Faron Pharmaceuticals - Innovatiivisia lääketieteen ratkaisuja

Huomisesta tulee mielenkiintoinen :slight_smile:

16 tykkäystä

Hyvin mielenkiintoista nähdä paljastuuko huomenna jotain sellaista millä saadaan vielä enemmän lihaa luiden ympärille. Ainakin Markku totuttuun tapaan on itse erittäin innoissaan huomisesta, 1-10 -asteikolla, omien sanojen mukaan 9/10.

Ensi viikolla (tiistaina?) on myös tarjolla Faronin oma katsaus nyt tulevan perjantain tutkimustuloksista joissa noita pitäisi purkaa enemmän auki. Mielenkiintoisia aikoja eletään.

20 tykkäystä

ESMOn esityksen abstrakti on jo


ulkona. Artikkeliin kontribuoneissa on etulinjan syöpälääkäreitä yliopistollisista keskussairaaloista eli ihan tekemisen meininki alkaa olla.

11 tykkäystä

Omiin silmiin ESMOn tulosten merkittävin muutos esim. H1-presiksen tietoihin verrattuna on rintasyövän ilmestyminen tuloksiin ja vielä 4/10 DCR:llä. Tämä merkitsisi TAM:n moninkertaistumista, koska rintasyövän ilmaantuvuus on suuri verrattuna myös kaikkien aiemmin mainittujen syöpien yhteenlaskettuunkin ilmaantuvuuteen.

11 tykkäystä

Kyllä nyt ihmettelen Markun hehkutusta eilen. Tänään julkaistuissa tuloksissa periaatteessa toistaa entiset. Ei paljon uutta eikä todellakaan linjassa eilisen hehkutuksen kanssa. Nyt tulee mieleen että kurssia pidetään väkisin ylhäällä edessä oleva rahoituskierroksen takia.

Itsekin kyllä odotin hieman isompaa julkistusta, mutta johtunee siitä etten ole alalla muuten kuin sijoittamisen puolesta. Ymmärrys näihin nyansseihin on vajavainen.

Kaksi syöpätyyppiä lisää listaan johon Bex mahdollisesti voisi olla toimiva, niin onhan tuo aika iso juttu. Tarkoittaa myös samalla sitä että neuvottelut isojen toimijoiden kanssa helpottui jälleen pykälän verran.

5 tykkäystä

83% “kuolemaan tuomituista” ja kaikki muut mahdolliset hoidot läpikäyneet potilaat vielä elossa 6kk jälkeen. Loistavaa työtä Markku ja kumppanit!! Vertailuryhmästä elossa 29%.

Mielenkiinnolla odotetaan onko tämä riittävä data isoille lääkeyhtiöille, vai vieläkö tarvitaan lisää dataa. Rahat riittää muistini mukaan vuoden loppuun, mutta Markun sanojen mukaan rahojen suhteen ei ole mitään syytä huoleen. Joten rivien välistä voisi lukea, että isot lääkeyhtiöt ovat jo kosiskelleet?

Siinä vielä pro activen lyhyt juttu tämän päivän julkistuksesta:

19 tykkäystä

Tuo on jackpot tutkimuksen näkökulmasta. Pitää tutustua paremmin vielä tuloksiin, koska tuo antaa viitteitä, että räjäyttää pankin jos tuo lähtee markkinoille.

6 tykkäystä

Ei ehkä ihan noin kovia tuloksia. Disease control rate oli koko tutkimuksessa tänään julkaistuissa tiedoissa vain 17 %, ks alla. Joissakin alaluokissa, kuten rintasyövässä, DCR oli 40 %. Oli paremmin hoitoon vastaavia ja huonommin hoitoon vastaavia syöpätyyppejä siis.

”The first expansion stage (Part II) of the study enrolled patients across 10 different hard-to-treat solid tumors - cholangiocarcinoma, colorectal cancer, cutaneous melanoma, ER+ breast cancer, gastric cancer, hepatocellular carcinoma, ovarian cancer, uveal melanoma, pancreatic cancer and anaplastic thyroid carcinoma. Investigator assessed confirmed disease control rate per RECIST 1.1 at cycle four was 17% across completed part II cohorts.”

