Tässä kannattaa myös huomioida se, että Harvia on ylivoimaisesti suurimpana toimijana ollut painamassa sitä hintaa alas ja neuvottelemassa edullisia sopimuksia ylivoimaisesti suurimpana asiakkaana.
Nyt on kuitenkin tilanne, että niitä hintoja ei ole enää syytä painaa alas ja kilpailuttaa tappiin saakka.
Eiköhän tämäkin osasto tee Harvian käsittelyssä vuoden - parin päästä liki parinkympin lv prosentteja.
Hiukan samaa nähtiin myös AHS:n kanssa, jonka ylivoimasesti suurin asiakas Harvia oli.
Jaahas, “julkisyhteisöt” paperikäsinä, sekä tuo EVLIn rahasto - joka voi olla ihan mekaaninen myynti kun Harvia ei enää ihan pienyhtiö ole ja varmaan paino noussut kun kurssi kirmannut. Pääasiassa ostolaidalla kotitaloudet. Ulkomaisetkin mukana mutta vielä toistaiseksi aika hillitysti.
Eilen ilmoitettu yrityskauppa oli mukava välipala. Johto on jatkuvasti maininnut myös kartoittavansa infrapunasaunojen markkinaa ja mahdollisuuksia tarjonnan lisäämiselle. Edettäisiinkö tässäkin yrityskaupalla markkina-aseman parantamiseksi?
Firma avasi ensimmäisen myyntitoimistonsa Eurooppaan 2019 (UK) ja muu myynti on pääasiallisesti jenkeissä. Eri tietolähteistä riippuen liikevaihto on ollut 20-45M USD, joten tämä ei olisi Harviallekaan mikään pieni pala purtavaksi.
Omien sanojensa mukaan kyseessä on #1 markkinajohtaja infrapunassa ja firma on ilmeisesti vieläkin yrittäjävetoinen. Olisi luontevaa myydä pulju globaalille markkinajohtajalle ja jatkaa kasvua globaalisti sitä kautta
Surullista, että Suomalainen ankkuri omistaja luovuttaa. Tämä yritys ei saa valua ulkomaalaisten haltuun. Maailman kovimman sauna-alan yhtiön kuuluu olla suomalaisten hallinnassa.
Jos Onvest omistaa nyt Harvian osakkeista 12,33%, ja myy tuosta omasta 12,33% osakepotistaan 8-10% pois, niin jäähän sille vieläkin noin 11% Harviasta. Eikös vain?
Koko potti 2 305 679 osaketta, niin sillehän jää vielä 2 075 111 - 2 121 225 kpl.
Olisiko Solidium? Saunomisen strateginen tärkeys kansallisidentiteetille kriittinen ja sauna-omavaraisuus on taattava!!!
No tosissaan, aikamoinen paukku. Toisaalta Onvest on pääomasijoittaja ja nyt lienee IPO-putkessa niin kiinnostavia lafkoja että siellä tuotto-odotus on vieläkin kovempi kuin Harvialla nyt.
Volatiliteettia varmaan tulee, jonka voi hyödyntää.
Minusta tämä ei ole kummoinen uutinen. Onvestin Harvia-omistus on pullistunut huomattavasti ja nyt kevennellään kymmenesosa omistuksista pois. Jäljelle jää lappuja vielä suurin osa…
Uutinen on muotoiltu niin, että Harvian osakkeista myydään 8-10 %, eikä niin, että Onvestin omistamista osakkeista myydään 8-10 %. Tietty onhan se mahdollista, että toimittaja on kiirepäissään sanaillut väärät sanamuodot.