Fortum - Puhtaan energiasiirtymän vauhdittaja

Kysymys, mitä pohtinut:

  • Jos esitetyt miljardien tappiot vain jatkuvat vuositasolla epämääräisen ajan ( sota ja Venäjän kaasutoimtusten sabotointi voi jatkua vuosia ), eikö olisi kannattavampaa Fortumin puolelta vain ajaa konkurssiin Uniper ?

Tappioiden määrä voi nousta niin moniin miljardeihin, että raunioihin jääneellä Uniperin vuosituloksilla niitä ei järjellisessä ajassa makseta takaisin.

17 tykkäystä

Ymmärrän, että ovat tehneet sitovia kiinteähintaisia sopimuksia mutta ihmettelen että sellaisia määriä että yhtiö voisi kaatua. Hyvinä aikoina ovat tehneet tuottoa kiinteillä hinnoilla kun saaneet kaasua edullisesti mutta riskienhallinta ei varmaan mitenkään osannut ennakoida tällaista.

10 tykkäystä

Uniperin johto on ilmoittanut, että tämän vuoden tappio olisi n. 10mrd. Tästä voinee päätellä, että Fortum on jo menettänyt ne 8 mrd, joilla F pääomitti U:ia ennen sotaa. Silloin kun tämä raha uhrattiin puhuttiin johdannaispositioiden vakuusvaatimuksista ja nyt on mainittu, että tämä raha on jo käytetty. Tätä ei siis saa enää takaisin.

F:lla menetettävää enää U:iin sijoittamansa summa, joka toki on miljardeja, mutta sekin on pitkälti menetetty. Tämä näkyy U:n pörssikurssista ja toisaalta on ollut esillä, että Saksan valtio saisi mahdollisessa pelastusoperaatiossa U:n osakkeita a 1,7 eur/ kpl. F:n omistamilla U:n osakkeilla ei liene hirveästi arvoa.

Nyt Saksa vaatii, että F:n pitäisi osallistua U:n pelastamiseen sijoittamalla siihen lisää. Hyvä kysymys on, että kannattaako huonon rahan perään heittää enää hyvää rahaa?

25 tykkäystä

Pikkasen kylmää kun miettii miten paljon hyvää Fortumin osingoilla on tehty vuosittain. Sitten kun hallitus koittaa leikkaa muutaman miljoonan niin mistään ei löydy löysiä ja tehdyt leikkaukset pitää perua. Nyt ollaan siinä tilanteessa että rahasampi ei enää lyö kolikoita. Näissä tapauksissa kaipaan usan järjestelmää jossa firman mennessä nurin eläkkeensaajat ottavat osumaa, ehkä Fortumin entiset johtajat olisivat jarrutelleet menoa ja pienentäneet riskiä jos omat rahat olisivat pelissä.

Olisipa jännä olla seuraavassa Kurikan kaupungin valtuuston kokouksessa. Salkussa 6 203 500 Fortumin osaketta.

Jokainen sijoittajat tällä palstalla ymmärtää tilanteen vakavuuden, peruskansalaiset eivät niinkään…

“Sähkönsiirtoliiketoimintansa myynnin jälkeen Fortum keskittyy ydinliiketoimintojemme kasvuun ja kehittämiseen, alueille missä meillä on parasta osaamista

Totta kai jokainen omistaja haluaa tuottoa, mutta tässä tapauksessa Fortum on tehnyt päätöksen, jonka mukaan se lähtee tavoittelemaan uutta, kasvavaa liiketoimintaa, jonka tuoton pitäisi olla huomattavasti suurempi kuin mitä se saa tästä sähkön jakelusta. Tämä on tietysti suomalaisten etu, että meidän omistama ja muiden osakkeenomistajien omistama suomalainen energiayhtiö pystyy kehittymään. Se, että meille tulee näin merkittävä investointi, kertoo myös siitä, että Suomeen luotetaan.
-Mauri Pekkarinen /kesk

22 tykkäystä

Pidetäänpäs nyt järki mukana viesteissä eikä aleta lietsomaan aiheetonta paniikkia.

Uniperin johto on sanonut, että tämän vuoden tappio voi olla 10 miljardia euroa jos mitään ei tehdä. Tässä on nyt kuitenkin Saksassa pika pikaa sorvattu uusia lakeja osittain jopa yksinomaan Uniperin takia, eli on aika itsestäänselvää ettei Uniperin anneta kaatua. Jotain tullaan siis tekemään, eikä nuo 10 miljardin tappiot tule toteutumaan. Se miten tämä tapahtuu on vielä avoinna, lopputulos voi olla Fortumin kannalta tosi huono, huono tai kohtalainen, tuskin kuitenkaan missään tapauksessa hyvä.

