Uusinta omistajalistausta Suurimmat osakkeenomistajat – Fodelia tutkaillessa tuli mieleen vielä Mikko Tahkolan (@Mikko_Tahkola ) postaus marraskuulta:
Vastaus oli kirjoitettu sitä edelliseen viestiin, jossa kirjoitettiin kriittiseen sävyyn Fodelian talousjohtajan osakemyynneistä.
Itse näin/näen vastauksen olleen puolustelua talousjohtajan myynneille, vaikkakin siinä pyrittiin tuomaan esiin “ottamatta kantaa yksittäisen osakkaan myynteihin”, ja pyrittiin kommentoimaan osakemyyntejä “yleisellä tasolla”. Itse näen asian kuitenkin erilailla, eli juurikin yleisellä tasolla osakkeenomistajien on syytä hyvinkin vahvasti huomioida ja pyrkiä tekemään johtopäätöksiäkin sisäpiirin osakeomistusten muutoksista. Sisäpiiri on kiistattomasti parhaiten yhtiön tilanteesta tietoinen, ja sillä on mahdollisuus tämän tiedon perusteella suunnitella ja toteuttaa (sisäpiirisäännösten puitteissa) omia osakemyyntejään ja -ostojaan. Yleisellä tasolla sisäpiirin myynnit nähdään negatiivisina, ja ostot positiivisina signaaleina yhtiön suhteen. Se mitkä syyt sitten lopulta sisäpiiriä ohjaavat ostoihin ja varsinkin myynteihin, voivat toki olla yksilöllisiäkin. Mutta oma signaaliarvonsa niillä on, eikä niitä ole syytä ohittaa. Kukapa ei mielellään näkisi vaikkapa myös tulevaa uutta toimitusjohtajaa (@RiikkaWulff ) omistajalistoilla kantamassa/jakamassa osakekehityksen riskiä/tuottoa. Tästä sisäpiirin ostosta tuskin kriittistä kirjoitusta saisi kukaan aikaiseksi.
Pienen “alustuksen” jälkeen alla muutama poiminta vuoden 2024 suurimpien omistusten suhteen (muiden kuin sisäpiirin osalta, joista on pörssitiedotteet luettavissa), joiden liikkeistä voi niitä “signaaleja” myös kukin halutessaan haeskella. Nämä siis tuon ensimmäisen linkin kautta ihan julkista tietoa, mutta kaikki ei selviä pelkästään viimeistä päivitystä tuijottelemalla. Olen verrannut siis koko vuoden muutoksia, ja niistä seuraavat huomiot:
-
Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia häipyi 100000 kappaleen omistuksineen listalta.
-
Takoa Invest joka omisti vuoden alkuun 92668 kappaletta osakkeita on poistunut listalta. Takoa Invest oli Fodelian listautuessa yksi ankkurisijoittajista.
-
Ostetun ja sittemmin divestoidun Perniön Lihan omistajista osa myynyt kokonaan ja toiset vähentäneet omistuksiaan.
Suuret uudet omistajat loistavat poissaolollaan (poislukien hallintarekisteröityjen takana oleva ShapeQ). Mikään kotimainen rahasto ei esim. ole löytänyt uutena Fodeliaa sijoituskohteekseen. Ainoana mukana on alusta asti ollut Aktian Mikro Markka (tämäkin listautumisajankohdan ankkurisijoittaja), joka sekin tosin vähensi omistustaan vuoden aikana -14,4%.
Toivotaan siis tulevalle vuodelle uutta verta omistajalistalle suurien poistujien sijaan. Yhtiön tekeminenhän lopulta omistuspohjaa ohjaa ja sitä laajentaa. Uudet suuret omistajat myös tukisivat/nostaisivat potentiaalisesti osakkeen kurssia.
Hyvää menestystä sijoittajille ja Fodelialle vuodelle 2025!