Faron Pharmaceuticals - Innovatiivisia lääketieteen ratkaisuja

Tästä tiedotteesta puuttuu vielä se tieto miten tuota lainasopimusta on muutettu Faronin kannalta. Olettaisin että firma informoi tästä vielä lähiaikoina. Tuon lainan seuraavan erän ehdoissahan oli muun muassa, että Faronin tulisi hankkia X määrä rahoitusta tiettyyn takarajaan asti, josta kai puuttui vielä noin 1M euroa. Veikkaan että näitä ehtoja on muutettu ja sen myötä tuota optioiden alarajaa on laskettu, mutta en tiedä onko tähän väliin spekuloiminen kuinka hedelmällistä. Ehkä parempi odottaa, että firma kertoo meille.

Firmallahan on nyt odotettavissa mahdollisia positiivisia ajureita tämän vuoden loppuun ja ensi vuoden alkuun FDA tapaamisen, Matinsin datan ja Bexcombon aloituksen myötä. Jos näiden ajureiden ajoitus esimerkiksi menee huonosti tuon lainan ehtojen kanssa, niin tuskin sitä 1M€ kannattaa nostaa näillä arvostustasoilla. 170M€ faasin II syöpälääkkeitä kehittävä firma on mielestäni aika verrokkiensa alalaidassa, jos jenkkien lääkefirmojen arvostuksiin verrataan (olettaen tietenkin että jenkkilistautuminen on nyt työn alla).

1 tykkäys

Jos verrataan aikaan, jolloin Faron ei ollut ostanut Inden analyytikkoseurantaa eikä Paavoa ollut, asiat olivat ns. kehnosti, kuten millä tahansa start upilla. Nyt on eväät paremmin.

Jos saa neuvoa, voisi analyytikko antaa kommentin näihin RNS:iin, kun ne ilmestyvät, vaikka sitten Faronin viestinnän kanssa pohtien. Markku on kyllä tehnyt ja tekee kovasti työtä viestinnän kanssa, jatkuvasti tulee videoita tiedeasioista. Esim. Nexstimin tj on aktiivinen foorumilla, mutta oikeastaan toivon, että Markku ei käyttäisi aikaa vastaamalla jokaisen ihmettelyyn asioista, joita ei monikaan (tai vielä vähemmän) ymmärrä. Hänellä on nyt sijoittajien kannalta parempaa tekemistä. Jos kysymykset menevät tiedeasoissa akselilla Antti->Paavo->ko. Faronin tiedehenkilö ja takaisin, niin hyvä tullee.

Luottamusta kyllä on, että Faronissa tiedetään, mitä tehdään, mutta olisi mukava saada sijoittajienkin huomioon ottamista tuohon tiedottamiseen, että ketään ei karkoteta pitämällä etäisyyttä liiaksi. Ettei tule fiilistä, ”ettei teidän tarvitse ymmärtää/huolehtia näistä asioista.” Omista rahoistahan sitä lopulta ollaan huolissaan.

5 tykkäystä

Kommentti perjantain tiedotteeseen:

8 tykkäystä

Lontoon puolella on tuoreita uutisia (sky)
SAXin viimeisin kommentti tänä aamuna:

RE: Royal Marsden and ICR on Sky newsToday 06:53
This news was yesterday ( 22nd Nov)
From ICR own website - a more detailed write up of what they are doing at the Royal Marsden .

From that page clock this paragraph !

“Immunotherapy has begun to revolutionise treatment for some cancer patients – we’re even starting to see cures in people with advanced disease who, until recently, were destined to die of their cancers. But unfortunately, immunotherapy doesn’t work for all patients or all cancer types, and we need to do much better both at predicting whether it will work, and increasing the effectiveness of treatment.

“We believe that there are huge opportunities to use combinations of immunotherapy and other treatments like radiotherapy to disrupt cancer’s ecosystem. We are aiming to tilt the balance in favour of the immune system and make the environment inhospitable to cancer cells and favourable for elements of the immune system that can attack them, so that we can make the disease extinct within the body. We’re even using viruses to accurately target cancer cells and draw a powerful immune response to them. We think the reward will be immunotherapy that works for many more patients, and that increasingly gives even those with advanced cancer the hope of a cure.”

