Inderesin kahvihuone (Osa 10)

Mitähän uutisia tuli juuri kun indeksit pomppasi nopeasti ylös, oisko havaintoja?
tarkka klo: 11.27

Voihan se olla, että vika on tällä puolella ruutua ja tulkitsin viestisi turhan herkästi.

Ehkä se oli juuri toi meemi, mikä triggeröi minutkin.
Eli juurikin näin:

Yleisellä tasolla pohdittuna, kirjoittaminen voi kieltämättä olla haastava laji. Minun päässäni kirjoittava Lepikkö tuntuu eri persoonalta kuin Traders Clubissa tai esimerkiksi täällä parhaillaan taustalla pyörivässä Puheenaihe-podcastissa esiintyvä Lepikkö.

En ajattele, että eriävässä mielipiteessä olisi kyse varsinaisesti paskan niskaan heittämisestä. Kävi kyllä itsellänikin mielessä, että voisiko kyseessä olla jotain kaikuja Tesla-ketjusta, johon en omaa mielenterveyttäni puolustaakseni kovin usein eksy. En tosin ole kovin kiinnostunut yhtiöstäkään. Olen toki huomannut, että Jukka rohkeasti näkemyksiä esittävänä julkisuuden henkilönä joutuu erityisen tarkkailun sekä kritiikin kohteeksi ja arvostan kun siitä huolimatta jaksat kontribuoida tänne.

Jos nyt kommentoidaan hieman varsinaista aihettakin. Olen samaa mieltä tästä ja myös siitä, että sijoittajan kannattaa pyrikä olemaan ankkuroitumatta yhtiöihin ja pyrkiä välttämään vahvistusharhoja. Sijoittamisen psykologia-ketjussa on asiasta paljon hyviä kirjoituksia.

Ja lopuksi,

Olen samaa mieltä näistä riskeistä ja vähensin alkuviikosta Nvidia-altistustani sen jälkeen, kun sunnuntaina laitettiin jarrua launtaina ilmoitettuihin puolijohdealan tariffi-helpotuksiin.

Aika näyttää miten käy, mutta vieläkin tuntuu, että olen liian suurella painolla mukana näinä tuuliviiripolitiikan aikoina. Treidaajalle nämä on varmaan jänniä aikoja.

Jos saan vapaasti lainata käyttäjän @Mikko_Makinen kommenttia Inderesin yhtiökokouksesta “Tuottoja tulee, jos vain terveys kestää.”

31 tykkäystä

MMM tai kandin tutkinto voi hyvin olla metsäekonomian puolelta, jolloin siinä on vahva kaupallinen painotus. Santeri Korpinen Sifteristä omaa metsäekonomian MMM tutkinnon.

6 tykkäystä

Fakta on että jos näille Kiinan markkinoille tehdyille rampautetuille varianteille ei saada vientilupia ja tämä on oikeasti banni, se luonnollisesti satuttaa NVIDIAn lompakkoa sen verran että nämä joudutaan myymään muualle alehintaan. Siitä huolimatta väitän että ne edelleenkin saadaan myytyä koska kysyntä AI-palvelinraudalle on kovaa ja toimitusajat ovat olleet pitkiä. Tilanne on viime aikoina luonnollisesti parantunut verrattuna viime vuoden “50 viikkoa” -lead timeihin, mutta on edelleen useita kuukausia (olen nähnyt äskettäin tietoja tyyliin 10-12 viikon toimitusajoista H200-pohjaisille palvelimille ja tuoreemmilla Blackwell-vehkeillä se on pidempi)

Näen hyvinkin todennäköisenä että vaikka NVIDIA nyt alaskirjaa nämä Kiinaan myydyt mutta ei vielä toimitetut erät koska Jenkkien hallinto veti näiltä maton alta, tämä on ei ole muuta kuin tekninen myynnin siirtymä myöhemmäksi. Tämä rauta on nyt sitten tarjolla muille asiakkaille ja vasta sitten kun tiedetään millä hinnalla se kenties saadaan myytyä muualle ja uppoaako se suoraan olemassaolevaan kysyntään, tiedetään lopullinen tappio. Väitän että tavara edelleen saadaan kaupaksi ja todellinen tappio on paljon nyt ilmoitettua pienempi.

