Ilkka - Lompakko kunnossa ja suunta mihin?

Joo, kyllä! Meidän arvion mukaan ihan merkittävä osa noista säästöistä on tosiaan tullut lomautuksista, ja siten odotetaan, että sopeutustoimien vaikutus pienenee Q4:llä selvästi. Tästäkin huolimatta ennuste on yli ohjeistuksen tason.

Sinällään tämä hallituksen varovaisuus on ymmärrettävää, koska tämä pandemiatilannehan on osoittanut, että tilanne voi muuttua nopeastikin. Lisäksi pitää huomata, että absoluuttisesti luvut tulostasolla on suhteellisen pieniä eli ihan hirveesti ei tarvi kuluerien heilua, että muuttaa tilannetta. Täten on ymmärrettävää, että tässä toimintaympäristössä mahdollisen ohjeistuksen tarkistamisen kanssa ei oteta etunojaa.

1 tykkäys

Hep,

Noniin nyt Seinäjokilaiset vahvistaa Oulun asemaansa mainostoimistokentässä.

Tässä varmaan vahvistetaan Hubspotin ja muiden riippumattomien teknologioiden osaamista. Digimoguli näyttäisi olevan kohtalaisen pieni toimija alueella (450k), mutta kasvanut vuodesta 2018 150k:sta hyvää vauhtia nykytasoon.

Myynninmaailmahan toimikin jo kevyesti aiemmin Oulussa.

Näyttäisi jopa siltä, että Ilkasta tulee kovaa vauhtia hyvä verrokki Avidlylle. Kilpailuetuutena Avidlylle ei taisi jäädä paljoa, jos Ilkalta löytyy porfoliosta:

  • Oma teknologia sekä riippumattomat teknologiat kuten Hubspot (Avidlyllä vain Hubspot)
  • Sisällöntuotanto
  • Jakelukanavat

Kärjistäen ja yksinkertaistaen näyttäisi ihan hyvältä kilpailustrategialta.

1 tykkäys

Samaa Hubspot -asiaa mietin itsekin ja tein maallikkogooglauksen, mite asian laita on. Ainakaan alkuvaiheessa Digimoguli ei ole ilmeisesti ottanut Hubspotia tarjoamaansa, koska:
“Olemme testanneet vuosien mittaan Hubspottia ja pohtineet sitä vakavasti, mutta se ei vain yksinkertaisesti istu tällaiselle pienelle mikroyritykselle hintansa puolesta. Emme näe itsellemme hyötyä sijoittaa yhteen järjestelmäkokonaisuuteen rahaa niin paljoa, mitä se vaatisi ja samalla sitoutua yhteen toimijaan.”

Mutta päätyivät:
“Perehdyimme ActiveCampaign -markkinoinnin automaatiojärjestelmään vuoden 2016 alussa ja otimme sen ensin itsellemme käyttöön. Olemme nyt jo reilusti yli vuoden tehneet sillä useita asiakasprojekteja…Markkinoinnin automaatiojärjestelmien hinnat olivat kauan pienempien yritysten tavoittamattomissa, mutta tilanne on muuttunut. ActiveCampaignin hinta on murto-osan Hubspotin hinnasta ja järjestelmän käyttöönotto on aika nopeaa.”

Siispä ajattelen, että Ilkasta on tulossa kahden eri liiketoimintasegmentin kautta entistä varteenotettavampi Avidlyn kilpailija ja alan konsolidoija Suomessa. Hubspotilla (Myynninmaailma), Lianalla ja ActiveCampaignilla (Digimoguli). Tällä yritysostolla tosin voi olla se vaikutus, että kokoluokka jo riittää Hubspotin ottamiseksi tarjoamaan, kun se kerran Myynninmaailmalla jo on.

1 tykkäys

Pieni Ilkan omaisuuspäivityksen paikka.

Alma Median osakekurssi on tätä kirjoittaessani 8,46 euroa. Ilkan osuus Almasta on
8 993 473 (kpl) * 8,46e = 76,1 milj. euroa eli 2,99 euroa per Ilkan osake! Päälle käteiskassa ja muut toiminnot.

