Inderes Oyj - "Yhtiö kuuluu kaikille"

Ehkä ihan hyvä myös laittaa perspektiiviin, että vaikka henkilöstöanti olisi puolitettu se olisi tarkoittanut vain ehkä 4 osaketta lisää per yhteisöjäsen.

Tässä mietin tätä listautumista business mielestä ja täällä varmaan minun lisäksi moni muu ilmaisjäsen on osallistunut antiin. Minkälainen boosti tästä listautumisesta tulee liikevaihtoon jo siitä, että “omistajat” haluavat tukea omaa firmaa kuluttamalla sen tuotteita? Pitää seurata miten maksavien jäsenten määrä kasvaa tässä loppu vuonna. :thinking:

31 tykkäystä

Allokaatiosta löytyy osuva matematiikka: Henkilöstöä 75, uusia omistajia 10 000. 10 000 / 75 = 133,3. Henkilöstön minimiallokaatio 1333 osaketta, yleisön minimiallokaatio 10. Tässä on sama suhdeluku 133,33 = 1333 / 10.

Jos katsotaan indreresin muodostuvan henkilöstöstä ja antiin osallistuneista foorumisteista, niin allokaatio on juuri oikein. Itse olen hyvin tyytyväinen tähän annin allokaatioon, vaikka kuulun yleisöön ja toivoin suhdelukua 20 enkä 133.

Pari huonompaa vaihtoehtoa:

  • Jos katsotaan indreresin muodostuvan henkilöstöstä ja kaikista foorumisteista, niin allokaatio yleisölle olisi voinut olla noin 6 osaketta ( 75* 1333 / 17 000).
  • Jos allokaatio olisi tehty vain antiin osallistuneen henkilökunnan ja yleisön kesken, niin allokaatio tuolla samalla periaatteella: Henkilöstöä 64, uusia omistajia 10 000. 10 000 / 64 = 156,3. Allokaatio yleisölle olisi voinut olla noin 9 osaketta ( 64 * 1563 / 10 000).
51 tykkäystä

Täytyy kyllä kiitellä Inderesiä, aivan erinomaisesti toteutettu allokaatio. Aivan oikein, että enemmän panostaneet ovat hyötyneet panostuksestaan jossain määrin. Kyllä olisi harmittanut jos vaivoin antiin kerättyjen varojen hyötysuhde olisi ollut nolla, jos olisi menty täysin “kaikille tasaluku” -mukaisesti.

39 tykkäystä

Itseä hiukan hirvittää alhainen free float niin kauan kuin henkilöstöllä on luovutusrajoitukset päällä (likviditeetti, likviditeettipreemio?) + mahdollinen myyntiaalto (jos on merkitty yli oman riskinsietokyvyn ja tasapainotetaan salkkua TAI kurssi on noussut niin paljon, että on pienennettävä painoa) rajoituksien loppuessa.

Toivotaan kuitenkin, että pörssitaival lähtee käyntiin ilman turhaa turbulenssia ja jatkossakin vaihtoa olisi edes jonkin verran päivittäin :slight_smile:

EDIT: Tuli mieleen tosin, että ehkä Inderesin ja Taalerin taka-ajatuksena on, että toisen puolikkaan osto-optiota ei tarvitse toteuttaa, vaan Taaleri saisi irtauduttua osakkeistaan pörssin kautta? Tämä olisi hyvä alkutaipaleella.

16 tykkäystä

Kuvittelisi Taalerin haluavan luopua Inderes-omistuksestaan jos kurssi lentää. :face_with_hand_over_mouth:

Toisaalta Inderesillä on optio ostaa Taalerin hallussa olevia lappuja… nyt on mennyt ohi, mitä ko. erälle tapahtuu jos optio toteutetaan? Jättääkö Inderes ne omaan taseeseen (esim. liiketoimintakauppojen “sotakassaksi” vai mitätöikö? Onko esim @Mikael_Rautanen kommentoinut tätä?

Pahoittelut, jos tästä on jo keskusteltu, ketjun pätkissä lukeneena en muista?

Edit: typot, Mikael Rautanen

6 tykkäystä

On. Henkilöstö herää täällä joka aamu palvelemaan yhteisöä ja asiakkaita. Sitoutunut henkilöstö on yhteisön, asiakkaiden ja omistajien etu. Mielestäni se on hieno juttu, että meidän suhteellisen pienen firman henkilöstö laittoi juuri 1,5 miljoonaa euroa kiinni firmaan.