Markku could have written that himself lol .

There can’t be that many novel cancer immunotherapy drugs being trialed at the Royal Marsden that are saving lives in people with advanced cancer who would otherwise die .
We are one of them - and are publishing this sort of data

· 100% overall survival at 12-months in PD-1 blockade refractory melanoma patients who experienced clinical benefit from bexmarilimab

· Patients with cold tumors, defined by low baseline levels of pro-inflammatory cytokines, were more likely to experience clinical benefit following treatment with bexmarilimab

· Patients who experienced clinical benefit from bexmarilimab had a seven-fold increase in serum interferon gamma (IFN?), suggesting retreatment with anti-PD-1 could be beneficial

7 tykkäystä

Pitänee vähä kauhoa jäitä hattuun ton kanssa. Pelkästään tolla Kuninkaallisella Marsdenilla on 300 tutkimusta käynnistä tällä hetkellä, joista nopealla vilkasulla oli kourallinen tusinasta ainakin immunoterapiaa. Ei kaikkialla missä mainitaan immunoterapia ole bexistä kyse. :slight_smile:

Mutta kaikki tossa kappaleessa pätee kyllä bexiinkin, onhan immunoterapia edelleen kasvava ja lupaava tieteenala.

Nyt kun raha on kalliimpaa ja kaikkialla laitetaan juustohöylää töihin niin se varmasti vaikuttaa myös big pharman pipelineihin. Sieltä haetaan kustannussäästöjä riskisistä aikaisen vaiheen ja perustutkimuksen prokkiksista ja ennemmin investoidaan myöhäisen vaiheen sopivasti kohdennettuihin hankintoihin isompia rahoja. Niissä on tietenkin se hyvä puoli näin omistajan kannalta että niitä on huomattavasti vähemmän tarjolla. :slight_smile: Myös suosivat lisensointia / molekyylin ostoa koko yrityksen oston sijasta, nyörit kireämmälle siis.

Sen voi ilmoittaa esim näin:

Mitä tää tarkoittaa Faronille on että todennäköisesti trendi on että halutaan nähdä parempia tuloksia kuin aiemmin ennen kuin exitin portit aukeaa. Eli vastaavasti Faronin pitää viedä pidemmälle omalla rahoituksella, mutta vastaavasti sitten hintalappu kasvaa kun se päivä tulee.

Tosin uskon että tällästä herkkua kuin Faronilla on (Immunoterapia, joka on hyvin siedetty ja komplementaarinen pd-1:lle) niin ostaja löytyy kyllä heti jos päätettäisiin myydä, kysymys on varmaankin vain valuaatiosta.

ps. Merck KGAa:lla on oma PD-l1 estäjänsä Bevancio, mutta sillä on tällä hetkellä kolme käyttöaihiota joten auttamattomasti MSD:tä ja BMS:ää jäljessä käy joten tuskin ovat relevantti pelaaja jos mietitään yhteistyötä missä olisi jotain eksklusiivisuutta kaupan.

7 tykkäystä

Nykyisessä taloustilanteessa olisi äärettömän mielenkiintoista kuulla, millaiset ovat Faronin suunnitelmat. Kuten Faron on itsekin viestinyt, tulevat Faasin 2 tutkimukset maksavat kymmeniä miljoonia, eikä Faronilla sitä rahaa ole. Omin voimin jatkaminen vaikuttaa siten yhä epätodennäköisemmältä.

1 tykkäys

Redeyellä on huomenna Life Science Day

https://www.redeye.se/events/850947/redeye-life-science-day#schedule

jossa taas Faronkin mukana klo 9.40. Video tuli jo. Se pitäisi näkyä kirjautumatta, mutta ilmainen rekisteröityminen vaadittaneen itse tapahtumaan, jonne voi kirjoittaa jo kysymyksiäkin Faronille, niihin on joskus jopa vastattu!

https://www.redeye.se/video/company-prerecorded-presentation/864997/faron-pharmaceuticals?searchResult=851e838b-e0bc-3ce8-93ed-a993eddb15fb&query=&fromPage=SAVED