Noita 8 miljardia euroa millä Fortum on Uniperia rahoittanut ei ole missään tapauksessa vielä menetetty. Kyseessä on laina-/vakuusjärjestelyjä, eikä tällaiset pyyhkiydy pöydältä tappioiden vuoksi, nämä voidaan menettää vain konkurssin, saneerauksen tai erillisen sopimuksen kautta. Jos/kun Saksan valtio tulee pitämään Uniperin jaloillaan, niin nämä Fortumin rahat tulevat todennäköisesti palautumaan sitä mukaa kuin johdannaispositioiden vakuusvaatimukset purkautuvat niiden mennessä toimitukseen. Toki Saksan valtiona itse vaatisin näiden rahoitusjärjestelyjen ylläpitämistä myös jatkossa niin kauan kuin valtiokin yhtiötä rahoittaa, mutta joka tapauksessa pointti on se, että niin kauan kuin Uniper on jaloillaan niin näitä rahoja ei todellakaan ole menetetty.

Mielestäni on jokseenkin epärelevanttia kiinnittää huomiota osakekohtaiseen hintaan jolla Saksan valtio tulee Uniperin osakkaaksi, olemme tältä osin varsin binäärisessä tilanteessa. Jos jatketaan ilman valtion minkäänlaista väliintuloa eikä kaasuvirta Venäjältä palaudu, niin Uniper tulee menemään konkurssiin eli osakkeen arvo olisi nolla. Jos kustannukset puolestaan sallitaan siirrettäväksi asiakkaille ja Saksan valtio osakkuudellaan varmistaa Uniperin likviditeetin tilanteessa kuin tilanteessa, tulee Uniper olemaan jatkossakin täysin elinkelpoinen yritys jolloin osakkeen arvo on uskoakseni selvästi nykyistä osakekurssia korkeampi.

Se on selvää, että Uniper on ajautunut tässä energiakriisissä tilanteeseen, jossa sen tulevaisuus tavalla tai toisella riippuu Saksan valtiosta. Tältä kantilta katsottuna juuri tässä hetkessä onkin ihan hyvä asia, että yhtiö on pelannut todellakin niin suurilla volyymeilla ettei sen voi antaa kaatua. Yli sadan miljardin euron arvoiset johdannaispositiot on pidettävä hengissä tai seuraamukset voivat olla täysin ennalta-arvaamattomat, tämän ymmärtää myös Saksa. Itse olenkin niin varma kuin nyt nykyisessä maailmantilanteessa varma voi olla, että Saksan valtio tulee Uniperin pystyssä pitämään. Se miten tämä käytännössä toteutetaan ja mitä omistuksia Fortumille lopulta jää onkin sitten toinen asia. Nykyisellä Fortumin kurssilla ei kyllä paljoa, jos mitään, oletetakaan käteen jäävän.

58 tykkäystä

Uniperin kannalta parhaassa skenaariossa yhtiö pääsee nostamaan kaasun myyntihinnan markkinahinnan mukaiselle tasolle ja tappioiden tekeminen loppuu. Tässä on valitettavasti sellainen sudenkuoppa, että Saksan talouden ennustetaan menevän syvään taantumaan, jos kaasulasku siirretään täysimääräisesti kuluttajille ja yrityksille.

Saksan lama olisi vakava isku koko Euroopan ja tietysti Suomen taloudelle (ja pörssikursseille). Olaf Scholzin hallitus varmasti haluaa välttää tätä kuin ruttoa ja nythän sieltä on jo Habeckin suulla huudeltu Fortumin osallistumista talkoisiin, entisten vastuiden päälle.

Bile-Sannan pitäisi nyt pikapikaa vaihtaa farkkushortsit jakkupukuun ja lentää ensimmäisellä lennolla Berliiniin kertomaan, ettei suomalaisten veronmaksajien piikki ole auki. Saksa päätti juuri varustaa armeijaansa 100 miljardilla eurolla, joten eiköhän heiltä löytyisi itseltään muutama miljardi kaasulaskun kompensoimiseen.

