Vaikka mentäis tasolle ennen ”Ukrainaa”, niin eiköhän sieltä silti tulosta tulis ihan kelvollisesti?
E:
Tulihan sitä siis sieltä pienemmilläkin hinnoilla tosiaan aikaisemminkin.
Vaikka mentäis tasolle ennen ”Ukrainaa”, niin eiköhän sieltä silti tulosta tulis ihan kelvollisesti?
E:
Tulihan sitä siis sieltä pienemmilläkin hinnoilla tosiaan aikaisemminkin.
No lähinnä ajattelin noita Fortumin(kin) 47 c/kWh kiinteitä soppareita. Ensi vuonna sitten porukka saanee taas tutumpia 5-9 c/kWh, niin onhan tuo prosentteinakin iso tulonmenetys nimenomaan “preemioon”. Eli osinkoihin voisi siitä olla alentavaa painetta, jota kysyttiin
Itsekin tykkään tehdä erilaisia “tupakkiaskinkansi” laskelmia joissa yksinkertaistetaan firman businesta muutamaan avainlukuun ja siitä sitten päätellään onko tulevaisuus valoisa vai ei.
Ongelma vaan nyt on että sun avainluku ja päättely on dekadin verran pielessä.
Fortum sai viime vuonna sähköntuotannolleen vähän vajaa 60 eur / MWh elikkäs 6 snt/kWh. Jos keskihinta nousisi mainitsemasi haarukan (5-9 snt) keskelle niin osingossa on merkittävää nousupainetta.
Osavuosikatsauksessa kerrottiin että tälle vuodelle oli iso osa tuotannosta suojattu 57 eur / Mwh ja silläkin hinnalla nykyinen osinko pitäis olla taattu.
Tulivoima ja ehkä olkiluoto3 tulee johtamaan halpaan sähköön mutta vain tuulisille päiville. Niille päiville kun ei tuule tulisi fortumin kehittää sopimusmalleja joissa se saa satakertaisen hinnan 100% varmasta sähköstä.
(Otin luvut ulkomuistista eli ne on noin hintoja. Tarkat luvut löytyy fortumin raporteista)
Fortumilla on siis seisonut kaksi ydinvoimalaa poissa tuotannosta. Fortumin myös osaomistama, Ruotsin suurin ydinvoimapytty Oskarshamn on startattu eilen👏 Alkuviikosta pitäisi sähkön alkaa virrata ruotsalaiskuluttajille ja tästä sitten siivu ”komissiota” meille omistajille😉
Jeps, Ruotsin ydinvoimatuotannon normalisoituessa myös koko karun Pohjolan tuotanto “tasaantuu” ja huomioitavaa on, jotta saksalaisen Das Uniperin omistusosuus Oskarshamnista on 54,5 prosenttia ja Fortza-Vorttumin 45,5 prosenttia, viellä toistaiseksi ainakin…
Ja toden totta, Ringhalsin ydinvoimalan nelosreaktorin tuotannon ylösajo on myös käynnistynyt:
…Ringhals Ab:n omistavat Vattenfall (70,4 prosenttia) ja Uniperin tytäryhtiö Sydkraft Nuclear Power (29,6 prosenttia)…
Tämän viikon merkittävimmän pään regulaatiopaukku on EU-komission esitys sähkömarkkinauudistuksesta. Siitä on kova vääntö, jossa esim. Espanja ja Ranska haluavat isoa remonttia, kun taas pohjoisemmassa ollaan hillitympiä. Tiedon mukaan esityksessä mm. seuraavaa:
Pitkän ajan sähköntuotantokontrahdit. Niissä olisivat valtiot mukana ja takaavat energiantuottajille tulot myös silloin, kun sähkön hinta on alhaalla. Toisaalta hintojen ollessa tapissa, osa kuluttajien korkeista sähkölaskuista palautetaan heille. Tarkoitus on helpottaa kuluttajien asemaa sekä kannustaa energiayrityksiä panostamaan uusiutuviin. Huomattava silti, että tällaisiin sopimuksiin ei ole pakko lähteä, vaan kyse on energiainvestointien kannustusvälineestä.