Niistä, jotka lopulta luettiin tuohon ”hoitovaste-” eli DCR-ryhmään, oli 83 % hengissä. DCR-ryhmä oli siis selvästi pienempi osa kokonaisuudesta kuin ei-DCR. Vertailuryhmää ei kai ollut vaan ei-DCR-ryhmässä olivat ne, joille bex ei tehonnut tai oli jokin muu syy, että tauti eteni.

”Landmark OS analysis of Part I/II patients who received three courses of treatment and had their scheduled tumor imaging at cycle four (n=91) estimated that 83% of patients achieving disease control rate (DCR) status were alive at six months after the landmark (approximately 240 days from initiation of treatment) compared to 29% of non-DCR patients.”

Matins on open label tutkimus eli potilaat ja lääkärit tietävät mitä annetaan ja vertailuryhmistä ei ole mainintoja näkynyt.

https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/faron-pharmaceuticals-oy-presentation-updated-matins-data-esmo

Sitten vielä kriittinen näkemys DCR:stä

Edit: sanoitettu sanomaa vähän selkeämmäksi.

4 tykkäystä

Otin vertailuun 17.05 julkaistun tiedotteen Bexistä. Silloin kerrottiin, että “Strongest results were observed in cutaneous melanoma (3/9 patients), gastric cancer (3/10 patients) and cholangiocarcinoma (3/10 patients) resulting in a 31.0 % DCR”.

Nyt kerrottiin, että "Strongest disease control rate (DCR) observed in five different tumor types - cutaneous melanoma (30%), gastric cancer (30%), cholangiocarcinoma (30%), hepatocellular carcinoma (40%) and breast cancer (40%) patients.

Toukokuuhun verrattuna Bex tehoaa nyt myös maksasyöpään ja rintasyöpään, hieman paremmalla eli 40% DCR:llä. Jos tulokset suhteutetaan maailmanlaajuisiin syövän ilmaantumislukemiin, niin ero on mielestäni merkittävä. Karkeasti laskettuna nyt (maksa- ja rintasyövän jälkeen) maailman syöpäpotilaista 28% voitaisiin hoitaa Bexillä, kun toukokuun tietojen perusteella Bexillä voitiin hoitaa vain noin 4%.

Laskelmissa en ottanut huomioon sitä, että muun muassa ihosyöpä -tapaukset tulevat kasvamaan tulevaisuudessa suhteessa kaikkiin syöpätapauksiin.

P.S Markun esiintymistyyli voi olla suomalaisille hieman vieras, koska hän varauksetta hehkuttaa omaa työtänsä ja tuotteitansa. Tämä on kuitenkin normaalia esimerkiksi Yhdysvalloissa, joissa esiintymistyyli on aikalailla kaikilla tämänkaltainen. Ehkä tämän takia itsekin odottaa välillä isompia julkistuksia tai tuloksia, kun on tullakseen.

21 tykkäystä

H1- presiksessä elokuussa oli jo maksasyöpä eli mukavasti tuloksia tulee. Nyt voi kyllä olla, että jollei tutkittuja ole enempää, ei lisää tuloksia saada ennen kuin rekrytään uusia potilaita ja näinhän tapahtuu. Hermoja vaan vaaditaan ja istumalihaksia. Tänään Kauppalehtikin ehti jo uutisoida, että hoidetuista 83 % oli elossa ja kontrolliryhmästä 29 %. Toivottavasti moni ei tuohon uutiseen ostanut. Korjasivat klo 11:04 uutisen. Menee helposti sekaisin eri tutkimusten faasit. Sitten kun tehdään sokkoutettu ja kontrolliryhmän (muu hoito/ei hoitoa) sisältävä trial ja jos saataisiin 83/29 % tulokset, voisi laittaa ainakin yhden numeron (1-9) nykyisen vitosen kurssin eteen. Mielelläni kyydissä olevana ja position jo ottaneena näen kurssin nousevan, mutta todellisuuteen perustuen.

