Osakesijoittaminen

Fodelia (Real Snacks & Feelia) -ketju

Sama havainto suolaisuudesta myös täällä :raised_hand_with_fingers_splayed: olen suositellut Feeliaa omien kokemusten perusteella monille, mutta osa on joutunut jättämään muuten hyvin toimivat ruuat tilaamatta jatkossa kun heille ei tuo korkea suolapitoisuus sovi

Joo toki on tehty ohjeiden mukaan esim. lohikeitto lisäämällä vedet kattilaan ja saisihan tuota suolapitoisuutta laskettua lisäämällä esim. kasviksia keittoon ja vähän lisää vettä vielä tai kiusaukseen ekstra kerma ja perunasipulisekoitus mutta vähän koko homman idea kärsii siinä vaiheessa. Suolaa on helppo omaan makuun lisätä, mutta sitä on vaikea ottaa valmiista keitosta pois.

5 tykkäystä

Feelian valmiin lohikeiton suolapitoisuus on 0.83% joka on kyllä skaalan alarajoilla kalaruoissa. Iso osa ihmisistä ei ajattele onko suolaa tarpeeksi vai ei, vaan ajattelee että ruoka on mautonta mikäli suolaa on alle tuon rajan. Siksi ruuan suolapitoisuutta ei voi jättää niin pieneksi että kaikki lisäilisivät sen mieleisekseen syödessä. Suola on silloin sopiva kun sadasta syöjästä muutama valittaa sitä olevan liikaa ja muutama ripsauttaa lisää itse.

11 tykkäystä

Ilkeämpi sanoisi että suomalaiset ovat tottuneet mauttomaan laitosruokaan ja kaipaavat sitä myös arkiruuassa. Ensin makua vältetään koulussa, sitten armeijassa, myöhemmin työmaaruokalassa ja lopuksi vanhainkodissa.

@Micke on täysin oikeassa että faktisesti katsomalla suolaa ei ole ruuissa liikaa. Erityisesti jos seuraa ohjeita ja esimerkiksi kylmäsavulohikeitossa lisää ohjeistuksen mukaisesti kermaa (ja vettä) niin ei liian suolaiseksi voi haukkua. Toki jos on korkeaa verenpainetta niin silloin ymmärrän kyllä että asiaa pitää harkita uudelleen ja toivottavasti Feelian tuleva erikoisruokatehdas vastaa tähän tarpeeseen.

5 tykkäystä

Tällainen näkyvyys blogeissa on todella jees: https://valeaiti.fi/meidan-jaakaapissa-on-aina-valmista-kotiruokaa-feelia-arvonta/

Kohderyhmäkin nappi; tuntuu ruuhkavuosien kiireissä hääriville olevan Feelian tuotteet just eikä melkein tarpeeseen. Katsokaapa tuota kommenttiosiota, ensinnäkin aika paljon kommentteja ylipäätään, mutta todella moni ilmoittaa myös laittavansa nämä tuotteet ehdottomasti testiin! Sieltä se sana sitten leviää kaveripiirissä, työpaikoilla, päiväkotien pihalla lapsia hakiessa, harrastuksiin kuskatessa jne. :wink:

Ei varmaan tuollainen kumppanuusmainonta/affiliate-linkit jne. ole mahdottoman kallista.

En ole vielä Feeliaa testannut (shame on me, sanoisi P. Lynch), mutta tuossa vuoden vaihteen jälkeen on hetken aikaa aikataulut hektisemmät, ja ajattelin silloin ottaa näistä ilon irti.

10 tykkäystä

Suolaa on paljon, mutta perunaa vielä enemmän. :grimacing:

Useamman satsin Feelian ruokia (lähes kaikkia vaihtoehtoja) tilaamalla on käynyt vastaavaa ilmiötä kuin monen laitosruoan kanssa. Eli ruoat on hyvin perunapainotteisia ja tuntuu, että suola mausteena on varsin vallitsevassa roolissa.

