Fortum - Puhtaan energiasiirtymän vauhdittaja

kuva
Avataan ketju Fortum:lle :sunny:

Nykyään Juha Kinnunen seuraa Fortumia Petrin sijaan

Onko Fortumia salkussa?

  • Omistan
  • En omista
  • Harkitsen
0 äänestäjää
8 tykkäystä

Uniper mahdollisesti myymässä voimaloitaan ranskassa.

E:lisätään vielä yhtiö esittely tähän 20.11.2018

1 tykkäys

Hieno ja tarpeellinen avaus! Olen erityisen innoissani tästä logon käytöstä alussa :wink::hugs::hugs:

1 tykkäys

Uniperin portfolion mukana tuli jotain hyvää, kuten vesivoimaa Ruotsista, mutta myös paljon kuraa ja poliittisia riskejä.

Fossiilisten osalta alasajo tai konversio on vain ajan kysymys. Ruotsin ydinvoimasta tuli suurin osuus Oskarshamnista, jossa 2 reaktoria kolmesta on ajettu alas. Purkukustannuksia on jo rahastoitu, mutta tietääkseni ei läheskään täysimääräisesti. Ringhalsin, jossa on merkittävä vähemmistöosuus, neljästä reaktorista 2 on saanut sulkutuomion. Reaktorien määrän väheneminen ei tule vähentämään laitosten ylläpitokustannuksia samassa suhteessa. Poliittinen riski näiden laitosten osalta nousi huomattavasti edellisen hallituskauden aikana kun punavihreä blokki Miljöpartietin johdolla oli verotuksen kautta ajamassa koko ydinvoiman alas Ruotsista.

Fortum yrittänee ajaa merkittäviä uudelleenjärjestelyjä Uniperin portfolioon ja päästä tietyistä osista eroon, mutta kovin helppoa se ei tule olemaan. Saksan valtiohan pakotti E.ONin sisällyttämään ydinvoiman Uniperin portfolioon, jotta se ei pääsisi luistamaan purkukustannuksista. Toisin sanoen Fortum tuskin pääsee niistä eroon jos sitä aikoisivat yrittää.

Nord Stream 2 sekä Venäjä ovat arvaamattomia tapauksia vaikka Fortumilla onkin kokemusta Venäjän markkinoista.

Itse katselen sivusta ja odottelen mitä tästä muodostuu. Toivottavasti ei käy kuten Vattenfallille.

1 tykkäys

Maksumuurin takana mutta kyllä tästä jotain lukee :smiley:

Täältä löytyy Reutersin ja Gulf Newsin uutisia jotka eivät ole maksumuurin takana:

https://www.reuters.com/article/us-germany-energy-coal/germany-to-phase-out-coal-by-2038-in-move-away-from-fossil-fuels-idUSKCN1PK04L

https://www.reuters.com/article/us-germany-energy-coal-utilities-idUSKCN1PK0JK

https://gulfnews.com/business/germany-should-quit-coal-by-2038-merkel-commission-says-1.61686156

Sitaatti
Compensation should apply to plants in operation and those that have not yet entered service or were still being built, which includes Uniper’s Datteln 4 plant, the report said. The older the plants, the lower the compensation, it added.
Eckhardt Ruemmler, chief operating officer of Uniper, which operates 3.8 GW of coal-fired capacity in Germany, said the report suggested the Datteln 4, a 1.05 GW coal plant that has so far cost 1.2 billion euros, would never enter service.
Sitaatti

RWE, Uniper, EnBW ja Vattenfall joutuvat näillä näkymin ajamaan alas noin 12,7 gigawattia tuotantoa (2022). Korvauksien vuotuinen kokonaismäärä liikkuu noin 2 miljardissa (2023), ja niiden piirissä näyttäisi olevan tuottajat sekä kuluttajat, ja luultavasti myös hiilestä taloudellisesti riippuvaiset alueetkin.

