Yleistät nyt omaa kokemusta liikaa. Suomessa muutetaan usein omilleen jo 18- tai 19-vuotiaana (varmaan yleisin vaihe on lukion / amiksen loppuessa) ja itsekin muutin jo intin ajaksi omaan kämppään (jonka vuokran Kela maksaa).
Eikä omaan kämppään mitään kallista välttämättä tarvitse, kalusteetkin voi ostaa käytettynä. Ja opiskelijabudjetille mentäessä kulut voivat olla yllättävän pienet.
ikävuosi lienee vanhemmille se kallein keskimäärin. Lapsilisät ovat jo lakanneet, mutta lapset ovat yleensä kotona ja kuluttavat isosti sekä elatus kuuluu vielä huoltajille.
No jollekin 50 000€ ei ole paljoa, jollekin 2400€ ei ole paljoa. Jollekin tuo 2400€ on vuoden ruokabudjetti tai sitten joudutaan tinkimään siitä etelänmatkasta. Naiivia ajatella, että suurella osalla ihmisiä on tonneja sinne tänne. Toki pitää muistaa että ollaan sijoitusfoorumilla ja palkkaketjussa kaikki näyttää tienaanvan >100k vuodessa ja indeksiin menee se 1500€ kuussa, niin siinä ei paljoa muksut paina.
Todellakin muksut maksaa ja lisäksi on iso huoli miten ne tässä elämässä tulee pärjäämään. On aivan eri juttu miettiä firetystä yksin eläävänä kuin 4 henkisestä perheestä vastaavana. Kun omaa kulutusta katsoo, niin suurin osaa menoista on lapsiin liittyvä. Ei siinä satasilla tee mitään, ellei harrastuksina ole askartelu ja lähimetsässä marjojen poiminta. Ja totta kai lapset ovat sen arvoisia ja valtava sisältö elämään, joten en mistään rahasta ole vaihtamassa heitä pois.
Kun jossain vaiheessa kyselin että onko töistä pois jääneitä kellä olisi pieniä lapsia, niin ei vastauksia juuri tullut. Lapset myös sitoo paikkaan aika vahvasti, joten ei siinä lähdetä talveksi lämpimään ja halvempaan.
Joten jos tavoittelet kaikkea kolmea time freedom, money freedom, location freedom, niin sit joko ennen muksuja tai sit kun ne on oikeesti jo omillaan. Onhan niitä ketkä purjehtii perheen kanssa maailman ympäri, mutta aika harvakseltaan. Viimeistään kun koulutu alkaa, niin aika jumissa ollaan
ps. lapsiperheet, kesä on hyvä aika testata vapautta, siinä on mahdollista ottaa se reilu 2kk aikaa kokeilla vaikka asumista ulkomailla jos semmonen kiinnostaa. Airbnb on upea keksintö tätä varten.
Tässä on myös se että firetyksen tulisi sitten olla koko perheen tavoite. Ei vain yhden henkilön. Vaikka itse tulisi toimeen vähällä, ei sitä ainakaan sopimatta voi oikein muilta odottaa.
Perheellisen fire taitaa vaan siten vaatia vähän enemmän euroja lopulta.
Niin, sehän on ihan mitä tavoittelee, jos haluaa päästä sieltä “tehtaasta” pois niin sehän voi riittää hyvin että elää hyvää elämää perheen kanssa niinkuin ennenkin, mutta korvaa vaan sen työn mielekkäällä tekemisellä… osaa tuntuu keksivän vaikka mitä ja toiset ei sitten millään
Näinpä. Jos tulotason pystyy pitämään. Lähinnä miettinyt että kun tullut perhettä ja menot kasvaneet sitä myötä, niin haluaisi kuitenkin elintason pitää ennallaan. Samat summat firetykseen mitä joskus ajatellut ei enää kyllä riittäisi siihen.
Ihmiset ovat niin kovin eri tilanteissa lasten hankinnan osalta. Yleisesti ottaen kai lapsien hankkimiseen voi olettaa liittyvän suoria ja epäsuoria kuluja sekä toteutumatta jääneitä tuloja. Nämä painottuvat vähän eri tavoin vähän eri elämänvaiheissa.