451 tykkäystä

Hieno juttu, että Mikael selväsanaisesti perustelee allokaatiota. Ja tottahan se on, että on huippuhienoa, että Inderesin henkilöstö on noin sitoutunutta ja uskoo tulevaisuuteen. Ja allokaatio toki järjellä analysoiden on vaikea toteutettava kaikkia tyydyttävällä tavalla. Sallittaneen pieni pettymys silti.

Henkilökohtaisesti en voi välttyä pieneltä pettymyksen tunteelta, kun rahani “eivät kelvanneet” kuin murto-osan verran. Sitoutunut henkilöstö on toki tärkeä, ja myös omistajien etu (133x tärkeämpi?). Mutta tällä siivulla en kyllä kehtaa itseäni kutsua vielä edes omistajaksi, eikä tätä oikein sijoitukseksikaan voi kutsua. Vaan hyvästä ostettavastahan on aina puutetta :grinning:

1 tykkäys

Ei tässä kyllä mielestäni ole aihetta pettymykseen. Jo lähdöstä oli tiedossa että jaetaan niukkuutta koska anti oli niin pieni. Itse prosessi oli mielestäni hoidetty hyvin ja allokaatio tehty aika lailla niin hyvin kuin sen pystyi. Ei lässäytetty suoraan “kaikille minimit, ei muuta” ja maksimikatto oli pidetty kohtuullisen matalana eikä kaadettu leijonanosaa instikoille (kun koko instikoita ei edes otettu erikseen antiin) vaan varsin järkevin perustein pyrittiin jakamaan siitä mitä oli jotenkin tasapuolisesti.

Ihan hyvän sapluunan tästä saa tuotekehitykseen tulevaisuuden listautuville yrityksille joilla anti on melko pieni (muutamia miljoonia) ja kiinnostus yksityissijoittajien puolelta ennakoitu kovaksi.

Universaali OST-tuki olis tietty kiva, mutta se on lainsäätäjän ja välittäjien käsissä, ei listautujan ja siitä ei kannata maksaa älyttömyyksiä listautumiskulujen puolella.

35 tykkäystä

On hyvä asia että työntekijät sitoutuvat omistamalla yrityksen osakkeita. Jos nuo n. 66 tuhatta henkilöston osaketta olisikin jaettu yleisöantiin niin olisin saanut nyt 15 asemasta ehkä reilu 20 osaketta. Olisiko se lämittänyt paljon enemmän? Ei ainakaan minua.

22 tykkäystä

Vakuuttaa kyllä kovasti, että Inderesin henkilökunnalla oli suuri mielenkiinto merkata noita osakkeita. Jako oli mielestäni reilu, vaikka harmittavan vähän saikin osakkeita. Toisaalta, maanantainahan niitä saa laidasta.

Tosi mielenkiintoista nähdä, kuinka tämän hintakehitys tulee oleman. Voi sattua vaikka mitä jännää. Maanantaita odotellessa!

5 tykkäystä

Kiitos selkeästä vastauksesta! Nyt voimme olla vielä vakuuttuneempia siitä, että omistaja-arvoa luodaan seuraavat 3 vuotta (ja pidempään). Henkilöstöomistajien pannu käy muuten kuumana. Me yhteisöläiset seisomme tämän valitun hevosreen takajalaksilla ja nautimme kyydistä :slight_smile:

13 tykkäystä

Tämä on omassa mielessäni ollut myös. Olen joskus Nasdaq Helsingin kanssa näitä asioita käynyt läpi ja tiedän, että he penäävät myös vastausta free floatiin ja kaupankäyntiin. Varmasti he haluavat myös ”tehokkaan markkinan”. Fiva varmaan myös. Kiinnostaisi kuulla Mikaelin näkemyksiä tästä.

1 tykkäys

Mun mielestä se on myös reilua, että ne jotka on tätä ollut rakentamassa saa ostettua siivua työnsä jäljestä, vaikka osallahan on noita lappuja jo ollutkin. Jos käänteisesti ajattelee, että oma työnantaja listautuisi, niin saattaisi siinä kyseenalaistaa hommaa vähän jos itse olisi siellä muiden mukana merkkaamassa.

