Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

Niin noh, Täysin parabolinen kasvu saa usein aikaan vastaavaa käytöstä myös osakekurssissa :smiley: Ei tuo nousu tuloksitta / perusteetta ole tullut. Karhuilin muuten itse viime syksyyn asti ja purin hammasta ottaessani position vähän päälle parissakympissä :woman_shrugging:

2 tykkäystä

Mutta eikös se sitten samalla logiikalla ole riski pitää vuosi sitten ostettuja osakkeita jos ei usko yhtiöön? Eikös ne silloin pidä myydä pois ja ostaa jotain muuta…

Itse en valitettavasti ostanut vuosi sitten, mutta ostin kyllä muita osakkeita, jotka nousseet ihan samalla tavalla.

Mutta noin ylipäätään jos ei usko saunatrendin jatkoon, niin sitten ei kannata Harviaa omistaa, ihan sama milloin osakkeet on ostanut. Tosin verotus pitää aina tottakai huomioida.

itse haluan katsoa tätä nyt jonkun vuoden, että mihin menee. Onhan se Konekin ollut kallis aina.

2 tykkäystä

Kysyin tätä joskus mielenkiinnosta. Olisi muutamia tuhansia dollareita maksanut. Olikohan 4500 dollaria.

Kun kerroin, etten niin paljon maksa, olisivat olleet valmiita tinkimään, mutta kun puhuin muutamasta sadasta dollarista, ei vastausta enää tullut.

Eilen loppui Q1. Laitetaan ennustus tulemaan, kun siihen aikaa hiukan löytyy. Ehkä tässä pääsiäisen aikaan kuitenkin.

33 tykkäystä

Ennuste Q1/2021

Liikevaihto 37,9 MEUR, kasvua 86%
Oikaistu liikevoitto 8,9 MEUR, kasvua 112%

Inderes tavoitehinta lukujen päivityksen jälkeen 38 euroa.

Perusteluja en tämän tarkemmin avaa. Ne perustuvat pitkälliseen lukujen pyöritykseen Excelissä, missä otetaan huomioon Q1/2020 ja Q4/2020 sekä kerrotut investoinnit ja niiden eteneminen. Lisäksi pohjaan lukuja varastosaldoihin ja niiden määriin sekä kotimaassa, että US. Lukuja arvioitaessa ei ole ollut käytössä minkään analyysitoimiston arviota Q1 luvuista.

Luvut kuulostavat aika bullish arviolta, mutta en usko, että montaa miljoonaa heittää.

140 tykkäystä

Onko tullut missään vastaan Pohjois-Amerikan saunamarkkinan vuotuisesta kasvusta kertovia lukuja? Harviahan on puhunut n. 5% yhtiön vuotuisesta keskiarvollisesta kasvusta, joka on markkinan mukana kasvamista / vähän nopeampaa. Mutta tämä tilasto rajoitetummalle alueelle kiinnostaa.

Totta. Maailmanvalloitushan tässä on se houkutteleva tekijä. Korona on kuitenkin globaali ja omien turvakuplien merkitys sielläkin nyt poikkeuksellisen korkealla.

@Petri_Kajaani Konsensukseen nämä mukaan! :smiley:

5 tykkäystä

Mielenkiintoiset lukemat! Itse pyöritin pitkälti samat asiat huomioiden tuollaisen 36-37M liikevaihdon. Katsotaan miten käy :sunglasses:

26 tykkäystä

Moi @Saapasjalkakissa, mitä tuo sinun ennuste tarkoittaisi Q4- Q1 välisenä kasvuna?

Ite en ole jaksanut lukuja pyöritellä, mutta mukana ollaan ihan sillä ajatuksella, että laajennukset saataneen 100% heti mukaan ja lisääkin tarvitaan ja tilauskantaa on pitkälle ja sen purkaminen ei ole niin helppoa, jos kysyntä on näin vahvaa, kuin miltä näyttää.

Miten paljon kasvua laajennuksilla saadaan kapasiteettiin ja aletaanko hintatasoa varovasti nostaa, jos kysyntää on roimasti, sehän nostaa liikevaihtoa ja tulosta, jos pysyttää hintoja nostamaan (toisaalta rahtihinnat yms. linee kasvussa, ja Harvia taisi kommentoida, että hinnoittelu voimaa on, eli oletettavasti se nostaa ainakin liikevaihtoa myös omalta osaltaan, mutta ei välttämättä kannattavuutta samassa suhteessa).

