Q1 raporttiin tosiaan 10 päivää. Yhtiön oma liikevaihto-ohjeistus on $520-540M ja analyytikoiden konsensus on $536M. Lyhyen pörssihistorian aikana ohjeistuksen ylälaita on aina ylitetty, joten tuskin nytkään poiketaan totutusta.
Hims House (HH) ennustaa luottokorttidatan perusteella $580M liikevaihtoa, joka vastaisi hieman normaalia suurempaa ylitystä. Se on härkäinen ennuste, mutta Q4:llä vastaava ennuste oli $477M ja se ylitettiin. Q1 on ollut luottokorttidatan perusteella erittäin vahva.
Q2:lle analyytikot ennustavat $567M liikevaihtoa ja HH $581M huhtikuun ensimmäisen puoliskon luottokorttidatan perusteella. Q2:sta on tässä kohtaa vaikea ennustaa, koska Q1:n GLP-1 myynnistä tuloutuu vielä paljon liikevaihtoa Q2:n aikana. Eli ennusteylitykset Q1:llä valuisi myös osin Q2:lle ja toistepäin.
Mutta lopulta liikevaihdolla ei ole mitään merkitystä. GLP-1 liikevaihto tulee joka tapauksessa katosta läpi, johtaako se kuinka suureen ylitykseen ohjeistuksen osalta on toissijaista, suurempi merkitys on perusliiketoiminnan kasvulla ja kommenteilla liittyen:
- liraglutidin myyntiin ja siihen, kuinka asiakassiirtymä siihen on sujunut
- personoitujen GLP-1 annosten osuuteen - mitä pienempi, sen parempi
- uusiin kategorioihin ja niiden julkaisuaikatauluun (TRT)
Q2 tulee olemaan liikevaihdon kasvun osalta vaikein kuukausi, kun GLP-1 vaikutus hiljalleen laskee. Se, että liraglutidi saatiin markkinoille ennen kopiomyynnin lopettamista, auttaa paikkaamaan koloa. Silti Q2:lla on eniten tilaa pettymykselle, koska kvartaalille odotetaan edelleen kasvua, vaikka suurin kasvuajuri on poistunut kokonaan. Kaaviossa viimeinen palkki on huhtikuun ensimmäinen viikko.
Riski oikeustoimista tuntuu täysin ylimitoitetulta. Sivustolta ei löydy mitään mainintaa personoiduista annoksista, eikä myöskään potilaaksiottolomakkeessa mainita niitä, vaikka personoinnista kysytäänkin. Ilmeisesti sitä voidaan silti joissain tilanteissa tarjota, mutta Redditissä on ainakin raportoitu, että sitä on vaikeaa saada.
Compounded GLP-1 myyjiä on Yhdysvalloissa yli 50 ja monet myy edelleen täysin avoimesti personoituja annoksia käytännössä kaikille. Hims ja Ro on selvästi paljon varovaisempia ja vaikuttaa myyvän personoituja annoksia ainoastaan todettuun tarpeeseen.
Se, että Novo ja Lilly vie oikeuteen näitä pienempiä firmoja, jotka kätevästi personoivat koko asiakaskunnan lääkkeet samalla kertaa, voi olla Himsin kannalta positiivista, kun markkinoilta poistuu halvat ja laittomat (mutta tehokkaat) vaihtoehdot.
Analyytikot ovat huolestuneita perusliiketoiminnan kasvutahdista, mutta näillä hinnoilla sen ei tarvitse kasvaa markkinaa nopeammin. Analyytikoiden ennusteissa perusliiketoiminta vaikuttaa kattavan vain nykyiset tuotealueet, eikä uusia aluevaltauksia hinnoitella vielä lainkaan. Ennustan itse, että perusliiketoiminta kasvaa markkinan kasvutahdilla, mutta uudet alueet, TRT ja menopaussi, paljon nopeammin. Niistä ei tällä hetkellä puhuta mitään, vaikka niistä voi tulla merkittäviä kasvumoottoreita jo ensi vuodelle. TRT:n ja menopaussin jälkeenkin uusia kasvuaihioita riittää, eikä niiden mahdollisesta potentiaalista tarvitse maksaa tällä hetkellä mitään.
Tällä hetkellä siis riittää, että laihdutusliiketoiminta säilyy olemassa ja perusliiketoiminta kasvaa markkinan mukana. Ei silti ole helppoa olla härkäinen tässä kohtaa, kun floatista 31% on shorttina. Tilanne on kuitenkin 15. päivältä, joten viime päivien noususta voi ehkä päätellä, että jotain positioita on suljettu sen jälkeen. Ja kuinka suuri osa shorteista fronttaa mahdollisia oikeuskäyntejä ja kuinka suuri osa tulosta ja yhtiötä ylipäätään on toinen kysymys. Kuitenkin firmaa on shortattu isosti jo pitkään, joten osa voi olla jotain yleistä markkinahedgeäkin - mutta siltikin shortteja olisi nyt tuplasti yli keskiarvon.
Joka tapauksessa osavuosikatsaus aiheuttaa todennäköisesti isoja liikkeitä johonkin suuntaan. Viime vuonna ohjeistusta nostettiin jokaisen katsauksen yhteydessä. Juuri nyt vahva ohjeistus koko vuodelle ja etenkin Q2:lle auttaisi hälventämään huolia ex-GLP-1 liiketoimintojen suorituskyvystä.