4 tykkäystä

Allekirjoittaneella on jostain jäänyt mielikuva, että Verneri ja kumppanit olisivat olleet jo ennestään Inderesin omistajia ennen antia, kenties optioiden kautta tulleet partnereiksi. Mitenkäs pörssiyhtiöiden osalta meneekään, onko antia edeltäneiden omistajien osakeomistus (optioilla, palkkiona, sijoituksena tms hankittu) yleisesti täysin vapaasti käytettävissä (esim. myytävissä) näin listautumisen myötä (jollei ole Taalerin kaltaista poikkeusta, jossa Inderesillä ilmeisesti optio lappujen ostoon)? Millainen osuus osakkeista onkaan siis listautumisen yhteydessä aidosti “lukittuna”. (Antiesitteen “muut osakkeenomistajat” kuitenkin 40 pinnaa)

Herrat ja rouvat ovat bonarinsa toki ansainneet, mutta henk. koht. kokonaiskuvaa hyvin heikosti ymmärtävänä (jolloin ei tietenkään pitäisi edes lähteä huutelemaan ääneen), preferoin itse lähtökohtaisesti sitä, että bonarit ja sitouttamiset hoidetaan optioilla, ja annissa annetaan aito mahdollisuus piensijoittajille päästä omistajaksi. Nyt jäi itselleni maku, että lappuja laitetaan liikkeelle hyvin rajallisesti (siitähän myös tuo 8x ylimerkitseminen kielii yhden vuorokauden merkintäajalla, ja vaatien Inderes-jäsenyyttä), mikä hyödyttänee pitkässä juoksussa etunenässä aiempia omistajia ja henkilöstöä, eikä välttämättä esim. itse yritystä (vaikka toisaalta tavanomaisesti kitinäähän tulisi myös siinäkin tapauksessa, jos johto möisi omaa osuuttaan). Mietin myös, millainen osuus Inderesistä oli henkilöstön omistuksessa jo ennestään optioiden ja muiden palkkioiden kautta, eli saatiinko tästä henkilöstöannista aidosti uusia tai aiempaa sitoutuneempia henkilöstöomistajia. (Viitaten siis Mikaelin sitouttamisargumenttiin)

Listautumisesta tuli mieleen tällainen Privanetin tms pienolutpanimotyyppinen kannattajasijoitus (tai astetta isompi palkkio sitoutuneille työntekijöille hienosta työstä), eikä varteenotettava sijoituscase. Eikä se välttämättä huono asia ole, kunhan mietin, että olisiko tällainen tulevaisuudessa yleisesti toivottavaa First North -listalle, jos ja kun tällaista kevyiden listautumisten yleistymistä Inderes kuitenkin kannattaa.

7 tykkäystä

Tämä on erittäin hyvä asia, koska yrityksen henkilöstö on aika lailla perillä sijoittamisesta ja haluaa merkitä näköjään niin paljon kuin rahkeissa riittää. Henkilökunnalla kun on luonnollisesti hieman syvällisempää ja henkilökohtaisempaa tietoa yrityksen toimintatavoista ja todellisista kyvyistä kuin ns. suurella yleisöllä. Kun on valmis rahalla sanomaan halunsa olla mukana niin se on suht painava puheenvuoro. Samoin usko yrityksen myönteiseen pysyvään kehitykseen on vahva kun on valmis satsaamaan kunnolla vaikka luovutusrajoitukset voivat rasittaa ainakin joillakin henkilökohtaista maksuvalmiutta.

17 tykkäystä

Tämäkin asia lukee esitteessä ja muistaakseni Mikael vastasi siihen tässä ketjussakin jo aiemmin. Eli aiemmin omistetut osakkeet olivat lock-up:ssa. Vaikka mikään laki ei tätä käsittääkseni vaadi, tälläinen menettely on varsin yleinen listautumisten yhteydessä. Inderesin tapauksessa lock-up on jopa mielestäni tavallista pidempi (1-3 v).

Nyt jäi itselleni maku, että lappuja laitetaan liikkeelle hyvin rajallisesti (siitähän myös tuo 8x ylimerkitseminen kielii yhden vuorokauden merkintäajalla, ja vaatien Inderes-jäsenyyttä), mikä hyödyttänee pitkässä juoksussa etunenässä aiempia omistajia ja henkilöstöä, eikä välttämättä esim. itse yritystä (vaikka toisaalta tavanomaisesti kitinäähän tulisi myös siinäkin tapauksessa, jos johto möisi omaa osuuttaan)

Tasapuolisuuden nimissä on hyvä miettiä myös se toinen skenaario. Eli jos osake lähtisikin sakkaamaan niin henkilöstön ja aiempien omistajien on vaikea päästä omistuksistaan eroon a) lock-up:n ja b) rajallisen vaihdon takia. Tälläisessä tilanteessa yhtiön ulkopuoliset ovat etulyöntiasemassa ja henkilöstöantiin sijoittaneet (tai aiemmin omistaneet) ovat laittaneet omaa rahaa peliin riskisimmin ehdoin kuin me ulkopuoliset.

