Ehkäpä tämä sota on myös opettanut että tankki tällaisenaan on suhteellisen helppo tuhottava ja kuitenkin ne jopa 70 vuottava vanhat laitteet tekevät tehtävänsä. Eli Venäjä on ollut viisas säilöessään kaiken, mutta turhaan lopulta kuitenkin kun näin pieni kahakka kuluttanut ne kaikki mitä maailma aikanaan pelkäsi.
Erikoista tavallaan että ww1 meiningillä hirveästi tykistöä ja vanjaa eteenpäin on tuonut tulosta ainakin marginaalisesti. Tietysti tämä yksinkertaistusta ja dronet monissa muodoissaan muuttavat aselajien merkitystä ja käyttöä. Varmasti kaikilla mailla on seuraavaksi kova kilpavarustelu juurikin EW häirinnän saralla.
Samoin opetuksena että massa korvaa laatua on edelleen perusteltua. Mielettömän arvokkaat hypersooniset ohjukset tms voikin korvata valtavalla massalla halpoja lennokkeja. Tämä on tuonut iskukyvyn kauas rintamalinjojen taakse myös Ukrainalle. Perinteisen ilmatorjunnan merkitys alkaa häviämään hintaan ja massa mahdottomuuteen. Perinteisen tykistön merkitys taitaa edelleen olla vahva.
Jotain laarista kertoo, toki kaukaa hakien Lukashenkan viimeaikaiset kommentit. Kommentit ovat kesästä lähtien yrittäneet tehdä pesäeroa sotaan painottaneet Valko-Venäjän tekevän omat itsenäiset päätöksensä. Lukashenka on siis haistanut että laivasta kannattaisi hypätä. Tästä syystä päätyikin kremlin teekutsuille ojennettavaksi ja kertoi puheessa sanat mitä Putin määräsi. Lukashenka näkee tilanteen lähempää kuin moni, ja kiemurtelusta voitaisiin ennustaa paljon.