Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

Jotenkin tuntuu siltä, että Trumpin tullit tulevat olemaan hankala asia niin Harvialle kuin koko alalle lyhyellä aikavälillä. Ne väkisin nostavat hintoja (ellei sitten katteista tingitä) ja kovempi hintataso vähentää kysyntää.

Pidemmässä juoksussa Harvia on suhteessa kilpailijoihin hyvin positioitunut Yhdysvaltain markkinoilla paikallisen tuotantonsa ansiosta, mikä parantaa yhtiön asemaa suhteessa kilpailijoihin. Mutta lyhyellä aikavälillä tulee lunta tupaan.

1 tykkäys

Nyt sitten tiedetään tullit, Kiinalle tuli kovemmat tullit kuin EU:lle, jännä katsoa mitä tämä tarkoittaa kiuasviennin näkökulmasta. Ja onko mahdollista, että nyt tuli sysäys aloittaa kiukaidenkin teko Yhdysvalloissa. Ja mitä tämä tarkoittaa kilpailuasetelman näkökulmasta.

Mielenkiintoista olisi kuulla mielipiteitänne, niin analyytikon kuin palstalaisten.

Itselläni on näppituntuma että lyhyellä aikavälillä tämä on vastoinkäyminen mutta pidemmällä aikavälillä voi parantaa Harvian kilpailukykyä Yhdysvaltain markkinoilla. Voi olla että seuraava muutama kvartaali menee huonommilla marginaaleilla, kunnes tilanne on taas hallinnassa. Mutta nämä ovat vain tämmöistä karkean tason arvailua.

13 tykkäystä

voipi olla, että iso jenkki Watkins Wellness, joka osti esim. Tylon, niin on muutenkin dynaamisempi

2 tykkäystä

Tulli% voivat muuttua, poistua vielä useaan otteeseen Vakaan Neron päähänpistoina ja neuvottelutuloksina. Tee siinä sitten yritysjohtajana strategiapäätöksiä.

2 tykkäystä

Alla Harvia-osuus aamun tullikommenttipläjäyksestä. Vastauksena @xlat USAn kiuasvalmistuksen osalta: Volyymien kasvaessa riittävän suuriksi yhtiö voisi hyvinkin aloittaa myös perinteisten kiukaiden tuotannon USA:ssa. Trumpin tempoileva politiikka ei ehkä siihen kuitenkaan merkittävästi vaikuta, mutta on varmasti yksi syy taas miettiä asiaa, jos EU:n tullit näyttäisivät pysyvämmiltä. Perinteistä kiuastuotantoa ei kilpailijoillakaan USA:ssa merkittävästi ole, joten tässäkään suhteessa Harvia ei ole kilpailijoita heikommassa asemassa.

Harvia

Pohjois-Amerikka eli lähinnä USA on Harvian suurin markkina-alue, ja teki 35 % yhtiön liikevaihdosta vuonna 2024. Harvian päätuote USA:ssa on kokonaiset saunat, jotka se valmistaa paikallisesti. Samoin viime vuonna ostettujen höyrytuotteiden valmistus on paikallista. Kuten aiemmin olemme kommentoineet, puuraaka-ainetta tuodaan myös Kanadasta ja niihin kohdistuvat mahdolliset tullit ovat jo nostaneet raaka-ainehintoja Harvian kannalta. Kiuasvalmistusta yhtiöllä ei ole USA:ssa, vaan ne tuodaan joko Kiinasta tai Suomesta. Suhteessa kilpailijoihin Harvialla on kuitenkin enemmän paikallista valmistusta, joten kilpailuasetelmaa tullien ei pitäisi Harvian kannalta heikentää. Uskomme yhtiön pystyvän pitkälti kompensoimaan tullien vaikutukset nostamalla myyntihintoja. Mielestämme keskeisempi kysymys Harvian kannalta onkin, jatkuuko saunojen vahva kysyntätrendi hintojen noususta ja yleisestä kuluttajakysynnän heikentymisestä huolimatta.

