Faron Pharmaceuticals - Innovatiivisia lääketieteen ratkaisuja

Lontoon Saxín ylistystä Faronin viimeisimpiin esityksiin.
Kömpelöhkö Guukkelin käännös:
Vertaa esitystä muutaman vuoden takaiseen esitykseen – niin paljon tietoa – ja niin paljon edistystä. Jokainen kehitysvaihe on juuri rakentanut Bexille.
Minulle kuitenkin suurin takertuma, joka antaa minulle luottamusta, ovat uudet SAB (Science Advisory Board)n jäsenet. Tällaiset suuret hitterit - tulla mukaan tässä vaiheessa - on niin selvä merkki siitä, että Bex on rivissä vihreää valoa ja paikkaa isojen poikien pöydässä.

4 tykkäystä

Mahdollisilla partnereilla on omastakin takaa suuri määrä tutkimuksia joista osa jopa varsin lupaaviakin. Näitä pienempiä markkinoille pyrkijöitä on tuhatmäärin äänekkäästi kauppaamassa omia ennen näkemättömällä tavalla vaikuttavia hoitojaan. Jos sopimuksia halutaan saada nopeasti aikaan, pitäisi olla aikalailla suorat yhteydet pääkonttoreiden peräkammareihin. Muuten häviät helposti muiden joukossa yleiseen hälinään. Ei taideta tätäkään reittiä pitkin päästä etenemään.

Toisaalta myös alan tutkijat ja lääkärit tuntuvat olevan kovasti hiljaa näistä uusista kandidaateista. Johtuisiko siitä, että työskentelevät usein suurissa hoitoyksiköissä kuten esimerkiksi Yale ja MD Anderson? Siellä saattaa olla hieman toisenlaiset painopisteet tutkimuksilla.

Pharmajäteillä on omia prioriteettejaan ja nämä murtautumisyritykset tuskin aiheuttavat kovinkaan paljon säpinää. Heillä on kyllä aikaa ja varaa odotella. Myös nähdyt faasin kolme kiville ajot lisäävät varovaisuutta. Viimeisin(?) laajasti odotettu tutkimus on Verona (aza+ven) joka taisi päättyä ensi vuoden syyskuussa. Odotetaanko tästäkin tuloksia ennen kuin bexiä päästään asemoimaan markkinoille? Entä jos tämäkin tutkimus feilaa, kaistaa kyllä vapautuisi, mutta lisäisikö se yhä edelleen varovaisuutta, on mielestäni hyvä kysymys sekin.

Piensijoittajana tässä edetään kuin lastu laineilla. Toisin ilmaistuna, nyt ajellaan tunnelissa ja vasta kun päästään täältä ulos, selviää ollaanko salonkivaunussa vai karjaosaston puolella.

8 tykkäystä

Faronin scientific advisory boardissa on kyllä tyyppi noista Yalesta ja MD Andersonilta, ja Harvardilta ja muistakin kovimmista orkestereista.

6 tykkäystä

Aloitteva pörssiuuno täällä. Hypoterrttisesti ja hatusta vedettynä joku BP ostaa Faronin 3 miljardin hintaan. Mikä on osakkeen hinta silloin vai onko nämä neuvottelu kysymyksiä. Mie lellään vain asiallisia vastauksia🙂 vielä sen verran että tää on muuten huikee palsta, mestareita ja tietoa yllin kyllin👍

3 tykkäystä

Myyntihinta jaetaan osakkeiden määrällä ~105 miljoonaa, joten 3 miljardin (Euron) kauppasummalla osakkeen arvo olisi n. 28,60€

7 tykkäystä

Jos PB ostaa 3 jaardilla (oletuksena dollarit) niin se on päivän pankkikurssilla 3000/1,05 Meuroa.

On noin 2857 M€.