Tuottajille maksettavat korvaukset riippuvat tuotantolaitosten iästä. Uniperin laitoskanta on vanha, lukuun ottamatta Datteln 4:ää jota ei välttämättä edes käynnistetä. Korvauskakulla on monta jakajaa, joten ne tuskin tulevat kattamaan menetettyjä tuottoja. Kuten artikkeleista selviää, kyseessä on kompromissi johon tuottajat eivät näytä olevan kovin tyytyväisiä.

Saksan päätöstä ei voi mitenkään pitää yllätyksellisenä. Tulevaisuus tietenkin vasta näyttää sen, miten onnistunut Fortumin investoinnista Uniperiin tulee. Minulle tämä on kuitenkin näyttänyt hieman siltä, että kassa oli “pakko” käyttää johonkin, eikä jaksettu odottaa parempia investointikohteita.

Mielestäni tässä olisi voitu ottaa vahvempaa etunojaa kohti uusiutuvia, (poliittisen)trendin ollessa näinkin selkeä. ITER:in (sekä muutamien yksityisten) tuloksia kylmäfuusiosta voidaan optimistisesti ajatellen odotella ehkä siinä ensi vuosikymmenen loppupuolella, eli toisin sanoen tässä olisi ainakin yksi teknologinen sukupolvi rahastettavana ennen oikeasti puhdasta ja massiivisella skaalalla toteutavaa vaihtoehtoa (nykyarvio noin 2050).

Edit: typot

1 tykkäys

“Fortumilta 2,5 miljardin euron joukkovelkakirjalainat”

Jos ymmärsin oikein niin Fortum ottaa lainaa nykyisten velkojen takaisinmaksuun. Mielipiteitä tästä?

eiköhän ole normaalia lainojen uudelleen järjestelyä? En tiedä 100% varmasti
kuiteskin, korot nyt ei kovin isoilta vaikuttaneet. et jos vanhat korot oli korkeemmat niin siinähä tulee jo heti säästöö :slight_smile:

sähkön hintoja täältä

e:

https://www.fortum.fi/media/2019/01/fortum-tahtaa-pelto-ja-puubiomassan-jalostuksella-globaaleille-biotuotemarkkinoille

Onko jollain fundapohjaista tietoa, mikä painaa Fortumia alaspäin näin rajusti?

  • 4H ylimyyty ja 1D RSI 36.5

SMR:t taas esillä.

Kunnat ja uudet energiayhtiöt ovat hyvin kiinnostuneita pienistä reaktoreista muun muassa kaukolämmön tuottamiseksi.

Aika merkittäviä lakimuutoksia saisi tulla, että näistä saataisiin varteenotettava vaihtoehto kaukolämmön tai sähkön tuottamiseen. Jotenkin tuntuu, että näissä jutuissa aina keskitytään vain reaktoreiden edullisempaan hankintahintaan, mutta ymmärrys ydinvoimaloiden operatiivisesta toiminnasta loistaa poissaolollaan. Ilman lakimuutoksia SMR-laitoksen operatiiviset käyttökustannukset suhteessa tehoon eivät yksinkertaisesti ole kilpailukykyisiä suurien yksiköiden kanssa.

Saa nähdä, aiheuttaako Norskien myynnit laskupainetta Fortumin osakkeelle lähiaikoina. Pitääpä tarkkailla tilannetta :face_with_monocle:

1 tykkäys

Rahastolla taisi olla sekä Fortumissa, että Uniperissa hieman yli 1% omistukset vuoden vaihteessa. Päätöstähän ei vielä ole tehty, mutta komitea asetettiin selvittämään asiaa. Lisäksi listalla on kaksi tasoa (observation / exclusion), joten blokki tuskin heti lähtee myyntiin vaikka sääntömuutos astuisikin voimaan. Esim. Berkshire Hathaway Energy Co löytyy listalta (observation / 10.07.2018), mutta rahasto omistaa silti Berkshire Hawthaway Inc osakkeita (31.12.2018 / 0,74%).

