Ilkan ymmärtäminen helpottuu, kun hyväksyy, ettei kyseessä ole normaali voittoa tavoitteleva osakeyhtiö vaan tosiasiassa enemmänkin aattellinen yhdistys tai säätiö. Ilkan pääasiallinen tarkoitus on maakunnan etujen ajaminen ja paikallisten ihmisten työllistäminen. Tätä varten sillä sattuu onnekkaasti olemaan kymmenien miljoonien eurojen varallisuus. Hallintoneuvostot ja muut kahvittelukerhot eivät ole bisneksen tekoa varten vaan eräänlainen vastine rotary-klubille.
Inderesin analyytikko tuijottaa vain numeroita excelissä eikä tajua alkuunkaan tätä eksistentiaalista näkökulmaa.
Olemme tehneet yllätyksettömän Q2-raportin ja strategiapäivityksen jälkeen ennusteisiimme absoluuttisesti pieniä muutoksia. Osake hinnoitellaan selvästi alle osien summan arvon ja nykykurssi on myös alle Alma Median osakkeiden ja nettokassan arvon. Siten näkemyksemme mukaan osakkeen riski/tuotto-suhde taipuu positiiviseksi, vaikka lähtökohtaisesti emme odotakaan osien summan realisoituvan täysimääräisesti seuraavan 12 kuukauden tähtäimellä.
Juu vähän samaan olen itsekin kallistunut.
Haasteellista että yritysarvon mataminen on pönkitetty tuolla äänivaltaisella I-sarjalla, n 16% osakkeista antaa äänistä n 80% äänistä. Ilmeisesti tälle väelle osakkeen arvolla ei ole niin väliä.
Hienompi olla mahtimies kuin rahamies?
5,3 EUR osien summasta 3,2 EUR on Alman osakkeita (9,1 EUR hinnalla) ja 1,2 EUR nettokassaa. Kurssi 3,2 EUR
Härregyyd!
Miten johto ja omistajat heräisivät tämän suhteen?
Odottavan aika on pitkä, mutta rahaa riittää 0,2 EUR osinkoihin ikuisuuden, ellei sitä sitten tuhlata johonkin maakunnan kivaan.
Saisivat tosiaan jakaa tuon Alman omistuksen ja osan nettikassaa osakkeen omistajille.
Panisi ehkä tsemppaamaan lehtibisneksien, painohommien, Lianan jne kanssa.
Onneksi olen suhteellisen stabiili, tilanteen järjettömyys ja sen jatkuminen voisi muuten ajaa hullujen kirjoihin…
@Petri_Gostowski on tehnyt hyvän laajan raportin Ilkasta. Laajat raportit ovat kaikkien luettavissa, näissä ei ole mitään “premiumimuurei”.
Medialiiketoiminnan murrokseen vastatakseen Ilkka on rakentanut viime vuosina uutta liiketoimintaa digitaalisista markkinoinnin ja viestinnän palveluista. Jatkossa niiden kasvu ja sen skaalautuminen ovat muutosprosessin mittareita. Skaalautuva kasvu arviomme mukaan toimisi osakkeen arvoajurina, minkä lisäksi merkittävien taseen varojen avokätinen jakaminen omistajille vapauttaisi osien summassa (5,1 euroa/osake) olevaa arvoa. Emme kuitenkaan odota aiempaa avokätisempää voitonjakoa tai nopeaa digitaalisten liiketoimintojen kasvun kiihtymistä.