64 tykkäystä

Maailman parhaaksi jääkiekkoilijaksi tituleeratun kanadalaisen Connor McDavidin vaimon instagram storysta bongattua :slightly_smiling_face: McDavid on tunnettu intohimoisesta suhtautumisestaan rasituksesta palautumiseen, eikä jätä kiveäkään kääntämättä. Hyvää mainosta nähdä pariskunnan kotona nimenomaan Harvian kiuas! Kiekkoilijoiden yksityiselämää ja puolisoita seurataan Kanadassa muutenkin erityisen tarkalla silmällä.

55 tykkäystä

Harvian toimitusjohtaja Matias Järnefelt kertoo tämän päivän Keski-Suomalaisessa, että Harvia on hyvässä tilanteessa. Yhdysvaltojen liikevaihdosta 70% tulee paikallisesta tuotannosta, ja Kiinan tehtaalta saadaan tarvittaessa siirrettyä tuotantoa Muurameen, jossa on kova vauhti päällä. Osittain jopa kolmessa vuorossa.

71 tykkäystä

Kyllä vaan, mutta JOS maailmantalous ajautuu taantumaan koska Trumpin tullit, niin miten tämä voisi sataa Harvian laariin?

Jos siinä käy kuten koronakriisissä, että ihmiset alkavat panostamaan kotiin matkustelun ym. sijaan?

Silloin elvytys toimien ja matkustelun vähentymisen takia kotitalouksilla oli yhtäkkiä huomattavasti pääomia kuluttaa rahaa siihen mihin pystyivät. Nyt näyttää siltä, että talous ajetaan taantumaan ja kaiken kallistuessa mistä se ylimääräinen raha tulee tälläiseen kulutukseen?

6 tykkäystä

Tullit on edelleen hyvin epävarma asia. Nykyinen hallinto hoitaa asioita siinä mielessä huonolla tavalla että politiikalla ei tunnu olevan ennustettavuutta ja asiat muuttuvat todella nopeasti. Käytännössä tullit voivat kestää ja muuttua miten vain nykyhetken ja 4v väliltä, jonka jälkeen presidentti ainakin vaihtuu. Toki edes presidentin vaihtuminen ei automaattisesti tarkoita kauppasodan loppumista, mutta ehkä ennustettavuus edes paranisi. Amerikan hallinnolla on toki tarkoituksena kannustaa firmoja investoimaan Amerikkaan, mutta käytännössä sellaisen investointipäätöksen tekeminen on tehty firmojen päättäjille hyvin vaikeaksi kun näkyvyys tulevaisuuteen puuttuu.

Harvian tapauksessa mielestäni on selvää että jollain aikajänteellä kiukaita tullaan valmistamaan USA:n mantereella. Tämä voi tapahtua orgaanisesti tai epäorgaanisesti yritysoston kautta. Laajentumispäätöstä ei voi tehdä pelkän tariffipäätöksen perusteella, koska näkyvyys tariffien jatkuvuudesta puuttuu Harvialtakin. Enemmän vaakakupissa pitäisi painaa nykyinen ylikapasiteetti. Liikevaihto on edelleen alle 2021 vuoden tason inflaatiosta huolimatta. Muuramen tehtaaseen myös investoitiin noihin aikoihin, joten hyödyntämätöntä kapasitettiia pitäisi olla reilusti jäljellä tai ainakin sitä saadaan kohtuu helposti kasvatettua. Tämän perusteella voidaan arvioida että suoranaista tarvetta kiuastuotannon lisäämiselle ei vielä ole.

Tarpeettomassa lisäinvestoinnissa on isot riskit kun lisäksi huomioidaan globaalisti vaikuttava taantumariski, joka on seurausta tariffien aiheuttamasta shokista. Esim. case Kempower joka makselee kalista laskua investoinneista ylikapasiteettiin. Olisiko Harvian kuitenkin järkevämpää istua käsien päällä ja odotella tilanteen selkeytymistä?