39 tykkäystä

Mittakaavaa:
Uniper tuo Venäjältä 200 TWh kaasua vuodessa. Oletetaan, että ostohinta on ollut 30 €/MWh. Oletetaan edelleen, että korvaava kaasu joudutaan jatkossa ostamaan hintaan 130 €/MWh. Oletetaan edelleen, että sopimukset jatkuvat vielä 10 vuotta.

Lopputulos on, että Uniperille lankeaa 200 miljardin euron lisäkustannukset 2030-luvulle mennessä. Ei tämmöistä tietenkään mikään yhtiö kestä. Siksi nämä muutaman miljardin lainat, pääomitukset ja muut ovat vain ajan peluuta. Hinnat on saatava ennemmin tai myöhemmin kaikkien kaasun käyttäjien maksettavaksi.

Nuo oletukset voi jokainen googletella itse ja käyttää mieleisiään lukuja. Mittakaava on kuitenkin suunnilleen tuo.

21 tykkäystä

Samaa mieltä tilanteesta, paitsi että en näe miksi Sannan tarvitsee aktivoitua. Tilannehan on varsin selkeä nykyisellään, eli miksi ihmeessä Fortumin tarvisee edes miettiä investoivansa lisää Uniperin siihen liiketoimintaan joka selkeästi menossa kohti konkurssikypsyyttä. Ainoastaan Saksalla intessi pitää nämä osat liiketoimintaa pystyssä, joten investoikoon he (vaikka sitten ostamalla nämä itselleen jos ei muuten). Suoraa seurausta heidän viimevuosikymmenen energiapolitiikastaan, joten en usko että Fortum kuuntelee Saksan tarinoita siitä kuinka Fortumin kannattaisi edelleen jatkaa lisäinvestointeja koska heillä on kansleri ihan kohtapuoliin sopimassa vladin kanssa tilanteen normalisoituvan :joy:. En oikein keksi millä Saksa voisi vaatia Fortumia panostamaan lisää epäkelpoon liiketoimintaan.

16 tykkäystä

Uniperin emoyhtiö saattaa olla taannut tytäryhtiöiden/segmenttien toimintoja, jolloin vastuut ja velvoitteet periytyvät muille segmenteille, joten treidausbisneksen konkkaan ajaminen ei ehkä paras vaihtoehto.

1 tykkäys
3 tykkäystä

Tulipas nyt kuunneltua Uniperin perjantaisen tiedotustilaisuuden tallenne. Maubach sanoi tilaisuudessa muun muassa suoraan, että tämän vuoden myyntisopimuksia Uniper on neuvotellut vuosina 2020 ja 2021 ja tällä hetkellä neuvotellaan sopimuksia vuosille 2023 ja 2024. Tässä yhteydessä hän viittasi siihen, miten valtava hinnankorotusaalto iskee kuluttajiin vasta ensi vuonna.

Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että kiinteähintaisia ja siksi tällä hetkellä tappiollisia myyntisopimuksia on voimassa kuluvan vuoden lisäksi vielä jonkin verran myös ensi vuodelle, mutta ei sitä pidemmälle (ainakaan merkittävässä määrin). Tämä vahvistaa sitä käsitystä, että yhtiön ongelmat ovat ohimeneviä, jolloin Saksan valtiolla on intressiä pelastuspakettia rakentaa (eihän tässä olisi järkeä jos tappiollisia sitoumuksia olisi vaikkapa 10 vuodeksi eteenpäin).

Maubach kertoi myös noin kaksi viikkoa sitten tehdystä laskelmasta, jolloin ymmärtääkseni silloisilla markkinahinnoilla ja nykyisenkaltaisella Gazpromin toimitusten vajavaisuuksilla nousseiden kaasun hankintakustannusten vaikutus KAIKELLE Saksassa loppuvuonna kulutettavalle kaasulle tasaisesti jyvitettynä olisi noin 25 €/MWh. Jos kustannus jyvitettäisiin vain Uniperin asiakkaille (kuten energiaturvallisuuslain ensimmäisessä versiossa olisi ilmeisesti tapahtunut), olisi vaikutus luonnollisesti moninkertainen ja asettaisi kaikki Uniperin kaasuasiakkaat (paikalliset energiayhtiöt ja suuret teollisuuslaitokset) erittäin hankalaan tilanteeseen, samalla kun muualta kaasunsa ostavat tahot/kilpailijat eivät kärsisi vielä lainkaan. Tämän hetken markkinahinnoilla vaikutus olisi vielä tuotakin laskelmaa suurempi, hinnat kun ovat nousseet kovasti edelleen.

