Blogiin tuli kyssäri hengessä “miksi sijoitan Fondiaan” joten jaetaan tänne kysymys ja vastaus. Muutenkin minusta olisi kiva jos saataisiin sijoituskeskustelua myös näissä pikkufirmoissa henkiin vaikka pölhexissä ei ole huumasta tietoakaan.
Q: Fondia: yritettiin uutta konseptia ja tultiin isoilla lupauksilla pörssiin, mikä sinänsä arvostettavaa. Valitettavasti ei toiminut, mikä sekin on vielä ok, mutta sen jälkeen vaivuttu horrokseen eikä edes yritetty muuttaa kurssia. Peruskysymys on, että miten henkilösidonnaisen bisneksen voi skaalata. En sano et mahdotonta, mut ei se ei tehdä mitään ei ole ratkaisu.
V: Firman meno on ollut hitonmoinen pettymys, mutta syitä kannattavuusongelman taustalla on oikeastaan vain yksi ja se on ollut olemassa viisi vuotta: kiinteät kulut ovat aivan liian suuret suhteessa liikevaihtoon. Alkuvuoden ennustus (ohjeistus) että 27-29 miljoonan euron liikevoitolla olisi tehty 7-10 prosentin liikevoittoa ja sen romahtaminen ensin 26-27M ja 6%-8% tasolle ja sitten 25-26M ja 4%-6% tasolle.
H1 tehtiin vielä melkein ennustuksen mukaista menoa (13,15M vissiin Almanakan lukujen mukaan ja 6,9% liikevoittoa) mutta loppuvuoden liikevaihdon romahtaminen romahdutti vielä pahemmin liikevoittoa. Jos mennään ohjeistusten keskikohdilla niin 9% romahtaminen (28M → 25,5M) liikevaihdossa romahdutti liiketulosta peräti 46 prosenttia (2,38M → 1,275M). Tasehan Fondialla on hyvässä kunnossa niin ei onneksi tarvitse huolehtia lainojen koroista.
Nyt menossa olevat YT-neuvottelut ovat iso riski henkilöstöriippuvaisella alalla, mutta ainakin se osoittaa että TJ ei ole valmis jäämään tuleen makaamaan kun liikevaihto on pysyvämmin sakannut vaan lähtee selvästi kiristämään kuluista. Toivon että myös omistajat osallistuvat tähän eivätkä tunge hallitusta täyteen ylipalkattuja kampaviinerin pureskelijoita (jotka eivät edes omista osaketta) vaan pudottavat hallituksen koon 6 hengestä kahteen, korkeintaan kolmeen henkilöön.
Markkinointi ja myyntityö firmalla pitäisi saada kyllä kuntoon eikä henkilöstön viihtyvyyden romahtaminen ole sekään hyvä signaali, mutta toivottavasti YT-neuvottelujen jälkeen toimari saa aloittaa hommat puhtaalta pöydältä ja onnistuu kokoamaan ympärilleen hyvän tiimin (Savolaiseen mulla on vielä jonkin verran luottoa, hän on hyvä talousmies).