Inderes Femme - Rahapuhetta naisilta

Moikka, ja kiitos viestistäsi. Kuten Kaisan kanssa videolla mainitsimme, haluamme rakentaa pitkäjänteiselle sijoittajalle salkun, jota on helppo seurata ja samaistua. Meille oli alusta alkaen selvää, että haluamme vaihtoehtoja riittävän, ja siksi otimme mukaan pohdintoihin paitsi osakkeet, myös rahastot.

Vierastan kovin tällaista ajattelutapaa, että rahastojen mukaan otto pienentää osaamista. Femmesalkussa Eurooppa-rahasto tarjoaa hyvän hajautuksen mielenkiintoisiin eurooppalaisiin yhtiöihin. Lisäksi onhan rahastossa ovat omat hyvät puolensa. Omana yksityiskohtana taisimme videollakin mainita, että kyseisen rahaston kautta päästään käsiksi pienenpieneen osuuteen mm. Hermésin omistuksesta, johon ei suoraan osakkeita ostamalla olisi ollut välttämättä mahdollisuutta korkean kappalehinnan vuoksi. Eurooppa-rahasto on erittäin pienellä, 3 %:n osuudella salkussa, joten en femmesalkkua ihan rahastopainotteiseksi salkuksi vielä kutsuisi, vaan osakkeisiin keskitytään.

Omassa salkussanikin rahastoilla on oma tärkeä roolinsa, vaikka osakepoimijaksi enemmän identifioidunkin. Mielestäni se ei mitenkään pienennä minua sijoittajana tai vähennä osaamistani, vaan on järkevä strategia pitkällä aikavälillä.

33 tykkäystä

Aivan mahtavaa että saatiin oma Femmesalkku Inderesille! :star_struck:
On todella mukava päästä seuraamaan sen kehitystä ja omistusten kehittymistä ajan mittaan. Nykyisille poiminnoille on esitetty hyvät ja selkeät perustelut :slightly_smiling_face:

Itse toivoisin kuitenkin että vaikka kyseessä onkin pitkäjänteinen ja maltillinen salkku, siihen otettaisiin myös hieman rohkeampia ja riskipitoisempia kohteita näyttämään esimerkkiä, että myös tällainen lähestymistapa voi kuulua pitkän tähtäimen sijoittamiseen. Tästä syystä ehdottaisin että salkkuun voitaisiin ottaa pieni siivu myös esimerkiksi kryptoja, kuten Bitcoin-johdannaista. Nordnetista löytyy esim. Virtune Bitcoin ETP (ei sijoitussuositus), joka voisi toimia kevyenä hajautuksena ja lisätä salkun mielenkiintoa :slightly_smiling_face:

Teknisen analyysin näkökulmasta:

Päiväkynttilöillä BTC on noussut nopeimpien liukuvien keskiarvojen (EMA9, EMA15 ja SMA20) ylle. Lähin vastustaso löytyy SMA50:stä noin 90 000 dollarin kohdilta. Mikäli BTC pääsee sen yläpuolelle, näkisin sen kääntyvän lyhyellä aikavälillä nousutrendiin.

kuva

Viikkotasolla BTC otti hyvän pompun hitaimman liukuvan keskiarvon läheisyydestä ja on pysynyt tärkeiden tukitasojen (80 000 ja 84 000 USD) yläpuolella. Nopeimmat liukuvat (EMA9, EMA15) ovat loivassa laskussa ja tällä hetkellä päällekkäin noin 90 000 dollarin kohdalla ja kynttilä vielä niiden alla, mikä tekee tästä tasosta jälleen tärkeän seurattavan. On hyvä merkki että viikkokynttilät jäivät hitaimman liukuvan yläpuolelle, mutta nousutrendiin tarvitaan vielä läpimurto kaikkien liukuvien yläpuolelle.

kuva

Kuukausitasolla BTC on selvästi kaikkien liukuvien keskiarvojen yläpuolella ja vahvassa nousutrendissä. Kuitenkin nopeimmat liukuvat ovat karanneet kauas hitaammista, mikä voi tarkoittaa että ne palautuvat lähemmäs toisiaan joko hinnan laskun tai sivuttaisliikkeen kautta, jolloin hitaammat liukuvat ottavat nopeammat kiinni ajan kanssa.

