkaat ole siirtyneet toisille operaattoreille.
Ainakin Suomessa valokuitubuumi on vähentänyt jonkin verran liittymiä kun kodin netti on vaihdettu mobiilista kuituun. En tiedä olisiko työsuhdeliittymien määrässä tapahtunut jotain muutoksia. Muita syitä en äkkiseltään keksi.
Laitenettiliittymätkin voi olla ihan hyvää bisnestä kunhan laskutus ja liittymänhallintakulut saadaan pidettyä riittävän pieninä. Yleensä näissä liikkuva datamäärä on vähäinen eikä siten kuormita juurikaan verkkoa. Näiden liittymien lukumäärän kasvu ei yllätä.
Tässä tulospäivän haastattelu Pasilasta. Aika lailla asiaa laidasta laiteen. Tärkeimpinä mieletsäni kilpailuympäristö, tekoälypanostukset ja AI:n vaikutukset laajemmin markkinaan sekä pääoman allokointi, ml. omien osakkeiden ostot.
Aiheet:
00:00 Q4’24
01:41 “KV-softabisnes on Elisan kansainvälistymisen tapa”
02:34 5G:n ylösmyynti ja kilpailuympäristö
06:20 Suomenlahden kaapelirikot ja Elisan verkon varmentaminen
08:10 Tekoälyyn merkittävä panostus
09:38 DeepSeek ja AI:n kehityksen nopeutuminen
10:48 Miten Elisa hyötyy AI:sta?
12:05 Pääoman allokoinnin periaatteet
14:30 CAPExissa paluu vanhaan
15:17 Omien osakkeiden ostot
16:15 Tuleva CMD: “Nopeampaa, kannattavaa kasvua”
5G:n ylösmyynti ja hinnankorotukset 4G:ssä näkyvät myös ARPUssa (liittymäkohtainen liikevaihto keskimäärin). Euroja on saatu kaavittua olennaisesti lisää viime vuosina, inflaatio toki läsnä.
Jaan näkemyksen Suomen valokuitubuumin vaikutuksesta Elisan liittymämääriin.
Aggressiivisesti laajentavia valokuitutoimijoita tällä hetkellä iso määrä Suomessa ja voisin kuvitella, että Q3-Q4 2024 nämä toimijat saivat rakennettua valmiiksi jotain luokkaa 100 000 uutta valokuituliittymää (perstuntuma/arvaus). Monilla näistä kotitalouksista ollut isojen operaattorien 5G FWA, joita sitten irtisanottu loppuvuoden aikana.