Faron Pharmaceuticals - breakthrough immunotherapies

Kiitos kaikille taas asiantuntevista analyyseistä.Itsellä ei ole mitään annettavaa tänne, kunhan pohdin asioita ja mitä on tapahtunut.Sellainen tuli mieleen että saadaanko jossain kohtaa kuulla miten messut meni ja oltiinko meistä kiinnostuneita ja missä määrin.Keskiviikkoa odotan innolla että mitä sieltä ollenkaan tulee.Mukavaa ja jännittävää kevättä kaikille.

12 tykkäystä

M-L hymyili Zoomissa jatkuvasti ja nauroikin (ainoana osallistujista), pysyikö tuolilla? Ehkä seisoi, ehkä ei.

2021 eka tapaaminen LLS:n kanssa JPM:ssä. Sen avulla Faron verkostoitui ja muovautui kiinteiden syöpien yhtiöstä verisyöpäyhtiöksikin. Nyt yhteydenoton jälkeen muutamassa viikossa saivat kasaan tarvittavat jenkkisitet.

M-L:n mukaan 20-25 % Faronin henkilökunnasta jenkeissä sijoitettuna ja kasvaa. M-L itsekin Bostonissa.

BEXMABissa avautuu tutkimus site jenkkeihin ensi viikolla. 2 muuta tulossa myöhemmin. :clap::facepunch:t2::clap:

45 tykkäystä

Google käännös

Kepler Cheuvreux’n analyysi 2023-01-20

Bexmab ei oikeuta nykyistä arvostusta

Faronin osake on noussut yli 100 prosenttia viime vuoden lokakuun pohjalta. Epäilemme, että markkinoiden arvio Bexmab-tutkimuksen aikaisen vaikutuksen tiedoista on johtanut vahvaan hintakehitykseen. Toisen (ja viimeisimmän) Bexmab-päivityksen jälkeen toistamme näkemyksemme, että Bexmabin tehokkuustiedot ovat epäkypsiä, emmekä usko, että jyrkkä nousu aallonpohjasta on perusteltua. Olemme tarkistamassa Bexmab-arvioitamme suurempien kasvainten osalta ja lisäämme MDS:n arviointiimme. Vastineeksi laskemme tavoitehintaamme 2,10 eurosta 1,7 euroon ja alennamme Reduce-suositustamme. Laskemme arvostusta seuraavien arviooikaisujen perusteella: 1) julkaisuvuotta siirretään vuodelta 2025 vuoteen 2027, koska tuleva kehitys näyttää epävarmalta, ja 2) alennettiin päivitystä, kuinka korkealle markkinat voivat saavuttaa huippunsa, 12, 5–9 prosenttia mahasyövissä, melanoomassa ja kolangiokarsinoomassa. Lisäämme MDS:n bexmabin riskisopeutettuun arvostukseen 0,3 euroa osakkeelta. Laskemme suosituksen Reduce (Hold), tavoitehintaan 1,70 (2,10) euroa.

https://www.swedbank-aktiellt.se/analyser/2023/01/20/faron_pharmaceuticals.csp

4 tykkäystä

Eikö “sell” olisi ollut parempi suositus kuin “reduce”, jos tavoitehinta on 1,7€ ja kurssi nyt 3,85€ (-55,8 %)
:rofl:

5 tykkäystä

On ollut kyllä tyyntä myrskyn edellä ja tuo tulosten vähättely kuulostaa erikoiselta.Joko meille on annettu firman johdon taholta liian positiivista dataa tai sitten halutaan että jotkut panikoi ja kurssia saadaan alas.Itse uskon firmaan ja erinomaisiin tuloksiin, koska Markku on aina painottanut rehellisyyttä ja avoimuutta tutkimusten tuloksista.

2 tykkäystä

Taitaa olla hieman hehtaaripysyllä ampumista näiden lääkefirmojen suosituksen arviointi välillä. Ei tämä enää kovin halvalta vaikuta. Nyt ollaan markkina-arvolta II faasin firmojen verrokkien ylälaidassa, ja jos tuohon iskee vielä 1:1 kaikkiin seuraaviin kokeisiin vaadittavat 150M€ rahoitusta päälle, niin päästäisiin jo faasin III verrokkien mediaanin tasolle (siis Inderesin raportin taulukon perusteella). Mutta syöpälääke firmat on usein hinnoiteltu myös verrokkeja korkeammalle.