Yhteenvetona:
Bitcoin näyttää teknisessä mielessä elpymisen merkkejä erityisesti lyhyellä aikavälillä ja on edelleen vahvassa kuukausitason nousutrendissä. Merkittävä vastustaso löytyy noin 90 000 dollarin kohdalta, ja sen ylitys voisi avata mahdollisuuksia vahvempaan nousutrendiin.
Huomioisin että teknisessä analyysissä on vielä epävarmuutta vaikka suunta on tätä kirjoittaessa hyvä. BTC ei ole selvästi vahvistanut nousutrendiä kaikilla edellä mainituilla aikaväleillä, ja liukuvat keskiarvot voivat lähitulevaisuudessa tasapainottua joko laskun tai konsolidaation kautta.

Makronäkymät ei oo mun vahvuus mutta tässä muutama ajatus mikä tukee BTC:n ottamista salkkuun: Fedin korkohuipun ohittaminen ja mahdolliset tulevat laskut lisäävät riskinottohalukkuutta. Samaan aikaan instikoiden kiinnostus kasvaa nopeasti: ETF-tuotteiden kautta virtaa pääomaa sisään, ja USA:n valtiollakin on jo oma yli 200 000 BTC:n reservi.

Näkisin perusteltuna lisätä Femmesalkkuun pieni siivu Bitcoin-altistusta hajautuksen ja rohkean esimerkin vuoksi. Toki maltillisella painolla, pitkän aikavälin strategiassa :slightly_smiling_face:

7 tykkäystä

Näköjään Kauppalehden sunnuntaisin ilmestyvä Jälkipörssi on noteerannut Inderesin Femmesalkun, lienee maksumuurin takana. Pieni naljailu kohdistuu luonnollisesti pörssiyhtiö Inderesiin: Jälkipörssi: Inderesin Femmesalkku hämmentää – Missä on Äijäsalkku? | Kauppalehti

"Femmesalkku. Analyysitalo Inderes lanseerasi hiljattain etenkin sijoittamisesta kiinnostuneille naisille suunnatun Inderes Femme -brändin. Ajatus lienee kannustaa naisia entistä enemmän sijoittamisen pariin, mikä on tavoitteena hyvä. Konseptiin kuuluu mallisalkku, johon ensimmäisenä ostettiin luksusyhtiö LVMH:ta ja Eurooppa-indeksiä.

Inderesillä on ennestään viimeaikaisen kehnon menestyksensä vuoksi hyväntahtoisen huumorin kohteeksi joutunut mutta pitkällä aikavälillä hyvin tuottanut sukupuolineutraali mallisalkku. Naisille on annettu vain 20 000 euroa kun oikean mallisalkun alkupääoma on 50 000 euroa.

Mallisalkkujen sijoituskriteerit kuulostavat samalta, sillä molemmat painottavat kilpailuetuja, laatua ja arvonluontia. Vaikuttaa siltä, että Femme-salkun osakevalinnoissa on muiden kriteerien lisäksi korostunut se, että naisia oletettavasti kiinnostavat LVMH:n luksuslaukut, kosmetiikka ja samppanja. Varovainen 500 euron sijoitus euroindeksiin lähinnä hämmentää, sillä perinteisesti mallisalkkujen on ajateltu tarjoavan ideoita osakepoimintaan. Jos sukupuolistereotypiat ovat sijoituskriteeri, ehkä Inderes lanseeraa seuraavaksi Äijäsalkun, jossa voisi olla vaikka Olvia, Nokian Panimoa ja kalamiehille Rapalaa."

4 tykkäystä

Minun puolestani Inderesin mallisalkun saa brändätä uudelleen ja nimetä Äijäsalkuksi. Eikös sitä pyöritetä jo valmiiksi pelkkien miesten voimin. Toisessa ketjussa ehdotit stereotyyppisesti rakennettavaan Äijäsalkkuun mm. Kamuxia. Kamux oli mallisalkussa viimevuoden loppuun asti. Toisena vaihtoehtona voisi olla Mallisalkun ja Femme salkun yhdistäminen niin, että Femmen tiimi saisi tehdä puolet sijoitusvalinnoista. Vasta siinä kohtaa mallisalkku olisi mielestäni aidosti sukupuolineuraali.