Jännä nähdä pidemmällä aikavälillä, että mille tasolle se kasvu asettuu, kun väestöä on enempi rokotettuna. Tämä vuosi taitaa olla jo aika paketissa :slight_smile:

Lähinnä tässä kiinnostaa se, että jos Q4 oli varmaan aikalailla kapasiteetti käytössä, että minkäverran sitä saadaan nostettua ja minne arvostuskertoimet saadaan laskettua, ennen kuin kasvu alkaa hidastua.

Onneksi on se yritysostokortti sitten vielä taskussa!

vähän huonot (edulliset) vertailulukut varmaan tulee siitä Q2 alusta johtuen? Vai kävikö se Harvian kauppa heti hyvin?

4 tykkäystä

Tässä tämä 12.2 arvioimani ennuste:

2021 SJK:
Liikevaihto 151 MEUR
Oikaistu liikevoitto 35 MEUR

2021 Inderes:
Liikevaihto 128,9 MEUR
Oikaistu liikevoitto 26,6 MEUR

Tässä voi olla enemmän heittoa, kuin tuossa Q1 tuloksessa, sillä investointien tarkkaa ajankohtaa on vaikea arvioida. Eli milloin saadaan käyttöön.

Tuo viime vuoden tilanne pitää huomioida, eli Pajuharju on useasti maininnut, että viime vuonna jarrua painettiin keväällä hetkeksi. Tuolloinhan pandemian vaikutusta ei voitu vielä tietää. Oman arvion mukaan se jakautuu ajalle maaliskuu-huhtikuu, eli Q1/Q2. Koitin sitä tuohon omaan kvartaaliarvioon hiukan laskea.

Muuten koko vuoden osalta huomioitavaa on, että EOS tulee lukuihin mukaan huhtikuussa vielä ekstrana (ostettiin toukokuun alusta) lisäksi nämä USAn viivästyneet laitetoimitukset täysimääräisesti vasta maaliskuulta. USAn uusi tehdas syyskuulla ja Muurame joulukuussa.

Eli koko vuodelle on paljon tapahtumaa ja tuotanto kasvaa koko ajan. Tämä tarkoittaa tässä markkinassa yhtä kuin liikevaihto ja voitto kasvaa samaa tahtia.

Vuosi 2020 oli hieno, 2021 tulee olemaan upea. Itse olen kääntänyt katseet jo vuoteen 2022, joka tulee olemaan täysin poikkeuksellinen. Ainakin Inderesin arviot voidaan siitä vuodesta kirjoittaa uudestaan useaan kertaan.

Tuolla omalla ennusteellani tähän vuoteen, tullaan 60% voitonjaolla jakamaan osinkoakin 80-90 senttiä.

77 tykkäystä

Ainut ongelma on että tämä ei ihan skaalaa kuin ohjelmistofirma. Ainakin Bullish ennuste. Toivotaan, että kapasiteetille on tosiaan hyvä käyttöaste myös 2022!

1 tykkäys

Tämmöinen Business Finlandin juttu (25.3) tuli vastaan:

“Kansainvälisiä, Suomen matkailua koskevia internethakuja tehtiin suurimmilla hakukoneilla viime vuonna 2020 yhteensä 4,8 miljoonaa.”

“Eniten haetut sisällöt pysyivät samoina kuin edellisvuonna, mutta järjestys muuttui muun muassa siten, että sauna-aiheiset haut (+28 % edellisvuodesta) kirivät ykköspaikalle ohi edellisvuosina eniten haettujen revontulten (-6 %).”

“Markkinoista eniten hakuja tekivät japanilaiset, saksalaiset ja amerikkalaiset - kukin lähes puoli miljoonaa vuonna 2020.”

n. 600k sauna aiheista hakua Suomeen liittyen viime vuonna:

“Digital Demand -data pohjautuu globaaleihin matkailuaiheisiin internethakuihin, jotka on kategorisoitu omiksi teemoikseen. Data kattaa tärkeimmät hakukoneet maailmanlaajuisesti; sen kattavuus kaikista internet-hauista on 90 prosenttia. Visit Finlandilla on käytössään tiedot 20:sta eniten hakuja tehneestä markkinasta (Alankomaat, Britannia, Espanja, Etelä-Korea, Intia, Islanti, Italia, Japani, Kiina, Norja, Ranska, Puola, Ruotsi, Saksa, Sveitsi, Suomi, Tanska, Venäjä, Viro ja Yhdysvallat). Visit Finland hyödyntää dataa mm. markkinoinnin sisältöjen suunnittelussa, positioinnissa sekä USPien ja Suomen tunnettuuden kasvun seurannassa.”