Edit:

Kyllä pätee, eli jos olet Inderesin työntekijä (tai hallituksen jäsen), kaikki osakkeesi (henkilöstöannista tai aiemmin) ovat tuon rajoituksen takana. Eli 1/3 kunkin omistuksesta vapautuu 12kk kohdalla.

Muita aiempia omistajia (esim entiset työntekijät) se taas käsittääkseni ei koske.

16 tykkäystä

Kiitoksia kuvankaappauksesta! Missasin tuon kohdan aikaisemmin omistamista osakkeista. Ymmärsinkö siis oikein, että tämä 1/3-vapautuminen (tai täysi vapautuminen kolmen vuoden kohdalla) pätee siis myös aiempaan omistukseen? (Mikä saattaisi luoda myyntipainetta entisestään, kun monella valtaosa salkun arvosta todennäköisesti sidottuna Inderesiin, mikä ei liene optimaalista, vaikka olisi kuinka hyvä hevonen?)

Tämä on ehdottomasti erinomainen huomio. Itse lähinnä ajattelin asiaa Mikaelin kommentin pohjalta, jossa pääargumenttina mainittiin henkilöstön sitouttaminen (ja palkitseminen). Mietin tässä, kummasta on Inderesille yrityksenä enemmän hyötyä: Se, että Verneri ja kumppanit ovat jatkossa entistä sitoutuneempia (ovatko oikeasti, jos omistusta oli jo ennestään todennäköisesti hyvin komia possa), vai siitä, että Inderesiä seuraisi ja tukisi entistä sitoutuneemmin 15k jäsentä, joilla olisi muutama pinna salkusta kiinni yrityksessä? Hinnasta kun sovitaan, niin kyllähän sitä tavaraa markkinoilta voi ostaa, mutta nähtäväksi jää, tuleeko hinta oikeasti pyörimään luvuissa, joissa joku saisi kasvatettua itselleen sellaisen mukavan 2-5 %:n osuuden salkusta Indeä…

1 tykkäys

Free float on pieni ja se tuo kaupankäyntiin oman vaikutuksensa. Joka tapauksessa Nasdaq Helsinki on katsonut, että liikkeeseenlaskija täyttää vaatimuksen riittävästä kysynnästä ja tarjonnasta.

Sääntöjen mukaan yleisön hallussa vapaasti vaihdettavissa tulee olla vähintään 25 prosenttia osakkeista. Pörssi voi myös pyynnöstä harkita, täyttyykö vaatimus hinnanmuodostuksesta.

2.13.1. Osakkeella tulee olla riittävä kysyntä ja tarjonta (”Likviditeetti”), jotka mahdollistavat osakkeen luotettavan hinnanmuodostuksen. Yleisön hallussa tulee olla riittävä määrä Osakkeita. Lisäksi Liikkeeseenlaskijalla tulee olla riittävä määrä osakkeenomistajia.

Kohdan 2.13.1 vaatimukset täyttyvät, kun:
a) Yleisön hallussa on 25 prosenttia osakelajin Osakkeista; ja
b) Liikkeeseenlaskijan Osakkeella on vähintään 500 Osakkeenomistajaa. Mikäli näiden Osakkeenomistajien määrä on kuitenkin alle 500, mutta yli 300, Pörssi voi myös katsoa, että Liikkeeseenlaskija täyttää tämän vaatimuksen, jos se käyttää Likviditeetin tarjoajaa.

2.13.2. Mikäli sääntökohdan 2.13.2 mukaiset edellytykset eivät täyty, voi Pörssi pyynnöstä harkita, että kohdan 2.13.1 vaatimus Osakkeen hinnanmuodostuksesta täyttyy, mikäli Pörssi arvioi markkinoiden voivan toimia asianmukaisesti, kun otetaan huomioon yleisön hallussa olevien Osakkeiden suuri lukumäärä.

Joko Inderesin free float on ollut yli 25 prosenttia tai sitten pörssi on pyynnöstä harkinnut asiaa ja todennut, että kohdan 2.13.1 vaatimus Osakkeen hinnanmuodostuksesta täyttyy.

