Finnair - Uudelleenrakentaminen koronakriisin jälkeen

Tervetuloa Erkka!

Lufthansa linjasi yhtenä ensimmäisenä lentoyhtiönä konkreettisia tavoitteitaan pandemian jälkeiselle ajalle. Pitkä tiedote (englanniksi on täällä)

Maali asetettiin vuoteen 2024, jolloin Lufthansan tavoitteena on ainakin 8 %:n oikaistu liikevoittomarginaali ja ainakin 10 %:n kassaoikaistu ROCE-%. Nämä ovat karkeasti vuosien 2017-2018 toteumien kanssa linjassa, mutta Reutersin konsensusodotukset tavoiteasetanta ylitti (2024e: oik. EBIT-% 6,9 %). Työkaluina Lufthansalla on tuloksen parantamisessa etenkin säästöt ja investointikuri (investoinnit poistojen tasolla 2024 asti). Tuottopuolesta yhtiö on puhunut juuri mitään, mutta tavoiteasetannan ja säästöjen mittakaavan (bruttosäästöt lähes 10 % vuoden 2019 liikevaihdosta) perusteella yksikkötuottojen voisi olettaa yhtiön analyysin perusteella olevan jonkinasteisessa paineessa. Näistä numeroista saa mielestäni jo tiettyä suuntaa siihen, mihin koko toimialan kannattavuuden voi arvata etenevän akuutin pandemiavaiheen jälkeen ja myös suuntaviivoja sille, mihin muiden yhtiöiden tavoitteet voisivat asettua.

Lisäksi Lufthansa kommentoi varausten piristyneen selvästi toukokuussa ja kesäkuussa, mikä on nostaa yhtiön liiketoiminnan kassavirran plussalle Q2:lla ja tukevan olemassa olevaa kapasiteettisuunnitelmaa (2021 operoidaan noin 40 % vuoden 2019 kapasiteetista). Tämä on ihan rohkaisevaa kysynnän ja toimialan käänteen etenemisen kannalta. Lufthansan ydinmarkkinoilla toki matkustusrajoitukset kuristavat kysyntää esimerkiksi Suomea vähemmän ja into myös rajoitusten purkamiseen vaikuttaa olevan korkeampi.

Sinänsä hyvien uutisten vastapainoksi Lufthansa vahvisti tiedotteessa myös suunnittelevansa lisäpääomitusta. Tarkempia lisätietoja tästä ei kuitenkaan saatu ja asia tuskin oli yllätys, sillä markkinat ovat spekuloineet Lufthansan pääomituksella jo melko pitkään. Myös markkinoiden reaktio Lufthansan tiedotteeseen oli käytännössä neutraali, sillä osakekurssi on aivan marginaalisesti plussalla.

4 tykkäystä

Paljon kiitoksia kaikille sijoittajaviestintäkyselyymme vastanneille! Yllätyin todella positiivisesti saatujen vastausten määrästä ja aktiivisuudestanne.

Mukavaa juhannusta!

t. Erkka

4 tykkäystä

Delta variantti ja tilanne Israelissa viestivät minusta, että paluuta normaaliin ei ainakaan Aasiaan päin ole tulossa vielä tämän vuoden aikana.

Toivottavasti Finnair pitää kiinni lentäjistään. Kun tämä joskus oikeasti loppuu niin pula lentäjistä tulee varmaankin olemaan kohtuullisen suuri.

Itse näkisin positiivisena uutisena uusien koneiden hankintaa. Tällä hetkellä luulisi saavan hyviä alennuksia. Finnairilla on hyvä mahdollisuus ottaa asiakaita esim Cathay Pacific:lta jos kapasiteettia riittää.

Finnairin tulos tulossa ylihuomenna torstaina ja tuttuun tyyliin luvassa on toimitusjohtajan haastattelu inderesTV:ssä. Jos herää kysymysehdotuksia, voitte laittaa tänne ketjuun.