Luettelee PD-(L)1 markkinoijat eli potentiaaliset kauppakumppanit

MSD, BMS, Pfizer, Novartis, Roche, Merck, Regeneron, Sanofi. Aiemmassa viestissä taisin luetella 2, joilla kaikki BEXCOMBOn käyttöaiheet. BEXCOMBOa ja MATINSia käsittelevät slidet näkyi jo lokakuun presiksessä, jonka @marie linkkasi 19.10.22

BEXMABista pari uutta? slidea. Toisessa Markku mainitsee, blastit vähenevät (veressä? luuytimessä?) että luuydinkin olisi toipumassa, mutta olisiko kyse siitä, että kun atsasitidiinissä on viikon hoito ja 3 viikkoa lepoa, niin on luonnollista, että atsan haittavaikutus hiipuu. Muuten, quite huge if true. Tosin vasta osittainen vaste ja niitä 1, kun n=5. Markku kyllä totesi potilaan ollut rekrytty jo kesäkuussa ja 3 sykliä takana, joten tarkoittaako 3 atsan sykliä, jotka siis 4 viikkoa kukin eikä Bexin 1 viikon sykliä, se tekisi järkeä ja hugehko, kunhan vielä muutamat samanlaiset kasassa, niin sitten huge.


11 tykkäystä

BEXMABista. Sanotaan tuo selvällä suomenkielellä CT:ssä, että 28-day cycle. Kesäkuussa siis aloitettu ja tuo pisimpään tutkimuksessa ollut potilas on saanut 3 sykliä lääkitystä ja viimeisimmät koetulokset ovat siten syyskuulta. Tässä vaiheessa mentiin vasta pienimmällä Bex-annoksella eli 1 mg/kg. Näitä potilaita n=5. Lokakuun lopussa oli lupa nostaa annos 3 mg/kg ja taas odotetaan 3 kk eli helmikuuhun 2023. Kymmenkertainen annos tulee Markun mukaan ehkä, muttei ole päätetty. Jos, niin sitten maalis-huhtikuussa ja sen tulokset luetaan kesällä? 30 mg/kg taitaa olla sliden mukaan kuopattu, mikä nopeuttaisi siten usealla kuukaudella edistymistä faasi 2:een, jossa potilaita enemmän, kunhan tuo optimaalinen Bex-annos on määritelty. MATINSissa suurin hyöty nähtiin jo 1 mg/kg:lla.

Nyt on myös lupa aloittaa tuoreen akuutin leukemian hoito Bexillä osana kolmoislääkitystä. Markun mukaan jo ”on going”. Tosin vain leukemiat niillä potilailla, jotka eivät rankempaa kemoterapiaa kestä.

Veressä kiertävän Clever-1-proteiinin määrä on laskenut merkittävästi Bexillä hoidetuilla BEXMABissa. MATINSiin liittyvän tutkimuksen perusteella Clever-1 on todettu T-solujen estäjäksi ja siten se toimisi immuniteetin heikentäjänä.

Tuossa Markun kuvassa edellä on luuytimessä (BM) tutkimukseenottovaiheessa 35 % blasteja eli epäkypsiä verisoluja. Määritelmän mukaan kyseessä on jo leukemia, kun blasteja on yli 19 % soluista. Näin ollen potilas kuuluu tuohon r/r AML-ryhmään, jossa leukemia on uusinut (relapsed) tai blasteja on jäänyt hoidosta huolimatta (refractory). Tuo on se huonoennusteisin tauti. Kyseessä lienee iäkäs tai monisairas immeinen, joka ei kovia sytostaatteja kestä eikä kelpaa parantavaan hoitoon eli luuydinsiirtoon. Jos aiempi hoito on ollut atsasitidiini ja sillä ja Bexillä jatketaan, tulokset ovat vaikuttavia. Jos hoito on ollut jotakin muuta, voi pelkkä atsa selittää hoitotulosta. Sen kun tietäisi ja sen, miten veren (PB) blastit ovat käyttäytyneet ennen seulontaa, tuossa kuvassa ne ovat nollan tienoilla.

Ai miten niin kiinnostavaa? Nämä kuukaudet näyttävät, mikä kyky Bexillä alustavasti on verisyövissä ja nopeammalla aikataululla kuin kiinteissä ja jos näyttää lupaavalta, voi Big Pharma käydä kiinni kuin sika limppuun eli tässä tapauksessa Faroniin. Ja se olisi tod näk eri sika kuin BEXCOMBOssa/MATINSissa.