Perunan määrällähän Fodelia tekee varmasti sen katteen ja tästä liiketoimintaa. Tehtaat (sipsi ja valmisruoat) kuluttavat varmaan törkeitä määriä perunaa ja se on halpaa ostaa. Mutta kuluttajan näkökulmasta se peruna tulee korvista ulos. :sweat_smile:

Ok, on siellä muitakin kuin perunaruokia. Jotkut keitot on esimerkiksi ihan hyviä, mutta niillä ei valitettavasti aikuinen mies kauhean pitkälle pääse, kun taas on nälkä.

Jos siis jotain haluaisin nähdä jatkossa, niin vastaavaa konseptia (säilyvyys, helppous, logistiikka, hinta) kehitettäisiin siten, että suolan määrää harkittaisiin ja peruna ei olisi niin hallitsevassa roolissa.

8 tykkäystä

Tavis Timot olivat hyviä, suolaa sopivasti ja pussi ei liian iso. Mukavaa että on pitkästä aikaa sipsiyhtiö pörssissä.

1 tykkäys

Huomenta,

Kiitokset taas hyvistä kommenteista ja kokemuksista Fodelian tytäryhtiöiden tuotteista ja palvelusta. Näkyvyyden osalta olemme lisänneet markkinointipanostuksia syksylle sekä Oikialle että Feelialle. Verkkokauppa on meille todella iso potentiaali ja pyritään olemaan siinä koko konseptin osalta ylivoimaisia. Mitä tulee reseptiikkaan ja suolan määrään ollaan aina makuasioiden äärellä. Suolaa on helppo lisätä mutta vaikeampi ottaa pois - keittojen osalta lisäämällä vaikka +10% nestettä annettuun ohjeeseen saadaan suhteellista suolan määrää laskettua jne. maun mukaan. Eli sopivaa taiteilua maun ja hyvän maun rajalla tämä ruoan teko on…=)

Valikoiman osalta tuomme jatkuvasti uusia tuotteita verkkokauppaan ja siten toivomme, että mahdollisimman moni kuluttaja löytäisi juuri omaan keittiöön ja makumaailmaan sopivat tuotteet edes muutamaksi päiväksi viikossa.

27 tykkäystä

Aluksi haluan kiittää @Mikko_Tahkola hyvistä tuotteista ja aktiivisuudesta täällä. Sitten itse ongelmaan. Olen nyt kuullut ihan kiitettävästi radiossa Oikian mainosta ja hyvä niin, mutta kun tänään kävin kaupoissa etsimässä uutuutta mustaa melodya niin valitettavasti en löytänyt mistään? Kävin useissa eri kaupoissa ja supermarketeissa niin lopputulos oli todella huono valikoima ja osassa ei ollut ollenkaan Oikian sipsejä. Näin ainakin Oulunseudulla, en tiedä miten muualla? Ymmärrän toki sen että ei kauppa voi pelkästään ottaa Oikian sipsejä myyntiin. Mutta olisiko hyvä lisätä tuohon radiomainokseen verkkokaupan osoite, jotta saadaan tuotteet helpommin kuluttajalle? Lisäksi mietin olisiko hyvä myös panostaa Oatiksen markkinointiin (henkilökohtaisia suosikkeja) varsinkin näin “terveysbuumin” aikaan? Kun pidän hieman terveellisempinä tuotteina mitä sipsejä.

Jatketaan saman ongelman kanssa Feelian osalta. En varmaan koskaan olisi Feelian erinomaisia tuotteita löytänyt ilman sijoitusharrastusta. Nyt useamman kerran tilanneena ja hyväksi todenneena olen esitellyt tuttavilleni Feelian tuotteita ja he ovat olleet ihmeissään eteenkin säilyvyydestä ja helppoudesta. Ja kaikki ovat kysyneet että mistä näitä oikein saa? Eli tässä näkisin vielä tärkeämmäksi mainonnan mitä Oikiassa.

Vielä Feelian verkkokauppaan palatakseni, olisi ihan hauska lisä jos sinne saisi viime viikon/kuun TOP10 tilatuimmat tuotteet? Koska enemmistö on aina Oikiassa! :smile:

16 tykkäystä

Kiitos palautteesta. Mukava kuulla että Oikian mainonta tavoittaa myös tämän porukan. Kyllä se valikoimiin pääseminen on Suomessa suurin haaste meille pienille ja keskisuurille toimijoille. Siitä siinä on Mustan Melodyn osalta kysymys. Jos ei tuotetta löydy kaupan hyllyltä niin sitä pitää kysyä ja sanoa että tulen viikon päästä hakemaan…=).