Faronilla on nyt 10424864 osaketta. Tuo ostosumma jaettuna osakkeilla on 27,4 €/osake

Jos tuon hinnan kerrot osakkeidesi määrällä ja sitten 0,66lla saat suunnilleen saamisesi verojen jälkeen, jos sinulla ei ole mittavia verovähennyksiä.

3 tykkäystä

3 miljardia jaettuna osakkeiden lukumäärä 104 624 864, tekee osakekohtaiseksi hinnaksi 28,67 €/osake. Lainaa on joitain miljoonia, niin ne pitäis maksaa ensin pois jos myydään velattomana.

Syksyn myötä tämä ei kyllä liene enää se ensisijainen reitti, vaikka vielä keväällä Juho sanoikin, ettei ne isot jää tällasii pienii kattelee. Tarkoittaen että koko firma menee yleensä myyntiin. Nyt asiat on kuitenkin muuttunut ja jo tänään kertaalleen linkkaamani Capital Markets Dayn aineiston mukaan Faronin strategia on tässä.

Aikaisemmin meille on esitetty ainoastaan ideatasolla miten Bex toimii ja sitten on vain seurattu millaisia vasteita ja vasteprosentteja on saatu, mutta ASH:n esityksessä meille tarjoiltiinkin paljon mielenkiintoisempaa dataa kun näytettiin miten sen alkuperäisen idean toimintamekanismi toteutuu myös käytännössä. Nyt kun Juho sanoi, että data on hämmästyttävää (amazing), niin itselle se ainakin ensimmäistä kertaa myös tuntu siltä. Yleensä en ole Juhon puheisiin paljon painoarvoa antanut, koska Juho on vähän Juho ja topimitusjohtajan asemassa joutuu ylistämään, vaikkei edes siltä tuntuis, mutta nyt se kyllä aidosti siltä tuntu.

Ja nyt kun sitä dataa alkaa tulemaan ja tukemaan tuota toimintamekanismia, niin ei tässä enää tarvi jännittää toimiiko vai ei. Kyllä se toimii kun se noin selkeästi on nähtävissä. Aiemmin on pieni riski kuitenkin ollut siinä, että tutkimukseen on valikoitunut parempaa ainesta ja käy kuten aina ennenkin, että tulokset heikkenee kun mennään satunnaistettuun 3 faasiin ja kuinka paljon ne tulokset sitten heikkenee.

Nyt jos tässä edetäänkin siten, että pystytään osoittamaan tuo mekanismi jolla Bex toimii Clever-1 (vai pitääkö se aina erikseen mainita, että liukoinen clever-1) ilmentävissä syöpätapauksissa. Niin sitten tuo strategiakin käy erinomaisesti järkeen. Jos ja kun hoito toimii tuolleen spesifisti, niin se on myös muissa syövissä faasien kannalta erittäin tärkeää. Sanotaan, että on syöpä jossa vain 20-30 % tapauksista ilmentyy Clever-1, niin onhan niitä vasteprosentteja paljon helpompi saada korkealle, kun valitaan vain ne potilaat joihin hoito tehoaa, eikä sattumanvaraisesti koko poolia jos jo alun perin tiedetään, että siitä poolista vain 20-30 % hyötyy hoidosta.

Jos esim. 20 % jää ottamatta 100 - 200 k€ hoitojakson, niin onhan siinä aika monta sataa miljoonaa hukkaan heitettyä rahaa, jos hyödyttömyyden voi tarkistaa jollain helpohkolla syöpänätteellä (leukemiassa varmaankin luuydinnäytteellä) vai miten tuo sitten ikinä tarkastetaankaan. Minähän en tässä ammattilainen ole ja sen nyt jokainen voi nähdä tekstistäni… :joy:

Mutta sanotaan nyt, että hävitään 20 % mahdollisista r/r MDS asiakkaista, niin musta tuntuu, että se voidaan taas toisaalta voittaa monin kerroin muualla. Ihan jo ensimmäisen myyntiluvan saamisessa jos tuolta faaseista tehdään alaryhmä clever-1 -populaatiosta.