Kyllä, eikä vain yhdysvalloissa vaan myös globaalisti. Markkinataloudessa on sellainen ominaisuus että dominoivassa asemassa olevat markkinajohtajat yleensä nousevat taantumista, lamoista ja erikoistilanteista voittajina. Markkinaympäristön muutokset kun vaikuttavat kilpailijoihinkin. On kuitenkin tärkeää muistaa, että tämä ei ole automaatio. Hyötyminen edellyttää oikeita strategisia päätöksiä ja riippuu monista tekijöistä, kuten häiriön luonteesta ja laajuudesta, toimialan rakenteesta, yrityksen omasta strategiasta ja kyvystä sopeutua sekä sääntely-ympäristöstä. Absoluuttisesti mitattuna myös dominoiva yritys voi kärsiä merkittäviä tappioita vaikeina aikoina ja juuri näissä tilanteissa isotkin vallihaudat on murentuneet.

Tulee mieleen muutaman ominaisuuttaa ja kilpailuetua jotka markkinajohtajat ja jossain määrin Harviakin omaa. Merkittävimmät näistä on taloudellinen sietokyky, skaalaedut ja neuvotteluvoima, markkinaosuuden kasvattaminen, yritysostomahdollisuudet, investointikyky ja asiakkaiden “Flight to Safety”.

Suuremmilla, markkinaa dominoivilla yrityksillä on tyypillisesti vahvemmat taseet, parempi pääsy rahoitusmarkkinoille ja korkeammat voittomarginaalit. Tämä antaa niille puskurin kestää taloudellisia iskuja, kuten kysynnän laskua taantumassa tai kustannusten nousua tariffien vuoksi, paremmin kuin pienemmät, usein rajallisemmilla resursseilla toimivat kilpailijat.

Suuret yritykset hyötyvät usein skaalaeduista hankinnassa, tuotannossa ja jakelussa. Ne voivat neuvotella parempia ehtoja toimittajien kanssa tai niillä voi olla monipuolisemmat toimitusketjut, jotka ovat vähemmän alttiita yksittäisille häiriöille (kuten tiettyyn maahan kohdistuvat tariffit). Ne voivat myös siirtää kustannusten nousua hintoihin helpommin markkinavoimansa turvin. Toisaalta globaalisti toimivat yritykset voivat olla tietyissä tilanteissa monimutkaisten toimitusketjujensa ja laajan kansainvälisen toimintansa vuoksi jopa alttiimpia tietyntyyppisille häiriöille, kuten geopoliittisille jännitteille tai laajamittaisille logistiikkaongelmille.

Kun pienemmät kilpailijat kamppailevat tai jopa ajautuvat konkurssiin häiriöiden seurauksena, dominoiva yritys voi kasvattaa markkinaosuuttaan joko orgaanisesti (asiakkaat siirtyvät vakaampana pidetyn toimijan asiakkaiksi) tai epäorgaanisesti.

Taantumat ja markkinahäiriöt voivat tehdä pienemmistä kilpailijoista houkuttelevia ja edullisempia ostokohteita. Dominoiva yritys voi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja konsolidoida markkinaa entisestään yritysostojen kautta.

Vahvemmassa taloudellisessa asemassa oleva yritys voi jatkaa strategisia investointeja (esim. T&K, markkinointi, teknologia) myös heikkoina aikoina, mikä voi vahvistaa sen kilpailuetua pitkällä aikavälillä, kun taas pienemmät joutuvat usein leikkaamaan investoinneistaan.

Epävarmoina aikoina asiakkaat (etenkin yritysasiakkaat) saattavat suosia suurempia ja vakaampina pidettyjä toimittajia minimoidakseen omia riskejään. Tästä sijoittajille tuttu “Flight to Safety” termin käyttö. Esim. Costo toimii Almost Heaven Saunan jälleenmyyjänä. Costcon on voitava luottaa siihen että toimittajan toimitusvarmuus säilyy kaikissa tilanteissa.

Eli vaikka tilanne voikin tarjota tilaisuuksia hyötyä, niin on muistettava että pitkällä aikavälillä myös dominoiva yritys tarvitsee terveen ja toimivan markkinan menestyäkseen. Markkinan merkittävä ja pitkäaikainen heikkeneminen ei ole kenenkään etu. Vakavat taantumat tai laaja-alaiset tariffit iskevät koko toimialaan ja voivat laskea kokonaiskysyntää niin merkittävästi, että myös dominoiva yritys kärsii absoluuttisesti, vaikka sen suhteellinen asema kilpailijoihin paranisikin.