Tuntuu, että nyt markkina odottaa jo seuraavia uutisia. Näitä pitäisikin olla jo odotettavissa, mikäli tuo Bexmab aiotaan saada laajennettua jenkkeihin jo lähiaikoina. Sen lisäksi odottasin, että samoihin aikoihin tulisi lisää tietoa jatkorahoituksesta. Tyyntäkö myrskyn edellä, kuten @Sperakartio totesi tuossa yllä?

1 tykkäys

Markun kommentit koskien tulevien tutkimusten rahoitusta on olleet sitä tasoa, että markkinoiden odotuksissa on varmaankin kohtuu hyvä diili ennen vuosineljänneksen loppua. Mielestäni Faronin puolelta on selkeästi puhuttu odotukset ylös, joten on todella huono signaali, jos sopimusta ei saataisi aikaan.
Tämä ja tutkimustulokset selittävät kurssinousua, sillä kaikki riippuu tulevista tutkimustuloksista ja rahoituksesta niille. Jos uskoo, että tulokset on hyviä ja data näyttää lisää PR:ää CR:ää + saadaan hyvä diili aikaiseksi. Niin miksi Faron ei olisi 230 Meur arvoinen?
Arvio siitä onko Faron halpa vai kallis riippuu täysin mitä oletuksia tekee.

Onhan Inderesin ennusteet on korjattu markkinoillepääsyn todennäköisyydellä, mitä muuttamalla saat hyvinkin erilaisen lopputuloksen diskontattujen kassavirtojen summalle.

Alkuperäinen analyysi on Ilmeisesti ranskaksi ja sen on tehnyt Kepler Cheuvreux. Swedbanken on lyönyt aikoinaan hynttyyt yhteen Keplerin kanssa ja nyt kääntänyt alkuperäisen ruotsiksi, joka täällä on käännetty edelleen ruotsista suomeksi.

”Analysen producerad av Kepler Cheuvreux 2023-01-20 kl. 06:49, och översatt samt distribuerad via Aktiellt 2023-01-20 kl. 08:37.”

Alkuperäinen ei ole käytettävissä, mutta lopputulos on erikoinen. Ensin ruotsiksi:

”Vi reviderar vår värdering av Bexmab för större tumörer och lägger till MDS till vår värdering. I gengäld sänker vi vår riktkurs från 2,10 EUR till 1,7 EUR och sänker vår rekommendation till Minska. Vi sänker vår värdering baserat på följande estimatjusteringar: 1) Lanseringsåret skjuts fram från 2025 till 2027 givet att utvecklingen framåt ser osäker ut, och 2) sänkt uppdatering hur högt marknaden kan toppa, från 12,5 procent till 9 procent i magsäckscirkancer, melanom och kolangiokarcinom.”

ja edelleen suomeksi:

”Olemme tarkistamassa (alaspäin) Bexmab-arvioitamme suurempien kasvainten osalta ja lisäämme MDS:n arviointiimme.”

Kommentti: Mikä on ”Bexmab-arvioitamme suurempien kasvainten osalta”? Bexmabia ei ole olemassakaan. On trial nimeltä BEXMAB ja lääkeaine nimeltä bexmarilimab. BEXMABissa ei ole kyse ”suuremmista kasvaimista” vaan verisyövistä.

Kommentti 2. ”lisäämme MDS:n arviointiimme” Aiemmassa arvioinnissa eivät antaneet mitään arvoa BEXMABille. Nyt lisäsivät siis osan eli MDS:n eli myelodysplastisen syndrooman ja sille 30 senttiä/osake. Eivät lisänneet vielä AML:ää eli akuuttia myelooista leukemiaa. Molemmista on alustavia rohkaisevia tuloksia, joita kutsuvat epäkypsiksi eli omogen. Se sallittakoon.

”Vastineeksi laskemme tavoitehintaamme 2,10 eurosta 1,7 euroon ja alennamme Reduce-suositustamme. Laskemme arvostusta seuraavien arviooikaisujen perusteella: 1) julkaisuvuotta siirretään vuodelta 2025 vuoteen 2027, koska tuleva kehitys näyttää epävarmalta, ja 2) alennettiin päivitystä, kuinka korkealle markkinat voivat saavuttaa huippunsa, 12, 5–9 prosenttia mahasyövissä, melanoomassa ja kolangiokarsinoomassa.”

Kommentti: Julkaisuvuosi? Lanseringsåret? Lansering on markkinoille tuomista. Julkaisu kai lähinnä tutkimustulosten julkaisua. Kummasta puhutaan, BEXMAB vai MATINS? BEXCOMBOLLE ei mitään potentiaalista arvoa lasketa ilmeisesti.