Jos lapsi on kaikin puolin terve, ensimmäisten vuosien suorat kulut varmaan pystyy pitämään varsin pieninä. Erilaiset ja eri asteiset sairauskierteet toki voivat tehdä elämisestä monellakin tapaa hyvin kallista. Pienen lapsen tapauksessa toki ruokakulut eivät myöskään tyypillisesti ole kovin isot, ellei sitten käy huono tuuri ja lapsella on niin paljon esimerkiksi ruoka-aineallergioita, että erikoisruokavalioon liittyvät kikkailut alkavat maksaa. Vaatteet ja muut voi tyypillisesti hankkia kirppareilta, jolloin pääsee huomattavasti halvemmalla kuin uutta ostaessa. Kodin infra (neliöt, kulkulogistiikka) jne. eivät tyypillisesti tarvitse vielä ensimmäisen lapsen ensimmäisten vuosien kohdalla juurikaan mitään muutoksia. Myös se pinnasänky sujahtaa sinne makkarin tai olohuoneen nurkkaan aika helposti.
Lapsen ensimmäisten vuosien aikana isoimpia kustannuksia taitaa aiheutua yleensä siitä, että toinen vanhemmista on lapsen kanssa kotona jonkin aikaa. Tulot putoavat suhteessa täysipäiväisesti töissä käyvän palkkatuloihin. Ja mitä pidempään on kotona, sitä enemmän tulot putoavat, kun tulojen pudotusta kompensoivat tuet pienenevät. Vaikutus voi olla tyypillisesti esim. useista sadoista euroista tuhansiin euroihin kuukaudessa. Eniten tulojen putoaminen tuntuu tietysti juuri siinä hetkessä, kun ollaan kotona, mutta jättää tuo jonkinlaisen loven tietysti kotona olevan vanhemman tulevaan eläkertymäänkin. Eli kotona vietettyjä vuosia pääsee tässä mielessä maksamaan vielä eläkkeellä ollessaankin.
Siinä vaiheessa, kun töihin paluu on ajankohtainen, pitää tyypillisessä tapauksessa alkaa maksaa päivähoitomaksuja. Kunnalliset päivähoitomaksut taitavat monessa paikassa olla tällä hetkellä jotain luokkaa 300 euroa kuukaudessa ensimmäisestä lapsesta ja seuraavista lapsista saa sitten paljousalennusta. On sitten asuinpaikasta ja kunnan yleisestä tilanteesta kiinni, onko kunnallinen päivähoito omien lasten tarpeisiin käypäistä. Jos kunnan tarjontaan kuuluvat lähinnä “lastensäilytyspalvelut” jättikokoisilla päiväkotiryhmillä ja työssä uupuneella henkilökunnalla varustettuna, niin voi olla tarpeen miettiä toisenlaista vaihtoehtoa omien lasten päivähoidolle. Jos sattuu löytämään yksityiseltä puolelta jonkin sopivan palveluntarjoajan ja saa siihen jonkin verran kunnalta yksityisen päivähoidon tukea, niin muutamalla satasella kuussa lisää (per lapsi) voi saada enemmän sellaisen menneiden vuosikymmenten takaista lastenhoitoa muistuttavan kokemuksen myös omille lapsilleen. Näissä on monesti myös tarjolla pienemmät ryhmät ja sitä kautta lievemmät sairauskierteet, kun päivähoitoa aloittelee.
Kouluun siirtymisen jälkeen päivähoitomaksut tietysti jäävät pois, mutta alakoulun ensimmäisillä luokilla voi olla vielä tarvetta hankkia lapselle koululta ap/ip -toiminnasta paikka. Hinta taitaa vaihdella tuntimääristä riippuen vähän alle satasesta vajaaseen pariin sataan euroon kuukaudessa per lapsi, toki kunnasta riippuen.
Jossain vaiheessa, jos kun lapsi kasvaa / lapsia tulee lisää alkaa tulla tarve päivittää asumisen infraa ja elämisen logistiikkaa.
