Periaatteessa samaa mieltä, mutta ainakin jossain määrin kerroinpreemio on myös hyväksyttävissä.
- korkeampi kannattavuus tarkoittaa, että myös heikompana vuonna gofore tekee voittoa siinä missä muut tipahtaa nollille / tappiolle.
- toisaalta 2024 näyttää jo tällaiselta välivuodelta? Jos varautuu vain pahimpaan niin sijoittaa ehkä liikaa peräpeilin perusteella.
- Muilla firmoilla käsittämätön kyky hukata rahaa johdon harrastusprojekteihin. Eli tehty tulos ei päädy kuitenkaan osakkeenomistajalle.
- Goforella on selkeä strategia positioitua markkinassa ”keskelle”. On tunnettu peliteoreettinen fakta, että hyvällä operatiivisella suorittamisella ja vakiintuneessa / kasvavassa markkinassa näin saa suurimman kakun itselleen. Osa toimijoista ei pärjää keskellä ja joutuvat pivotoimaan ”frontier”-markkinoihin (esim. AI) joiden olemassaolo tai kehittymisen aikataulu on vielä epävarmaa. Keskelle positioituminen ei kuitenkaan goforellekaan tarkoita etteikö reunoilta haettaisi koko ajan uusia mahdollisuuksia.
Oli miten oli niin kaikelle löytyy kyllä hinta. Jos goforen arvostus repeää selvästi suhteessa verrokkeihin ja/tai operatiivisen suorittamisen taso laskee, niin sijoittajatarina ei oikein enää kanna.