Jos polku tuohon muutamaan kymmeneen senttiin on jo jotakuinkin varma miksei hinta ole jo aikalailla siellä?
Itsellä ei siis ole kokemusta tällaisesta, mutta eihän yhtiön arvo periaatteessa muutu listauksen poistumisen seurauksena. Toki esimerkiksi lisääntyvä epävarmuus voi sen aiheuttaa.
Hyvä kysymys. Eihän se varmaa ole, että firman liiketoimintakin on ihan kuralla, eikä kaikkien ole pakko myydä. Ei Triterraskaan heti muuttunut arvottomaksi, vaan kaupankäynti jatkui OTC-markkinalla. Osake jopa nousi vähän myöhemmin 90 sentin delistauspäivän arvosta yli kahteen taalaan. Saivat paljon myöhemmin tilinsäkin jiiriin ja luvut julkaistua. Vähemmän yllättäen liiketoiminta ei mennyt ihan yhtä hyvin kuin SPAC esitteissä lupailtiin, joten osakkeen hinta on myöhemmin painunut pohjamutiin.
Hyzonin arvoahan on vaikea arvioida, kun eivät saa tilinpäätöstä tehtyä. Bonuksena on oikeusjuttu, jossa Hyzon pyytää Delawaren tuomioistuinta hyväksymään alkuperäisen SPAC mergerin vaikka äänestysprosessi ei ilmeisesti ole, tuoreen ennakkopäätöksen perusteella validi.
Eniten tässä harmittaa, kun minulta kysyttiin, että “mitä tästä opit?” ja en osannut vastata siihen. En edelleenkään osaa varmuudella vastata viikon pohdinnan jälkeen.
Ehkä jatkossa vältän kaikkea Kiinaan sotkeutunutta bisnestä ja/tai lopetan osakepoiminnan kokonaan.
Lyhyt kommentti yleisesti rahojen menettämisestä tässä ja osakepoiminnasta. Muistakaa se hajautus ja vertaus esim kirjojen kustannustoimintaan: “yksi kaksi floppaa, kymmenen tasapaksua, yksi kaksi tähteä”.
Nimim. mikäs olikaan sen kotimaisen viimeksi konkurssin tehneen pörssiyhtiön nimi. Sain vähennettyä niitä tappioita seuraavien vuosien voitoista. Samalla opin vähän varovaisemmaksi keskihinnan alennustaktiikoiden kanssa. Tuohonhan taisi liittyä se sanonta yhden kansanosan julmasta tappajasta n. 100 vuoden takaa.
Hyzon Motors Inc. (“Hyzon” or the “Company”) (NASDAQ: HYZN), a global supplier of zero-emission heavy-duty fuel cell electric vehicles (FCEVs), today announced that on February 17, 2023, it received a letter from the Nasdaq Hearings Panel (the “Hearings Panel”) granting Hyzon’s request to extend the stay of delisting pending the hearing before the Hearings Panel and a final determination regarding Hyzon’s listing status.
Hyzon will appear before the Hearings Panel on March 16, 2023, where Hyzon will present its plan to regain compliance with Nasdaq Listing Rule 5250(c)(1) and request the continued listing of its securities on The Nasdaq Capital Market, pending such compliance.
Jotenkin erikoista että tieto tuli jo viikko sitten, mutta tiedote vasta nyt.
MPreis pitää 2.3.23 lehdistötilaisuuden, jonka yhteydessä paljastetaan ja otetaan käyttöön ensimmäinen Hyzonin toimittama rekka. Tämäkin toimitus rajusti myöhässä, mutta näyttäisi tilaus olevan edelleen voimissaan.
Nyt tuli taas täysin puskista… Hyzon ja Hyliion tehneet teknologian kehityssopparin. Yhdistävät molempien teknologiaa class8 -rekassa. Prototyyppi pitäisi olla valmis Q4 2023.
En tiedä mitä tästäkään ajatella. En ole ikinä uskonut Hyliionin tuotteeseen, mutta en ole kunnolla perehtynytkään. Tällä hetkellä tuntuu että ensin pitää saada kirjanpito kuntoon, ennen kuin uhraa tälle enempää aikaa.
Mielenkiintoista. Minullakaan ei hirveästi ole ollut uskoa Hyylionin range-extender teknologian kaupalliseen menestymiseen, mutta paljonhan Hyzon ja Hyylion tekevät samoja asioita ja ajattelin jo 2021 että ehkä näiden kannattaisi yhdistyä. Tietenkin Hyzonille suotuisin ehdoin, koska Hyzonilla on selkeästi enemmän omaa teknologiaa ja parempi kaupallinen potentiaali. Hyylionillahan on myös satoja miljoonia kassaa. Noh, ainakin tässä vaiheessa yhteistyössä lienee vain kyse siitä että Hyylionillakin on todettu kaasu range-extenderin olevan melko niche hommia ja että polttokennovoimalinjaan on pakko päästä kiinni.
Osake voi aina mennä alemmaksi. (Itse irrottauduin isoilla tappioilla kun tämä vyyhti tuli ilmi, mutta siitäkin tasosta on lappu laskenut 60%)
Joku selkeähkö kuvio missä tilanteissa myy jos pashka osuu tuulettimeen. Pienet myrskyilyt kannattaa sietää, mutta itsellä on punainen lappu jos yrityksellä on kovaa sekoilua talouden kanssa. Minulla ei kasetti kestä jos luotto menee johtoon.
Kiinaa kannattaa välttää.
Kyllähän tästä itselle paljon jäi käteen, paitsi sitä pirun fyffeä, joka on tämän homman tarkoitus…
Holthausenin ukko esittelee vetyasemaansa. Sinne ne teidänkin (ja minun) rahat on männynnä, vanha hynyn i35 vetyversio on vaihtunut uudeksi Miraiksi - koska pätäkkää on Ihmettelen sitä, miksi Hyzon maksoi tuosta irtaantumisesta noin paljon. Se maitoautokin jäi Holthausenille.
DB Schenker saanut ensimmäisen Hyzoninsa käyttöön. Kyllä näitä mielellään katsoo ja edelleen vahvistunut käsitys siitä, että Hyzonin tekniikka haluttua. Menivät vain prkl sekaantumaan Kiinan markkinoihin ja sekasivat asiansa…
Tällaisena pienenä sivujuonteena Hyzonin Uuden-Seelannin sijoituksen tilanne on parantunut sitten vuoden 2022. Tämähän oli yksi vikaan menneistä nyansseista silloin viime kesänä.
Green Hydrogen Systemsin kurssi pyöri heinäkuussa DKK 14 paikkeilla, nyt se on taas DKK 25 paikkeilla ja firman tekniset ongelmat ovat ilmeisesti taakse jääneitä asioita.
Mutta voihan se olla, että Hyzon heitti osakkeet jo mäkeen viime kesänä… No onpahan edes maakaasun hinta laskenut.