17 tykkäystä

Kiitos mestarit. On tää kyllä huikee palsta ja tarinaa on mukava seurata. Kyllä tästä hyvä tulee. Tulokset puhukoon puolestaan. Nyt vaan ootellaan kun optimisti olen.

6 tykkäystä

Kun tuota Faronin naamakirjaa katsoo, niin kysyn, että vieläkö fjällskog ja Roth on remmissä mukana?

Kyllähän sekin totta on, että tämä kysyy kärsivällisyyttä. Kolme peräkkäistä vuotta on ollut “käänteen tekeviä” On kasvatettu omistaja-arvoa. No omani on kyl laimentunut, mutta tieteellinen näyttöpotentiaali kasvanut ja arvo siis ainakin teoriassa on kasvanut. Ehkä realisoituu joskus. Moni varmaan jakaa tunteen miten odotusetappia on siirretty aina eteenpäin seuraavaan konfressiin, webcastiin tms.

Tällä hetkellä julkituotua on, että Juho on sanonut partneroinnin olevan kalenterissa tänä vuonna, mutta ehkä seuraava etappi on J-P Morgan…sitä odotellessa.

ps. Tilanteet vaihtuu ja mitään ei ole kiveen kirjoitettu. Hyvää kannattaa odottaa.

13 tykkäystä

Fjälskog & Roth edelleen mukana. No problems (?)

8 tykkäystä

Tähän on hyvä lääke. Lopettaa odottamisen, niin ei ole päivämääriä jolloin tulee pettymään. :sweat_smile: Itse lopetin odottamisen, vaikka vähän kuitenkin odottelenkin Q1/Q2 vaihdetta. Vahva tunne, että se on Gilead huhtikuun ensimmäisinä päivinä joka tästä diilin hieroo kasaan.

11 tykkäystä

Vielä mCR:stä. Vuonna 2023 Zeidanin porukalta aika suorat sanat asiasta. mCR ei tulisi käyttää ORR% laskennassa, johtaa todennäköisesti vääriin johtopäätöksiin. Maksumuuri.

”If non-randomized phase II trials include mCR in their ORR definition (as many ongoing trials do), the perceived benefit is inflated. Thus, if a randomized phase II or phase III trial is designed based on this potentially flawed endpoint, it will likely be negative if the endpoint is OS given that mCR does not correlate with OS.”

Ja kyllä, Bono sanoo että 60% mCR potilaista oli ”hematological improvement”, mutta slideissa lukee ”hematological improvements”.

Miksi näin? Bono ei ollut muutenkaan tarkka sanoissaan, jätti mainitsematta että mOS 13,4kk on vielä estimaatti. Eli otetaan pureskeluun tuo sanamuoto ”hematological improvements”. Tämähän nyt ilmeisesti tarkoittaa sitä, että veriarvot on parantuneet jonkin verran tai joksikin aikaa, mutta ei riittävästi viralliseen IWG2006 mukaiseen hematological improvementin, HI määritelmään. Muuten siinä lukisi selvästi: HI.

Eli jos nyt katsotaan IWG2023 ORR% niin se on sitten 4/20 eli 20%. En laske noita kahta HI mukaan myöskään, toinen on selvästi alle 8 viikkoa, toisesta ei voi varmaksi sanoa.

21 tykkäystä

Toisaalta r/r MDS potilaiden veriarvojen palautumisen taustalla saattaa olla edelleen laajamittainen luuydinvaurio joka estää normaalien verisolujen regeneroitumisen? Ilman sitä jäädään aina mCR:ään (kun HI ei täyty). Kun saadaan tuloksia ensilinjasta niin tiedetään enemmän.

18 tykkäystä

[Juho Jalkasen haastattelu ] jota en ainakaan itse ole palstalla huomannut. Pahoittelut jos se on jo linkitetty.