Toki teoriassa on mahdollista, että lapset nukkuvat kerrostalokaksion olohuoneen lattialla siskonpedissä siihen asti, että muuttavat pois kotoa. Mutta käytännössä monella on ainakin tavoitteena tarjota lapsille omaa huonetta vähintäänkin siinä vaiheessa, kun ikää alkaa olla vähän enemmän mittarissa. Kahdelle lapselle kaksi makuuhuonetta lisää, kolmelle kolme, jne. Kahden kohdalla tarjontaa on vielä kohtuudella, mutta kolmen “ylimääräisen” makuuhuoneen kohdalla tarjonta alkaa olla jo vähäisempää varsinkin kerrostalo- ja rivitaloasunnoissa. Menee äkkiä omakotitalon hankinnaksi ja sielläkin pitää rajata pienempää tarjontaa pois. Talon ostamiseen jos päätyy, niin se on äkkiä sitten helposti 200 k€ ylimääräistä pääomaa sidottuna varsin tuottamattomaan kohteeseen, jonka kulut ovat monesti myös selvästi kalliimmat kuin kerros- tai rivitaloasumisessa. Toki hintaan vaikuttaa taas todella paljon asuinpaikka. Paikoin varsinkin vanhempaa taloa on halvalla tarjolla, toki niiden korjaamiseen ja huoltamiseen alkaa sitten palaa helposti enemmän rahaa.
Logistiikan osalta yhden lapsen kanssa pärjää melkein millaisella tahansa autolla. (Tai tietysti jos asuu kaupungin keskustassa, niin voi pärjätä ilman autoakin. Vähänkin syrjemmässä et tosin pärjää, kun julkiset eivät kulje.) Jos lasten ikäerosta johtuen alkaa tarvita tuplarattaita, niin pienempien autojen kanssa alkaa kuskin suusta kuulua epämääräisiä kirosanoja, kun tuplarattaita sovittelee auton taakse. Menee vähän tilavamman auton hankinnaksi. Ja jos turvaistuimia yrittää sijoittaa auton takapenkille kahden sijasta esim. kolme, niin äkkiä huomaa sen, että eihän niitä nykyisiä turvaistuimia turvaistuimet moneenkaan autoon kolmea mahdu rinnakkain. Ja vaikka jotenkin mahtuisikin, niin usein pääsee huomaamaan, että eihän niitä isofix-kiinnikkeitä ole tarjolla kuin kahdella paikalla takapenkillä. Jos tavoitteena on saada perhe kulkemaan yhdellä autolla paikasta A paikkaan B, niin taas autokaupan kassan kautta kotiin.
Jossain vaiheessa lapsilla saattaa alkaa tulla halua harrastaa jotain. Toki budjettitietoinen vanhempi voi rajoittaa harrastukset kunnan kirjastopalveluihin ja lähimetsään, mutta monella on painetta tarjota lapsille jonkinlaisia harrastusmahdollisuuksia. Harrastusten hinnat esim. monissa urheilulajeissa ovat karanneet varsin korkeiksi viime vuosina. Tästä aiheesta uutisointia viime vuosilta:
Jos useampi lapsi perheessä harrastaa urheilua vähänkin vakavammin tai edes harrastemielessä, niin ei se ihan ilmaista ole. Ja mitä vakavammin harrastaa, niin sitä kalliimmaksi tietysti tulee.
Välillisinä kuluina tuossa listassa ei näy se, että taas voi tulla tarvetta autokauppaan, jos perheessä ei enää pärjää yhdellä autolla, kun harrastusten vuoksi pitää olla menossa yhtenä jos toisena iltanakin, vaikka järjestelisikin kimppakyytejä. Autokauppiasta todella hymyilyttää nämä touhut. Onhan tälläkin foorumilla ketju, jossa pohditaan, onko auto vaurastumisen jarru. No entäpä sitten kaksi autoa taseessa?