Kommentti: Viimeisen lauseen tulisi ilmeisesti kuulua: ”Alensimme arviota, kuinka suureksi markkinaosuus voi nousta mahasyövissä, melanoomassa ja sappitiesyövässä, 12,5 prosentista 9 prosenttiin.”

Kuulostaa kovin vähäisiltä osuuksilta, mutta numeroita voi kukin heitellä. Data on varmasti vielä ”epäkypsää”, mutta etukenoahan eli näkemystä markkina aina ottaa ja siitä pelistä on kyse. Jos data olisi kypsää, niin firman markkina-arvo olisi, kuten aiemmin on arvioitu.

Nyt julkaistu arvio on hyvä esimerkki siitä, miten solmuun asia saadaan, kun sekoitetaan käsitteet ja käännetään lopulta 1-2 kertaan osin virheellisesti koneellisesti.

Sinänsä 1,70 kuulostaisi hyvältä tarjoukselta, josta ei voisi kieltäytyä. Myyjät voivat ilmoittautua pörssissä.

14 tykkäystä

Aika epämääräinen tuo Keplerin teksti kyllä. Vaikea mennä arvioimaan heidän näkemystään, jos tuosta ei ole tarkempaa tietoa mihin lukuihin heidän arvionsa perustuu. Ennemmin luottaisin kyllä Inderesin tai Redeyen arvioihin, joista on laajempi raportti saatavilla. Niiden perusteella on helpompi muodostaa oma näkemys.

5 tykkäystä

Tammikuun 18 päivän LLS TAP video:

European TAP Partners Dream Big Make Bold Progress Jan 18 2023

2 tykkäystä

https://otp.tools.investis.com/clients/uk/faron/rns/regulatory-story.aspx?newsid=1664263&cid=2223

Faron Pharmaceuticals Ltd

(“Faron” or the “Company”)

Proposed Issue and Placing of approx. EUR 11.0 million by way of an accelerated book-building

Company announcement,26 January 2023 at 4:30 p.m. GMT / 6:30 p.m. EET

Inside information

KEY HIGHLIGHTS

· A proposed private placement of newly issued treasury shares (“Placing Shares”) to raise approximately EUR 11.0 million, to be conducted by way of an accelerated book-building, directed to a limited number of institutional and other investors.

· The Leukemia & Lymphoma Society Therapy Acceleration Program® (“LLS TAP”) and Mr Timo Syrjälä have provided non-binding indications for a substantial amount of the placing, subject to the minimum total amount of EUR 8.0 million being raised and certain other customary conditions.

· The placing is conditional upon raising a minimum of EUR 8.0 million. Subject to the Company raising the minimum amount, the Company will have sufficient funding for its working capital needs into May 2023 and be able to meet its financial and operational covenants by 31 January 2023, as per agreed waivers with IPF Partners. The total cash and cash equivalents held by the Company as of 31 December 2022 was ca. EUR 7.0 million.

· Significant majority of the net proceeds of the placing would be used for the acceleration of the bexmarilimab clinical development program and manufacturing.

· Carnegie Investment Bank AB (publ), Finland Branch (“Carnegie”) is acting as sole bookrunner and lead manager in the placing.

2 tykkäystä

Oon samaa mieltä että paha sanoa kun ei tiedä ton enempää. Ja kun perusteluja ei tiedä/ymmärrä niin annan sille myös aika pienen painoarvon. Melkein taitaa mennä kategoriaan Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista, etteivät vaan olisi kesällä myyneet ja nyt olis halu päästä takas kyytiin. :slight_smile:

Suora verrokkianalyysi yhtiö vs yhtiö on mun mielestä aika hedelmätön tässä kohtaa kun kohdemarkkinat on niin erilaisia useilla molekyyleillä että menee vaan turhaan hedelmät sekasin keskenään. Sen sijaan verrokkidiili-vertailu on erinomaisen hyödyllistä, jotta näkee että mitä on maksettu samalle markkinalle/potilasryhmille tähtäävistä molekyyleistä.

