Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

LV jakauma vs. Petrin ennusteet:

kuva

30 tykkäystä

“Tämänhetkisen markkinatilanteen ja toimintakykymme perusteella arvioimme, että investointimme vuonna 2021 ylittävät arvioidut 5–8 miljoonaa euroa, ja tuoreimmat hankkeemme mukaan luettuina arvioimme koko vuoden 2021 investointien olevan noin 10 miljoonaa euroa.”

Maksetaanko siis jo suunnitelluista investoinneista (tehdaslaajennukset ym.) enemmän rahaa, että saadaan tehtyä ajoissa, vai onko tiedossa kenties optiota lisäinvestoinneille loppuvuodelle :thinking:
Mene ja tiedä.

14 tykkäystä

Nämä kasvuluvut on nyt tällä hetkellä sen verran komeita, että oli pakko mehustella laittamalla Q1/21 ja Q2/21 rinnakkain ja katsoa paljonko kullakin markkinalla kasvettiin pelkästään huhti-kesäkuussa tammi-maaliskuuhun verraten.


Kauniitaa lukuja!

57 tykkäystä
25 tykkäystä

“…olemme vieneet päätökseen Romanian investointihankkeet. Almost Heaven Saunasin tehdashanke Yhdysvalloissa etenee suunnitellusti, ja tehtaan laajennus Muuramessa on hyvin aikataulussa. Tämänhetkisen markkinatilanteen ja toimintakykymme perusteella arvioimme, että investointimme vuonna 2021 ylittävät arvioidut 5–8 miljoonaa euroa, ja tuoreimmat hankkeemme mukaan luettuina arvioimme koko vuoden 2021 investointien olevan noin 10 miljoonaa euroa. Harvian kassavirtasuhde on säilynyt hyvänä, mutta tällä vuosineljänneksellä siihen ovat vaikuttaneet nettokäyttöpääoman nousu sekä tehdyt investoinnit.”

Kuulostaa lisäinvestoinneilta kun suunnitellut investointikulut nousevat 5-8 miljoonasta 10 miljoonaan tänä vuonna. :thinking:

26 tykkäystä

Kasvu näyttää tulevan vahvimmin Keski-Euroopasta ja erityisesti Saksasta. Tottakai myös muualta erityisen vahvat luvut, mutta omaan silmään miellyttää, että suurin kasvu on noilla markkinoilla, jossa saunakulttuurille löytyy myös tulevaisuudessa kysyntää.

Tässä Tapsan suusta ehkä koko raportin kiteytys ja samalla viittaus tulevaan:

“Yritysostojen vaikutus oli merkittävä, mutta saavutimme myös hyvän 60 prosentin orgaanisen kasvun.”

Siinä kun SaaS firmat painaa 30-40% kasvua, niin metallifirman 60% orgaaninen kasvu mainitaan hyvänä. :slight_smile: Nyt odotellaan vain, että saavutetaan erinomainen tai loistava kasvu.

Vaikka on aiemminkin korostettu, niin aivan loistava ostos tuo EOS. Myös Kiramin kohdalla merkit näyttävät siltä, että siinäkin on osuttu nappiin. Toivottavasti kuulemme myös jatkossa uutisia uusista yrityskaupoista.

96 tykkäystä

Teräksen hinta on ainakin tuplaamassa loppuvuonna verrattaen alkuvuoteen.

Ellei jopa enemmän…

7 tykkäystä

Harvian taloudellinen ohjeistus pysyy samana: “Yhtiön johto arvioi, että COVID-19-pandemian aiheuttamien erityisolosuhteiden takia sauna- ja spa-markkina on kokenut poikkeuksellisen vahvaa kysyntää. Tällä ei kuitenkaan uskota olevan vaikutusta sauna- ja spa-markkinan pitkän aikavälin kasvuodotuksiin tai Harvian pitkän aikavälin tavoitteisiin.”

Toimitusjohtajan kommenteissa jo kuitenkin pientä eroavaisuutta virallisesta ohjeistuksesta: “Tietoisuus saunasta sekä sen suosio ovat lisääntyneet pandemian aikana ja kasvattaneet entisestään sauna- ja spa-tuotteiden vahvaa kysyntää. Harvian johdon arvio on edelleen, että osa tästä kasvusta on niin sanottua aikaistettua kysyntää, eikä sen näin ollen uskota vaikuttavan sauna- ja spa-markkinan pitkän aikavälin kasvuennusteeseen.”

Mikäköhän johdon arvio tällä hetkellä on, että kuinka iso osa tästä kasvusta on aikaistettua kysyntää ja kuinka iso osa liittyy tietoisuuden lisääntymiseen saunasta?

6 tykkäystä

Voiko investointien hinnan kasvuun vaikuttaa puu- ja metalliraaka-aineiden hinnankorotukset?

14 tykkäystä

Kyllä!
Peltiä taisi saada vielä viimevuonna n. 0,80€/kg ja 2021 loppuvuodesta hinta huitelee 2€ nurkilla tai päälle.
Puutavaran hinta huippu taitaa olla jo ohitettu. :thinking:

Edit: vuosiluku lisätty

11 tykkäystä

Varastoja täydennetty materiialipulan ja hinnannousun varalta: "Tästä johtuen olemme tehneet ennaltaehkäiseviä toimia hankinnassamme ja kasvattaneet varastotasojamme kriittisten materiaalien ja komponenttien osalta sekä kehittäneet vaihtoehtoisia ratkaisuja tuoterakenteisiimme.”