Jalkanen puhuu miten lääkkeellä jota käytetään toisen sairauden hoitoon voi olla piileviä ominaisuuksia hoitaa toisiakin sairauksia. Aihe koskettaa Faronia Bexmapin kiinteiden syöpien kautta.
(“Sudden Rise of Ozempic Shows Possibility of Hidden Pharma Gems Waiting to be Discovered,” says Dr. Juho Jalkanen)

9 tykkäystä

Olisi kyllä hyvä jos Faron vääntäisi rautalangasta ja selventäisi tämän tulkintaeron meille sijoittajille.

2 tykkäystä

Olen vuoden seurannut palstaa ja ihaillut asiantuntijoiden panosta ja puntarointia siltä osin kun olen (mitään) ymmärtänyt. Tämän viikon episodit ovat alentaneet omistusarvoamme huomattavasti .
Uskon tämän palstan voimaan ja yhteisöllisyyteen ja (yhteistä) uskoa luovaan ilmapiiriin. Koska tämä on kuitenkin sijoituslanka, nöyrä toiveeni palstan asiantuntijoille olisi yllä mainitun oloinen krittiinenkin tarkastelu näihin Faronin ulostuloihin ja tuloksiin. Te olette ainoita, jotka siihen pystytte. Meillä kaikilla on omassa mittakaavassamme paljon pelissä, mutta niin on myös Faronilla. Tämän palstan tiukka puristus ehkä toivottavasti auttaisi Faronia kohti menestystä ja puritaanista taistelumoodia. Nyt alkaa olla tosi kyseessä. Tämä kehitysmatka ei ole puistokävely. Tiedämme kaikki sen riskisyyden, mutta siinä kohtaa jos /kun homma alkaa näyttää hämyseltä tiedetiedon suhteen olisi hienoa, että palstan lukijat saisivat palkkansa eli olisivat kartalla & toimintavalmiina asiantuntijoiden tuella.
Faronin positio on olla positiivinen ja uskoa luova. Se tarvitsee menestyäkseen mielestäni myös kriittisen ja kantaa ottavan (palstan) äänen. Kiitos HI postauksestasi Clark Kent.

14 tykkäystä

Zeidania on tosiaan hyvä nostaa esille, koska hän tuli vastikään Faronin Scientific Advisory Boardiin. Tuota IWG2023 kannanottoa on ketjussa käsitelty jo moneen kertaan, Zeidan oli siinä työryhmässä, jossa oli muitakin mielipiteitä mCR:stä, kuten edellä ketjussa. Ensilinja on volyymiltaan suurempi ja täytyy ymmärtää r/r potilaiden vasteiden ero heihin. CR on ollut selvästi helpommin saavutettavissa ensilinjassa kuin r/r:ssä muissakin trialeissa, joten ei ole ihme, jos vasteet jäävät mCR tasolle helpommin. Kriteerisuositus ei tosin ottanut erikseen kantaa ensilinja tai r/r.

Toukokuussa, kun vasta osa tuloksista oli kasassa, Juho kysyy häneltä (video alla kohdasta 32:40), miltä vaikuttaa. Zeidan korostaa, että lääke ensinnäkin pitää saada elimistöön ja siinä Bex on hyvä, koska haittoja ei juuri ole, toisin kuin muilla immunologisilla.

”With mCR`s you want to have some haematological recovery so that you can have sense these are kind of, you know, meaningful, but for me, if you have good overall survival, over 12 months, that generally encouraging…sitten se ”very encouraging” kommentti jos tulokset pysyvät ja porukkaa kertyy, ja siltä vielä näyttää.

Nyt kaikki Faronista hyvin kiinnostuneet voivat tulkita, mikä on ”haematological improvement, HI”, ”haematological improvements” ja ”some haematological recovery” ero.