En muista olenko postannut tätä lokakuun gileadin ostosta tänne jo hematologiaan liittyen eikä sillä niin väliä, koska nyt voin postata sen silti uudestaan koska bexmabin tulokset on tehnyt tästä aika paljon ajankohtaisemman. Tää ostettu molekyyli on bispesifi-vasta-aine eli vähän kovemman hypen kohde kuin Clever-1.

upfront of $60 million and MacroGenics will be eligible to receive up to $1.7 billion in target nomination, option fees, and development, regulatory and commercial milestones. MacroGenics will also be eligible to receive tiered, double-digit royalties on worldwide net sales.

a potential treatment for certain blood cancers, including acute myeloid leukemia (AML) and myelodysplastic syndromes (MDS), kuulostaako tutulta? Tää on kans phase I lisensointidiili, vain mutta vain BEXMABia vastaavaan potilasjoukkoon joten kiinteet syövät sitten vielä lisäksi tohon päälle till. Matins ja bexcombon potilasjoukot kun laskee mukaan niin voisi ajatella kyllä hintalapun olevan lopullisessa diilissä ton 1,7 jaardin pohjoispuolella. (Noh ainakin jos oltais jenkkifirma)

Mutta ei me olla ihan vielä siellä…

Faron on siinä mielessä vaikea keissi että kaikki meistä ei ole samaan aikaan kauppatieteiden maistereita ja analyytikkoja ja onkologian ja hematologian erikoislääkäreitä. Itse en ole mitään noista, mutta voin kyllä välillä yrittää erehdyttää kuulijoita olevani kuin parempikin valelääkäri konsanaan.

5 tykkäystä

Ja tulihan sieltä se anti, jolla saadaan loput siitä lainasta nostettua: Proposed Issue and Placing of approx. EUR 11.0 million

  • The Leukemia & Lymphoma Society Therapy Acceleration Program® (“LLS TAP”) and Mr Timo Syrjälä have provided non-binding indications for a substantial amount of the placing, subject to the minimum total amount of EUR 8.0 million being raised and certain other customary conditions.

Eli ei varmaan hirveästi kurssi kyykkää kun LLS ja Syrjälä ovat merkanneet vähimmäismäärän kahteen pekkaan.

FDA conclusion on matinsille odotettavissa vasta keväällä
“Faron receiving FDA approval on the continuation of the MATINS trial, which is currently expected in late March - April 2023, and minimum overall funding requirement.”

Fimea on jo hyväksynyt Bexcombo tutkimuksen

4 tykkäystä

Tässä vielä pääkohdat mihin antirahat menee.

· Bexmarilimab Development (approximately 87%)
o Complete Part I of the BEXMAB combination trial with AML/MSD patients with an anticipation to accelerate the most promising indication
o Initiate BEXCOMBO with PD-1 blockade that was recently approved by FIMEA
o Conclude MATINS trial for FDA Meeting to obtain advice for pivotal pathway with last line cancer patients
o Advance bexmarilimab commercial scale production

· US Buildup (approximately 5%)
o Build medical and regulatory capabilities in the US
o Build IR and US IPO readiness functions

· Pipeline - other (approximately 8%)
o Traumakine and Haematokine development

· Strengthening of financial position
o Maintaining sufficient cash position to meet any additional requirements from changes in operational activities, especially clinical trials expansion

In addition to the above, Faron is in negotiations with its lender, IPF Partners (“IPF”) on the utilization of the second EUR 5.0 million tranche of the agreed loan commitment. Advanced discussions are expected to start immediately upon the closing of the Placing with the current aim to draw the second tranche during H1 2023. The second tranche would be conditional on, among other things, Faron receiving FDA approval on the continuation of the MATINS trial, which is currently expected in late March - April 2023, and minimum overall funding requirement.

4 tykkäystä

Tuon linkin mukaan tuo MacroGenicsiltä ostettu vasta-aine MGD024 näyttäisi olevan CD123:a ja CD3:a tunnistava bispesifi vasta-aine. CD123 on interleukiini reseptori joka ilmenee näiden kohteena olevien verisyöpien pinnalla. CD3 on osa T-solureseptoria. Tarkoituksena vaikuttaa olevan saada T-solut aktivoitumaan noiden CD123 syöpäsolujen yhteydessä. Tuo molekyyli on vasta faasin I kokeissa, joten tehosta ei ole vielä tietoa. Mahtaakohan liukoinen Clever-1 inhiboida tuota T-solujen aktivaatiota? Mikäli näin käy, voi tämäkin vasta-aine lopulta hyötyä Bex kombinaationhoidosta. Ainakin Bexmab kokeiden logiikkana on kohdentaa Clever-1:ä verisyövissä, koska syöpäsolut itse ilmentävät tuota immunosupressiivista molekyyliä.

3 tykkäystä