Tälläiset pienet ekskursiot rajan tuntumaan pitävät Venäjän sopivasti varpaillaan. He eivät voi keskittää joukkojaan vapaasti itselleen tärkeimmille sektoreille kun Ukraina pitää sopivasti uhkaa yllä Kurskin tempun uusinnasta.
Ja sitten kun on tarpeeksi monta kertaa bluffattu ja Venäjä alkaa tähän väsyä, tai löytyy riittävän pehmeä kohta, niin heilahdetaan taas rajan toiselle puolelle isomalla joukolla. Tarkoituksena varmasti myöskin venyttää Venäjän joukot mahdollisimman hajalleen etteivät saa koottua riittävää voimaa Kurskin takaisin valloittamiseen.
En tiedä mikä on totuus, mutta klikkiotsikoiden perusteella Venäjä ei ole tarttunut syöttiin ja siirtänyt joukkoja puolustamaan omaa maaperäänsä. Isot hyökkäysjoukot ovat vielä Ukrainassa ja etenevät siellä jatkuvasti. En tiedä mitä Ukraina meinaa, haluavatko vaihtaa maaplänttejä toisiinsa, mutta jossain vaiheessa uskoisin että örkit olisi pysäytettävä? Jos Venäjä valloittaa vielä ison siivun Ukrainasta (jonka joukkoja on paljon Kurskissa) ja linnoittaa paikat, niin eihän noita saada enää vallattua takaisin.
Kai tässä takana on joku master plan, mutta mikähän se mahtaa olla?
Tuntematta tarkemmin Ukrainan puolen logistisia kyvykkyyksiä uskoisin, että Ukrainalle sopii paremmin tämä liikkuvampi tapa taistella ja väistellä kuin Venäjälle. Ukraina häviää tällä hetkellä hitaasti perinteisen rintamataistelun lihapataa ja tulijyrää vastaan. Tulijyrää on kuitenkin hidas liikuttaa tukemaan lihavallin vyöryjä ja erityisesti logistisia verkkoja rakentaa uusiin tuliasemiin, jos Ukrainan iskujoukot pysyvät liikkeessä.
Epäilen vahvasti Venäjän kyvykkyyksiä lähteä hippaleikkiin vapaaehtoisista muodostetuilla joukoilla ja täten siellä ollaan jähmetytty toistaiseksi ja odotetaan päätöksien venäläiseen tapaan ylempää. Ylempänä taas ei osata tai uskalleta tehdä päätöksiä.
Voisi kai siinä olla myös Prigozhin 2 -mahdollisuus eli jos pehmeätä on, niin mennään kolkuttelemaan Moskovan portteja. Siinä kohtaa alkaa olla jo vähän pakko siirtää joukkoja takaisin - jos ne suostuvat tulemaan? “Hiljainen kansannousu” eli eivät ala puolustaa Putleria?
Ukraina testannut ensimmäistä itse suunniteltua ballistista ohjusta
Ihan heti ei ole käytössä, ainakaan virallisesti
“It may be too early to talk about it but I want to share it with you,” the president said at the Ukraine 2024 Independence forum in Kyiv.
Vähän pyörittelyä Tekegram-pomon pidätyksen seurauksiin liittyen.
Niin tai näin, pidämme peukkuja että noin todella olisi, mutta jo epävarmuus haitannee venäläisiä…
After Telegram founder Pavel Durov was arrested, Russian social media share the following thoughts, rumors and panic moods:
Allegedly, several days ago Durov asked for a meeting with Putin in Baku and was refused.
Telegram is the main information network, communications tool and Russian means of influencing the world. Telegram is the number one messenger app in Ukraine. It has 300 million users in India and is leading in South and Latin America.
Russia’s influence on the world might be lost.
Durov’s arrest might be similar in impact to the British breaking the Enigma code during WW2: Telegram is the only messenger of the Russian army. All their messages might get into the hands of the West.
Despite Russia’s claims that it would quickly create a new messenger, that is impossible. Those who say that are either idiots or simply want to steal money.
Durov is blamed for not cooperating with the French police in drug trafficking, pedophilia and other serious crimes. Within the next few months, many Russian citizens can be blamed for the same crimes after getting access to encrypted messages.
Sodan suurimman ohjushyökkäyksen torjunnassa F-16:t olivat Zelenskyn mukaan erittäin hyviä. 127 ohjuksesta 102 saatiin alas (80,3 %) ja 109 droonista 99 (90,8 %). Nuo torjunnat tulivat siis muillakin kuin pelkillä F-16, selkeyden vuoksi.
The former Finnish 122-mm self-propelled howitzer PsH 74 (2S1 “Gvozdika”) in service with the 67th Separate Mechanized Brigade
Tämän mukaan näitä olisi Suomessa 74kpl:
Suomalaisia vanhemman mallin 122 mm:n 2S1 Godzilla -panssarihaupitseja esiintyi viime viikolla viestijärjestelmä X:ssä.