16 tykkäystä

Tässä kokeessa syöpäsolut itsessään yliekspressoivat Clever-1:tä, joten optimaalinen Bex määrä Clever-1:n toiminnan blokkaamiseen voi myös olla suurempi kuin Matinsissa. Oletettavasti myös liukoisen Clever-1:n määrä voi olla suurempi näissä syövissä ja sen blokkaamiseen taitaa kulua myös enemmän vasta-ainetta. Käsittääkseni liukoinen Clever-1 oli yksi tekijä mikä viivytti Matinsin tuloksia Bexin annostelua haettaessa.

Edit:

Tuossa @Mestarihiihtaja:n aiemmin jakamassa MLF:n haastattelussa about 3 min kohdilla mainitaan, että tälle ensimmäiselle Bexmab potilaalle on annettu ensivaiheen hoitona Azaa.

4 tykkäystä

Hyvät huomiot!

M-L tosiaan näin todistaa, että oli atsalla ennen Bexiä ja tuon jälkeen tuli nuo hoitovasteet. Näin ollen, Bexin lisäys olisi selittävä tekijä.

Jos seuraat jokaista kanavaa ja kaikkia työntekijöitä, voit saada näköjään informaatioetua. Tai sitten luet Kauppalehdestä, mitä on tapahtunut ja miten kurssi oli reagoinut.

Syöpäsäätiö avittaa makrofagitutkimusta: Dosentti Maija Hollmén (Turun yliopisto) (siis meidän Maija) ja tutkimusryhmä, 140 000 €, Advancing macrophage-directed therapies in cancer. 2-vuotiseen tutkimustyöhön, 2-year research grant.

Tuolla voisi esim. saada apurahalla maksettuja väitöskirjatutkijoita 2 kpl ja tarvikkeita pariksi vuodeksi.

Suurempi paukku eli

Kolmivuotinen 450 000 euron suurapuraha myönnettiin professori Satu Mustjoen (Helsingin yliopisto) tutkimushankkeelle ”Kohti yksilöllisiä immunologisia hoitoja verisyövissä”. Tutkimuksella etsitään uusia immunologisia hoitoja huonoennusteisille verisyöville. Tällaiset leukemiat eivät ole hoidettavissa uusillakaan immunologisilla hoitomuodoilla, vaan väistävät elimistön puolustusjärjestelmät. Mustjoen tutkimusryhmä yhteistyötahoineen pyrkii selvittämään mekanismeja, joilla pahanlaatuisiksi muuttuneet verisolut väistävät immuunipuolustuksen ja muuttuvat hoidoille vastustuskykyisiksi. Hankkeessa etsitään myös uusia lääkeyhdistelmiä, joita immuunihoitoihin yhdistämällä voidaan tuhota syöpäsoluja. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä syövän immunologiasta molekyylitasolla ja kehittää yksilöllistettyjä immuunihoitoja verisyöpiin.

Mustjoki on julkaissut mm. T-soluista ja syövästä juttua, jossa myös makrofagit seikkailevat eli Faronin BEXMAB-touhuja liippaa tämäkin.

6 tykkäystä

Tähän vielä liittyen, Faron on twiitannut eilen tällaisesta tapahtumasta, johon ovat osallistumassa. https://twitter.com/FaronPharm/status/1595727413832519681?cxt=HHwWgsC4vZvolKUsAAAA
Tuolta vois olla mahdollista saada lisää rahoitusta näiden kokeiden eteenpäin viemiselle.

7 tykkäystä

Tässä ei taida olla mitään uutta, mutta Faron mainittu.

7 tykkäystä

Markun tänään julkaistu haastattelu:

https://www.redeye.se/video/event-presentation/865582/faron-pharmaceuticals-infocus-interview-with-ceo-markku-jalkanen-at-redeye-life-science-day-2022?utm_source=video&utm_medium=email

11 tykkäystä

Nosto tosta markun haastattelusta. Ei mitään uutta, näinhän hän aina vastaa tähän kysymykseen, mutta toi loppuosa on mielenkiintoista pientä hypen nostoa :slight_smile:

The partnering discussions are ongoing, but while doing those we want build additional data. And for example the bexmab next readout what then ever we get (from) it, would be very exciting, especially if we start to see complete responders or additional partial responders. And all that data builds that trust for the molecule and mode of action where we dont have any competitors.