6 tykkäystä

• Finnair Q2 revenue EUR 111.8 million vs. estimate EUR 144 million.
• Q2 adjusted EBIT EUR -151.3 million vs. estimate EUR -149 million
• Q2 EBIT EUR -139.1 million

• Now targets EUR 200 million permanent cost base reduction from 2022, up from EUR 170 million previously
• Says travel restrictions lifted at slower pace than expected, demand recovery delayed
• Expects monthly operating cash flow to turn positive by end of the year

3 tykkäystä

Uuuf, mutta toisaalta tiedossa oli että tauluun tulee edelleen voimalla, ja lienee kuitenkin tässä tilanteessa aika toissijaista että paljonko tarkalleen. Ei ole tilanne parantunut siihen tahtiin kun olisi voinut toivoa.

3 tykkäystä

Vaikka säästöohjelmaa laajennettiin jälleen 30 MEUR:lla, niin pettymyksen puolelle raportti painui aika selvästikin omissa papereissani. Pandemia ja matkustusrajoitukset rassaavat edelleen todella pahasti ja kysynnän toipumisen perusskenaario jouduttiin siirtämään aiempaan negatiiviseen skenaarioon lokakuulle. Tappio Q3:lta on edelliskvartaalien tasolle eli merkittävästi markkinaodotuksia suurempi ja kuukausitason kassavirtakin on kääntymässä vasta loppuvuodesta (riippuu ensisijaisesti varauksista).

Myös pitkän aikavälin toipumisodotuksiakin (vs. 2019 volyymi) viilattiin vähän varovaisempaan suuntaan eli aikaisintaan vuoteen 2023 (aik. 2019 volyymi saavutetaan vuonna 2023). Siten pitkän perspektiivin osakkeelle luoma tukikin uhkaa lipsahtaa kauemmas, vaikka Finnairin aiempi kommentti oli toki optimistinen moneen muuhun lentotoimialan yhtiöön verrattuna.

Likviditeettiä kuitenkin piisaa eikä toiminnan jatkuvuutta tarvitse mielestäni kyseenalaistaa. Tase on toki kovilla etenkin hybridin ulkopuolisen oman pääoman osalta.

11 tykkäystä

OP - Tuloskausi Q2/2021: Finnairin tulos jäi pehmeäksi

3 tykkäystä

Topin tuore Inderes-haastattelu Verneriä kesälomatuuranneen Antti J:n kanssa löytyy täältä: Finnair Q2'21: Valmiina liikenteen käynnistämiseen | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

Kiitokset haastattelusta ja hyvistä kysymyksistä!

Terveisin,
Erkka

10 tykkäystä

Anekdoottina omakohtainen kokemus. Lensin Finnairilla Aasiaan ja koneessa oli alle kourallinen matkustajia.

Lentokentälläkin huomasi, että Shengen puolella terminaalia oli jossain määrin ihmisiä, mutta rajatarkastuksen jälkeen todella kuollutta.

Varsinkaan Aasian kohdalla en usko että mitään mahdollisuuksia lähellekään normaalia tänä vuonna. Esim. Japanissa iäkästä porukkaa ja rokotukset edentyneet hitaasti.

Finnair sivuilta kun katsoi, niin Phuketin reitti aukeaa lokakuussa, mutta kun Thaimaan talvimatkailua miettii, niin korona karannut tällä hetkellä käsistä ja rokotukset etenevät todella hitaasti. Ilmeisesti Phuketista tarkoitus tehdä kuplamainen kohde tuplarokotetuille josta ei saisi liikkua muualle Thaimaaseen. Saako tällä sitten sen reitin kannattavaksi on hyvä kysymys.

Mikäköhän on Kiinan tilanne?

Finnairin osaomistusyhtiö Norralta tänään sosiaalisen median kanaviin ilmestynyt alla oleva päivitys. Nouseeko ajatuksia uutisista?
Itselle lähinnä tulee mieleen Embraer-laivaston uusiminen, toisaalta kyse voi olla isommastakin asiasta, esimerkiksi omistussuhteen muutoksesta Finnair-DAT -akselilla.

Edit: (Lähde: Instagram - @flynorra)

2 tykkäystä

Polkaisimme elokuun liikennetietojen myötä käyntiin IR-blogin (Sijoittajasuhdeblogi | Finnair Suomi), jonka avauksessa taustoitamme elokuun lukujen lisäksi hieman nykyhetken näkymiä esimerkiksi kysynnän ja rokotekattavuuden suhteen.