Pörssissä on monta härkää liikkeellä, mutta Ilkkaan härät saatikka hype ei ole tarttunut. Substanssiale on kuitenkin kasvanut entisestään. Pakko oli lisätä taas Ilkkaa varsinkin nyt, kun Alma Median kurssi on ollut nousussa. Ilkkaa voisi kutsua jo Suomipörssin räikeimmäksi arbitraasiksi, tällä hetkellä.

2 tykkäystä

Päivitystä arvostukseen.

Alma Median osakekurssi 8,86e → osuus per Ilkan osake 3,13e
Käteiskassan arvo per osake Indereksen laskelman mukaan 1,59e
Yhteensä = 4,72e per osake

Tähän päälle muut toiminnot, Indereksen arvio 1,56e per osake
→ osien summa 6,28e per osake

Täytyy vaan taas todeta, että melkoinen on aliarvostus suhteessa osien summaan tällä hetkellä Alman kurssinousun myötä. Kurssi siis 3,76e tällä hetkellä.

5 tykkäystä

Kävin tuolla spekuloimassa ketjussa missä puhutaan pörssistä ulosostettavista firmoista…
Tosiaan Alma Median lunastus pienellä preemiolla on jo Ilkan osakkeen verran…
Aina spekuloida voi… :blush: :money_mouth_face:

Ilkka, Alma Median omistuksen arvo 3,15EUR/ Ilkan osake, ja Ilkan osake 3,75 EUR. Eli Alma myyntiin ja tätä kautta paljon Ilkasta. BTW nettokassa 1,55 EUR päälle. Ja ne itse bisnekset päälle. Ks osien summa Ilkka -ketjusta. Nykyiseen Alman kurssiin (8,98EUR) ei tarvitsisi kuin lunastuksen 18% preemiolla (10,65EUR), niin Alma osakkeen lunastushinta tekisi 3,75 EUR/Ilkan osake…

Marraskuun tilastot mediamainonnan elpymisestä lisää uskoani siihen, että positiivinen tulosvaroitus on lähellä. Ilkan ohjeistus Q3-raportissa:

“Yritysostoista johtuen arvioimme Ilkka-Yhtymä-konsernin liikevaihdon nousevan edellisvuodesta. Koronavirusepidemia ja siihen liittyvät rajoitustoimet heikentävät liiketoimintamme kannattavuutta, mistä johtuen arvioimme oikaistun oman toimintamme liikevoiton laskevan edellisvuodesta.”

V. 2019 oikaistu oman toiminnan liikevoitto oli 1,2 milj. euroa. Q3 loppuun mennessä Ilkka oli saanut kasaan oikaistua oman toiminnan liikevoittoa 1,0 milj. euroa. Huomionarvoista on, että Q3 “Oikaistu oman toiminnan liikevoitto 986 tuhatta euroa (100 tuhatta euroa)”. Mediamainonnan tilastot loka-marraskuulta, Lianan hyvä suoriutuminen Q3 ja osin voimassa olevat sopeutustoimet pitäisi riittää kevyestikin VAIN 0,2 milj. euron gapin kuromiseen, jotta ohjeistus ylitetään.

Tulosvaroituksen lisäksi toinen lyhyen aikavälin positiivinen ajuri voi olla Alma Median tekemä yritysosto. Tj. Telanne on monessa otteessa maininnut, että niitä tulee. Tuskin on tarkoittanut pelkästään Boltin 20% osuutta, joka oli toki sekin hyvä uutinen viime viikolla. Almalla on ollut hyvää nostetta pörssissä, jota Ilkan kurssi ei ole osuutensa suhteessa täysin seurannut. Pakkohan tätä oli taas lisätä omaan salkkuun. Edelleen olen sitä mieltä, että tämä on arbitraasi.

2 tykkäystä

Arvostus on suhteessa alhainen, mutta miten uskoisitte arvostuksen voivan purkautua?

