Osakesijoittaminen

Harvia: tasaista löylyä salkkuun

Eilen omaa saunaa lämmittäessä tuli mieleen, että on hyvä että Harvia myy myös kokonaisia saunoja, samoin nettisivuilta löytyvät tukipalvelut saunan suunnitteluun yms. on paikallaan, koska onhan se niinkin, että hyväkään kiuas ei takaa hyviä löylyjä jos sauna sinänsä ei ole toimiva. Näitä asioita ei kai saa halpatuotetun kopiokiukaan kaveriksi, vai saako? Hyvän kokonaisuudenkin pystyy vielä pilaamaan väärällä kivien määrällä tai täytöllä, mutta samanlaista riskiä tietysti on miussakin tuotteissa, että kuluttaja saa huonon kokemuksen koska tuotetta käytetään väärin, ei siltä kai voi kokonaan välttyä.

Ja se oman saunan puulämmitteinen kiuas muuten on Narvi, ostettu talon edellisen isännän suosituksesta, eikä ollenkaan huono sekään. Hyppäsin vuosien harkinnan jälkeen osakemarkkinaan vasta kesällä, ja Harvia vakuutti silloin pitemmän aikavälin suoriutumisella, ei siinä Q2:n luvuilla suurta merkitystä enää ollut. Olis voinu laittaa enemmänkin rahaa kiinni heti alussa tähän (voiko näin olla ajattelematta kun arvostus ja suorituminen jatkuu hyvänä?), mutta luotan siihen että ostopaikkoja löytyy edelleenkin. Niin kauan kuin kannattavuus ja osingonmaksukyky sekä -halu säilyy, ja kasvu ei pysähdy, en ole huolissani tästä sijoituksesta.

11 tykkäystä

Vaikka pihi mies olenkin niin kiuas on varmaan viimeisiä paikkoja mistä alkaisin säästämään. Riippumatta onko sähkö- vai puulämmitteinen kiukaaseen liittyy aina jonkinlainen paloturvallisuus riski. Turvallisuudeen tunteesta ollaan valmiita maksamaan jatkossakin. Kiinalaiset halpamallit eivät koskaan tule nauttimaan samanlaisesta luotettavuudesta. Vaikka olisi täydin identtinen kopio ominaisuuksiltaan se epäluottamus kiinalaiseen laatuun saa varmasti tulevaisuudessakin ihmiset valitsemaan sen hieman kalliimman merkkituotteen.

17 tykkäystä

Tähän vielä sen verran lisäisin, että ei tuo viime kesän kysyntä varmastikaan kaikilta osin ole pelkästään aikaistettua kysyntää. Näen sen enemmänkin ns. bonuksena. Harvian luvut olisivat olleet kovia ilman koronaakin, mutta nyt korona antoi vielä lisäbuustia kysynnälle.

Moni ei varmasti ilman koronaa olisi keksinyt alkaa remppaamaan kylppäriään tai katselemaan mökkien myynti-ilmoituksia. Nyt mm. matkustelun puutteen vuoksi sitten alettiin miettimään tällaisia asioita. Jos kesä olisi ollut ns. normaali, mökkikauppoja olisi tehty puolet (hatusta heitetty) vähemmän, onnellisia mökinomistajia olisi vähemmän ja remontointitarve olisi ollut pienempi. Ehkä esimerkiksi isojen kylpylöiden tai muiden säännöllisesti saunatilojaan remppaavien tapauksessa kyse oli aikaistetusta kysynnästä, mutta väittäisin, että suurilta osin tätä kysyntää ei olisi ilman koronaa ollut ollenkaan. Tämä siis vain Suomen näkökulmasta, mutta varmaan kaava on ollut samankaltainen myös muilla Harvian päämarkkinoilla.

Olipa sekavasti selitetty, mutta uskoisin, ettei tämän kesän poikkeuksellisen korkea kysyntä ole pois tulevasta, etenkin kun mökki- ja remppausbuumi tulee vielä koronan vuoksi jatkumaan ainakin toisen samanlaisen kesän. Eikä muutenkaan koronan poistuminen “romauta” Harvian bisnestä mihinkään, ihan yhtä lailla myös Harvia kärsii omalta osaltaan koronasta. Myös kasvaminen ennen kaikkea Yhdysvalloissa tulee myös jatkossakin olemaan suurta ja onnistunee jopa helpommin ilman koronaa.

9 tykkäystä

Tämä ei tainnut vielä täällä olla. Lähinnä tuohon tulevaisuuden kasvuun jenkeissä.

*”Saunan terveys- ja hyvinvointivaikutukset ovat varsinkin Keski-Euroopassa tärkeä tekijä kasvun taustalla. Amerikassa koko saunamarkkina on edelleen vielä pieni, mutta saunan terveysvaikutukset ovat täällä hyvin tiedossa sekä perinteisen että infrapunasaunan osalta.”

”Amerikassa puhutaan saunan tunnettujen terveysvaikutusten lisäksi hyvin laajasti aina ihon terveydestä ja painonhallinnasta lähtien”, Pajuharju sanoo.*

9 tykkäystä

Juttu on tilaajille, mutta sen verran referoin, että siellä on toimittajalla lähtenyt vähän kynä lentämään kieli poskessa, kun on spekuloitu Tulikiveä ja Honkarakennetta Harvian seuraaviksi yritysostokohteiksi :slight_smile:

EDIT: TylöHelon höyrysaunat myös mainittu, mikä alkaa varmaankin jo vähän liippaamaan lähempää sitä, mitä haetaan. Harviahan on todennut, että portfoliossa on aukkoja ammattihöyryn ja infrapunan kohdalla, joten sille akselille varmaankin seuraavat ostot osuvat enemmänkin kuin tulisijojen ja hirsimökkien toimialalle.