Rahaston omistukset 31.12.2018

Raportit sekä säännöt löytyvät:

Lista jolle Fortum tuskin toivoo joutuvansa:

2 tykkäystä

Kurssi senkun painuu :part_alternation_mark:

Uniperin yhtiökokous tais olla 22.5
Uniperin kurssi tällä hetkellä n. 27€ / Fortumin maksama hinta oli ( pikaisesti googletettuna ) 21,31€/per lappu. Tuleekohan mahdollisesti kui kalliiks loppu lunastus jos sellainen tulee :worried: :thinking: Toisaalta Fortum voisi käsittääkseni ostaa vain markkinoilta ajan saatossa… ( jos se unipro vesi juttu veli venäjällä saadaan ulkoistettuu )

E: Nordea ennusteli Fortumia mahdolliseksi tulospettäjäksi Q1:llä Consensus hinta : 20,6€

1 tykkäys

Fortum on ollut minulle kysymysmerkki jo pitkään. Luotan Lundmarkin tekemiseen. Ollut tosi selkeä ja vakuuttava esim. taannoin 2015/2016 sijoitusmessujen esityksissä. Ja sen jälkeen tehnyt systemaattisesti juuri niinkuin on sanonut. Tämä siis ei ole sitä kysymysmerkkiä, vaan nämä:

Aiemmin Fortum on vahvasti vähentänyt fossiilista energiatuotantoa ja liputtanut vihreän energian puolesta. Nyt Uniperin mukana tuli paljon hiilivoimaa, toki kaasu-, öljy- ja ydinvoimaa. Energiewende eli siirtyminen hiilivapaaseen energiaan ei ole Saksassa ihan helppo juttu, kun samalla halutaan pois ydinvoimasta. Uniperin osalta Ruotsin tilanteesta @Rauta kirjoitteli kuvaavasti tässä ketjussa aiemmin.

@Nyyb.K puolestaan viittasi tähän Norjan öljyrahaston uuteen vaatimukseen päästä hiilellä tuotetussa sähkössä alle 10000MW. Kuten KL kirjoitti aiemmin:
‘Norjan öljyrahasto on tiukentanut näkökantaansa hiilen käytöstä. Uusien sääntöjen mukaan Norjan öljyrahaston tulisi myydä omistuksensa yhtiöissä, joiden hiilellä tuotettu vuosittainen sähköntuotanto ylittää 10000 MW. Aiempi sääntö oli se, ettei rahasto saa omistaa yhtiöitä, joissa yli 30 prosenttia sähköntuotannosta on hiiliperäistä.’
Aiemman säännön Fortum läpäisi. Tästä uudesta rajapyykistä se ilmeisesti pääsee kuiville myymällä Uniperin hiilivoimaloita Ranskassa ja Brasiliassa. Mutta tulevatko vaatimukset tiukkenemaan? Norjalla on aika iso siivu.

Onko jollain kristallipalloa siihen, miten sähkön hinta tulee muuttumaan? Sähkön käyttö kasvaa, kun esim. liikenne ja tietoliikenne tarvitsee sitä enemmän ja enemmän. Ja jos energia pitää tuottaa vihreänä, niin siihen tarvitaan keinot, jotta kasvava energiantarve pystytään tyydyttämään. Fortum on perinteisesti vihreän energian ja kierrätyksen edelläkävijöitä. Olisiko heillä tai meillä (ja jos osakkeenomistajat mukana) sittenkin aika valoisa tulevaisuus?

Luin myös Inderesin viimeisimmän raportin ja siinä oli näitä samoja asioita, mutta ei vastauksia. Luvut näyttävät rauhallisen hyviltä - gaselleja metsästävät älkööt kuitenkaan vaivautuko. Olisiko täällä Foorumilla osaavia energia-alan spesialisteja ja selvännäkijöitä valottamaan Fortumin tulevaisuutta?

2 tykkäystä

Kristallipallo on tällä hetkellä liian sumuinen.