First Northin osalta omat säännöt:
https://www.nasdaq.com/docs/2021/06/01/FINAL-Epävirallinen-käännös-Nasdaq-First-North-Growth-Market-Rulebook-June-2021-v2.pdf

→ 10 prosenttia yleisön hallussa:
s. 6:

“Osakkeiden ottaminen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Growth Market -markkinapaikalle edellyttää riittävää kysyntää ja tarjontaa. Pörssi katsoo, että tämä vaatimus täyttyy, jos liikkeeseenlaskijalla on riittävästi osakkeenomistajia, jotka omistavat osakkeita vähintään 500 euron arvosta ja jos vähintään 10 prosenttia siitä osakelajista, joka otetaan kaupankäynnin kohteeksi, on yleisön hallussa. Pääsääntöisesti liikkeeseenlaskijalla tulisi olla vähintään 300 edellä tarkoitettua osakkeenomistajaa. Mikäli näiden osakkeenomistajien määrä on kuitenkin alle 300, mutta yli 100, pörssi voi myös katsoa, että liikkeeseenlaskija täyttää tämän vaatimuksen, jos se käyttää likviditeetin tarjoajaa.”

Inderes free float näyttää olevan:

  • 9 suurinta henkilöomistajaa omistaa 891 233 osaketta
  • Kaksi muuta hallituksen jäsentä omistavat (37 772 + 37 772) = 75 544 osaketta
  • henkilöstöannissa olevat osakkeet 66 667
    yhteensä 1 033 434 osaketta

Listautumisannin jälkeen osakemäärä on esitteen mukaan 1 633 515, joten henkilöstö+hallitus omistaa ainakin 63,2 prosenttia osakkeista listautumisen jälkeen. Tuo lukema ei sisällä muun henkilöstön aiempaa osakeomistusta.

Lisäksi Taaleri Sijoitus Oy:llä on lock upissa osakkeita 50 364 kpl. Taaleri Sijoitus omistaa 100 728 osaketta, joten Taalerille kaupankäyntiin jää 50 364 osaketta.

20 tykkäystä

Aiemmin taaleri omisti n.10% (nyt listautumisen jälkeen 6,17%) ja henkilöstö/hallituksen jäsenet loput 90%.

Listautumisen jälkeen yhteisö omistaa n. 10%, taaleri tuon 6% ja henkilöstö + hallitus loput ~84%?

Yhtiön hallitus päätti allokoida Yleisöantiin osallistuville 169 483 uutta Yhtiön osaketta ja Henkilöstöantiin osallistuville 66 667 uutta Yhtiön osaketta.

Yhtiön liikkeeseen laskettujen ja ulkona olevien osakkeiden kokonaismäärä nousee 1 633 362 osakkeeseen, kun Listautumisannissa liikkeeseen lasketut uudet osakkeet rekisteröidään Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin.

PS. Inderes on ilmeisesti järjestänyt aiemmin jo henkilöstöanteja tai muut omistajat ovat myyneet omistuksiaan uusille, ja inderes on myöntänyt tätä varten osakaslainoja ainakin 2018 ja 2020, mutta mitään optioohjelmia ei taida olla käynnissä(?):

Inderes Oyj on lisäksi myöntänyt tietyille Yhtiössä työskenteleville osakkeenomistajilleen (jotka eivät kuitenkaan kuulu osakeyhtiölain tarkoittamalla tavalla Yhtiön lähipiiriin) osakaslainoja tilikausina 2018 ja 2020 Yhtiön Osakkeiden hankkimista varten. Tilikauden 2018 myönnetyistä lainoista peritään 4,5 %:n vuotuista korkoa ja tilikauden 2020 lainoista peritään 3,5 %:n vuotuista korkoa. Lainansaajat ovat antaneet Yhtiölle lainojen vakuudeksi lainoilla hankkimansa Yhtiön osakkeet. Tämän Yhtiöesitteen päiväyksenä tällaisten osakaslainojen yhteismäärä on noin 170 000 euroa.

PSS. Entisillä työntekijöillä on varmaan myös inderesin osakkeita (Kinnunen ja Aho), jotka ei varmaan (?) ole lock-upin piirissä ja heillä oletettavasti myös suhteellisen paljon osakkeita verrattuna yleisöantiin osallistuneilla.

3 tykkäystä

Kyllä meillä on todella laaja henkilöstöomistus, kaikki eivät vain tuossa esitteessä olleessa listassa näy. Omistajia oli ennen antia 58 kpl. 3v lock-up koskee siis koko henkilöstöä ennen listautumista omistettujen osakkeiden osalta sekä henkilöstöannissa merkattuja osakkeita.

Optio-ohjelmia yhtiöllä ei ole.

Free float on First North -sääntöihin riittävä.

69 tykkäystä