Vasta jos tulee tietoa että NVIDIAlla alkaa jäämään piirit käteen ja tavara ei enää kelpaa, sitten on mielestäni syytä huoleen.

Lisäksi NVIDIA ei voi vedenpitävästi estää jos ei-Kiinalainen asiakas myy tavaraa eteenpäin tai jos Kiinan ulkopuolelle rakennettu datakeskus onkin Kiinan etäkäytettävissä. NVIDIA luonnollisesti itse haluaa pysyä puhtaana varsinkin kun aiemmista Singaporen kautta veivatuista eristä nousi haloota, mutta edelleen väitän että “life finds a way” ja jos Kiinalainen datakekus tarvitsee NVIDIAn lastuja - varsinkin kun kaikki muu noiden palvelimien raudasta ei ole sanktioiden piirissä - ne lastut tahtovat sinne edelleen jotenkin eksyä. Eli osa, todennäköisesti hyvinkin merkittävä osa “menetetystä” Kiinan kysynnästä vain siirtyy kysynnäksi muualla ja kyse on vain väliaikaisesta kuopasta. CUDA-vallihauta ja huikea etumatka teho/virrankulutussuhteessa vs. paikalliset Kiinalaiset viritykset nyt vain tarkoittavat sitä että jos on tarve palvelinraudalle AI-käyttöön, vaihtoehtoja ei käytännössä ole.

8 tykkäystä

Alt right -trollithan ovat yrittäneet omia hahmoa omiin trollausmeemeihinsä mutta sehän ei ole itse hahmon tarkoitus eikä suurin osa meemikäytöstäkään liity noihin kuvioihin. On harmillista jos hyväntahtoisessa tarkoituksessa luotu hahmo vaan “luovutetaan” trollien käyttöön. Toisaalta on ymmärrettävää että monille tulee juuri nuo mielleyhtymät koska juttu oli julkisuudessakin ja olen itsekin varovainen pepemeemien käytössä.

Koko saagasta on tehty muuten dokumentti: Feels Good Man - Wikipedia

“Furie attempts to take Pepe back from the alt-right who have turned him from a cartoon character into a symbol for hate. The film deals with the question of whether Pepe can be redeemed.”

Hahmoa käytettiin muuten myös Hongkongin mielenosoitusten yhteydessä vapauden ja vastarinnan symbolina 2019. Tämä käyttö ei liittynyt tuohon äärioikeistojuttuun lainkaan.

11 tykkäystä

Pakko arvostaa tätä selkeästi Helsingin pörssin viime vuosien takomaa asennetta, että osakkeista haetaan lähtökohtaisesti tappiota ja turskaa eikä mitään tuottoja! :rofl:

55 tykkäystä

Jep, ollaan perisuomalaisuuden ytimessä :grin:
On ihan turha lähteä keulimaan mitenkään menestyksellä.

13 tykkäystä

Tulee mieleen norjalainen Einar Aas.
Einar on selvästi tehnyt jotain oikein, kun pääsi yhdeksi Norjan varakkaimmista henkilöistä. Riskienhallinnan kanssa taisi jäädä kuitenkin petrattavaa.
Siinä vaiheessa kun on varallisuutta vaikka ensimmäinen 10 miljoonaa euroa tai ensimmäinen 50 miljoonaa euroa, luulisi sijoitusstrategian muuttuvan sellaiseksi, ettei enää voi hävitä kaikkea.
Mutta ehkä riskiä karttavalla asenteella ei olisi ikinä päästy noihin lukemiin. Satumaisia tuottoja ja satumainen omaisuus ja poks, kaikki kadonnut.

