Faron Pharmaceuticals - breakthrough immunotherapies

Tutkimustiimi on tehnyt upeaa työtä, niin hieno nähdä joko nähdään tuloksia sijoittajasuhdetiimiltä.Tosiaan 4ihmistä!!!

2 tykkäystä

Tutkiskelin tuota Faronin Investor Relations (IR) asiaa. Onko niin, että vastuun jakautuminen häivyttää vastuuta lopulta?

IR:n nykyinen Euroopan vice president eli VP eli varsinainen vastuullinen ”toimitusjohtaja” on Yrjö Wichmann. USA:ssa Nykissä IR:ää ”toimitusjohtaa” :thinking:Julia Balanova.

Wichmann on ollut Faronin palveluksessa jo lähes 10 vuotta (!). Yleensä näin pitkät urat liike-elämässä perustuvat nousujohteisuuteen, kuinka on tässä tapauksessa? LinkedIn mukaan hän luopui CFO-pestistä Toni Hännisen hyväksi (ja Tonikin jo Jameksen hyväksi) ja väistyi hallituksestakin 2019. Tehtäviksi jäi VP, funding ja IR. Joissakin organisaatioissa ”vanhojen, kauan talossa olleet työntekijöiden ja kavereiden” annetaan ”jäädä”. Osakkeenomistajana toivon todella, että funding VP Wichmann lunastaa paikkansa, kun funding on nyt menossa.

Faronin sivujen mukaan hän luopui 500 osakkeesta elokuussa 2023. Jäljelle jäi 91 133 kpl. Hakutoiminto osakkeenomistajista Shareholder Information | Faron ”Wichmann” antaa myös Averbach-Wichmann Irene Regina, joka on netissä julkisen qw.geneanet.org mukaan Yrjö Wichmannin puoliso. Hän puolestaan on vähentänyt osakemääräänsä 10 000 osakkeella eli viidenneksellä elokuussa :flushed: Sisäpiirin kauppoja ei löydy ollenkaan tapahtuneeksi Inden hakukoneella, eikö VP Wichmannia lasketa sisäpiiriin, vaikka pieni vähennys olikin? Tiedotettakaan en näe. Tulevaa/nykyistä/entistä puolisoa ei varmaankaan, jos ei olisi saamassa jotakin kautta tietoa, mitä firmassa tapahtuu. Tietämättä enempää, tulee mieleen vain sana auts.

Osakkeenomistajana toivon todella, että IR/tiedotuskompuroinnille ilmenee jokin miellyttävän yllättävä syy ja sisä-lähipiirin kevennyksille (sisäpiiristä en löytänyt vuoden sisällä muita keventäjiä :saluting_face: ) ei löydy hyvää syytä.

6 tykkäystä

Ylimääräinen yhtiökokous perjaintaina => Bayerin ja GSKn (ilmeisesti ja ehkä) edustaja mukaan rosteriin, COO Juho Jalkasen mukaan syyskuun aikana vielä osakeanti => ei tarkennettu minkälainen anti. Jos veikata pitäisi niin suunnattu anti, niinkuin aina ennenkin.

Olen niin irvileuka, että spekuloin, molemmat, Bayer ja GSK, tulevat suunnatulla annilla sisään ja Roth on sovittu edustajaksi molemmille. Tämä olisi syy radiohiljaisuuteen tuon tiedon korjaamisen/tarkentamisen ympärillä.

1 tykkäys

Se mullekin tuli mieleen kun Juho veti aika lonkalta.Ja isä ja poika niin vapautuneina että vihdoin työ alkaa kantaa hedelmää.Uskoisin että tuo koskee juuri Bayernin mukaan tuloa.Perjantaina saattaa jysähtää.Se on nimittäin semmoinen tilanne että olisi outoa jos Nokian hallitukseen tulisi Ericssonin tai Huawein edustaja :joy::joy:eli ei sinne kilpailijoita oteta.

2 tykkäystä

Mitteepä eppäelet, että mikä siellä jysäkehtelöö?

2 tykkäystä

:joy: toivottavasti ei labra, mutta kurssi vois.

1 tykkäys

No sielläpä jysähtelee esityslistan mukaiset asiat. Ei yhtiökokouksessa tuoda pöytään mitään yllättävää päätettäväksi esityslistan ulkopuolelta. Keskustelua voi tietysti käydä. Hallitus voi tietty heti järjestäytyä, kokoontua ja antaa jonkun tiedonannon tai päätöksen asiassa mihin sillä on ennalta annettu päätösvalta…eikös se näin mene?

3 tykkäystä

Ei varmaan kannata pettyä, jos perjantain yhteydessä ei jysähdä sen kummempia asioita kuin esityslistalla on. Uudet bexmab-tulokset lienevät se jysäys, jota nyt kannattaa odottaa, ja ne valmistunevat vasta ensi kuussa. Toki myös osakeannin (tai antien) tiimoilta voi kuulua jotain hyvinkin pian. Syyskuustahan Juho asian yhteydessä puhui.