Noilla ei lopulta ole kuin semanttista merkitystä, jos survival lopulta ratkaisee lopullisen myyntiluvan. Vasteilla toki lisäarvo nyt tässä r/r porukassakin. Jos ensilinjassa ei saada kunnon CR isommalle määrälle, olisi ongelma, mutta kuten aiemmin osoitin, kovin monta CR:ää ei enää tarvita, että tilastollinen merkitsevyys osoittaa Bexin toimimisen :+1:t3:

Jotakin hyvää tuloksissa näin esitettynäkin on, kun Zeidan on niihin nimensä alle laittanut ja Kontro niitä tieteellisessä kokouksessa käy esittelemässä :kissing_heart:

33 tykkäystä

En tiedä onko tähän viitattu täällä, mutta ainakin tässä juuri tätä tarinaa.
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0006497123002768

“A minority of the panelists felt that mCR could still have a value, especially in bridging patients to allo-HSCT, and should therefore still be reported. However, if mCR is reported, it should not be included in the ORR.”

Uusien hoitojen myötähän tällaisia suuntaviivoja pitää aina päivittää aika ajoin. Eikä se tuossakaan työryhmässä täysin yhteneväinen mielipide ole ollut jos joku/jotkut on väkisin halunnu oman eriävän mielipiteen kirjata pöytäkirjaan.

5 tykkäystä

Lääketieteellistä ymmärtämystä ei ole, mutta spekuloin hieman out-of-the-box ajatuksilla.
1)
Entäpäs jos Bexin teho lääkkeenä ei olekaan niin hyvä, kuin mikä on yleinen henki ja uskomus tällä palstalla. (Clark Kentin suuntaan). Faronilta loppuu alkutalvesta rahat. Entäpäs, jos Jalkanen käy kertomaansa “business case” keskustelua siitä, että ostaako joku Faronista 51%:n määräysvallan 100milj€ vai 200milj€:lla. Tai 49%:n määräysvallan. Jotain tuloksia on, muttei riittävän hyviä miljardien kauppoihin, eikä kassassa kohta enää ole rahaa - pakko ratkaista Faronin (Clever-1:n ympärillä pyörinyt elämäntyö) jatkuminen jollain tapaa.
2)
Edelliseen jatkaen tai siitä edellisenä asiana. Jalkaset ovat kertoneet ja lobanneet, että Turkuun haluttaisiin luoda entistä vanhempi biolääketieteen keskittymä. Ja että Faronista haluttaisiin kehittää merkittävä lääkekehitysyhtiö. Aihioitahan on. Entäpäs jos ykköskohdan keskusteluun liittyy myös vaatimukset, ettei Faronin omistamia lääkekehitystoimintoja saa siirtää muualle, vaan ne täytyy jatkua Turun seudulla nykyisen kaltaisesti.

Tässä siis me piensijoittajatkin vesi kielellä odottelemme partneroitumista tai yritysostoa suurella hinnalla, mutta todennäköisin vaihtoehto taitaa olla joku suuren menestyksen ja täyden flopin välissä oleva lopputulema. Bexin hitaasti edenneistä eri testaushaaroista Faron on antanut tietoa, mutta tuosta sopimuspuolesta ei epämääräisiä promiswarea lukuunottamatta yhtään mitään; siksi siltä puolelta saattaa olla odotettavissa vaikka mitä ylläreitä.

5 tykkäystä

Kaikkia näkökulmia on hyvä tuoda esille ja puntaroida. Minusta meillä tai ainakin itselläni on vaaleanpunaiset lasit ollut päässä tähän asti. Tämä palsta on hyvin auttanut siinä. Yritän tässä nyt itse siirtyä kirkkaisiin laseihin, joka tosin edellyttää sitä, että esim. tämä palsta tuo esille sekä plussat ja miinukset. Ilman asiantuntijoita en katso voivani omistaa tätä isommin.
Jos kuuntelet “Tomppaa”… se laulu ja toivo ja riemu jatkuu ikuisesti, kunnes soitto loppuu tai sitten ei. Ehdotinkin palstalle tuossa yllä siirtymistä arvopohjaiseen realismiin . :wink:
En ole menettänyt uskoani, mutta ei vara venettä kaada

4 tykkäystä