11 tykkäystä

Tähän sopii kirjoittaa perään sijoittajien vanha sanonta, että keskittämällä sijoituksia voi rikastua, mutta kukaan ei pysy rikkaana keskittämällä.

32 tykkäystä

Jesus Christo mikä pitchi :flushed:

@Deep_Value

image

EDIT

Holy sweet mother of investment

(vuosiraportista)
“Additionally, Pluxee leverages its know-how to help
local authorities and public institutions reach people
in need, facilitating the distribution of social benefits.
The Group’s services help public authorities promote
the welfare of vulnerable citizens by providing access
to food, transport, and other social aid services.”

7 tykkäystä

mielenkiintoista seurata kuinka kauna Nvidia tariffit ovat voimassa. nahkatakkimiehen kannattaisi käydä kehumassa trumppia niin tariffit peruttaisiin.

3 tykkäystä

Eikö ne sirut valmisteta aika pitkälti Taiwanissa, eli ”Kiinassa”

Tässä on laitettu luksusmerkkejä marketkäppijärjestykseen

https://x.com/Quartr_App/status/1912203048027369688


8 tykkäystä

Rory jatkaa lahjoituksiaan, respect :+1:

GOOD NEWS🛑 Rory McIlroy has donated $4.2 million in prize money from donning the green jacket after completing the Grand Slam at The Masters 2025 to children’s charity Mencap

6 tykkäystä

Ostin ja myin -ketjussa kunnon FOMO Faroniin viime aikoina. Tulee itselle ihan mieleen taannoinen Biotie Therapies tapaus, mihin itse aikanaan haksahdin, kun povattiin, että tässä on tuleva miljardibisnes

3 tykkäystä

Ensimmäinen ohje sijoittamista aloittaville pitäisi aina olla, ettei näihin tulisi koskaan lähteä mukaan. Ihan foorumista riippumatta tällaiset “massahysteriat” ovat vaarallisia.

Mistä esim. tiedät, ettei kyseessä ole yksi ja sama henkilö joka vain vaihtaa nimimerkkiä ja kirjoittelee kahdellakymmenellä nimimerkillä Faron-ylistyksiä? Niin, et mistään.

19 tykkäystä

Niin eli Indereskin on tässä kusetuksessa mukana tai kusetettuna, kun antoi juuri tänään 3,2€ tavoitehinnan?

8 tykkäystä

Minä en ainakaan kusetuksesta ketään syytä. Olen vain itse varovainen niissä tapauksissa missä Ostin ja myin -ketju täyttyy muutamana päivänä jonkun yhtiön osakkeista. Tällöin tulee pohdittua, että päätyikö jokainen ostaja itsenäisen analyysin kautta ostamaan tiettyä osaketta riippumatta siitä mitä muut tekevät.

11 tykkäystä

Vaikka oma sijoitusura ei ole kovin pitkä olen silti ehtinyt tällä foorumilla näkemään Voxturin, Orocon, Hyzonin ja Plug Powerin nousun, uhon ja tuhon.

Vastaava hysteria ja fomotus oli näidenkin yhtiöiden kanssa aikoinaan mutta viime aikoina on ollut vähän hiljaisempaa. Toivon sydämestäni ettei Faron liity tähän joukkoon. Itse en ole sijoittanut Faroniin enkä näin tule tekemään mutta mielenkiinnolla seuraan jääkö siihen sijoittaneille käteen muutakin kuin luu.

20 tykkäystä

Nyt on jotenkin outo ja tyhjä olo. Mikäs kumma tässä on…
Hei hetkinen. Onko kukaan kuullut Trumpista mitään? Onko uusia tariffeja lätkitty?

Tänään ei ole mitään kuulunut. Antakaa minulle äkkiä päivän annos kun ei tunnu normaalilta tämä
Juuri kun alkoi tottua päivittäisiin sekoiluhommiin

39 tykkäystä