Jos ne lasten ruokakulut vaikka ensimmäiset 10 ikävuotta pysyvät suhteellisen pieninä, niin jossain siinä 10 ikävuoden jälkeen alkaa jokainen tenava syödä suunnilleen sen minkä aikuisetkin. Perheen ruokakustannukset ovat about neljän aikuisen mittojen mukaan. Samoin, jos joskus käy ravintolassa, kustannukset ovat 4x aikuisen kustannukset.
Vaatteiden osalta kirpparivaatteet menevät ehkä sen ensimmäisen 10 vuotta, mutta viimeistään siinä 10 ikävuoden jälkeen alkaa olla vähän vaikeampaa. Ja vaikka ei ostaisi ihan kalleinta muotia vaan ihan perusvaatetta alennusmyynneistä, niin lasten kasvu on (edelleen) tuossa vaiheessa niin nopeaa, että siellä kenkä- ja vaatekaupassa saa rampata jatkuvasti. Taas kauppiaan kassakone kilisee.
Sitten on tietysti erilaiset lomareissut ja muut, jos niitä haluaa harrastaa. Yhden tai kahden ihmisen sijasta mennään esim. neljän tai viiden hengen kokoonpanolla, jne.
Omalta kohdalta mopoiluiän ja lähes aikuisen lapsen kustannukset vanhemman näkökulmasta ovat vielä kokematta, mutta osaan jo melkein arvata, miten siinäkin tulee käymään, vaikka yrittäisi mennä budjetti edellä.
Lisäksi tulopuolella tähän liittyy se, että jotkut alkavat lapsien hankkimisen jälkeen arvostaa työpaikassa enemmän tietynlaista vakautta, vähempää reissutyötä ja sitä, että ei ole ihan 24/7 käytettävissä, jotta aikaa olisi enemmän perheelle. Tuo saattaa johtaa sellaisiin uravalintoihin, että ne leikkaavat lopulta merkittävästi tuloja pidemmällä aikavälillä. Mutta toki jotkut ovat painottaneet urakehitystään tällaiseen suuntaan jo ilman lapsiakin, joten kustannus ei kaikille realisoidu. Ja jotkut sitten tavalla tai toisella handlaavat sen 24/7 työn samalla kun kuskaavat lapsia harrastuksiin.
Ja disclaimerina tässä vielä se, että en jättäisi toki itsekään lapsia hankkimatta, vaikka tästä exceliin onkin tullut lukuisia uusia kustannusmomentteja. En vaan ymmärrä myöskään, miten tavallisella palkansaajalla on varaa olla miettimättä asiaan liittyvää rahallista puolta. Vaikka vetäisi ihan minimibudjetilla, niin kyllä noita kustannuksia äkkiä kertyy. Ja minimibudjetti ei välttämättä ole se, mitä monikaan lapsilleen haluaisi tarjota, vaikka ei ihan kuuta taivaalta tavoittelisikaan.
Miten tämä sitten liittyy fireen, jotta ei menisi kokonaan ketjun ohi? No, ainakaan lasten ensimmäisten vuosien kustannusten perusteella ei mielestäni kannata ekstrapoloida kustannuksia koko lasten kotona asumisen ajalle. Eikä myöskään ehkä kannata lähteä irtisanoutumaan ilman selkeää mahdollisuutta työelämään palaamisesta, jos ei ole vielä kokemusta lapsiperhearjen pyörittämisestä ja aikoo lapsia hankkia. Tai jos irtisanoutuu, niin pääomatulojen ja kulutuksen välisen marginaalin päälle kannattaa laskea vielä pari kierrosta lisää marginaalia. Toisaalta tietysti jos toinen lapsiperheen vanhemmista on kotona lasten ollessa pieniä ja pärjää pääomatuloilla, niin leikkaahan tuo joitain menojakin pois (esim. päivähoitomaksut, ap/ip, jne.) lapsiperheen budjetista.
Ja ehkä firettäjän kannattaa myös henkisesti varautua siihen, että firesuunnitelman aikatauluihin saattaa tulla monenlaista venymää siinä vaiheessa, kun lapsiperheen kustannukset alkavat täysimääräisenä realisoitua. Ehkä henkisesti helpointa voi olla laittaa suunnitelmia jopa tauolle joksikin aikaa.