Blogissa tulemme kirjoittamaan ajankohtaisista teemoista, mutta myös tarpeen mukaan kysymyksiä herättäneistä aiheista, joten jos joku asia tai kysymys askarruttaa, voitte esittää niitä täällä tai lähestyä sähköpostitse.

T. Erkka

10 tykkäystä
3 tykkäystä

Blummalla oli hetki sitten artikkeli bisnesmatkustamisen toipumisesta. Sehän on tärkeä hunajakippo lentoyhtiöille.

Eri konsulttitalojen ja pankkien arvio on, että tämä elpyy tuskallisen hitaasti, jos vuosiinkaan.

Tässä mielenkiintoinen piirakka, miten firmojen matkustaminen jakautuu eri tarpeiden kesken. 45 % matkustamisesta liittyy messuihin ja myymiseen. Esimerkiksi sisäisistä tapaamisista ja koulutuksista voidaan leikata huolella ja siirtää niitä mm. Zoomiin.

7 tykkäystä

Aasian Covid tilanne näyttää myös kovin synkältä matkustamisen kannalta. Singaporessa esim juuri keskustellaan josko rajoituksia pitää sittenkin lisätä. En millään usko, että Q1 2022 pääsee Aasiaan vapaasti.

Singapore Won’t Rule Out Tighter Curbs as Covid Cases Rise - Bloomberg

@Verneri_Pulkkinen tiukkoja arvioita, mutta ne ovat olleet oikeastaan koko pandemian ajan varsin pessimistisiä.

Kuten olemme todenneet, Finnair on leimallisesti vapaa-ajan matkustukseen keskittyvä lentoyhtiö (ennen koronaa n. 20 % matkustajista liikematkustusliitännäisiä, mikä muodostaa n. 30 % matkustajaliikevaihdosta), joten vaikka liikematkustus vähenisi noiden arvelujen mukaisesti lähivuosina, se ei iskisi Finnairiin niin tiukasti. Toisaalta tätä mahdollista iskua pehmentääksemme olemme saavuttamassa 200 miljoonan euron edestä pysyviä, vuosittaisia kustannussäästöjä (vuoden 2019 volyymeillä mitattuna) ensi vuoden alusta alkaen.

8 tykkäystä

Finnairin kurssikehitys jaksaa kyllä hämmästyttää, kun katsoo yritysarvoa.


Finskin busineksen arvo on siis tuplaantunut koronan myötä :thinking: Tuo otettu velkahan ei ole myöskään millään erityisen halvalla korolla.

Pystyykö tätä shorttaamaan jotenkin?

14 tykkäystä

Jos keksit keinon niin kerro. Olen miettinyt samaa.

3 tykkäystä

Voisiko tuossa käydä silleen hassusti, että vaikka tuossa 2x vs. pre-korona ei ole mitään järkeä, niin osake on ns. kansanpaperi, joita kukaan ei halua myydä kun uskovat nousuun liikenteen palautumisen jälkeen :stuck_out_tongue: Eivätkä välttämättä edes huomaa tuota yritysarvoa, vaan katsovat pahimmillaan “jaa, se oli 2 euroa ennen koronaa, niin siihen se varmaan nousee 69 sentistä” :open_mouth:

7 tykkäystä

Finnair osallistuu monen muun yhtiön tavoin ensi viikolla Pörssisijoittajan viikko -tapahtumaan. Slottimme on 15.9. klo 19.00-19.25 ja lauteilla meiltä on toimitusjohtajamme Topi Manner.

Q&A-osiossa Topia haastattelee Alman pörssitoimitus, mutta myös ilmoittautuneilla osallistujilla on mahdollisuus lähettää kysymyksensä studioon.

Mukaan virtuaaliseen livetapahtumaan voi ilmoittautua täältä: Pörssisijoittajan viikko, mutta ohjelmaa voi seurata suorana myös eri pörssimedioissa (Kauppalehti, Arvopaperi, Talouselämä) sekä
InderesTV:ssä ilman ennakkoilmoittautumista. Lisätietoa tapahtumasta (mm. tarkempi ohjelma) löytyy täältä: https://www.kauppalehti.fi/kumppanisisallot/porssisijoittajan-viikko/

Jos et ehdi linjoille, tapahtuma löytyy myös tallenteena edellä mainituista kanavista.

Tervetuloa mukaan!

6 tykkäystä