Uudessa Arvopaperissa (maksumuuri) oli juttua median ja maakuntalehtien uusjaosta eli käytännössä keskittymisestä muutamien yhtiöiden käsiin. Ilkka mainittu, vaikka Ilkka ei alan konsolidaatioon ole varsinaisesti ole osallistunut, kuten Sanoma, Keskisuomalainen ja Alma Media.
Ilkan medialiiketoiminnot ovat tunnetusti potentiaalinen järjestelykohde. Meiltä Petri totesi jutussa näkevänsä mahdollisena, että Ilkka ja Keskisuomalainen päätyvät vielä järjestelemään liiketoimintojaan keskenään. Keskisuomalainen on ostanut jatkuvasti muita medioita, ja Ilkka taas keskittynyt muun kuin aluemedialiiketoimintansa kasvattamiseen.
“Ilkan tapauksessa järjestely selkeyttäisi yhtiön liiketoimintakokonaisuutta ja sijoitusprofiilia.”
Edellisessä laajassa raportissa ja sen merkeissä myös inderesTV:ssä tätä on toki myös liputettu.