Kuten edellä kirjoitettiin todennäköisesti taloudellisesti paras ratkaisu olisi pilkkoa firma ja jakaa rahat omistajille. Tähän skenaarioon on kuitenkin vaikea uskoa.

Yrityskauppa - joku ostaisi koko firman pois hyvällä preemiolla? Hyvin epätodennäköistä, kun kyseessä on todellinen sekametelisoppa ja arvo roikkuu lähes kokonaan Alman osakkeissa, ei bisneksessä.

Todennäköisin skenaario lienee, että jatketaan nykymeiningillä, joka toistaiseksi tuottaa kohtuullisesti, mutta itse en näe, että arvostus olisi korjaamassa. Eikö tämä ole jo pitkään roikkunut selvästi alle tasearvon?

Omaan silmään tämä näyttäytyy klassisena arvo-osakkeena, mutta samalla arvoloukkuna. Sijoittamalla Ilkkaan sijoitat käytännössä myös Almaan, joka on taas selvästi kireämmin hinnoiteltu. Muuten riskit alaspäin tässä on toki rajatut.

EDIT: Eeppisen huono ajoitus viestillä :grin: Toki isoa kuvaa tuo uutinen ei muuta.

4 tykkäystä

Arvo alkaa purkautumaan todenteolla. Kassaan tippuu tämän myötä noin 15 miljoonan euron potti, jonka tasearvo taisi olla vain muutama miljoona (siis noin 40% Arena Partners -omistus)

http://www.globenewswire.com/news-release/2020/12/30/2151661/0/fi/Ilkka-Yhtymän-osakkuusyhtiö-Arena-Partners-Oy-myy-omistuksensa-Alma-Mediapartners-Oy-stä.html

4 tykkäystä

No huhhuh :smile:

Ilkan tiedotteesta:
"Arena Partners Oy kirjaa myynnistä arviolta noin 40 miljoonan euron myyntivoiton vuoden 2020 tulokseen. Myyntivoitolla ei ole vaikutusta Ilkka-Yhtymän oikaistuun oman toiminnan liikevoittoon, mutta sillä on merkittävä vaikutus Ilkka-Yhtymän tilikauden 2020 tulokseen osakkuusyhtiötuloksen kautta. Ilkka-Yhtymän tilikauden 2020 osakkuusyhtiötulos paranee arviolta noin 15 milj. eurolla Arena Partners Oy:n myyntivoiton seurauksena."

Inderesin laajassa raportissa:
“Arena Partnersissa on tasearvoltaan vain 2,4MEUR. Olemme arvioineet omistuksen käyväksi arvoksi noin 17 MEUR.”

Mikäs voisi olla Arena Partnersin jäljelle jäävien omaisuuserien arvo? Oikealla hehtaarilla oli @Petri_Gostowski Alma Media Partnersin arvosta :+1:

1 tykkäys

Nämä valuaatiot ovat hurjia. Tämä antaa myös osviittaa koko Alma Median arvosta, josta Ilkka omistaa edelleen lähes 11%. Eli kyllä siellä tase on turvoksissa arvoa.

Itse tässä toivon, että Ilkka ja Keskisuomalainen laitettaisiin jossain kohtaa yhteen, jolloin Arena Partners olisi myös käytännössä yhteinen, ja samalla hyvän alun saaneet markkinoinnin automaatiobisnekset voitaisiin levittää koko laajalle asiakaskunnalle, saneerata painotoiminta ja luoda kannattava pohja laadukkaalle, koko maan kattavalle paikallismedialle. Sydämestäni toivon, että näiden kahden firman omistajat pohtisivat tämän skenaarion strategisia hyötyjä.

3 tykkäystä

Jos tuolta linkin takaa katselee Inderesin osien summaa, niin siinä arvioitu Ilkan osuuden arvoksi 17 MEUR = 0,67 EUR/Ilkan osake. Nyt kauppasumma 53 MEUR ja Ilkan osuus 41,17% olisi 21,81 MEUR eli 0,86 EUR/osake. Eli extraa 0,19 EUR/osake
Jos Almamedian arvon päivittää vastaamaa nykyistä kurssi 8,72 EUR, se on 3,07 EUR/Ilkan osake kun osien summassa oli 7,48 EUR = 2,64 EUR/Ilkan osake. Eli extraa 0,43 EUR/osake.
Uusi osien summa siis 0,62 EUR/Ilkan osake isompi

Eli Uusi Ilkan osien summa olisi 5,59+0,62=6,21 EUR jos en väärin laskenut

Arvonpurkutalkoitten jatkolle vielä tarvetta!

