Fifax - kalankasvatusta harjoittava yhtiö

Onhan tätä tietoa, sen löytää kun menee Fifaxin verkkosivuille.

Fifaxin toimintaperiaate:

24.3. julkaistu vuosikertomus sanoo seuraavaa:

6 tykkäystä

Lisätään tännekin eilen aamukatsauksessa julkaisemamme markkinakatsaus, jossa toteamme, että lohen (ja kirjolohen) hinnan nousu voisi tukea Fifaxin katteita mikäli tuotanto tosiaan lähtisi pyörimään yhtiön tavoitteiden mukaisesti.

6 tykkäystä

Nyt tuli kyllä erittäin paha takaisku eli IHN virus. Viimeksi kun on tavattu laitosolosuhteissa koko laitos tyhjennettiin. Riippunee varmasti miten kierto on eriytetty ja pystytäänkö todentamaan puhtaita altaita.
terveet kalat voidaan turvallisesti myydä, mutta aiheuttaa myyntipaineen mikä tarkoittaa hinnan polkemista ja kaikille ei kelpaa siltikään. Mikäli laitos joudutaan tyhjentämään saavat myytyä valta-osan kaloista. Ylös ajoon kuluukin sitten merkittävä aika. Saastuneet altaat joudutaan raskaasti puhdistamaan ja pahimmassa skenaariossa koko järjestelmä.
Yhtiö ei pitänyt mahdollisena viruksen leviämistä laitokseen veden oton kautta mikä tarkoittaa, että se on tullut mädin mukana. Ahvenanmaan IHN tapaukset eivät olleet ihan lähellä, mutta osa luonnonkaloista ovat myös herkkiä virukselle.
@Pauli_Lohi mikäli olet yhteydessä yhtiöön, niin tässä vaiheessa oleellista tietoa olisi juuri tuo miten kierto menee altaiden välillä? Monestako altaasta on löytynyt ja missä vaiheessa kiertoa? Paljonko kalaa tässä vaiheessa saastuneissa altaissa?

Joka tapauksessa kalliiksi tulee. Markkinan reaktio toistaiseksi maltillinen vain -15%.

7 tykkäystä

Olet oikeassa, että tässä on aineksia isoon vahinkoon, jos virus on levinnyt useisiin altaisiin ja viranomainen päättää, että kaikki kalat on lopetettava tai teurastettava. Näin ilmeisesti kävi viime vuoden IHN-tapauksissa Ahvenanmaalla.

Tällä hetkellä täytyy tyytyä siihen, että ei ole vielä tietoa kuinka pahasti virus on levinnyt ja mikä on lopputulema. Fifaxin kasvatusprosessiin kuuluu kalojen siirrot eri altaiden välillä, mikä on voinut levittää virusta. Vettä desinfioidaan ainakin jollain tasolla kiertovesimenetelmässä, mutta en voi poissulkea sitä vaihtoehtoa, että virus voisi kuitenkin levitä kiertävän veden välityksellä. Lopulta viranomaiset tekevät päätöksen jatkotoimenpiteistä. Kuten vuoden 2021 tapaukset osoittavat, niin tähän tautiin suhtaudutaan tiukilla toimenpiteillä leviämisen pysäyttämiseksi.

Tuoreimmassa päivityksessä arvioin, että noin puolet kalakannasta menetettäisiin tässä vaiheessa ja ylösajo sujuisi melko hitaasti seuraavien 12kk aikana. Silloin 2024 olisi ensimmäinen vuosi, kun kasvattamosta saataisiin suuria volyymeja kalaa myyntiin.

5 tykkäystä

Kylmää lukea analyysiä, jossa kalat ovat vain jonkinlaista raaka-ainetta, kuin koneita. Kyse on tuntevista olennoista, jotka nyt eivät vain osaa huutaa tuskaansa. Näitä sitten tungettu niin paljon yhteen, että virus leviää tuosta vain. Onhan tämä aika epäeettinen toimiala.

6 tykkäystä

Samalla tavalla meitä tavan tallaajiakin kohdellaan ja pakataan kaupunkeihin. :upside_down_face:

2 tykkäystä

Valitettavasti tässä kävi just niin kuin oli arvattavissa.
Fifax: Ruokavirasto on IHN-virustapauksen johdosta määrännyt Eckerön laitoksen oireettomat kalat teurastettavaksi sekä loput kalat lopetettavaksi ja hävitettäväksi https://www.kauppalehti.fi/porssitiedotteet/kl/740520e3-c829-497a-8752-ba559fc4219b
Vaikka saadaan korvaukset kaloista. Ei nollasta käynnistys tule halvaksi. Eikä tulevan kasvun menetyksiä saada takaisin. Toivottavasti rehua ei ole kauheasti varastossa tai ainakin on tartunnan alusta asti alettu ajamaan varastoa alas.
Tervossa laitosta ei uudelleen käynnistetty IHN tapauksen jälkeen. Laitos oli LUKEn.