Feelian markkinoinnissa edetään suunnitelmien mukaan - yksi tehokas keino on suosittelumarkkinointi mutta kyllä me aika paljon euroja käytetään maksulliseen mainontaakin. Markkinan koko on niin iso, että kestää aikansa ennenkuin kaikki tavoitetaan. Mutta sitä kohti.

Top 10 listaus laitetaan sivuille - kiitos vinkistä.

21 tykkäystä

Fodelian kilpailijalla vakavia haasteita erityisruokavalioiden kanssa.

8 tykkäystä

Joo Palmia pääsi uutisotsikoihin ja ei niin hyvässä mielessä. Toivottavasti Feelian miehet ovat hereillä. Nämä paikat, kun kilpailija kompuroi, pitää pyrkiä täysimääräisesti hyödyntämään.

6 tykkäystä

Toistuvia ongelmia, pienetkin lapset sairaalaan “kahden inhimillisen virheen seulan” lävitsekin. :frowning: Liiketoiminnassa tuollainen ko. toimarin selittely liiketoiminnan vaikeudesta pistää kyllä aika sanattomaksi. Liiketoiminnassa, etenkin elintarvikkeissa luotettavuuden, läpinäkyvyyden ja rehellisyyden luulisi olevan pääasia.

Millä ihmeellä ja perusteilla kunnat tilailee ruokaa näiltä? Alkujaan, ja miksi vielä vaikka tapauksia paljon ja äärimmäisen vakavia?

Paljonkohan oikeasti tälläinen kouluruokailuun liittyvä “hyväveliverkosto”- toiminta haittaa liiketoimintaa tai estää sitä? Kustannukset on toki myös yksi, mutta vaikea keksiä syitä tälläiselle.

Saa flagata, en omista Fodelian osakkeita vaikka syyllistyn varmasti jonkun mielestä “foliohattuteorioitsimaan”. :nerd_face:

Ehkä tässä on yksi sellainen pieni juttu, miksi en omista firmaa. Näen ja nämä uutiset vahvistaa ns. poliittisen riskin ja terveen kilpailun estämisen. Vaikka tähän tapaukseen kumoutuisi, ainakin muutoin pätee. Tällä seudulla ainakin paikallinen kuntafirma latoo “herkkua” pöytään. Mutta se menee sitten vähän aasinsillalla jo seuraavaan aiheeseen.

Muutoin osake on suht halpa ev salesilla katsoen, koska kasvuyhtiö ja tekee hyvää marginaalia päälle.

2 tykkäystä

Palmia on muistaakseni Helsingin kaupunging omistama (kts myös: https://www.talouselama.fi/uutiset/kiistelty-palmia-laajenee-taas-helsingin-kaupungin-omistamalla-yhtiolla-toimintaa-jo-useissa-muissa-kunnissa/99e116e7-e444-3a0f-b00a-e7971a0c5fd5) . Suomen Yrittäjät ovat menneiden vuosien aikana pariinkin kertaan kritisoineet tätä “puolijulkisen” toimijan laajentumista Helsingin ulkopuolelle. Mutta Palmia taitaa olla usein “poliittisesti” sopivampi kumppani kuin joku inhottava kapitalistien (=sijoittajien) omistama yritys. Muistaakseni hallituksestakin löytyy ex-presidentin mies ja JHL:n aktiivi epäilyksiä rauhoittamaan (edit, tarkistin ja lähde täällä: https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/palmia-oy/26537623/paattajat).

Tätähän se suomalaisella kuntakentällä toimiminen usein on, vastassa on julkiset palvelut (kunta operoi itse omalla henkilöstöllä), “puolijulkiset” palvelut (kuntien omat liikelaitokset) ja sitten muut oikeasti markkinaehtoiset toimijat.

8 tykkäystä