6 tykkäystä

Nyt, kun 10%:n nousueuforia on koettu :star_struck:, on aika miettiä Arena Partnersin tulevaisuutta.

Yhtiöön jäi:

  1. Arena Interactive Oy: Vuoden 2019 liikevaihto oli 2,9 milj. euroa, liiketappio 0,2 milj.
  2. Laura Rekrytointi Oy: V. 2018 liikevaihto oli 1,8 milj. euroa ja liikevoitto 0,1 milj. euroa (lähde Asiakastieto. Ei löytynyt v. 2019 lukuja)
  3. Adfore Technologies Oy: V. 2019 liikevaihto 0,3 milj. euroa, liiketappio 0,03 milj. euroa (Asiakastieto).

Kysymys: Miksi Ilkan, Keskisuomalaisen ja Punamustan kannattaisi ylläpitää tällaista miniholding yhtiötä? Interactiven omistus siirtyi Arenan 100%:een omistukseen. Voisi siis olettaa, että Arenaa ei olla ajamassa alas. Onko yhdestäkään näistä kolmesta kasvuyhtiöksi?

1 tykkäys

Tuosta kun nopeasti katsoin niin kai tuon Arena Partnerssin voisi purkaa kun ei enää tarvita omistusyhteisöksi Alma Media Partnerssin suhteen
Arena Interactive voisi sopia Ilkan Liana Technologiesin kanssa yhteen?
Laura rekrytointi myyntiin?
Adfore myyntiin? Jos tuo liikevaihto vain 0,3 MEUR niin kovin pieni itsenäiseksi firmaksi, ja 50,11% omistuksesta perustaja henkilöillä, loput Arena Partnerssille

Petrin kommentti ostosta :point_up_2:t3:

1 tykkäys

Vaikuttaa, että @Petri_Gostowski on saanut vihdoin kovasti odotetun yhtiöpäivityksen tehtyä! :pray: Uusi suositus 5€ ja lisää (vajaa 14% nousuvara). Aiemman 4€/osta tilalle.

Arvonpurkutalkoot ovat edenneet hyvin ja Almakin kirmannut viikon takaisesta reilun 10% jolloin Almankin osuus Ilkalle on jo 3,4€/osake luokkaa tämän päivän kurssilla.

Mielenkiintoista nähdä onko Lianalle otettu optimistisempaa osien summa-arvoa tuon varsin maltillisen tasearvon sijaan ja mihin osien summa lopulta päivittyy. Samoin spekulaatiot rahavarojen allokoinnista olisivat mukava kuulla ja Media-talojen ristiinomistuksen logiikan.

9 tykkäystä

https://www.inderes.fi/fi/osissa-yha-houkuttelevasti-realisoitumatonta-arvoa

3 tykkäystä

Yhtiöraportin sivulla kolme palkit ennustavat 2022 vuoden epsiksi 21 ja sivulla kaksi 22snt, mihin tässä voi enää luottaa? :wink:

@Petri_Gostowski Moi, teiltä tuli äsken uusi osien summa -laskelma. Mietin tässä, että miten olette määritelleet siihen Lianan arvon? Onko se lisätty laskelmaan tasearvolla, vai oletteko arvostaneet sen kerroinpohjaisesti? Tällä on mielestäni melko suuri vaikutus osien summaan, kun Lianan tasearvoa voidaan sanoa maltilliseksi.

1 tykkäys

Kyllä se eps on myös palkeissa 0,22, mutta jää vähän 0,21 sentin osinkoennusteen alle tuo luku. Täytyy huomioida seuraavassa rapsassa, kiitos!

1 tykkäys