7 tykkäystä

Fifaxilla ensiviikolla osari. Mielenkiinnolla odotan miten kommentoivat tulevaa. Vaikka valtio-osan korvaakin, niin kyllä tämä kassaan pahasti kolahtaa.
@Pauli_Lohi
Muutama kyssäri tuli mieleen, jos haastista teet.
Paljonko Fifax arvioi uuden ylös ajon kustantavan? Paljonko tarvitaan lisärahoitusta? Tekevätkö samalla systeemiin/prosessiin muutoksia?
Minkälaisella aika jänteellä olettavat tuotannon pääsevän 50 % ja 100 % tasoon? Menikö laajennushanke jäihin, miten näkevät sen aikataulun?
Saavatko millaisella aikataululla poikasia, kun laitos saa luvan käynnistyä?
Ulospäin annettujen tietojen mukaan virus ei tullut laitokseen poikasten tai mädin mukana. Vaihtoehdoksi jää vedenotto kanava. Tätä pelättiin, kun merilaitokselta löytyi tauti, vaikka ei nyt kovin lähellä ole. Osa luonnon kaloista kuitenkin voi tätä levittää. Kumpi on nyt oletettava vaihtoehto? Mikäli mäti/poikanen onko alkuperä Tanska, jossa ollut ongelmaa ja oli edellisten tapausten lähde? Tanskasta ainakin mätiä ilmeisesti tuotu.

5 tykkäystä

Tosi hyviä kysymyksiä ja olennaisia myöskin sijoituscasen kannalta. Pyrin ottamaan näitä mukaan tulospäivän haastatteluihin.

Tällä hetkellä tosin vielä odotetaan saneeraussuunnitelmaa ja on epäselvää milloin ylösajon aloittaminen olisi edes mahdollista. Tästä syystä yhtiö tuskin lähtee kommentoimaan seikkaperäisesti mahdollisia seuraavia askelia. Omat odotukseni esimerkiksi laajennushankkeen edistymisen osalta ovat osalta aika pessimistisiä lähivuosille, sillä tuskin on järkevää investoida uuteen kapasiteettiin ennen kuin vanhan laitoksen toimivuutta, vakautta ja kannattavuutta on pystytty todistamaan.

3 tykkäystä

Mitään yllättävää H1 raportti ei tarjonnut. Velat isommat kuin varat. Täysi kapasiteetti olisi pitänyt olla kesäkuussa. Ei tainnut kaukana olla, mutta lukujen perusteella ehkä kuitenkin jäljessä.

https://www.inderes.fi/fi/system/files/company-reports/yhtioraportti_fifax_oyj_250822_2022-08-252.pdf
Paulin analyysi ja tavoitehinnan lasku 0,55 € ja myy suositus. Pauli on aika optimistinen, kuten toteaakin. Prosessi on kuitenkin toimiva ja sieltä saadaan kalaa ulos tulevaisuudessa tasaisena virtana, mutta aikataulu on arvoitus. Raportissa hyvin avattu näitä. Kannattavuus haaste ja asiakkaiden takaisin saaminen ovat taas omia haasteita. Alalla tyypillisesti asiakkaan houkuttelu tapahtuu hinnalla, kun ei ole brändiä takana. Mikäli Paulin ajattelema 13 milj. € lisärahoitus riittää on se hyvä luulen, että 3-5 milj. € tarvitaan enemmän.

Paulin hyvä haastattelu. Päällimmäisenä mieleen jäi kiertelevä vastaus uudesta ylös ajosta.
Tämä kuitekin Fifaxin kannalta kaikkein merkityksellisin asia.
Prosessissa tietenkin monta muuttujaa, mutta ei kuitenkaan ole teoriatasolla vaikea arvioida aika haarukkaa. Kasvu mätimunasta kestää noin kaksi vuotta. Lisäksi kuten Samppa mainitsi, niin osa kannasta tulee olemaan poikasta, joka voi olla muutamasta kuukaudesta noin vuoden ikäiseen. Myös vanhempia voidaan käyttää, mutta se alkaa vaikuttamaan selkeämmin tuottoon, mutta saataisiin perkuut nopeammin käyntiin. Tähän asti pelkkää matematiikkaa eli kasvun ylös ajo vie xx kuukautta. Kun katsotaan historiaa, niin alkaa menemään vaikeaksi. Ylös ajo on ottanut monta kertaa takapakkia
eteen on tullut ennakoimattomia haasteita. Tämäkö siellä Samppaa painaa taustalla, eikö ihan kuitenkaan ole täysi luotto järjestelmään vai onko tiedossa joku asia mikä tulee aiheuttamaan ennakoimattomia takapakkeja. Mikäli tähän laittaa rahaa pitää olla paljon aikaa odottaa.