Jos urheiluharrastaminen käy liikaa lompakon päälle ja vie vanhempien (ja perheen) ajan, niin mainosten jakaminen on sille todella hyvä vaihtoehto. Siinä nuori saa rahaa, oppii vastuuta & työntekoa sekä joutuu organisoimaan. Mutta mikä tärkeintä, saa liikuntaa & ulkoilmaa (plus jonkinlaiset sosiaaliset kontaktit). Tässä vain vinkkiä sinne firevanhemmille eli tämä voi olla paljon parempi, jos pelkää rahojen & ajan menetystä. Posti lopetti myös mainosjakelun, niin palkkaus nousi jonkin verran (se oli aika surkea vielä viime vuonna). Tietysti mainoksia on nyt enemmän.
Saatat vanhempana joutua joskus sekaantumaan ja auttamaan lajittelussa, mutta ei se ole juuri mitään, jos miettii, kuinka paljon aikaa viikossa sitä tuli vietettyä matkoilla harkkoihin, peleihin, leireille jne. Se on yleensä 3-5 h pois päivän vapaa-ajasta, kun toimii kuten vastuullinen vanhempi. Puhumattakaan talkoista ja varainkeruista, koska raha maailmaa pyörittää.
Meillä kuluja on vähennetty nimenomaan näistä neliöistä. Ensin asuttiin yksiössä ja nyt kaksiossa. Kaksiossa kohta ihmisiä on neljä ja en näe sen olevan ongelma ainakaan seuraavaan kahteen vuoteen. Tämän jälkeen joutunee päivittämään asuntoa ja kiikarissa on valinta joko omakotitalon/rivitalon ja kerrostalokolmion välillä. Helsingissä asutaan, joten kaikki ratkaisut ovat kalliita. Hintapiste tulee olemaan siinä 400-600te välillä, joten ratkaisu kuitenkin löytyy. Kysymys on pääasiassa mieltymyksistä tilan ja sijainnin suhteen.
Autona toimii iso, keskihintainen maasturi. Joskin olen alkanut haaveilemaan Mersun Vito tourerista (käytetty, 10v vanha, 200tkm ajettu Saksasta, 10-20t€), niin eipä olisi kuljetushaasteita. Muutenkin harrastetaan ja kamaa raahataan sinne sun tänne, niin siinä se olisi ihmisten ja tavaroiden ultimate pakettiauto.
Isäni syntyi Sallan korpeen vuonna 1935. Täytettyään 17 vuonna 52 ukkini kuoli ja isä veljiensä kanssa jäi perheen elättäjiksi maataloon. Maataloudesta ei nykymuodossa voida puhua, koska Sallan korkeudella ei kasva kunnolla edes ruoho, joten elintarpeet piti repiä sieltä mistä sai eli metsästä. Joten metsään kävi veljesten tie. Metsästystä kalastusta ja metsätöitä. Isä oli toiseksi vanhin ja kolmen muutaman vuoden välein syntyneen veljensä kanssa he jäivät vastaamaan miesten töistä. Savottaan oli käynyt kutsu jo 15-vuotiaana, halusipa tai ei. Nuoruus loppui lyhyeen ja tilalle tuli selviäminen.
Yksi kerrallaan veljekset lähtivät yhtä lukuunottamatta talosta maailmalle, kuka millekin uralle. Syntymääni (1975) mennessä, isäni oli ehtinyt tehdä 25 vuoden katkeamattoman putken töitä, ollen 40-vuotias tuolloin. Ja tuolloin alkoi hänelläkin kypsyä ajatus siitä voisiko elämässään tehdä muutakin.
80-luvun alussa isäni olikin aloittanut uuden uran kanteleenrakentajana. Siskoni oli pyytänyt pianoa, mutta rahan puutteen vuoksi isä oli ehdottanut kanteleensoittajan uraa mieluummin. Hän totesi veistävänsä soittimen vaikka takapihan männystä, jos soittohaluja vain riittää. Ja niin hän veistikin vielä toistasataa lisää. Patentoi koneistokeksintönsä ja siihen perustuvaa tekniikkaa on edelleen käytössä. Ja soittimet ovat edelleen käytössä ympäri maailmaa.