4 tykkäystä

Kertokaa tyhmälle että mitä järkeä on ottaa hallitukseen kilpailijan edustaja joka saa kaiken mahdollisen tiedon?

1 tykkäys

Tuossa videossa selitettiin aika hyvin. Faronilla ei ole taloudellista kykyä saattaa lääkkeitä suurille markkinoille, vaan tarvitaan jokin isompi lääkeyhtiö toimittajaksi, tämä tarkoittaa käytännössä partnerointisopimusta tai koko yrityksen ostamista isomman toimajan toimesta.

edit. Osakeannilla ja ylimääräisellä yhtiökokouksella ei tietenkään ole mitään tekemistä keskenään. Varsinaisessa yhtiö kokouksessa alkuvuodesta on päätetty paljonko uusia osakkeita enintään lasketaan ulos ja tätä ei ole ehdotettu muutettavaksi ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

4 tykkäystä

Niin sitä mieltä itsekin olen ja jotkut sanoo että ei täällä mitään tapahdu :joy::joy:

1 tykkäys

Muistaakseni aikaisemmin tänä vuonna hallitus sai valtuudet laskea liikkeelle X määrän osakkeita, josta määrästä kai osa on käytetty. Muistaako joku lukumääriä? Meinaan monenko miljoonan osakkeen laimennus on tällä valtuudella nyt tulossa?

2 tykkäystä

Jos tässä nyt kehittyy jotain isompaa yhteistyötä jonkin ison lääkeyhtiön kanssa, en olisi yhtään ihmeissäni, jos tästä hallitukseen tulevasta ”Amerikan Kristiinasta” leivotaan tulevaisuudessa Faronin toimitusjohtaja tai yritysoston myötä syntyvän yksikön johtaja.

Markku täyttää ensi vuonna 70 vuotta, eikä hän loputtomasti toimarin hommia tee. Toistaiseksi Faron on varmasti vielä liian pieni firma Rothin johdettavaksi, mutta ehkäpä jo pian on toisin.

1 tykkäys

Kyllä, tuo määrä oli/on 12,5 miljoonaa uutta osaketta, sillä oletuksella että muistan oikein, että ei ole ollut antia tuon päätöksen jälkeen.

1 tykkäys

Olisi hienoa, jos meitä tuulipukusijoittajiakin muistettaisiin vaikkapa siten, että x kpl vanhaa osaketta kohden saisi ostaa yhden uuden vaikkapa kahdella egellä:-D

7 tykkäystä

Aika löysin rantein toi 11.9 sijoittajaesitys kyllä vedettiin, wtf :joy_cat:

Tupla/kuitti fiilikset?

1 tykkäys

Faronilaiset ovat kirjoittaneet artikkelin FTD:n vaikutuksesta pörssikurssiin :grinning:
Traumakinellehän se aikoinaan tuli, mutta nyt tietenkin Bexistä kyse. Nyt ovat etsineet verrokkifirmoja.

Pääkommunikoija eli Head of Communications Jennifer Smith-Parker onnittelee (artikkelin julkaisusta) LinkedInissä.

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S1359644623002878

”This study examines the effect of the FDA’s Fast Track Designation (FTD) on biotech company share prices. Using an event-study approach on 25 FTD announcements between June 2019 and June 2020, notable short- and long-term share price hikes were observed, with a 5-day cumulative average abnormal returns of 21.59%, 30-day at 38.34%, 1-year at 76.64% and 3-year at 111.37% against the XBI benchmark. These surges surpass prior research findings, indicating stronger investor reactions.”

Tuon hakemuksen oletan olevan jo vetämässä, ainakin jossakin vaiheessa kommunikoitiin, että se menisi heti kohta orphanin perään?

7 tykkäystä

Oliko se niin että 21 potilasta oli se raja millä tämä FTD hakemus päästäisiin jättämään? MLF taisi mainita sen jossain aiemmassa haastattelussa, mutta en muista mikä se tarkka luku oli. Kohta pitäisi olla kuitenkin kai tämä jo täynnä.

2 tykkäystä

Turha viesti, mutta kyllähän tämä haisee nyt tutkimuksineen, Bayernin ihmisineen ja ylimääräisine yhtiökokouksineen siltä, että pian mennnään.

Tai sitten vain toiveajattelua.

1 tykkäys

Maalaisjärki sanoo, että jos Bayerin edustaja tulee hallitukseen, hän tuo rahaa mukanaan. Eli suunnattu anti Bayerille. Tässä arvauksessa mielenkiintoista on se, mitä on sovittu jatkosta jos tutkimukset menevät maaliin saakka hyvin. Eli jos anti sinänsä laimentaa, odotukset nostavat osaketta. Riippuen siitä mitä ne odotukset ovat, mitä niistä kerrotaan ja milloin. Ensi perjantai ei taida olla mikään retroperjantai. Päätä tässä sitten, pitäisikö lisätä vai vähentää…

8 tykkäystä