Osakesijoittaminen

Fodelia (Real Snacks & Feelia) -ketju

Moro,

Kiitokset kysymyksistä. Koitan lyhyesti vastata - Kauppalehden tämän päivän analyysissä oli jo jonkin verran asiaa käsitelty. Nimet, paikkakunnat ja numerot oli vähän sinnepäin mutta seassa vähän asiaakin…=)

Suomessa on 293 kuntaa. Valtaosalla näistä koko ruokahuolto menee uusiksi hyvinvointialueiden ottaessa sote-ruokailut haltuunsa. Kuten kuvasta näkyy vaihtoehtoja on muutamia miten kokonaisuus voidaan ratkaista mutta kaikkiin näihin sisältyy meidän näkökulmasta liiketoimintamahdollisuus. Se faktahan ei miksikään muutu, että perinteisellä pata yms. mallilla ei päästä koskaan kustannustehokkaaseen valmistukseen vaikka ei mitattaisi muita kuin välittömiä työvoimakuluja. Puhumattakaan vastuullisuudesta, ravintoarvojen paikkansapitävyydesta, hävikistä, henkilöstön saatavuudesta, erityisruokavalioista jne. jne. Siis lähes jokainen kunta / kaupunki joutuu pohtimaan oman tekemisen mielekkyyden uudessa tilanteessa. Markkinatuntemuksemme mukaan aika moni kunta on asiassa heräämässä.

Isosti sotemarkkina avautuu ensi ja seuraavana vuonna - siinä olemme mukana Fodbarina uuden toimitusjohtaja Nina Rokkilan johdolla silloin kun kyseessä on kokonaisuuden ulkoistaminen. Silloin kun hyvinvointialue haluaa itse operoida myös henkilöstön kanssa Feelian tarjoomalla saavuteteen em. edut.

Näkemyksemme mukaan julkinen ruokahuolto tulee kokemaan vuosikymmenten suurimman mullistuksen seuraavien vuosien aikana. Siinä markkinassa tarvitaan skaalautuvia liiketoimintakonsepteja; jossakin on 14 paikkainen hoivakoti ja jossain toisaalta valtavia sairaaloita. Fodelian kyky vastata tähän muutokseen on “varovaisen ja puolueettoman” arvion mukaan vähintäänkin kohtuullinen…=)

Tehdastelu konsernin kaikissa yksiköissä on hyvällä tasolla.

63 tykkäystä

Kiitos perhe-elämän helpottamisesta Fodelian väelle.
Omassa kuplassa Feelia tulee yhä usemmin vastaan, nyt myös lapsettomien työkavereiden kuulin kahvihuoneessa suosittelevan, vara-annoksiksi

Suosittelisin myös pientä markkinointia työterveys- ja diabeteshoitajien jne. suuntaan, jotka kuitenkin antavat valtavan paljon ravitsemusneuvontaa asiakkaille. Usein yksi suurimmista ongelmista on löytää asiakkaille riittävän helppoja ja terveellisiä ruokavaihtoehtoja, konkreettiset matalan budjetin ratkaisut voisivat kiinnostaa.

Pieni tuunausvinkki: pakkauksissa on vielä tyhjää tilaa, tähän tilaan voisi lisätä verkkosivulle jo laitettuja tuunausvinkkejä mukaan pakkauksiin. Marginaalinen lisäkustannus, mutta vähentäisi ehkä foorumillakin havaittua kyllästymistä vakioiseen makuun - ja tuunausvinkki olisi sujuvasti osa kokkausprosessia.
Meillä mm. tehdään lohikeittoa kookoskermaan ja laitetaan hieman chiliä sekään, hieman Aasia-tunnelmaa loskaiseen talveen :slight_smile:

Ja vielä tuore pikkujuttu. Tilausta (150€, feelia maistuu meillä :slight_smile: ) tehdessä huomasin, että feelia ostaa turhaan omalla nimellä google-mainontaa, kun muutenkin feelia on vahvasti googlen etusivulla ekoina ilmaisina linkkeinä. Säästetään rahat kasvuinvestointeihin!