5 tykkäystä

Yhtiön kokoon suhteutettuna massiivinen uusmerkintäanti varmaan ongelma numero 1 jos/kun toteutuu. Onko nykyomistajilla mahdollisuutta tai mielenkiintoa laittaa uutta rahaa firmaan, vuosien tappioputki kuitenkin takana ja nyt tarvitaan x miljoonaa euroa lisää. Sen jälkeen vuosien odottelu ja kädet ristissä toivotaan, että ylösajossa ei tulisi uusia yllättäviä ongelmia myöhemmin.

Jos minulta isona osakkeenomistajana (en omista Fifaxia yhtään) nyt pyydettäisiin tähän vaikka 500 000 euroa lisää rahaa, aika moneen kertaan harkitsisin, että uskaltaako riskeerata enää enempää… jos aiemmat sijoitetut rahani olisin jo menettänyt.

Voi toki olla, että tehdään suunnattu anti jos löytyy joku rikas ahvenanmaalainen toimija, joka ryhtyy uudeksi pääomistajaksi.

Olen pitänyt Fifaxia huonona sijoituskohteena, koska on hankala nähdä miten Fifax pystyisi toimimaan kannattavasti kilpaillessa norjalaisia kalankasvattajia vastaan. Mutta nyt Norjan valtio on antamassa pientä apua:

" Uusista veroista kalankasvatukseen osuu arviolta noin 3,6–3,8 miljardin Norjan kruunun eli noin 350–360 miljoonan euron verorasitus, katsoo KPMG Norjan partneri Pedro S. Leite . Samalla alan yritysten veroasteen arvioidaan kasvavan nykyisestä 22 prosentista 62 prosenttiin ensi vuonna.
Kyse ei ole määräaikaisesta verosta."
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/verosokki-norjassa-hermostutti-kalankasvattajat-nama-osakkeet-romahtivat-2035-prosenttia/e17f9515-1383-4f29-869f-3dd0aec888be

5 tykkäystä

Saneeraustyöt alkavat 17.10.2022 ja arvioidaan kestävän 10 viikkoa ja sen jälkeen 6 viikkoa peukaloiden pyörittämistä, jotta päästään ottamaan näytteet ovatko tilat puhtaat
Samppa Ruohtula arvioi, että kasvatustoimintaan päästäisiin käsiksi Q2 2023 alussa.

Ruokavirasto ostaa merkittävän osan työstä Fifaxilta, joten ainakin osa pääsee töihin käsiksi

https://view.news.eu.nasdaq.com/view?id=be2424c6add8bcec634ee6cd052ee3126&lang=fi

Nykyinen markkinatilanne kasvattajien mukaan haastava. Tukkuhinnat ovat tulleet reilusti alaspäin ja siltikään kauppa ei ole käynyt toivotusti.
ASC-Sertifikaatin sai nyt toinen kasvattaja Suomessa, Brändö Lax.

Tänään tuli Fifaxilta tiedote, jonka mukaan yhtiö saa 1,6 MEUR:n korvauksen IHN-virustartunnan vuoksi lopetetuista kaloista. Korvaus oli hieman meidän arviota (1,1 MEUR) suurempi, mutta erotus on hyvin pieni, kun suhteutetaan koko vuodelle ennustamiimme tappioihin (-8 MEUR) tai yhtiön rahoitustarpeisiin. Toki puoli miljoonaakin on kotiinpäin, mutta sanoisin että tuo mahtuu ennusteiden virhemarginaalin sisään.

6 tykkäystä

Pettymys tuokin oli, kun tukkuhinnat kävi yli 9 €. Toki Ruokavirasto osaa tuon korvauspuolen hoitaa mahdollisimman edukkaasti eli ovat varmaan käytäneet pidemmän ajan keskihintaa. Nyt on kuitenkin syksyn aikana tullut hinnat kovasti alas.
Se mikä tässä on rajua on menetetty kasvu ja myynti eurot. Myös etulyöntiasema sertifioidun ASC kalan myynnissä menetettiin. Siellä on sertifiointi prosessi menossa Finnforelin eli Saimaan tuoreen laitoksella ja mikäli saavat hyväksynnän se kerkeää ennen Fifaxin kalojen myynnin alkua. Tämä ei iso asia, mutta sertifikaatin lisäarvo tuotteen hinnassa on lähes menetetty.