Aiemmin tossa jos ymmärsin oikein niin vahvisti että se partial responderi bexmabissa oli ensimmäinen, josta oli responssi tarjolla, mitä tossa aiemmin veikkailtiinkin, joten todella mielenkiintoista odotella ekaa readouttia.

“Have the partnering candidates asked for more data?”

Obviously they have been interested in dosing and that box we can soon tick and get that validated with the FDA.
Then the selection of the cancer types, we have been able to enrich them, or we have biomarkers to help that.
Bexmab alone is very interesting for those who are dealing with the hematological malignancies (and obisoly that group is limited).

Lets put it this way, every meeting we are going to we run out of partnering time.

Hyviä signaaleja tulee, kysymys on edelleen että kuinka pitkään he vetävät tätä omillaan ja että millaisen lisensointidiilin tekevät.

18 tykkäystä

MATINS tutkimussuunnitelmaa on päivitetty. Ilmeisestikin juuri FDA-keskustelua ajatellen. Kuvassa vihreällä.

—————————————————————————————
Pohdintaa:

  1. ORR = the proportion of patients with a complete response or partial response to treatment according to Response Evaluation Criteria in Solid Tumors (RECIST) (RECISTissä valitaan taulukon mukaisesti seurattavat pesäkkeet. Tätä ORR on kritisoitu, että se ei erottele täydellistä ja osittaista vastetta ja unohtaa seurattavien pesäkkeiden stabiloitumisen)

  1. Clinical benefit rate (CBR) is defined as the percentage of advanced cancer patients who achieve complete response, partial response, or at least six months of stable disease as a result of therapy.

The FDA now recognizes the clinical benefit of both DFS and PFS and allows for their use as primary end-points in trials seeking regulatory approval [24]. Moreover, there is growing evidence for using PFS and DFS as primary clinical endpoints in special circumstances as outlined above. In a recent announcement by the FDA (regulation 21CFR813, subpart H), PFS and other surrogate endpoints can be used in cases to accelerate approval of drugs targeting serious or life-threatening diseases [53].

  1. Uutena nyt tuo immune-related ORR. The immune-related response criteria, first published in 2009,[1] arose out of observations that immuno-oncology drugs would fail in clinical trials that measured responses using the WHO or RECIST Criteria, because these criteria could not account for the time gap in many patients between initial treatment and the apparent action of the immune system to reduce the tumor burden.

The newest alternatives of RECIST are immune-specific response criteria for checkpoint inhibitors. Metabolic response assessments using positron emission tomography PET or PET/computed tomography may reflect the viability of cancer cells or functional changes that occur after anticancer treatments.

(PET on käytössä rutiinisti nykyisten sytostaattienkin aikana esim. lymfooman tautiaktiivisuuden mittarina ennen ja hoidon jälkeen.)

8 tykkäystä

Lontoon puolella johtavat Markkulogit ovat yrittäneet ymmärtää, mitä Markku tarkoitti tuolla lauseella. Tässä joitakin:

  1. Still not sure I got it right - but its a positive statement - so perhaps he means that every meeting has been run ( ie built around ) partnering times (ie when can we partner with you )
  2. Whatever marku said it sounds like a riddle!
    Lol
  3. I’m quite sure that he tried to say ”Every meeting gets us closer to partnering”.
  4. I would guess every meeting they go is a buyout or a M&A negotiation so leaving less and less opportunities for partnering?
  5. The buyout or M&A scenario may even have run out of time also , if Faron decide to try and market it themselves .