16 tykkäystä

Onkohan yhtiökokouksesta tulossa tj:n katsausta jälkikäteen nähtäville @Rauli_Juva? Webcast-mahdollisuus Videosyncin kautta kuitenkin oli.

Enpä osaa varmasti sanoa, mutta uskon ja toivon näin, kun viime vuonnakin oli.

3 tykkäystä

Toimitusjohtaja Matias Järnefeltin katsaus viime viikon yhtiökokouksesta! :blush: Tätä @Osakesaastaja2 jo kaipailikin! :person_in_steamy_room:

15 tykkäystä

Mielenkiintoinen katsaus. Kannattavasti kasvava yritys, kasvu on ollut kyllä huikeaa, niin orgaaninen kuin yrityskauppojen kautta tullut. Venäjän myynnin menettäminen lohkaisi liikevaihtoa mutta se on saatu kurottua umpeen. Liikevaihtoa tärkeämpänä mittarina tässä pidän kannattavuutta, joka on säilynyt erinomaisena vaikeissakin käänteissä. Tätä on ollut kyllä ilo omistaa.

Se, mitä jäin kaipaamaan esityksestä oli vähän riskien avaamista, esim. yritysostot ovat aina riskaabeleita ja vaikka tähän asti on mennyt tosi hyvin niin aina on riskinä astua miinaan yritysostossa.

3 tykkäystä

Harvialla on selkeä lista nimineen, jossa on heitä kiinnostavat yritykset. Tämä ei tietenkään poista riskiä, mutta ainakin hieman rajaa, ettei täysin miinaan ajeta.

Yrityskaupoista Kirami lienee ainoa, joka ei ole mennyt kuin strömssössä.

4 tykkäystä

Itseä ihmetytti että katsauksessa ei millään tavalla otettu kantaa tulleihin yms. Oliko joku läsnä; tuliko kysymyksissä asia asille?

1 tykkäys

Nyt kun osingosta on päätetty, niin syksyllä, osingonmaksun toisen erän jälkeen Harvia on maksanut kumulatiivisesti jo yli 4 euroa osinkoja (4,11 euroa tarkalleen). Harviaa sai vuonna 2018 sen pörssitaipaleen alussa 5,00 eurolla, niin annista kuin annin jälkeenkin pörssistä.

Kasvavat osingot ovat tuoneet paljon tuottoja pitkäjänteisille sijoittajille kurssiheilunnasta huolimatta. (Silti osingonjako on edelleen kestävällä pohjalla yhtiön tulos ja rahoitustarpeet huomioiden.)

33 tykkäystä

Danske Bank julkaisi päivitetyn Harvia-näkemyksensä. Suositus pysyy OSTA-tasolla, tavoitehinta tarkentuu 47,00 euroon (edellinen: 53,00 €). :point_down:

27 tykkäystä

Tässä on Raulilta ennakkoyhtiöraportti, kun Harvia julkaisee Q1-tuloksensa 7.5. :slight_smile:

USA on Harvian suurin markkina ja kasvuveturi. USA:n tullit ja kuluttajaluottamuksen sekä mahdollisesti kysynnän hiipuminen vaikuttavatkin monin tavoin yhtiöön. Olemme laskeneet ennusteitamme 3-5 % lähivuosille ja tavoitehintamme 40 euroon (aik. 46). Toistamme vähennä –suosituksen.

Rapsasta lainattua:

Uskomme yhtiön näkymän säilyvän positiivisena

Harvia ei anna ohjeistusta, mutta uskomme yhtiön toistavan viestin saunamarkkinoiden merkittävästä kasvupotentiaalista etenkin Euroopan ulkopuolella. Yhtiö korostanee myös USA:n paikallista valmistustaan, joka voi tarjota suhteellista etua kuten etusivulla mainitsimme. Erityisen kiinnostuksen kohteena olisi luonnollisesti aivan viime aikojen (huhtikuu) kysynnän kehitys, mutta siitä ei välttämättä saada kovin tarkkoja kommentteja

12 tykkäystä