Itseäni ei häiritse niinkään nuo eri lähtösummat. Sijoitan tällä hetkellä säännöllisesti rahastoihin 250€. Enempää en pysty. Suoria sijoituksia teen lomarahoilla, veronpalautuksilla ym. On varmasti realismia, että naisilla on vähemmän rahoja käytettävänä sijoittamiseen. Miksei se siis saisi näkyä myös niissä lähtökohdissa, joista mallisalkkuja rakennetaan. Myöskään rahastot osana mallisalkkua eivät häiritse, mutta jokainen meistä varmaan rakentaisi oman näköisensä mallisalkun jos saisi riittävästi alkupääomaa, jolla aloittaa.

2 tykkäystä

Moi kaikille – kiitos aktiivisesta keskustelusta Femmesalkun ympärillä! Haluamme @Marianne_Palmu kanssa tuoda mukaan myös omat ajatuksemme Femmesalkun salkunhoitajina :hugs:

Femmesalkku on meille ennen kaikkea tapa tehdä sijoittamisesta helpommin lähestyttävää – konkretian, läpinäkyvyyden ja keskustelun kautta. Emme väitä keksivämme pyörää uudelleen, vaan haluamme näyttää konkreettisten esimerkkien avulla, miltä pitkäjänteinen osakesijoittaminen voi näyttää, kun liikkeelle lähdetään ”nollasta”.

Toteamme nyt senkin, että sukupuolistereotypiat eivät kuulu sijoituskriteereihimme. Toivomme, että nämä perustelut tulisivat ilmi myös salkkuraportista ja tekemästämme videosta. Salkkumme tukijalkana toimivat laadukkaat, kestäviä kilpailuetuja omaavat ja omistaja-arvoa luovat yhtiöt. Näiden rinnalle tuomme hajautusta rahastoilla.

LVMH valikoitui mukaan juuri tästä syystä – kyseessä on yksi maailman kannattavimmista ja vakaimmista luksusyhtiöistä. Eurooppa-indeksirahasto puolestaan tuo hajautusta jo alkuvaiheessa, ja aiommekin jatkossakin hyödyntää ajallista hajauttamista sen kautta.

Ymmärrämme, että termit ja näkökulmat voivat herättää tunteita – ja se on ihan ok. Meille Femme on keino puhutella niitä, jotka eivät ehkä vielä ole löytäneet inspiraatiota tai yhteisöä osakesijoittamisen parista. Haluamme tukea tätä kehitystä tarjoamalla samaistuttavaa, faktapohjaista ja rohkaisevaa sisältöä.

On hienoa, että Femmesalkku on herättänyt keskustelua! Arvostamme kaikkea palautetta ja toivomme, että keskustelua voidaan jatkaa hyvässä hengessä. Tämä ei ole kilpailu salkkujen tai sukupuolten välillä, vaan pyrkimys tehdä osakesijoittamisesta avoimempaa ja innostavampaa kaikille :heart:

– Kaisa & Marianne

46 tykkäystä

Saan huhtikuun lopussa Finanssiflikkoihin vieraaksi verotukseen :money_with_wings: perehtyneen asiantuntijan. Jos sinulla on mielessä joku sijoittamiseen liittyvä verotuskuysymys tai -teema niin nostan sen mielelläni jaksossa esiin. Laita tähän ketjuun mieltäsi askarruttavat kysymykset :thinking:asian tiimoilta.

13 tykkäystä
  • Mitkä ovat tyypillisimpiä virheitä tai väärinymmärryksiä, joita osakesijoittajat tekevät verotukseen liittyen?
  • Onko asiantuntijalla vinkkejä verosuunnitteluun pitkäjänteiselle osakesijoittajalle (esim. myyntien ajoitus, tappioiden hyödyntäminen fiksusti)?
  • Onko sijoittamisen verotukseen tulossa muutoksia, joista olisi hyvä olla tietoinen?
  • Miten alle 1000 euron vuotuisten myyntien verovapautta (tietyin ehdoin AOT:lla) kannattaa tai voi hyödyntää osana suunnitelmaa? Mitä sudenkuoppia tähän liittyy?
  • Onko vinkkejä siihen, miten sijoituksia kannattaa siirtää seuraavalle sukupolvelle verotehokkaasti (esim. lahjat vs. perintö, ajoitus)?
  • Mitä tietoja sijoittajan kannattaa pitää itse tallessa verotusta varten, vaikka välittäjä toimittaisikin raportteja? (Esim. monimutkaisemmat hankintamenolaskelmat, valuuttamuunnokset, kulut).
  • Missä tilanteissa sijoittajan kannattaisi ehdottomasti kääntyä veroasiantuntijan puoleen oman suunnittelun sijaan tai sen tueksi?
12 tykkäystä

