Rohkenen laittaa tämän kahvihuoneelle koska kyse ei oikeastaan ole vain puoluepolitiikasta vaan perusarvoista. En tunne Sandersin ajatuksia muista asioista mutta tämän voin allekirjoittaa. Kerta kaikkiaan hyvin tiivistetty viiteen minuuttiin.
En ole varma, kuuluisiko tämä politiikka-areenalle, mutta jotenkin on tuntu, että maailma tarvitsee James Bondia enemmän kuin koskaan sitten toisen maailmansodan.
https://x.com/TheMeldrew/status/1892937312037736504
Täällä sitten taas täysin päinvastaiset kokemukset. 5 isompaa operaatiota tehty ja aina sekä sairaalassa että kotona on ollut kivunlievitys kunnossa. Kotona suosittu ameriikan opioidi kriisistäkin tuttua Purdue Pharman tuotteita ja yöt on nukuttu paremmin kun hyvin.
Eikä olla jääty niihin koukkuun, vaan kerrasta poikki kun on siltä tuntunut, että pärjätään ilman.
Toki siinä on aina ollut oma ohjelmanumero apteekin tiskillä kun on kerrattu kuinka voimakkaasta lääkkeestä on kyse…
Paavi taitaa vedellä viimeisiään jos IS:aa on uskominen. Sairastui jo aiemmin molemminpuoleiseen keuhkokuumeeseen ja viimeisin uutinen kertoo “terveydentilan huonontuneen” vielä tuostakin. Lähes 90v:lle tuo ei ole se lupaavin tila.
Herra Tuohinen olikin ystävällisesti laittanut linkin Buffettin kirjeeseen, kiitos!
Laitan vielä tänne Kahvihuoneeseenkin, kun kiinnostaa laajalti.
Kerrankin hyvää musiikkia Ruotsista. Toivottavasti lähtevät viisuihin tämmöisellä kulttuuria juhlivalla biisillä, eikä tule taas joku äärimmäisen tylsä ylioptimoitu englanninkielinen poplaulu.
No miten sen nyt ottaa onko ruotsista. Kai se riittävän läheltä on, että voidaan laskea.
KAJ on suomenruotsalainen musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä
Ois kyllä virkeä veto! Melkein kuin Suomella ois sitten kaksi ehdokasta siellä.
Euroviisut on vähän liikaa alkanu olemaan paljasta pintaa ja copy pastella suuria muovisia tunteita tahi yksinkertaisesti pelkkää seksiä.
Huomaan että nelikympisyys lähestyy täällä kun se alkaa olla ongelma.
En tiedä johtuuko siitä, että on jo yli neljänkympin, mutta mainitsit juuri seikkoja jotka sai puolestaan harkitsemaan että pitäisiköhän joskus katsoa Euroviisuja.
Jotenkin tää maailman meno on nykyään sellaista, että oikeastaan lapsiin ja elämiin liittyvät jutut hetkauttaa. Ne kyllä sitten sitäkin enemmän.
Näistä tulee tosi surullinen fiilis.
Tätä en ihan ymmärtänyt:
MTV:n mukaan lintu löysi koettelemusten jälkeen uuden kodin ja elää nykyään hyvää elämää lajitoveriensa kanssa.
Kun sen jälkeen:
Samassa oikeudenkäynnissä käsiteltiin myös linnun uuden omistajan laiminlyöntiä: Parikymppinen mies oli antanut pöllökyyhkyn lennellä asunnossaan vapaana siten, että se on päässyt karkaamaan avoimesta ikkunasta.
Kesylintu oli kaksi viikkoa karkuteillä.
Sivullinen löysi sen tienvarresta varsin huonokuntoisena. Eläinlääkäri tutki linnun seuraavana päivänä.
Ei ole pienellä linnulla ollut helppo elämä.
Sai nainen sentään jonkun tuomion (joskaan en ymmärrä miksi ei voinut laittaa elinikäistä eläintenpitokieltoa), mutta huomaan silti miettiväni että onkohan olemassa niin isoa mikroaaltouunia, johon tuo nainen mahtuisi.
Vähhiin se on nykyihmisen kärsivällisyys käyny. Puhelinta pittää selata samalla, ku Melodifestivaali kelataan alle puoleen tuntiin läpi. Kokonaiset maat kääntää takkia päivittäin, riippuen vähä mihin suuntaan tupeeta on eilen töräytetty. Impulssia pukkaa, kato joku pisti AI ketj
Omalla kohdalla Euroviisut on ollut eräänlaista arjen eskapismia, täydellinen outous keskellä kevättä. Kaikki mitä kuvailit on ollut jo vuosikausia läsnä. Ydinfanikunnan on muodostanut jo pitkän aikaa erilaiset vähemmistöt. Silti sanoisin, etteivät hekään “omista” viisuja. Äänestystulokset kun eivät läheskään aina vastaa kiihkeimmän fanikunnan konsensusta. Poliittiset tilanteet, yhteiskunnassa vaikuttavat virtaukset, kaipuu huumorille, yksittäisen esiintyjän poikkeuksellinen karisma, keskinkertaisen viisun poikkeuksellisen onnistunut lavashow… kaikki tuo voi heilautella vuosittain tilanteita kärkipäässä.