Taloudellisesti rakentelussa ei ollut mitään järkeä. Perheemme talous oli koko loppulapsuuteni alas sojottava spiraali, mutta isä sai tehdä sitä mitä halusi.
Samaan aikaan äitini teki 38 vuoden uran samassa perushoitajan virassa, jonka jokaista työpäivää hän kirosi. Välillä oli pieniä jännitteitä ruokapöydän äärellä. Äitini haaveili koko ikänsä kirjailijan ammatista ja kirjoittikin pöytälaatikkoon, mutta talousvastuu vei lopulta voimat unelmien toteuttamisesta. Äidin puolen suvussa varsinkin tuntui olevan teemana, että jokainen aikuinen oli väärässä työssä tahtomattaan pakotettuna. Asia, joka vaikutti takaraivossa, enkä halunnut toistaa heidänkään virheitä.
Isäni oli siis proto-firettäjä sekä proto-feministi. Pojastaan tuli molempia.
Vanhempieni esimerkistä en halunnut toistaa vuosikausien vastentahtoista raatamista, mutten köyhyyttäkään. Vaikken varsinaista unelmauraa löytänytkään, sain koverrettua vähistä aineksista kohtuu hyvän elämän, joka tosin on vielä kesken. Ja kesken jää.
Kun mietitään mistä ne esikuvat oikein tulevat, niin aina ei tarvitse hakea kovin kaukaa. Jos lähipiiristä ei löydy kuin varoittavia esimerkkejä, ei senkään kannata antaa häiritä. Pienillä viilauksilla voi jo seuraava sukupolvi tuunata elämää paremmaksi.
Upea tarina jota moni ei voi koskaan käsittää kunnolla. Pienikin “lean fire” voi olla suvulle suuri harppaus jonka päälle voidaan rakentaa hiukan vauraampi ja vähemmän traumatisoitunut uusi sukupolvi.
Varaudesta puheen ollen. Isälleni raha ei merkinnyt lähestulkoon mitään. Ainakaan enää siinä vaiheessa kun kotitalomme oli maksettu ja alkoi vapaan taiteilijan elämä.
Tajusin vasta paljon isän kuoltua mistä se saattoi johtua. Hän tuli maailmasta (keskeltä korpea) missä rahalla ei ollut mitään arvoa. Kaikki piti osata tehdä itse ja ruokakin piti saalistaa lähes käsipelillä kiinni (hän luonnollisesti opetti minua ansoittamaan jänisten reittejä). Isälle oli tärkeää päästä toteuttamaan itseään ja jättää jälki maailmaan. Ja sen hän teki.
Juttelin setäni kanssa niihin aikoihin kun miljoonasalkusta uutisoitiin, että joko alkaisi näytöt riittää, että voidaan isästä ja pojasta puhua samassa lauseessa. Vastaus oli: ”et ole lähelläkään”. Ja oikeassahan hän oli, paljon on vielä tekemättä. Olen isääni verrattuna elämässäni suunnilleen siinä kohtaa, kun raha menetti merkityksensä.
Tämä pitää paikkaansa oman sukuni osalta, missä menestys on mitattu rahan sijaan ahkeruudella ja omilla kädentaidoilla pärjäämisessä.
Vanhempani olisivat olleet minusta paljon ylpeämpiä köyhänä, mutta ahkerana duunarina kuin rikkaana, mutta laiskana johtajana. Kun heidän oli itse pitänyt köyhyydestä ponkaista kovalla työnteolla jonkinlaiseen vaurauteen, niin se asenne periytyi hyvin nuorena jo minuun. Myös sillä, että jaksoi poimia pakasteet täyteen marjoja, pystyi kalastamaan omat kalat sekä korjata rikki menneet asiat, sai ansaittua vanhempien kunnioituksen enemmän kuin sillä, että säästi rahaa tilille.