Kotimaisella kirjanpitonimellä 122 PSH 74 tunnettua tykkiä oli käytössämme vuoden 2023 alussa 74 kpl. Ne tulivat maahamme entisen Itä-Saksan jäämistöstä 1990-luvun alussa. Osaa panssarihaupitseista on jonkin verran modernisoitukin, mutta Suomen Sotilaan tietojen mukaan osa jäi alkuperäiskuntoisiksi. Voidaan olettaa, että luovutukset ovat koskeneet päivittämättömiä yksilöitä. Osa kalustosta on myös voinut tulla tarpeettomiksi uusien K9 Moukari -hankintojen myötä.
Mielenkiintoista kyllä. Näiden luovuttamisesta oli pari twiittiä kesällä vuosi sitten ja silloin on ilmeisesti lisätty Oryxin listaan (Joining NATO, Joining The Cause: Finnish Aid To Ukraine - Oryx). Mikäli tuolloin toimitettiin, niin aika kauan kesti kuvien ilmaantuminen.
Edit: Tuo Godzilla on lienee kirjoitusvirhe. Gvozdika tarkoittaa näköjään neilikkaa ja Venäjän muutkin telatykitnimetty kukkien mukaan. Hauskasti sama virhe kopioitu YLE:n uutiseen myös. Godzilla kyllä kuulostaa asemaisemmalta.
22-vuotias sotavanki Pietarista kertoi, kuinka heidän joukkueensa oli täysin valmistautumaton ja vajavaisesti varustettu. Se kesti taistelua pari tuntia.
– Ei ollut mitään mahdollisuutta. En edes ampunut yhtään luotia, kun viimeinen tulitaistelu alkoi. He alkoivat kiertää ylhäältä, alhaalta ja takaa. Ymmärsin, että se oli ohi.
Todellisuus iskee, kun ei ole enää propagandan vaikutuksen piirissä.
Toinen Voronežin alueelta kotoisin oleva varusmies sanoi olevansa ”neutraali” sotaa kohtaan.
– Minulla ei ole enää vihaa Ukrainaa kohtaan.
Varusmies kertoo ymmärtävänsä nyt, että hän ja monet muut kaltaisensa saivat vaikutteensa ukrainalaisvihaan venäläisestä propagandasta.
Päällimmäinen tunne vankisellissä oli, että heidän oma hallintonsa oli pettänyt heidät.
Kaikki Moscow Timesin haastattelemat vangit ilmaisivat halunsa palata kotiin perheidensä pariin ja olla palaamatta enää ikinä sotaan.
Näiden nuorten miesten pitäisi olla kotona rakentamassa elämää, mutta Putin on päättänyt, että heidän pitää kuolla hänen vallanhimonsa tähden.
Kun katsot venäjän ikäpyramidia niin ei sielä nuorten äänet paina sen enempää kuin Suomessakaan. Varusmiesikäiset eivät ole välttämättä päässeet ääneen vielä yksissäkään vaaleissa ja äänioikeutettujen keski-ikä varmaan +50vuotta.
Kaikille 1420 videoita youtubesta katsoneille on selvää, että varsinkin Babushkojen (vanhojen naisten) keskuudessa sodan kannatus on suurta. Kuvassa punainen ympyrä haluaa, että vihreä ympyrä sotii heidän puolestaan suurta isänmaallista sotaa ja palauttaa Venäjän suuruuden.
Tuskin se väestö mitään päätöksiä siellä kaupungissakaan tekee. Päätökset tekee tiukalla seulalla valittu pieni porukka joka monesti on Putin mukaan lukien iän puolesta valmiita jo kohta vanhainkotiin.
Oman käsitykseni mukaan venäjällä nimenomaan mummoilla on paljonkin sananvaltaa. Vanhoja kunnioitetaan eri tavalla mitä länsimaissa. Jos baabuskojen mielen saisi kääntymään sotaa vastaan tulisi loppukin suku perässä. Tässä ongelma toki on että vanhempi väki seuraa pelkästään valtion mediaa.
Afganistanista Venäjä vetäytyi vasta kun mummot alkoi protestoimaan, tekivät syömälakon ja istuivat armeijan ja muiden viranomais-talojen portaille protestoimaan niin pitkäksi aikaa että sota loppuu, sen jälkeen päätös vetäytymisestä tehtiin nopeasti. Muiden kansanryhmien protesteilla ei ollut mitään vaikutusta, kaikki protestoijat vietiin vankilaan.
Esim sisäinen poliisi ei voi heitä pidättää olisi rikkomus tai syyte mikä tahansa, jonkinmoinen historiallinen kulttuuriin liittyvä normit ylittävä kunnioitus. Vastaavasti mummot on ainut taho joka voisi julkisesti vastustaa Putinia tai Ukrainan sotaa.
Mummoilla voi olla sananvaltaa perheen asioissa ja esim. lasten kasvatuksessa, suvun jäsenten päätöksissä tai vaikkapa erilaisissa (asuin)alueparlamenteissa, mutta eivät he mitään poliittisia päättäjiä ole. Mummot jos ketkä ymmärtävät, että välttyäkseen hakkaamiselta ja/tai vainoamiselta ja saadakseen elää rauhassa, kulloisellekin vallanpitäjälle on syytä nyökytellä ja kätyreilleen tarjota kaalipiirakkaa tilaisuuden tullen.
Näin tehtiin Neuvostoliitossa ja näin tehdään myös nyky-terroristivaltiossa.