18 tykkäystä

Tuossahan olisi looginen tapa tehdä lisäkauppaa, tuunauspaketit (mausteet yms) lisähintaan mukaan.

3 tykkäystä

Tämä tiedote tuli pörssin ollessa kiinni uuden vuoden aattona. Tukee mukavasti Feelian loppuvuotta, kun uusien markkinoiden lisäksi perusmarkkina kasvaa 23,4%. Toki joulukuu voi olla jo heikompi rajoitusten lisääntyessä.

22 tykkäystä

Olis paikka auki.

4 tykkäystä

Eli taas suunnitellaan etäopiskelua. Kyllä elämme taas epävarmoja aikoja Fodelian yhden bisneksen osan suhteen!

4 tykkäystä

Itse näen koulusulun hyvin tilapäisenä muuttujana, vaikutus enintään yhteen kvartaaliin suoraan liikevaihdossa.

Ja lisäksi kuntien ateriapalveluissa tämä sulku aiheuttaa ehkä isoja haasteita esim. jo tehtyjen materiaalitilausten säilyvyyden kanssa. Eli näen sulun enemmänkin lisäävän Feelian kaltaisten palveluiden kysyntää pitkällä aikavälillä.

8 tykkäystä

Niin, kun kunnat vaan tajuais tosiaan sen, että olkaa vaikka kaksi kuukautta pois täällä jo valmiiksikin ostetut maukkaat ruoat odottavat teitä.:+1:

2 tykkäystä

“Tuotteidemme hiilijalanjäljen tuntemus on askel eteenpäin yritysvastuutyössämme. Haluamme tehdä oman osuutemme ilmastotalkoissa, ja koska asia on meille tärkeä, valikoitui kumppaniksemme Biocode. Haluamme tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, jolta löytyy tarvittava osaaminen ja kokemus auttaakseen meitä kohti hiilineutraaliutta”, kertoo Feelian toimitusjohtaja Jukka Ojala.

Tuotteiden ja raaka-aineiden hiilijalanjäljen tutkiminen aloitetaan tammikuussa 2022, projektia Feelialta vetää laatupäällikkö Helena Tölli . Tutkimuksen avulla pystytään rakentamaan skenaarioita ennakointiin sekä tuotekehitykseen.

12 tykkäystä

Inderesiltä uutta analyysiä pukkaa…

9 tykkäystä

Kuuntelin eilen jälleen Fodelian ja Baronan yhteisyhtiön FodBarin markkinoihin ja hyvinvointialuevalmisteluun liittyvää keskustelua. Siinä Pohjois-Pohjanmaan eräs hyvinvointialuevalmistelija kertoi, että hyvinvointialueelle on näillä näkymin suunnitteilla 3 ateriapalveluyhtiötä (in-house -yhtiö). Tämä siis vain yksi esimerkki.

Vaikka asiat ovat vasta valmistelun tasolla, niin kysyn silti, miten @Pauli_Lohi tuota FodBarin markkinoita on haarukoitu? Onko rakennettu jotain skenaarioita tms. ateriapalveluita koskien?

8 tykkäystä

Julkisen sektorin markkinapotentiaali on Feelialle 450 MEUR, josta 150 MEUR kouluille ja 300 MEUR muulle julkiselle sektorille. Tähän jälkimmäiseen sisältyvät myös hoiva-alan ruokailut. Markkinan koon arviointiin vaikuttaa, mitä siihen luetaan. Edellämainitut luvut sisältävät vain ruoan osuuden. Jos mukaan lasketaan myös palveluliikevaihtoa, niin markkinan kokoarviot kasvavat huomattavasti suuremmiksi, mutta tämä ei ole mielestäni Fodelian näkökulmasta erityisen relevanttia.