3 tykkäystä

@Jeremias_Makkonen ja @Pauli_Lohi juttelivat Fifaxista. :slight_smile: :fish:

Aiheet:
00:00 Aloitus
00:17 Kalankasvatusta kiertovesimenetelmällä
01:48 Tuotantomäärien ylösajo tyssäsi virustautiin
03:43 Uutta ylösajoa lähdetään tekemään vuonna 2023
06:34 Arvostusnäkymä näyttää haastavalta

2 tykkäystä

Fifax sopinut 3,8 milj. € lainojen ehtoja uusiksi. Lyhennykset alkaisivat 1.4.2024 ja vika erä 1.4.2025. Lainan ehdoissa uusi kovenantti: pitää ollaa milj.€ likvidejä varoja 1.5.2023->

Kasvatus toiminnan jatkamiseksi etsitään edelleen rahoitusta.

@Pauli_Lohi tuosta voisi päätellä, että 1.4.2025 alkaisi kalaa tulla ulos reilummin tai ainakin kassavirtaa pitäisi alkaa olemaan. Vai mitä ajattelet päivämääristä? Tuo koskee vai osaa nykyään olevasta velasta, luuletko että kaikki velat pitää uudelleen sopia?
Laitoksen puhdistus pitäisi olla valmis ennen uuttavuotta. Oletko ollut yhteydessä Fifaxin asian tiimoilta? Videolla uskot homman olevan aikataulussa.

Sisäpiiritieto: Fifax on sopinut lainarahoituksensa uudelleenjärjestelystä, sisältäen lyhennysvapaan ajanjakson 1.4.2024 asti Sisäpiiritieto: Fifax on sopinut lainarahoituksensa uudelleenjärjestelystä, sisältäen lyhennysvapaan ajanjakson 1.4.2024 asti | Kauppalehti

2 tykkäystä

Kesäkuun 2022 lopussa velkoja rahoituslaitoksilta oli yhteensä 4,8 MEUR:n verran joten nähdäkseni vaihtoehdot ovat että joko 1 MEUR maksetaan / on maksettu pois tai sitten maksuehdoista sovitaan vielä sen osalta erikseen.

Meidän ennusteidemme mukaan vuoden 2024 kassavirta on vielä selvästi negatiivinen (oletettu kalakannan ylösajovaihe), mutta vuoden 2025 kassavirta olisi jo positiivinen. Tämäkin skenaario toki vaatii vielä lisärahoitusta kasvatuksen uudelleenkäynnistämisen toteuttamiseksi.

Olen ollut yhteydessä yhtiöön. Jos puhdistuksen aikataulu poikkeaisi merkittävästi aiemmin tiedotetusta, niin yhtiö joutuisi käsitykseni mukaan tiedottamaan sijoittajia asiasta.

7 tykkäystä

Laitoksen saneeraus valmis. Nyt 6 viikon kuivumisaika ja toivotaan, että laitos on puhdas.
Saneeraus maksoi 0,9 milj. € ja Ruokavirasto kuittaa sen. Ruokavirastolta korvaus summa yhteensä 2,5 milj. €.

”Tavoitteemme on päästä mahdollisimman pian liikkeelle ja siksi tarkoituksemme onkin aloittaa mätimunien hautominen suunnitellusti huhtikuuhun mennessä. Tämä tulee olemaan ensimmäinen konkreettinen askel varsinaisen kasvatustoimintamme uudelleenkäynnistämisessä.”

2 tykkäystä

Fifaxilla vuosiraportti maanataina 6.2.
@Pauli_Lohi mikäli teet haastattelua, niin voisi kysyä ylösajosuunnitelmaa tarkentavia kysymyksiä.

  • Kehitetäänkö kalakanta 1. mädistä vai 2. mädistä ja poikasista ?
    1. onko mädin saatavuus tasaista?
    1. minkä ikäisillä poikasia on tarkoitus hankkia ja missä vaiheessa?
    1. mikä on poikasten saatavuus
  • Saako ASC poikasia/mätiä muualta kuin Tanskasta ja rajoittaako sertifikaatti niiden ostopaikkoja?
  • Kauanko ylösajo täyteen kapasiteettiin arvioidaan kestävän? Milloin ensimmäiset kaupalliset perkuut?

Onko Fifaxilla webcast lähetystä?

5 tykkäystä