Heille “firetys” oli sitä, että jos duunit joskus loppuu, niin tietävät, että omilla erä- ja kädentaidoilla tulevat pärjäämään.
Mallisalkku on kyllä hyvä mutta varoittava esimerkki mitä sijoittaminen voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla. Jos olisi 4v sitten isolla itsevarmuudella ja monen vuoden reippaalla kasvulla heittänyt heipat muille tuloille ja jäänyt salkun varaan elämään, niin nyt alkaisi olla aika niukat paikat. 350 arvoa jäljellä, eli jos olisi lähtenyt 2022 alkaen nostamaan 50k vuodessa 4v ajan, oltaisiin jossain 200te kohdalla nyt. Eli 700te->200te neljässä vuodessa. Taisi finanssikriisin aikana käydä monelle samoin.
Tästä kysymys, että mikäli elätte jo salkun varassa niin missä kohtaa aloitte varmistamaan positioita tyyliin kasvuyhtiöistä vakaampiin kohteisiin? Tuleeko kassavirta elämiseen osingoista tai kaupankäynnistä?
Mallisalkun sisältö on ollut sellainen, ettei sen turvin jää pois työelämästä. Tosin voisi mahdollista, jos se olisi kooltaan 10x huomioiden sen positioiden riskisyyden.
Jep, jos olisi 2021 siirtänyt 700k Nordeaan ja Sampoon ja muutamaan muuhun, niin eleilisi tuotoilla oikein mallikkaasti mutta joo, siksi kysin, että mitä siirtoja on kukin tehnyt.
Teoria ja kirjallisuus ymmärtääkseni puoltaa ns. tavan pulliaiselle indeksisijoittamista, jos salkun realisointia käytetään elämiseen? Ihan erilainen riski yksittäisissä osakesijoituksissa.
Minulle tuntuisi henkilökohtaisesti paremmalta jonkinlainen osinkojen ja indeksirealisoinnin välimuoto, silloin kun tuollainen tilanne alkaa pitkähkön ajan kuluttua vaikuttaa realistiselta
Suhteellisen iso käteisposa(esim.20%) auttaa. Jos kurssit romahtaa kasvaa käteisposan suhteellinen osuus ja kehoittaa ostamaan. Jos taas kurssit nousee, laskee käteisposiition osuus ja kehoittaa myymään. Ei toimi tonnin eikä kahden salkuissa kun pienetkin ostot/myynnit heittää prosenttiosuutta älyttömästi, mutta viisinumeroisissa jo toimii kun pitää vähän leveämpää haarukkaa, esim. 18-22%.
Finanssikriisissä osingot taisivat laskea jonkun 25-30%. Voisi lähteä siitä että se on worst case johon pitää varautua. Eli jos osinkotuloissa on jonkun verran puskuria laskulle, jopa tuo 25-30%, ja/tai sitten reipas käteiskassa paikkaamaan osinkojen väliaikaista laskua muutamalle vuodelle, niin se on aika hyvä setuppi.
Tuota mukaillen, oma suunnitelma on seuraava:
Kulutus on noin 55k brutto (velaton kämppä). Enemmänkin menee mutta tuolla pärjää ihan kivasti.
Firetysosingot pitää saada 70k kohdalle jolloin osinkojen lasku 20% on 54k brutto ja 30% on 49k brutto
Käteistä ja bondeja tuohon päälle 100k+ niin sieltä voi kompensoida 10k vuodessa kymmenen vuoden ajan. No problemo.
Ja sitten 19v kuluttua tulee jo ansaittu eläke päälle joka on aika korkea ainakin paperilla.
eli possan pitää teoriassa kestää vain eläkkeelle asti mutta todennäköisesti sitä ei tarvitse edes juuri syödä matkan varrella
Massikuninkaat ja vapaaherrat katsovat tälläista köyhäilyä nenän vartta pitkin. Mutta kun on vaatimattomista oloista ponnnistanut, ilman pennin hyrrää vanhemmilta, niin sitä ei tällainen juntti oikein osaa visioida suurempia.