Edit: laitetaan vielä linkki jutun lopussa olleeseen seminaari esitykseen:

Alla olevat kuvakaappaukset otettu pdf:stä:

Saksalaisten haut Suomeen liittyen. Sauna noussut ykköseksi:

USA:n tehdyistä hausta sauna myös ykköshakusana:

50 tykkäystä

Kuten edellä on esitetty, hyvin vahvaa näyttöä on siitä, että korona lisäsi paljon kiinnostusta sekä saunomista että saunojen hankintaa kohtaan. Uskon, että maailmallakaan ei ole kyse nopeasti ohi menevästä ilmiöstä, koska tuotteet ovat kestäviä ja ne eivät ole aivan halpoja. Sitä mukaa kun korona taittuu, vierailut ystävien luona lisääntyvät ja siinähän on sitten hyvä esitellä omaa - uutta tai remontoitua - saunaa ja levittää ilosanomaa saunomisen vaikutuksista. Ja vaikka ottaa pienet löylyt. Maailma on aina vain hektisempi, joten uskon saunomisen tarjoamien rauhoittavien ja tasapainottavien kokemusten vetoavan moniin samaan tapaan kuin esim. joogaaminen, johon mukaan lähteminen taas lienee ainakin monille miehille ison kynnyksen takana.

Omassa salkussa Harvia on selvästi suurin 18 % osuudella. Hyppäsin kyytiin viime heinäkuussa noin 13 euron tasolta ja varsin varovaisena sijoittajana olen tasaisesti lisäillyt kurssin noustessa. Tämän vuoden pientä notkahdusta pidin hyvänä tankkauspaikkana ja mikäs tässä nyt on alle 22 euron keskihankintahinnalla katsella, mihin asti tämä tie vie.

27 tykkäystä

Vuoden 2022 osalta mitä tarkoitat poikkeuksellisella?

Kysyntä sakkaa ja Muuramen tehdaskin palaa poroksi, vai suorittaminen on poikkeuksellisen hyvää kun firma valtaa jalansijaa myös ammattikanavassa jenkeissä ja tynnyrisaunoja alkaa menemään kaupaksi kuin kuumille kiville myös enenevissä määrin Kiina-Japani akselilla?

1 tykkäys

Lähinnä sitä, että kaikki investoinnit ovat koko vuoden käytössä ja yritysostoja on pakko tehdä tai kassaa jakaa muuten pois.

Tämän hetken suunnitellut investoinnit valmistuvat 2021 joulukuuhun mennessä, joten 2022 lienee ainakin mahdollisuuksien puolesta mahtava.

16 tykkäystä

Mikä investointi valmistuu 12/2021 mennessä? Eikö tuo uusi jenkkitehdas pitänyt olla jo loppusyksystä käytössä?

Muistaakseni se Muuramen laajennus

Investoinnin myötä Muurameen rakennetaan noin 1200 m2:n tehdashalli, jonne yhtiö sijoittaa uuden tuotantolinjan. Uudessa linjassa on edellisiä pienemmät ylläpitokustannukset, korkeampi käyttöaste sekä pienemmät ympäristövaikutukset. Investointi lisää suoraan tuotannon alkupään kapasiteettia noin 20 % ja mahdollistaa lisäkapasiteetin rakentamisen sähkökiukaiden kokoonpano-osastolle. Laajennusosan myötä uusi layout tehostaa myös sisälogistiikkaa. Tuotanto alkaa uudessa laajennusosassa joulukuussa 2021.

22 tykkäystä

Uudessa Kimanttia -podcastjaksossa Kimmo jälleen kertoo tarinaa, kuinka tutustuttaa amerikkalaisia saunakulttuuriin omalla uudella pihasaunallaa. Kohdasta 81:30 lähtee, Puolitoista yhden hinnalla - Kimanttia - RadioPlay

10 tykkäystä

Yhtiökokous lienee tänään klo 10:00 alkaen. Itse en pääse langoille seuraamaan, joten mieluusti kuulisin mikäli siellä tulee hyviä nostoja tai yleisökysymyksiä tännekin jaettavaksi.

Mikäli myyntilaidalla on tänään ruuhkaa ajattelin ostaa Harviaa lisää.

5 tykkäystä

Katson juuri Harvian yhtiökokousta, joka alkoi klo 10. Tän jälkeen on mahdollisuus esittää kysymyksiä Tapiolle ja Arille. Jos tulee nyt pikaisesti jotain mieleen, mikä kiinnostaa, niin laittakaa tänne kyssäreitä. Voin esittää niitä eteenpäin ja raportoida tänne vastauksia.

30 tykkäystä