Itse halusin aluksi ymmärtää lausetta niin, että jokaisessa partnerointikeskustelussa aika loppuu kesken. Keskustelu esim tyyliin:

-”Saat markan”

-”Ei riitä, sata miljoonaa alkuun”

-”Markka viiskyt”

-jne

8 tykkäystä

Tuo aiemmin linkattu väitöskirjatyö saattaa liittyä juuri tähän immune related ORR kysymykseen. Siinä kirjassa zirkonium merkattua Bexiä oli testattu PET merkkiaineena munuaisvaurioihin jäniksillä, mutta ihmiskokeiden tuloksia tuskin julkaistaan ennenkuin ne on patentoitu. Tuolla menetelmällä voisi kai teoriassa seurata Clever-1 positiivisten makrofagien määrää syöpäpesäkkeissä ja päätellä siitä jotain hoidon vaikutuksista.

2 tykkäystä

MATINSin suunnitelmasta nimenomaan poistettiin 14.7.22 kasvaimen CLEVER-positiivisuus primaari outcomesta. Johtuuko se siitä, että kyse olisi ollut kajoavasta näytteenotosta ja se kävi mahdottomaksi toteuttaa seurannassa? Tähän en Faronin kommenttia ole nähnyt, miksi näin tehtiin. Nytkö olisi näkyvissä kajoamaton tapa tehdä tuo? Ympäri mennään, yhteen tullaan? Nerokasta, jos näin olisi.

Esim. lymfooman aktiivisuutta seurataan fluorileimatulla sokerilla. Kuvastaa siis pesäkkeen aineenvaihdunnan aktiivisuutta. Sammunut hyvä, aktiivinen paha.
CLEVER-1 proteiinin esiintymistä voidaan nyt seurata zirkoniumleimatulla Bexillä. Aluksi aktiivisuus pahasta ja jos hiljenee, niin hyvästä? Sama koskee kai myös BEXMABia, luuytimen kuvantaminen. Luuytimestä tosin on helpompi saada solunäyte kuin sisuskaluista.

4 tykkäystä

Faronin nousuvauhti on kyllä ollut viime päivinä käsittämätön.
Mieleen tulee väkisin mahdollisuus, että neuvotteluista on päässyt jotain konkreettista tietoa markkinoille ja joku tietää enemmän kuin muut.
Toki Faronin arvo voi heitellä rajusti ja siitä voi olla hyvin erilaisia käsityksiä, mutta silti viime päivien rakettimainen kurssinousu ja korkeat volyymit antavat, jonkin verran syytä epäilylle, että joku tietää jotain mitä muut ei.
Toki on mahdollista, että Varma on ostanut osakkeita isommin tai joku muu iso toimija ilman suurempaa dramatiikkaa, mutta tämäkin on ehkä hieman outoa kun äskettäin ankkurit pääsivät ostamaan osakkeita 1,85€ tuoreessa annissa.
Huomenna tulee julki uusi suurten omistajien lista, joka voi selventää asiaa.

7 tykkäystä

Mielestäni on kummallisempaa, että Faronin hinta oli ylipäätään päässyt lipumaan niin alas kuin missä se noin kuukausi sitten oli. Tämän vuoden aikana Bexin tarina on kuitenkin vahvistunut huomattavasti esimerkiksi biomarkkereiden ja alustavan tehokkuusdatan perusteilla, jotka ennustavat parempia mahdollisuuksia seuraaviin kokeisiin. Tietenkin tuossa on ollut Traumakinen koronaprojektin lopetus, mutta en näe, että se olisi ollut niin suuri tekijä. Käytännössähän tämä lappu on mennyt vuoden mittaan hyvin pienellä vaihdolla alaspäin ja enimmäkseen GSAG:n myymänä. Liekö sitten ollut epävarmuutta rahoitukseta tai jotain vastaavaa taustalla.

Näiden tulosta tekemättömien lääkefirmojen arvostus lienee kai aina aika hankala kysymys, mutta kannattanee verrata Faronin nykyistä markkina-arvoa esimerkiksi verrokkeihin. Tästä löytyy hyvä kuva tuolta Inderesin laajasta raportista. Jos markkina uudelleen hinnoitelee Faronia nyt esimerkisi Matinsin siirtymän mukaan faasista I/II faasiin II/III, niin tuossakin ryhmässä on vielä matkaa verrokkien mediaaniin (siis faasin III firmoilla). Faasin II kokeet taitavat olla se kaikista vaikein kohta missä historiallisesti noin 75% kliinisen vaiheen yrityksistä epäonnistuu.

12 tykkäystä