Energiaosuuskunnat (tms.), joita yksittäiset kuluttajat ja pienyritykset voisivat muodostaa yhdessä energiamarkkinoille osallistumiseksi. Esimerkiksi asuntoalue, joka tuottaa aurinkoenergiaa verkkoon. Tällaisten osuuskuntien max tuotto voisi olla 100 Mw.
EU:n jäsenvaltioiden pitää luoda suunnitelma, miten sähkön kysyntäpiikkejä saadaan hallintaan ja kuinka energiavarastointi hoidetaan. Tavoite vauhdittaa työtä tällä alueella.
Näin omana huomiona, että 2-3-uudistukset vaikuttavat ihan ok, mutta kuka maksaisi energiayhtiöiden laskut alhaisten sähkönhintojen aikana? Veronmaksaja, joten syytä olla hillintää ennen kuin 1-kohdan pitkän ajan sähköntuotantokontrahteihin lähdetään valtion kassan voimalla.
Lisäksi ilmeisesti liikahdusta rintamalla ydinvoima-vety. Nimittäin jotkut saksalaiset potentiaaliset (vihreän) veden ostajat olisivat ilmoittaneet esim. Ruotsiin, että “Nein Danke”, jos vetyä tuotettu ydinvoimasähköllä. Erittäin hankala yhtälö pohjoismaisille yhtiöille, jos ydinvoimaa tuotantopaletissa. Saksassa olisi kuulemma kuitenkin liikahdusta tässä asiassa, mutta katsellaan mihin päädytään.
Tässä uutisointia sähkömarkkinauudistuksesta, jonka pitäisi tulla tuutista 16.3.2023:
Ei niin yllättävää että myös Moody’s palkitsee Fortumin uuden strategian ja vuoden 2022 tuloksen vakaammilla näkymillä.
Moody’s Affirms Fortum Rating, Changes Outlook to Stable | MarketScreener
10.3.2023 on Vara Researchin konsensusta päivitetty. Kolme analyytikkoa on uskaltautunut ennustamaan saavutettua hintaa Pohjolan ydin/vesivoimalle. Mediaani näille on 65,4 €/MWh ja snitti n. euron enemmän.
Omat laskelmani ovat seuraavanlaiset, siten että Q1/23 toteumat tammi- ja helmikuulta, sekä maaliskuusta nämä 14 ensimmäistä päivää:
Myös talouslukuja on päivitetty ja nämä ovat Vara Researchilla enemmän Fortumin raportoinnin mukaisia suureita. Aiempi taulukkoni oli siis Market Screeneriltä:
Melko pieniä eroja näissä, jotka johtunevat siitä että muutama analyytikko on saattanut tietonsa päivittää viime päivinä.
Sas se, jo oli aikakin, vastaansanomaton kun on aina vastaansanomatonta, aina…
Tähän väliin sopineekin välikevennyksenä laittaa vähän ns. “Buffettia”:
“The weeds wither away in significance as the flowers bloom.”
(=Ne pitkän aikavälin suuremmat salkkutuotot johtuvat useimmiten kuitenkin siinttä, jotta ns. “voittavien investointien” annetaan pyöriä omalla painollaan…)
Lainausta:
"Fortumia seuraava OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkinen on tyytyväinen uuteen strategiaan. Parkkisen mukaan strategia oli yksinkertainen ja selkeä.
Yhtiö selkeästi keskittyy ydinalueellensa, eli Pohjoismaiseen päästöttömään vihreään energiaan, mutta ei sulje pois pidemmällä aikavälillä kasvua eri tyyppisissä vihreän energian hankkeissa.”
Tavoitteet olivat selkeät ja realistiset. Yhtiö on jo velkaantuneisuustavoitteensa mukaisessa tilanteessa, Parkkinen kertoo. OP:n arvioiden mukaan muutkin tavoitteet ovat saavutettavissa"
Tyres sai myyntiluvan Venäjän hallituksen komissiolta…
…Fortzan vastaavaa odotellessa…
(=ei ehkä niin intensiivisesti, mutta kuitenkin)
Kyllä se nyt näyttää toteutuvan, 03:00 alkaen töpselistä tulee.
https://www.tvo.fi/tuotanto/laitosyksikot/ol3/ol3ennusteet.html
Ei vaan silloin alkaa testaus ja tuotanto sitten ehkä 17.4. Mutta testeissä menee jokin Itä-Siperian meteoriittikromista käsin vuoltu osa rikki kuitenkin.