Mutta jos sähkömarkkinat kiinnostavat niin tässä on muutamia linkkejä:

Markkinadataa sekä tietoa Pohjoismaisista sähkömarkkinoista

Tietoa markkinoista

https://umm.nordpoolgroup.com/#/messages?publicationDate=all&eventDate=nextweek
Näet filttereiden avulla esim tulevat suuret huoltoseisokit

Ensi vuonna ainakin Ruotsissa on ydinvoimaloissa normaalia pidemmät vuosihuollot mutta ne eivät vielä näy tuossa linkkaamassani listassa (ovat kuitenkin markkinoiden tiedossa). Laki velvoittaa ottamaan uudet varajäähdytysjärjestelmät käyttöön (huomattava investointi, mikä tosin jakautuu useammalle vuodelle)

Kiitos @Rauta!

Katson näitä, mutta kuten sanoit asiat selviävät vasta ajan kanssa.
Pysytään hereillä, jookos? Positio ei ole mikään jätti-iso, mutta firma on hyvä ja periaatteessa kaikki mahdollisuudet olla tulevaisuuden voittaja.

täältä näkee päästö oikeuden hinnat (EU)

@Juha_Kinnunen Miten päästöoikeuksie hinnat vaikuttaa fortumin tulokseen?

Sähkön hinta on :arrow_up:
Päästöoikeuksien hinnat :arrow_up:
Fortumin kurssi :arrow_down: (osinko on irronnut vajaa kk sit @19.98)

1 tykkäys

Päästöoikeuksien hinnan nousulla pitäisi lähtökohtaisesti olla nykyisen Fortumin tulokseen positiivinen vaikutus juurikin tuon sähkön hinnan nousun kautta. Fortumin sähköntuotannosta noin 95 % on CO2-vapaata, minkä takia päästöoikeuksien hintojen nousu ei aiheuta vastaavia kuluja.

Ainakin aemmin Fortum on myös saanut tarvitsemaansa enemmän päästöoikeuksia, minkä takia se on pystynyt myös myymään oikeuksia voitolla. Tämän hetken tilannetta en ole tarkemmin selvittänyt, koska nuo eivät ole Fortumin kokoluokassa kuitenkaan merkittäviä. Meillä ei myöskään ole tietoa siitä, miten yhtiö on (mahdollisesti) käynyt kauppaa päästöoikeuksilla.

Osakekurssia ohjaa lyhyellä aikavälillä moni muukin asia kuin sähkön lyhyen tähtäimen hinta ja tulostaso, joten ei kannata tehdä suuria johtopäätöksiä näiden pohjalta lyhyellä aikavälillä. Tällä hetkellä Fortumiin vaikuttaa varmasti merkittävästi mm. Uniper-kuvio ja siihen liittyvät spekulaatiot. Olemme Fortumin suhteen jälleen viisaampia yhtiön Q1-raportin jälkeen.

5 tykkäystä


Olen odotellut, että Fortum löytäisi pohjat ja yrittäisi tehdä päivätasolla suunnan muutoksen.
Tänään kurssi kävi 18.230, teki tuplapohjat. Yleensä hyvä signaali mahdollisesta pohjakosketuksesta.
Jos aamulla ei syöksytä alas, otan todennäköisesti position ensimmäisen ostoerän.

  • stoplossin saa helposti tuosta tuplapohjasta, jos sattuisi vielä jatkamaan laskua.
2 tykkäystä

Minusta alkaa vaikuttaa, että Fortumin hilsekuvion hahmolla on jo oikea käsivarsi poikki.

… muutenkin näyttää teknisesti melko heikolta, momenttikuviot ennustaa pikemminkin downtrendiä kuin loikkaa. Aika vahvaa diverigenssiä piirtää MACD ja RSI kurssikäyrää vastaan.

Odottelen päädytäänkö syksyllä tuonne 16 euron tienoille, ennen kuin mietin sijoittamista. Fortumilla on kuitenkin isossa kuvassa ihan ok näkymät, joten ei ollenkaan poissuljettu yritys eläkesalkusta.

4 tykkäystä