Huolimatta tästä, Suomen karsinta on kerännyt viime vuosina huomattavaa kansainvälistä huomiota euroviisufanien keskuudessa. Suomalainen näkökulma ei aina uppoa kansainvälisesti, mutta välillä taas uppoaa. Mielenkiintoa se silti vuosittain herättää. Siksi ainakin omalta osaltani hauska nähdä, miten Suomen yliviritettyyn esitykseen suhtaudutaan tänä vuonna. Lopputulosta pohtiessa kannattaa myös huomioida, että hyvä esitys kerää monesti aika vähän ääniä. Hyvä kun jää monen äänestyksessä jonkin kärkevämmän esityksen taakse ja siten ääniä jää saamatta. Aika sama vihataanko jotain esitystä, jos löytyy samalla mitalla kannatusta. Toisaalta liian radikaali esitys ampuu monesti itseään jalkaan. Saa nähdä muodostuuko tästä sellainen. Onneksi kuitenkin Suomen 2010-luvun ihan kivat ja “kansainvälisenkuuloiset” esitykset on toistaiseksi historiaa. Jos ensimmäinen reaktio esityksen jälkeen on että joku jossain muualla ehkä tykkää tästä, ei esitys ole kyllä silloin osunut yhtään mihinkään tunteita yhtään kenellekään aiheuttavaan lohkoon.
Ja kun muistaa, että Euroviisut ei ole laulukilpailu, se on nykyään oma instituutionsa, osittain jopa musiikkityylinsä, voi ehkä nauttia showsta toisella tavalla. Ja jos ei nauti, ei tarvitse nauttia. Kaikesta kun ei tarvitse väkisin tykätä.
Euroviisuihin liittyen jouduin viime viikolla kaikkien aikojen kepposen kohteeksi Minecraftissa. Kun kirjauduin ystäväporukkamme serverille, tämä oli ensimmäinen asia jonka näin:
Eräs Euroviisuista pitävä brittiystäväni oli siis salaa rakentanut Windows 95-screenshottia kahdeksan kuukautta survival Minecraft-serverimme syrjäseudulla ja tehnyt rakentamastaan kuvasta kartan ja laittanut sen poissa ollessani työpajaani.
Edit: Mallina käytetty screenshottikin on muuten luomua koska hän varta vasten asensi Win95:n virtuaalikoneelleen Windows95manin innoittamana.
Asiasta samaa mieltä on muuten myös Startup ministeriö ja puhuu siitä viimeisemmässä jaksossa.
Ajatusketju menee jotensakin niin, että kantsii rakentaa business pienelle markkinalle eli luoda uusi markkina. Apple store esimerkkinä. Sen jälkeen sitä ei kannata skaalata ennenkuin on varmasti rakentanut jotain, mikä toimii. Tästä seurauksena sitten on se, että perustajilla on hyvä käsitys tuotteesta, mutta myös mynnistä jne.
Olen tullut joka päivä yllätetyksi Trumpin ja Muskin kommenteilla. Nyt olen henkisesti valmistautunut ja tiedostan etukäteen, että Saksan vaalien tulos, oli se mikä tahansa, kirvoittanee jotain tajunnanräjäyttävän idioottimaisia kommentteja Yhdysvalloista, jotka saavat minut etsimään talosta ensimmäistä silmiin osuvaa Yhdysvaltalaisten yhtiöiden valmistamaa tuotetta ja heittämään sen parvekkeelta pihalle. Juoksen saunatakki hulmuten pihalle ja hakkaan tuota esinettä taloharjalla, kunnes varsi katkeaa. Naapurin lintuja ruokkiva mummo pelästyy ohitseen lentävää harjan vartta. Kaikesta huolimatta säilytän mieleni lujana ja koskemattomana.
Jos sitä tänään taas vähän Fallout 3:sta pelaisi … aiemmin a.o. latauskuva oli hupaisa
Itse sapatilla tuli pelattua pleikkarilla New Vegas (+ about kaikki mahdolliset sidequestit) läpi 10v tauon jälkeen. On kyllä ihan mahtava peli, vaikka oma ylivoimainen suosikki myös Fallout 2. Fallout faneille voi myös suositelle Outer Worldsiä. Samat tekijät ja sama Falloutin musta huumori. Ei yllä pelillisesti ihan Falloutien tasolle (etenkin taistelu vähän kökkö), mutta tarina on tietyiltä osin jopa kiinnostavampi kuin uusissa Fallouteissa. Pelasin tämän sapatilla ekaa kertaa läpi