Kyllä 15.3. aikana pitäisi olla jo täysi teho päällä. Kyllä se tuotantoa on koekäytön aikainenkin jos mikä. Loppuvaiheen koekäytössä ei ole kuin hetkellisiä alasajoja ja palautuksia poikkeamana 100 % tehosta.
Toivottavasti käynnistyy, kun alkupään hinnatkin olis ok tasolla vaikka suojaukset paljon korkeammalla. Suojauksilla saadaankin kohtuutonta tuottoa. Toki muutaman vuoden saa puskea, että sijoitus on kuitattu. Nyt sitten odotetaan, että selvitys ja päätös lisä ydinvoiman rakentamisesta syntyy.
Ja viel tuotanto arviot
Kertakaas mikä Fortumin osa tekee sen, että yhtiötä runnotaan pankki “kriisissä”? Luulisi toimialan olevan aika vakaa?
Ei ole väliä mikä firma, mitä se tekee ja miten hyvin jos koko markkinaa myydään pää märkänä. Viime päivien vuoristorata on ollut tällaista. Sitä voi sitten arvuutella mikä on varsinainen ajuri. Joidenkin mielestä markkina uudelleenhinnoittelee Oikean Laman todennäköisyyttä koska pankkien antolainaus voi hyytyä pahasti likviditeettiongelmien puskiessa esiin. Toisten mielestä kyseessä on nimenomaan likviditeetin kaivaminen, eli kun pankki tarvitsee vähän irtorahaa niin helpoiten sitä saa kaatamalla satunnaisia osakkeita markkinalle kaksin käsin. Siinä kohtaa ei kysytä mikä oli lapun nimi, hinta tms. “EVERYTHING MUST GO”-tason myyntiä. Joku aina ottaa koppia, mutta fiksut ottavat sen kopin alempaa kun tietävät että markkinalla on pelkoa ja draamaa.
Pidemmän aikavälin sijoittajalle jolla on riihikuivaa nämä ovat ihan mukavia tilaisuuksia. Ainoa haaste on siinä että meno on niin vauhdikasta ettei voi oikein tietää keksitäänkö jotain draamaa lisää taas huomenna ja tilaisuus paranee päivä päivältä. Jos riihikuivat meni jo maanantaina, voi jo huolestuttaa kun päivä päivältä halpenee. Yleisin tapa selvitä tästä on yrittää vähän ajallisesti hajauttaa, eli ei kaikkia pelimerkkejä yhdessä läjässä. Tai sitten yrittää veivata tyrskyjen seassa edes takaisin (varo ettei jää vain välittäjä voittajaksi näissä koska kulut)
Tämän kyllä saan kiinni, mutta selkeesti yhtiöissä on eroja. Valtaosa suurista defenssiivisistä (vakavaraisissa) yhtiöissä pudostus 0.5-1.5% korvilla. Olisiko Fortumin velkaisuudella tekemistä? Mikä olikaan Fortumin omapääoma tällä hetkellä suhteessa velkoihin?
Aivan, yhtiöiden velkaisuusaste on etu, mutta sen vähyyskään ei suinkaan ole mikään este kun instanssien(=rahastojen) HFT-päivärobokaupan “pyörä lähtee pyörimään”, näissä ostovoimaltaan varsin köyhissä periferiapörsseissä varsinkin turvasatamat ovat yleensä silloin sangen vähissä…
Yksityissijoittajain kannattaneekin näissä hektisissä muistaa, jotta nykypäivinä flash-kaupan lyhyeksimyyntiagendan(=rahastomyyntien reunalla iilimadot iskevät kylkeen välittömästi kiinni) myötä notkat kun voivat olla syviä, mutta entisaikojen mittapuun mukaan silti “varsin lyhyitä”…
Kuinkahan monta tonnia pattereita pitää Saksassa kierrättää, jotta nuo Uniperin tappiot on kuitattu?
Fortum ei luovu Saksan valloittamisesta