Soteuudistuksen myötä kuntien vastuu ruokahuollon järjestämisestä rajoittuu pääasiassa kouluihin, kun SOTE-alan palvelut siirtyvät hyvinvointialueille. Meidän arvio on, että järjestäjävastuun muutos voi kiihdyttää siirtymää uudentyyppisiin palveluihin, mikä voisi hyödyttää Feeliaa ja Fodbaria. Muutos koskee sekä kouluja, että hoiva-alaa. Jos esimerkiksi pieni kunta aiemmin valmisti ruoat yhdessä keskuskeittiössä sekä kouluihin, että hoivakoteihin, niin voi olla että jatkossa ruoan valmistaminen pelkästään kouluihin tulisi kalliiksi. Tällöin keskuskeittiövetoisen mallin korvaaminen Feelian ruokaratkaisuilla voisi tulla aiempaa houkuttelevammaksi.

Hyvinvointialueet ovat suuria potentiaalisia asiakkaita, jotka voisivat tuoda Feelialle paljonkin lisää liikevaihtoa kerralla. Esim. mainitsemasi Pohjois-Pohjanmaa koostuu 30 kunnasta ja jakautuu kolmeen tutoantoalueeseen, joista yhdenkin tuotantoalueen ruokahuollon voittaminen olisi Feelialle merkittävä asiakkuus. On vielä aikaista sanoa, miten nämä mainitut Pohjois-Pohjanmaan in-house yhtiöt tai muut hyvinvointialueet tulevat käytännössä järjestämään ruoanvalmistuksen. Tästä varmaan saadaan lisää tietoa vuoden 2022 aikana.

22 tykkäystä

Teimme myös @Emma_Kuusinen kanssa videon tämänaamuisen foodservice-markkinakatsauksen pohjalta. Mukavia katseluhetkiä!

22 tykkäystä

mikä on analyytikon käsitys Fodelian liikevaihdon jakaumasta?

Sain yhtiöltä sellaisen käsityksen, että ravintolat ja lounas jne. puoli on jo aikaisemmin kärsinyt ja ei ole nyt niin merkittävä (mutta täys sulku haittais i= Omicron), vaan panoksia on laitettu hoivapuolelle mm. jossa kulutus on tasaista eikä ravintola rajoitukset siihen vaikuta.

Kuitenkin oletan, että jonkin verran haittaa Omicronista nyt tulee, mutta minusta sillä ei ole paljoa merkitystä pidemmällä välillä.

Lisäksi kuluttajakauppa (verkkokauppa) kasvaa hyvin + optio hyvinvointialueista jne.

Q3 kannattavuus oli jo hyvä ja syklisyys pitäisi olla matalampaa kuin aikaisemmin, kun hoivapuoli on tasaisempi, niin näen Omicronin jälkeen myös Horeca ja kesätapahtumat jne. lähinnä positiivisena optiona!?

Onko Fodelia muuten julkistanut hoivapuolen asiakkaansa nimeltä?

edit: pientä parannusta lienee odotettavissa sipsi puolellakin (omalla brändillä olevat tuotteet ja investoinnit tehtaalla)

Minulla on samanlainen käsitys kuin sinullakin liikevaihdon jakaumasta, että on suunnattu aiempaa enemmän hoivapuolelle. Meidän prosenttimääräiset arviot löytyy täältä laajasta raportista sivulta 8. Hoivapuolen asiakkuuksista on mainittu toistaiseksi Eteva, joka tuottaa palveluja erityistä tukea tarvitseville henkilöille (>140 toimipistettä Suomessa). Itse odotan että uudet hoiva-asiakkuudet painottuvat vuodelle 2023, kun SOTE-uudistus astuu voimaan. Kuten sanoit niin foodservicen elpyminen ja kesätapahtumien palautuminen olisi positiivista kehitystä nykyliikevaihdon päälle.