12 tykkäystä

“Vuoden 2021 toisella puoliskolla keskitymme edelleen strategiamme kulmakiviin – keskiostoksen arvon kasvattamiseen, maantieteelliseen laajentumiseen ja tuottavuuden jatkuvaan parantamiseen. Sauna- ja spa-markkinan yrityskauppojen aktiviteetti on lisääntynyt edelleen vuoden 2020 tapaan. Strategiamme mukaisesti tutkimme edelleen aktiivisesti mahdollisuuksia kasvaa sauna- ja spa-markkinalla myös yritysostojen kautta.”

Omien, joskin saunanhuuruisten värilasieni läpi tästä on tulkittavissa se, että loppuvuoden aikana on tarkoitus jatkaa investointeja nimenomaan uusiin kohteisiin sen sijaan, että tuo investointikustannusten nouseminen selittyisi nykyisillä, käynnissä olevilla laajennusprojekteilla.

24 tykkäystä

Ainakin pelivaraa on vaikka suunniteltuja investointejakin on lisätty tälle vuodelle muutamalla miljoonalla enemmän kuin alunperin suunniteltu ja tehty mm. Kiramin ostos, niin samalla velkaantumisaste kuitenkin tippunut alle yhtiön oman haarukan.

“Tämänhetkisen markkinatilanteen ja toimintakykymme perusteella arvioimme, että investointimme vuonna 2021 ylittävät arvioidut 5–8 miljoonaa euroa, ja tuoreimmat hankkeemme mukaan luettuina arvioimme koko vuoden 2021 investointien olevan noin 10 miljoonaa euroa.”

  • Nettovelka oli 38,4 milj. euroa (43,6). Velkaantumisaste oli 0,9 (2,2).

Kun yhtiön haarukka 1,5x−2,5x:

"Harvian tavoitteena on pitkällä aikavälillä keskimäärin yli viiden prosentin vuotuinen liikevaihdon kasvu, yli 20 prosentin oikaistu liikevoittoprosentti sekä nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen välillä 1,5x−2,5x. "

9 tykkäystä

Tämä oli kuitenkin minusta kiinnostava arvio:
“Harvian mukaan markkina kasvaa tällä hetkellä selkeästi saunan terveyshyötyjen tunnettuuden ja suosion lisääntymisen ansiosta sekä yleisen koteihin panostamisen ja kotoilun trendin myötä, joka alkoi jo aikaisemmin mutta on kiihtynyt COVID-19-pandemian aikana. Harvian johto arvioi markkinan jonkin verran historiallista keskiarvoa nopeamman kasvun jatkuvan keskipitkällä aikavälillä eli seuraavien 2–3 vuoden ajan.”

En ole bongannut, että näin spesifiä keskipitkän aikavälin arviota olisi aiemmin esitetty, vai onko mennyt ohi?

4 tykkäystä

Uuuf, taisi markkina odotella vielä jotain jymyuutisia tältä osarilta kun käytiin jo hetkellisesti jossain -8%… En kyllä heti tajua miksi, posarihan “spoilasi” kaiken? No, alepäivää tarjolla pitkään pitoon… ja jos pelasi osaria viimeisen viikon aikana niin nyt sattuu :sweat:

20 tykkäystä

Erikoinen tämä nykymarkkina. Esimerkiksi Digia on viestinyt jo hyvissä ajoin, että tämä vuosi on ns. välivuosi. Markkina ei tätä kuitenkaan usko ja “pettyy” osareissa.

Nyt puolestaan Harvia jytkytti jo posarin ulos, joka nosti kurssia muutamilla prosenteilla. Nyt tuloksen tultua ulos markkina onkin sitten “pettynyt” siitä, ettei luvuissa ole mitään yllättävää, vaan osuivat täsmälleen (posarin jälkeisiin) odotuksiin :smiley:

What a time to be alive…

61 tykkäystä

Tuloskausi tarjoaa hurjia käänteitä. Viime viikolla Reveniolta posari ja seuraavana aamuna rumat lukemat tauluun. Nyt Harvialta sama, mutta vähän lievempänä ja pidemmällä gapilla. Toisaalta molemmat näistä otti aika isoja harppauksia ennen osarin tuloa, eli isosta niiauksesta huolimatta kurssista puhallettiin ehkä viikon nousut pois :smiley:

Jäädään venaamaan mitä vajaan tunnin päästä alkava live tarjoaa ja mihin suuntaan sen jälkeen lähdetään.

edit: Musta tuntuu, että tällä hetkellä markkinat kaipaavat positiivisia jättiyllätyksiä toisensa perään. Vaikka Harvialla oli jo posari alla, niin vielä olisi pitänyt taikoa joku yllätyskortti pöytään osarin myötä, uusi investointi tai yrityskauppa. Nyt kun mitään “uutta” ei tullut, niin reaktio valahti negan puolelle.

20 tykkäystä

Ei kannata yhden päivän niiauksesta säikähtää, tällä haetaan vaan vauhtia uudelle nousulle. Hienoa päästä välillä ostamaan hieman edukkaammin. Nyt rillataan ja saunotaan :stuck_out_tongue:

12 tykkäystä

Kun +20% on “muutamia prosentteja”. Ehkä kohonneet investoinnit säikäytti osaa, ja osa vaan osari lottosi, eiköhän tunnin päästä olla taas viisaampia, kun on webcastikin ilmoilla.

10 tykkäystä

Tämän tausta kyllä kiinnostaa. Onko taustalla kustannusten kasvu vai jokin muu. Mikä on aiheuttanut investointeihin hypyn 5-8 meur → 10 meur.