41 tykkäystä

Luin tämän saman jutun aamulla ja kyllä hieman nauratti lukea tätä. Jotenkin tuntuu, että mitä on oikein ajateltu, kun spekuloidaan ostaako Harvia esim Honkarakenteen :smiley: En ihan hirveästi näe yhtäläisyyksiä näiden kahden firman kohdalla.

18 tykkäystä

Harvia on nyt kaikkine kurssikehityksineen muutenkin niin kaikkien “huulilla” lähes kansanosakkeena, niin kivahan siitä on kehittää tuollaisia seitsemän päivää - lehti tyyppisiä höpöhöpö-klikki artikkeleita :joy:

9 tykkäystä

“We believe the company has just begun executing Harvia’s long-term plan of world domination in the sauna and spa market.”

“Harvia is getting overdue share price recognition. Now analyst targets are being lifted to the €24-26 levels, which we think is still too low with this kind of execution. My previous target was €20 euros per share in 2020 and I am now raising it to €30 in 2021.”

En tiedä yhtään kirjoittajasta tai ylipäätään yrityksestä jonka puolesta kirjoittaa mutta ihan mielenkiintoista pohdintaa. Kannattaa kuitenkin olla lähdekriittinen…

20 tykkäystä

Kovaa on tarina. Tällä hetkellä treidaillaan jo -15% äskeisistä huipuista, kärsivälliselle odottajalle jo nykyisetkin targetit. Rotaatio toi kotiutuspaineet ja nyt varmaan ollaan hiljaa alkuvuoteen asti eli tankkausaikaahan tässä on.

5 tykkäystä

Videossa ollaan vierailemassa Harvialla Muuramessa. Koko 15min pätkä Harviaa.

38 tykkäystä

En ole sijoituskoulun jaksoja kattonut, mutta tämähän oli oikein hyvä jakso :wink:

3 tykkäystä

Kiitos jakamisesta, hieno pätkä!

2 tykkäystä

Kiitos tästä @Henkka1. En oo näitä kerenny viel kattelee, mut pitää laittaa seurantaan.

2 tykkäystä

Kiitos kaikille kritiikkiini reagoineille erinoimaisista näkemyksistä.

Haluaisin korjata yhden asian kuitenkin: En siis ennustanut että “Harvia romahtaa” tai “Harvian liikevaihto romahtaa” tai “Harvian kurssi romahtaa” kuten jotkut ovat käsittäneet. Vaan että KYSYNTÄ romahtaa verraten tähän corona-aikaan.

3 tykkäystä

En kuitenkaan usko tuohonkaan että kysyntä tulee tulevaisuudessa romahtamaan vaikka nyt oli selkeä piikki korona-aikana, perustuu siis ihan siihen Harvian tarinaan, kasvatetaan globaalisti markkinaosuutta mistä on jo hyviä näyttöjäkin. Yritetään levittää saunomisen ilosanomaa ympäri maailmaa.

4 tykkäystä

En usko itsekään että tulee “Tulevaisuudessa romahtamaan”. Pitkässä juoksussa hyvältä näyttää. Epäilen kuitenkin että tulee hetkellisesti (kvartaali vs kvartaali) romahtamaan tähän kysyntähuippuun verraten. Siis kysyntä. Se kuinka yhtiö hanskaa asian on eri juttu.

5 tykkäystä

Anna nyt joku konkreettinen ennuste lukujen muodossa. Kuinka paljon kysynnän “romahdus” laskee ensi vuoden liikevaihtoa?

3 tykkäystä

Mulle ainakin on vieläkin mysteeri miten joku saunatuotteiden markkina voi olla tasaisesti kasvavaa, joten mitään en lähde ennustamaan ja pysyn mukana niin kauan kun “tasainen löyly” jatkuu :+1:t2:

1 tykkäys

Maailmassa on tällä hetkellä (ulkomuistista) about 16 miljoonaa saunaa ja näistä pelkästään Suomessa on yli 2 miljoonaa saunaa. Onhan tuossa vielä markkinaa kasvettavaksi.

Suurin pihvi tässä keississä on sauna kulttuurin levittäminen mm. Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan.

6 tykkäystä

Ei yhtiön tavoittelemaan yli 5% kasvuun tarvita kovinkaan ihmeellisiä juttuja, suurin osa kysynnästä on korvauskysyntää ja kun saunojen määrä hiljalleen kasvaa niin sitä kautta laitekanta kasvaa ja korvauskysyntä seuraa perässä.

Kun siihen myydään vahvan brändin ansiosta hieman kilpailijoita arvokkaampaa kiuasta ja kasvatetaan keskiostosta myymällä kaikenlaista oheisjuttua (turvakaidetta, ohjauskeskusta jne.) niin yli 5% kasvutavoite on minusta aika helppokin saavuttaa.

Edit. Kvartaaliheiluntaa tietenkin tulee olemaan, etenkin nyt korona-aikana mutta siitä nyt ei kannata olla huolissaan. Kun yhtiö ei anna lyhyen aikavälin ohjeistusta niin tämä osake sopii paremmin pitkän aikavälin sijoittamiseen.

6 tykkäystä