@Isa_Hudd, @Marianne_Palmu, @Pia_Maljanen ja @Sara_Antonacci kävivät mielenkiintoista keskustelua tuoreemmassa Finanssiflikat-jaksossa. Hengästyttävän paljon ja monipuolisesti jokainen heistä tuntuu seuraavan sijoitus- ja talousmaailmaa. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:33 Tekstit
11:49 Uutiskirjeet
13:18 Podcastit
20:21 Some ja video
28:12 Sijoittamissisältöjen tuomat haasteet
34:08 Yhteenveto

11 tykkäystä

@Marianne_Palmu:n vieraana oli Nordena senioristrategi Hertta Alava :), olipa todella kiinnostava podi. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:39 Hertta Alava
03:12 Osakemarkkinoiden tilanne
09:07 Kiinan tuonti Eurooppaan
13:59 Tuloskasvunäkymä
20:55 Kokonaiskuva
34:43 Arvopaperin salkkukisa
43:48 Kehittyvät markkinat
53:53 Ura
01:01:52 Terkut

8 tykkäystä

Naisena kyllä hieman vierastan ajatusta, että naisten sijoittamisesta pitää tehdä numero. Menee omassa ajatusmaailmassa samaan kategoriaan, kuin että miehen euro on naisen 80 senttiä. Sen sijaan, että suunnataan sijoitustietoa naisille, olisi mielestäni ollut modernimpaa korostaa sitä, että naiset antavat niitä sijoitusneuvoja - kaikille. Tai vaikka sitten kohdistaa neuvot lapsille ja nuorille.

4 tykkäystä

@Isa_Hudd haastateltavana oli Helena Rostedt. :slight_smile:

Rostedt aloitti sijoittamisen nollasta, kahden lapsen yksinhuoltajaäitinä. Talousvaikuttajana hän haluaa kannustaa muita, varsinkin naisia, sijoittamisen pariin. Suoraa puhetta rahasta, sekä rikastumisen mindsetistä!

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:23 Helena Rostedt
01:17 Vaurastumisen polku
04:40 Päämäärä sijoittamisessa
05:30 Talousvalmentaja
10:22 Miksi naiset eivät uskalla tehdä?
13:13 Mindset
16:20 Esikuvat
18:28 Kirja
21:06 Vinkki


Suosittelen tilaamaan Inderes Femme -youtubekanavan. Sieltä löytyy paljon muitakin kivoja haastatteluja sekä muutakin hyvää sijoitus- ja talousaiheista juttua.

Kanava sopii katsottavaksi ja kuunneltavaksi muillekin kuin vain naisille. Tilaa kanava.

https://www.youtube.com/@InderesFemme

11 tykkäystä

Moikka!

Kiitos viestistäsi. Meidän ajatuksenamme ei tietenkään ole sulkea ketään pois näistä keskusteluista, vaan lisätä naisnäkökulmaa. Aikaisemmissa viesteissä Femmen ajatusta onkin jo avattu. Ehkä foorumiketjun nimi on ollut harhaanjohtava, siksi muutin sen nyt mielestäni parempaan muotoon: eli rahapuhetta naisilta kaikille sukupuoleen, ikään tms. katsomatta :slight_smile:

16 tykkäystä

@Pia_Maljanen haastatteli Tanja Parkkista. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:19 Tanja Parkkinen
01:32 Sijoittamisen aloittaminen
03:55 Salkunkasvattaja
08:30 Rahaopit lapsuudesta
10:39 Sijoittamisen oppiminen
13:19 Sijoitustyyli
17:15 Opit sijoituksista
19:28 Suurin sijoitusmyytti
22:29 Mitä sijoittaminen on mahdollistanut
30:36 Avoin rahapuhe
34:57 Naisten sijoittaminen
38:34 Terkut Femmeläisille


Kannattaa tilata Inderes Femme-kanava :slight_smile:

https://www.youtube.com/@InderesFemme

2 tykkäystä