Huhtikuun kuukausikatsaus tuli juuri uunista.
- Tammi-, helmi- ja huhtikuussa Suomessa yksi työpäivä vähemmän kuin vertailukaudella
- Maaliskuussa yksi työpäivä enemmän kuin vertailukaudella
→ Huhtikuun lasku linjassa tammi- ja helmikuun kanssa.
Mielenkiintoinen ingressi Hesarin artikkelissa YT aiheesta;
”It-palveluyhtiö Goforen toimitusjohtajan mukaan asiakaskysyntä on ollut heikkoa jo kaksi vuotta.”
Omaan silmään ei ole moista kommenttia osunut vaan on hehkutettu kasvua, jota myös hlö-määrän nousu korreloi.
Tässä on Jonin ajatuksia Goforen huhtikuusta.
Goforen huhtikuun liikevaihto laski edelleen hieman, mikä oli linjassa odotuksiimme. Laskutusasteet olivat maaliskuun tasolla. Kokonaiskapasiteetti kasvoi kuitenkin suhteellisen hyvin ja ylitti vertailukauden tasolla olleet ennustemme. Yhtiö kommentoi myyntiputken olevan hyvä. Yhtiö kertoi perjantaina myös saaneensa muutosneuvottelut päätökseen, mikä tukee kannattavuuskehitystä loppuvuonna. Markkina on kaksijakoinen, on alueita, jotka vetävät jopa suhteellisen hyvin ja toisaalta alueita jossa kysyntä on heikompaa.