Tältä pohjalta on helppo ymmärtää, miksi Saksa ei ensimmäistä versiota energiaturvallisuuslaistaan halunnut aktivoida. Tämä olisi asettanut nimenomaan Uniperin (ja varmaan jonkun muunkin pienen toimijan) asiakkaat erittäin epätasa-arvoiseen asemaan, joten siksi kustannukset tulee jakaa kaikkien kaasunkuluttajien kesken. Lisäkustannuksena 25 €/MWh on tietysti valtava, mutta silti pieni verrattuna siihen mitä kaasu tulee ensi vuonna joka tapauksessa markkinahintojen pohjalta maksamaan, ja todennäköisesti pieni verrattuna myös siihen sotkuun mikä syntyisi jos Uniper tästä kellahtaisi nurin.

Tiedotustilaisuudesta kävi kyllä hyvin ilmi se, miten isoissa ongelmissa nyt tosissaan ollaan. Joka päivä kassasta virtaa ulos “mid-double-digit-millions”, eikä tätä yhtiö kestä kovin kauaa. Yhtiö on myös nimenomaan itse ehdottanut Saksan valtiolle omistusosuuden ottamista yhtiöstä, mikä mitä ilmeisimmin olisi erittäin tärkeää luottoluokituksen säilymisen kannalta, mikä on taas ymmärtääkseni todella tärkeää jotta vakuusvaateet eivät räjähdä aivan totaalisesti silmille (mitä huonompi luottoluokitus sitä suurempia vakuuksia tyypillisesti vastapuolet vaativat). Toisaalta luottamus oli kova, että poliitikoilla on aito tahtotila tilanne selvittää.

51 tykkäystä

Niin onko järkee vai ei? Näinhän Sleepy Sleeperskin taisi jossain laulussa tokaista.

Juu, ei niitä 8 mrd ole vielä juridisesti menetetty. Osakkeen arvostuksessa tulevaisuuden näkymät ovat se mikä merkkaa, vaikka menetyksestä ei vielä olisi syntynyt kirjauskelpoista juridista päätöstä. Esillä ollut U:n tappiotahti on sellainen, että ilman ulkopuolista apua (Saksa) F:n saamiset U:lta ovat kyllä epävarmat. Tuskin Saksa on halukas tekemään diiliä, jossa F:n saamiset U:lta turvattaisiin edes osittain, jos Saksa joutuu käyttämään miljardeja veronmaksajien rahoja U:n pelastamiseen.

Jos Saksan valtio merkitsee U:n osakkeita hintaan 1,7€/kpl, niin tämä on kyllä ihan relevantti tieto arvioitaessa U:n arvoa. Saksan valtiolla lienee markkinoita parempi tieto, siitä missä liemessä U on. Lisäksi tietenkin tämän hintaiset uudet osakkeet automaattisesti laskevat vanhojen osakkeiden arvoa.

Tässä kun ei taida oikein olla sellaista vaihtoehtoa, että saksalaiset veronmaksajat eivät joutuisi noita miljardeja joka tapauksessa tavalla toi toisella maksamaan. On kyse vain siitä, että käytetäänkö ne hallitusti ja vaarantamatta koko Saksan energiamarkkinoiden vakaus, vai annetaanko Uniperin kaatua ja laitetaan sormet ristiin.

Sitä Uniperin jo eteenpäin myymää kaasua, jota Gazprom ei Uniperille toimita, kun ei tosiaan ole mistään muualta vanhoilla hinnoilla saksalaisille tulossa, on Uniper sitten pystyssä tai ei. Ei Saksa näiltä kustannuksilta siis pysty välttymään. Uniper ei tule +10 miljardin euron tappioita kestämään, vaan se kaatuu kauan sitä ennen, ja tuollainen yhden yhtiön taseessa oleva +100 miljardin euron arvoinen johdannaispositio saa kaatuessaan kummallisia ja pitkäsyisiä asioita aikaiseksi. Suomeksi sanottuna jos Uniperin kokoinen yhtiö kaatuu, voi seurauksena olla varsin merkittävä konkurssiaalto Saksan kaasuriippuvaisessa taloudessa.