4 tykkäystä

Bex vaikuttaa 30-40 prosenttiin potilaista (DCR), joista 83 prosenttia on elossa kuuden kuukauden kuluttua. 83 prosenttia 30 prosentista on 25% ja 83 prosenttia 40 prosentista on 33%. Ja 28% potilaista, joihin Bex ei vaikuta (ei-DCR), ovat myös elossa kuuden kuukauden kuluttua. Onko Bexistä siis mitään hyötyä (25-33% vs. 28%) loppujen lopuksi näiden numeroiden valossa?

5 tykkäystä

Marku on kuin hangon keksi tästä uudesta daattasta :slight_smile:

On muuten hyvät tulokset, aikalailla linjassa aiemman datan kanssa, mutta vaikka odottelin hyviä juttuja kaikesta niin en kyllä odottanut että rintasyöpä otettaisi mukaan. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin ja onnea faronin tiimille ja kaikille mukana olleille.

Kuten aiemmin todettiin TAM kasvoi merkittävästi ja taas vastaavasti riski pienenee siitä että lääke ei ollenkaan toimisikaan, koska nyt on alan vaikutusvaltaisimmassa julkaisussa dataa jossa todetaan että “The efficacy and survival data are particularly compelling when you consider the late-stage, treatment-refractory disease patient population and inclusion of nonimmunogenic cold tumors in the trial”

Jos miettii että skenaariot on kellariin tai kuuhun niin kellarin todennäköisyys pieneni selvästi ja nyt sitten jengi laskemaan kuurakettien ballistisia kiertoratoja :slight_smile: (tai siis niitä oikeiden firmojen valuaatioissa käytettäviä kaavoja)

13 tykkäystä

Markku antoi myös mielestäni vihreää valoa partneroinnille, mutta ei vielä tässä vaiheessa.

2 tykkäystä

Laitetaan tähän samalla muistiinpanot muuten eilisestäkin presiksestä:

“”On a scale from 1 to 10 where 10 is happiest you have ever been, where are you when releasing tomorrows data?” Markku:“9

Faron ei tule rajoittamaan partnerien määrää (eli antamaan eksklusiivisuuksia), koska näkevät että tätä lääkettä pitäisi saada kaikkien ja ei olisi oikein että vain tietty rajattu joukko saisi lääkettä.
Näkevät että sopiva määrä partnereiden määrän esim 3-4 isoa pelaajaa.

Esmo abstraktin pohjalta on jo moni kansainvälinen firma ottanut yhteyttä ja osoittanut kiinnostuksensa. Tää esmo presis on juuri niitä juttuja jotka antavat neuvotteluvoimaa heille kun voivat sanoa yhdelle immunoterapia big pharmalle että tuolla on 5 jonossa teidän takana.

NSLCL 1st line pd1 combination tehdään dose escalaationa St. Antonion (texas) kanssa eli iso hyvä site takana, jonka kanssa heillä on muutenkin ollut yhteistyötä eli jouhevasti rullaa.

Neo-adjuvantti tutkimus tulee sisältämään myös kolorektaali-kohortin

Ja vielä tosiaan ensi viikolla webinaari jossa avaavat vielä tarkemmin tämän kaiken merkitystä.

17 tykkäystä

Tämänpäiväisen perusteella voi todeta, että Markku innostui mutta markkina ei. Sinänsä erikoista, että Faron on tällä viikolla ollut esillä ennennäkemättömän paljon mutta kurssi on silti alempana kuin pari viikkoa sitten.

Sinänsä kaikki toki näyttää hyvältä ja tulokset ovat entiseen tapaan lupaavia, mutta näen taivaalla muitakin kuin vain hopeareunaisia pilviä. Faron näyttää pelaavan isoilla panoksilla.

Kerrotko lisää noista muista kuin hopeareunoista?

1 tykkäys

Mielelläni. Ne liittyvät yksinomaan myöhäiseen partneroitumiseen liittyviin riskeihin, joista täälläkin on ollut paljon puhetta. Ei sen kummempaan.

Täällä ainakin luotto yrityksen johtoon, että tekevät parhaan mahdollisen diilin, kun aika on kypsä. Niinkuin Markku sanoi nyt eletään parasta arvon nousun aikaa…

8 tykkäystä