6 tykkäystä

Q3 oli tehtaalla asennuksia jne. jotka häiritsivät, mutta kvartaali oli silti rohkaiseva ja hyvä, mielenkiintoista nähdä tämän jälkeen Q4, jos Q3 oli jo kysyntä yllättävän kovaa.

Minkä verran kapasiteettia on enemmän tarjolla Q4 ,kuin Q3, jos tehdas alkaa olla tikissä? @Pauli_Lohi

Jos kysyntä on sellaista, että tehtaan kapasiteetti on melko täynnä, niin oletan, että tuotantolaitteistoa saadaan osteltua lisääkin, seinät ei kuulemma vielä ala rajoittamaan.

jos kapasiteettia saadan käytettyä suht. maksimilla, ei se varmaan kannattavuuttakaan haittaa.

Riskinä varmaan raaka-aineet ja rahdit jne.

4 tykkäystä

Kyllähän sitä kapasiteettia on nyt riittävästi, että pystytään vastaamaan kysyntään. Seinien ei pitäisi tulla vastaan lähivuosina tuon suurehkon laajennuksen jäljiltä, joten käsitykseni mukaan uusia linjastoja voidaan rakentaa kysynnän kasvaessa. Raaka-aineriskeistä lyhyellä aikavälillä merkittävin lienee kasviöljyjen voimakas hinnan nousu, mikä osuu erityisesti Real Snacksin puolelle. En näe tätä raaka-aineriskiä kuitenkaan pitkällä aikavälillä kovin merkittävänä tekijänä.

11 tykkäystä

Oheinen uutinen maksumuurin takana. Ei Fodeliasta mitään, vaan artikkeli keskittyy Linkosuon energiakustannusten nousuun. Fodeliaan ei taida tämä kaasuhintojen raju nousu vaikuttaa vai onko jollain jotain tarkempaa tietoa Fodeliaan tuotantolaitoksista. Yhtä kaikki, Linkosuon tuloksen kaasun hinnan nousu on syönyt kokonaan. Toinen asia, mitä jäin pohtimaan, oli se, että voisiko Linkosuo pitkällä tähtäimellä olla yksi Fodelian kiinnostuksen kohde. Osa tuotteista sopisi yhteen Real Snacksin tuotteiden kanssa. Kahvilatoiminta sen sijaan ei olisi Fodelian ydinaluetta.

En omista Fodeliaa, mutta olen seurannut yhtiötä sivusilmällä.

6 tykkäystä

Fodelian vastuullisuusraportista 24.3.2021:

“Feelian ruokatuotannossa suuri osa käytettävästä energiasta
on bioenergiaa. Pyhännän valmisruokatehtaalla 100 % valmistuksessa käytettävästä energiasta on kotimaista biokaasua, jolla tehdas myös lämpiää talvella. Kokkolassa Feelia toimii vuokratiloissa, joissa höyryn lähteenä käytetään öljyä. Perniön Lihan tuotantolaitoksella on EKOenergia-merkki, joka voidaan myöntää kriteerit täyttävälle tuulivoimalle, biopolttoaineille, vesivoimalle ja aurinkopaneeleilla tuotetulle energialle sekä energiansäästöä edistäville palveluille.”

Edit: Lisätään vielä sipsitehtaan energian käytöstä (aiemmin linkattu Lidl:n ajankohtasta -uutinen): “Tehtaalla käytetään höyryenergiaa, joka tulee paikalliselta lämpö­yhtiöltä. Höyry tuotetaan polttamalla kotimaista haketta. Fossiilisia polttoaineita ei käytetä tuotan­nossa lainkaan.”

13 tykkäystä

Markkinapotentiaalin määritteleminen on yksi asia, mutta toinen oleellisempi seikka on kuinka suuren markkinaosuuden voi katsoa olevan realistisesti saavutettavissa. Eli mikä on tavoite vuoden, kolmen ja viiden vuoden tähtäimellä?

2 tykkäystä