Gofore - Go for vai No go?

Voit olla oikeassa, että olisi ollut aiheellista jossain vaiheessa tässä yli 20 vuoden aikana aiemminkin pitää muutosneuvotteluita. Ja tässä pelitilanteessa tehdä se aiemmin. Toki me ajattelimme vielä alkuvuodesta selvästi positiivisemmin monesta suhdanneajurista. Sekava geo- ja kauppapoliittinen tilanne on vaikuttanut myös meidän arvioihimme asiakaskuntamme investointien piristymisen suhteen.

Se on varmasti totta, että meillä on yleisesti ottaen ollut erittäin iso kynnys muutosneuvotteluihin. Otan tästä syyt osin niskoilleni, mutta en koe niin, että tämä olisi ollut puhtaasti brändillinen linjanveto. Kyllä se on ollut syvemmällä, sellaisessa ihanteessa, että yhtiö ja sen henkilökunta pystyvät jatkuvasti uudistumaan, eivätkä kyvykkyydet happane milloinkaan. Ja että yhtiö pystyy myös alati hakemaan uutta suuntaa asiakaskysyntää kohden.

Meneillään olevassa kysyntätilanteessa emme ole edellä sanotussa onnistuneet, ja nyt päätimme edetä näin.

Nyt tavoiteltavien säästöjen suuruusluokkaa olemme tosiaan kommentoineet tiedotteessa aiemmin. Ottamatta kantaa sen tarkemmin lukuihin, kyllä se on jokseenkin suoraviivaista matematiikkaa.

48 tykkäystä