Tässä on mielestäni aivan aidosti kyseessä Fortumin ja Saksan valtion yhteinen ongelma. Kumpikaan osapuoli ei uskoakseni voi sanella toiselle miten toimitaan, kummallakin on liikaa hävittävää eikä kummallakaan ole tietä ulos ilman isoja iskuja.

Sanottakoon vielä loppuun se, että tilannehan voi ratketa nopeasti siihen, että Nord Stream 1 alkaakin huoltokatkon jälkeen toimittamaan täydellä teholla eikä toimituskatkoja enää nähdä. Tähän ei kuitenkaan Uniper eikä Saksan valtio kertakaikkiaan voi luottaa, vaikka toimitukset palautuisivatkin katkon jälkeen normaaleiksi.

30 tykkäystä

Aki Pyysing kirjoitti blogissaan Fortumista ja vähän muustakin. :slight_smile:

En lähde arvailemaan millä todennäköisyydellä käy niin, että Saksan valtio ottaa Uniperin haltuunsa halvalla, antaa sen jälkeen kaasun hinnan nousta ja sitten myy Uniperin eteenpäin kalliilla. Mutta nolla se ei ole.

Osarianalyysien tekeminen ei ole mitenkään liian helppoa. Mutta talouden kriisitilanteiden aikana se palkitsee parhaiten. Ainakin jos tulkitsee niitä paremmin kuin mie Fortumin kanssa tänä vuonna.

9 tykkäystä

-Saksallahan on ainoastaan voitettavaa. Kaasun hinta tulee x kertaistumaan ja Saksan talouden kuuluu hinnan nousu 100%:sti maksaa kun ovat 100%:sti sen käyttäjiäkin. Jos Saksa saa Fortumilta jo saamansa 8miljardin lisäsi euronkin lisää rahaa tai osuuksia Uniperista on se ylivoimainen voittaja, Fortum ja suomalaiset häviäjiä.

4 tykkäystä

Turha huudella, keskuspankit pelastaa, vai miten se vielä viikko sitten oli?

3 tykkäystä

En kyllä saanut kiinni, että miten tämä todella sekava tarina liittyi Fortumiin?

6 tykkäystä

Jaan kyllä Pyysingin huolen siitä, että Saksa ostaa Uniperin halvalla ja sen jälkeen kaasun hinnan nosto ei ole enää ongelma.

Puolen vuoden kuluttua kaasu on kallista kaikille joka tapauksessa jos lähdetään siitä ajatuksesta, että Venäjällä turbiini on ja pysyy rikki. Saksa julistakoot hätätilan ja maksut jakoon. Itse kukin voi laskunsa suuruuteen vaikuttaa kulutusta vähentämällä. Tuntuu hurjalta, jos Fortum menettää osaakaan puolen vuoden takia. Tai 10 päivän, mikäli turbiini sattuisikin olemaan ehjä.

Onneksi Tuppurainen on sitä mieltä, että lisää rahaa Uniperille ei anneta. Jommassa kummassa iltapäivälehdessä haastateltiin OP:n Henri Parkkista, en löydä juttua enää. Hänen mukaansa Fortumin tuki voisi olla jotain maksujärjestelyiden myöntämistä sille jo törsätylle 8 mrd:lle.

Hätätila Saksaan nyt aluksi 10 päiväksi ja sitten katotaan miten homma etenee.

9 tykkäystä

Kannattaa lukea Juhan tuoreet kommentit kokonaan.

Tässä kiireisille yhteenveto:

Mielestämme Fortumin osakekurssi hinnoittelee tällä hetkellä skenaariota, jossa Uniperia pääomitetaan ja Fortumin omistus dilutoituu voimakkaasti, mutta yhtiön saatavat Uniperilta ovat turvassa. Tällä hetkellä tämä on myös meidän mielestämme todennäköisi skenaario, mutta lopullinen ratkaisu vaatisi hintamekanismin käyttöönottoa tappioiden pysäyttämiseksi. Epäselvässä tilanteessa kehotamme sijoittajia edelleen äärimmäiseen varovaisuuteen.

17 tykkäystä

Taisi osa sijoittajista ostella Fortumia, kun Inderesin aikaisemman analyysin perusteella sai kait sen käsityksen, että Saksassa voimaan tullut energiaturvallisuuslaki turvaisi hintamekanismin toiminnan häiriötilanteessa. No näinhän ei ollut, ja taisi eräs Sijoitustiedon blokkaaja antaa analyytikoille arvonimen culus.

5 tykkäystä